PROTULEIRIT EIVÄT KAIKKIA KIINNOSTA - NUORIA MENEE RIPPIKOULUN JÄLKEEN KASTEELLE

Seurakuntalainen 29.7.2026

=================
Espoossa seurakuntalaiset neulovat innolla villasukkia kastettaville nuorille – pinkkejä, pallollisia, raidallisia ja myös koossa 49

Sukkavarasto pienenee elokuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Espoossa vietetään seuraavaa nuorten kastepäivää ennen syksyn konfirmaatioita.

Espoossa seurakunnat ovat alkaneet jakaa villasukkia kastelahjoina.


– Halusimme nuorten kastetilaisuuksiin lisää lämpöä ja juhlavuutta. Siitä syntyi ajatus, että olisipa mukavaa, jos vanhemmat seurakuntalaiset toivottaisivat nuorempiaan tervetulleiksi joukkoon villasukkien neuloen ja lahjoittaen, kertoo Leppävaaran seurakunnan rippikoulupappi Emilia Kallioniemi.

Vapaaehtoisia kutsuttiin alkuvuodesta talkoisiin seurakunnan eri tilaisuuksissa ja tiedotuskanavissa. Sukkia neulottiin myös seurakunnan käsityöpiireissä.

– Sukkia on tullut kymmenittäin – riittävästi ja myös yli tarpeen, Kallioniemi kiittelee.

Neulojat ovat halutessaan voineet liittää sukkiin tervehdyksen, ja niin on moni tehnytkin.

Seuraava nuorten yhteinen kastepäivä on Espoossa elokuun ensimmäisenä päivänä, mutta sukkia papit jakavat myös yksittäisissä nuorten kasteissa

– Nuorten kasteissa on vaihtelevuutta enemmän kuin vauvojen kohdalla. Kaste voi tapahtua esimerkiksi rippileirillä rannassa yhdessä koko ripariryhmän kanssa tai se voi olla yksityinen hetki leirin jälkeen, jossa paikalla ovat vain lähimmät, Leppävaaran seurakunnan rippikoulupappi Emilia Kallioniemi kertoo.

Espoossa kastettiin vuonna 2022 yhteensä 38 rippikouluikäistä nuorta. Neljässä vuodessa kastettavien nuorten määrä on yli kaksinkertaistunut,
sillä vuonna 2025 heitä oli 99.

Nuorten kasteiden määrän valtakunnallinen nousu liittyy muun muassa siihen, että yhä useampaa rippikouluun osallistuvaa nuorta ei ole kastettu vauvana.

Vuonna 2025 rippikoulun yhteydessä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi noin 1 630 nuorta, joista noin 1 350 kastettiin. Kastettavien määrä nousi vuodessa 20 prosentilla.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kasteiden osuuden lisääntyminen kertoo, että yhä useampi kastamaton haluaa riparille. Se varmasti raivostuttaa vapareita.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Aijalon kirjoitti:

Seurakuntalainen 29.7.2026

=================
Espoossa seurakuntalaiset neulovat innolla villasukkia kastettaville nuorille – pinkkejä, pallollisia, raidallisia ja myös koossa 49

Sukkavarasto pienenee elokuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Espoossa vietetään seuraavaa nuorten kastepäivää ennen syksyn konfirmaatioita.

Espoossa seurakunnat ovat alkaneet jakaa villasukkia kastelahjoina.


– Halusimme nuorten kastetilaisuuksiin lisää lämpöä ja juhlavuutta. Siitä syntyi ajatus, että olisipa mukavaa, jos vanhemmat seurakuntalaiset toivottaisivat nuorempiaan tervetulleiksi joukkoon villasukkien neuloen ja lahjoittaen, kertoo Leppävaaran seurakunnan rippikoulupappi Emilia Kallioniemi.

Vapaaehtoisia kutsuttiin alkuvuodesta talkoisiin seurakunnan eri tilaisuuksissa ja tiedotuskanavissa. Sukkia neulottiin myös seurakunnan käsityöpiireissä.

– Sukkia on tullut kymmenittäin – riittävästi ja myös yli tarpeen, Kallioniemi kiittelee.

Neulojat ovat halutessaan voineet liittää sukkiin tervehdyksen, ja niin on moni tehnytkin.

Seuraava nuorten yhteinen kastepäivä on Espoossa elokuun ensimmäisenä päivänä, mutta sukkia papit jakavat myös yksittäisissä nuorten kasteissa

– Nuorten kasteissa on vaihtelevuutta enemmän kuin vauvojen kohdalla. Kaste voi tapahtua esimerkiksi rippileirillä rannassa yhdessä koko ripariryhmän kanssa tai se voi olla yksityinen hetki leirin jälkeen, jossa paikalla ovat vain lähimmät, Leppävaaran seurakunnan rippikoulupappi Emilia Kallioniemi kertoo.

Espoossa kastettiin vuonna 2022 yhteensä 38 rippikouluikäistä nuorta. Neljässä vuodessa kastettavien nuorten määrä on yli kaksinkertaistunut,
sillä vuonna 2025 heitä oli 99.

Nuorten kasteiden määrän valtakunnallinen nousu liittyy muun muassa siihen, että yhä useampaa rippikouluun osallistuvaa nuorta ei ole kastettu vauvana.

Vuonna 2025 rippikoulun yhteydessä Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon liittyi noin 1 630 nuorta, joista noin 1 350 kastettiin. Kastettavien määrä nousi vuodessa 20 prosentilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu