Heräsin viiden aikaan aamulla. Söin aamupalan ja join kahvit.
Kaivoin matoja ja lähdin ongelle. Muutama tunti meni ja kotona perkasin kalat. Keitin perunoita ja osan kalasaalista paistoin. Loput kaloista pakkaseen ja jääkaappiin. Söin.
Keräsin marjoja omista puskista ja kasvimaalta nypin rikkaruohoja.
Nukuin pari tuntia.
Nyt suunnittelen päivää eteenpäin. Parin viikon työtarjous tuli. Taidan ottaa sen. On ”pakko” kun en hae tukia. Näitä tulee niin usein että voi valita meneekö vai eikö. Kunhan saa sähkölaskun maksettua. No onhan noita säästöjä vähän jos ei huvita töitä tehdä. No nyt eksyy aiheesta.
Ajattelin mennä vielä marjametsään, oli niin komioita mustikoita kun metsässä kävin lenkillä eilen.
Joo, sen taidan tehdä. Hyvää liikuntaa ja raitista ilmaa.
Illaksi on odottamassa kattilapopparit, pari tölkkiä Pepsiä ja elokuva.
Ei voisi elämä olla helpompaa. En voisi kuvitella olevani jonkun orjana vuosikausia palkan takia.
Kaivoin matoja ja lähdin ongelle. Muutama tunti meni ja kotona perkasin kalat. Keitin perunoita ja osan kalasaalista paistoin. Loput kaloista pakkaseen ja jääkaappiin. Söin.
Keräsin marjoja omista puskista ja kasvimaalta nypin rikkaruohoja.
Nukuin pari tuntia.
Nyt suunnittelen päivää eteenpäin. Parin viikon työtarjous tuli. Taidan ottaa sen. On ”pakko” kun en hae tukia. Näitä tulee niin usein että voi valita meneekö vai eikö. Kunhan saa sähkölaskun maksettua. No onhan noita säästöjä vähän jos ei huvita töitä tehdä. No nyt eksyy aiheesta.
Ajattelin mennä vielä marjametsään, oli niin komioita mustikoita kun metsässä kävin lenkillä eilen.
Joo, sen taidan tehdä. Hyvää liikuntaa ja raitista ilmaa.
Illaksi on odottamassa kattilapopparit, pari tölkkiä Pepsiä ja elokuva.
Ei voisi elämä olla helpompaa. En voisi kuvitella olevani jonkun orjana vuosikausia palkan takia.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Aikansa kun tekee töitä ja hankkii elämälleen riittävät puitteet, niin voi jäädä
kotiin nautiskelemaan sitä eläkettä, millä tulee ihan mukavasti toimeen.
Voiko olla enää lokoisampia päiviä.
Mutta kun niihin töihin pitäisi mennä jo ennenkuin koulupakko päättyy, sillä muutoin ei riitä tienattu eläke vanhanakaan. Sillä Suomessahan nykyään viisikymppinen on liian vanha mihinkään töihin ja saa kenkää, eli jää "eläkkeelle". Jos opiskelee yli kolmekymppiseksi, kuten Suomessa yleensä on tapana, niin aktiivista työelämää on maksimissaan kymmenen vuotta. Siitä ei eläke paljon kerry, vaikka olisi tohtorintutkinto, kuten allekirjoittaneella.
Ei täällä tohtorit kirjoittele
Eikä lakimiehet.
Itse 58v ja eläkkeellä niin eipä kiinnostas herätä 5 aikaan jotain matoja kaivaan.Alottaja mukamas sai syötäviä kaloja sen verran että jopa pakastimeen tukehdun nauruun kun kuitenki jotain särkiä.Ei sen puoleen heräilen kylläkin itse6-7 aikaan hörppiin kahvia.Aamuvellit. Eläke 2700eur netto kk ni saa leivän päälle muutakin kun ylähuulta.
Itsekin olen eläkkeellä ihan tavallisen rivityöntekijän hommista ja minullakin
tuo nettoeläke alkaa kakkosella. Siihen riitti hyvin alle 40 vuoden työrupeama.
En osaa oikein kuvitella mitä nuo ihmiset ovat tehneet joille eläke ei kerry.
Tai sitten nuo tunarit eivät vaan saa rahojaan mitenkään riittämään .
Saat makaronia, nuppivikaeläkeläinen.
Minä kai kuulun onnekkaaseen vähemmistöön kun nettoeläke hieman yli 3500e/kk
Nuorena opiskelin ja toimin esimiesasemasa. Työuraa melkein 40v koska työskentelin myös opiskelujen lomassa. Nyt olisi rahaa tuhlata mutta aika vaatimatonta on kun menot vähäiset eikä alkoholiin tai tupakkaan mene euroakaan. Ainoa suurempi ostos oli isompi telkkari 50" muutama vuosi sitten ja läppäri 800euroa.
Aloittajalle tiedoksi että nyt hankkii hyvin rahaa mustikoilla. Dalla Valle maksaa yli 4 euroa litra puhdistamattomista mustikoista. Ylessä oli juttu. Pariskunta hankkii noin 1000 euroa viikossa. Se on hyvä tulo marjoilla.
https://yle.fi/a/74-20238274
Tämäpä on oivallinen ansaintakeino.
Ei tässä paskassa itäeurooppalaisessa matu maassa mitään
töitä ole!!
Töitä kyllä löytyy mutta halukkuutta töihin tuntuu puuttuvan.
Lapsenlapsikin löysi helposti kesäksi kaksi työpaikkaa, mutta joillekin
ei vaan "löydy" vuosien etsimisen jälkeenkään. Ihmeellistä.
Kunpa ihmiset tutustuis muihinkin kuin vain lähipiiriin. Alkais elämän tosiasiat valjeta.
Minulta hajosi veneen perämoottori viikko sitten. Vaihteet hajosi ja niitä ei kannata korjata koska maksaisi 500 euroa ainakin. 10 v vanha perämoottori. Ostin uuden tohatsu 5 heppasen moottorin ja huomenna kiinnitän sen veneeseen ja kalastus jatkuu. 1100 euroa siihen meni uuteen moottoriin, sinänsä ei ole kallis. Vanha yamaha 6 hv kesti siis 10 vuotta. Olen sillä päässyt kalaan ja kalastanut paljon ahvenia ja myynyt niitä varmasti 5000 euron edestä 10 vuoden aikana joten se maksoi itsensä takas. Ilman moottoria ei oikein kalaan pääse kun soutaminen on hidasta.
Laitoitko kaloista saadut rahat jemmaan uutta perämoottoria varten.
Sillä tavalla ennakoiden on helppo ostaa uusi kone tarpeen iskiessä.
Rahat hupeni ihan arjen kuluhin, eli lähinnä Coop lageria ostin. Ei köyhä noin pitkälle ennakoi.
Tölkkit jäi säästöön, melkeen huoneen täydeltä oli säkkejä. Nyt kun ei ole tuloja olen joutunut viemään tölkkejä "eli säästöjä" kauppaan, että saan lisää olutta. Joku 20-30 isoa säkillistä tölkkejä oli kertynyt.
On sulla kanssa helkkari ajatusmaailmaa kun ensin kittaa kaljoja sitten tyhjät tölkit säästöjä.Ostat tietysti -30% makkaraa vaude taas säästit.
Siis noissa tölkeissä saa yhteensä useamman satasen, se on pienituloiselle jo kohtuu hyvät säästöt. Monilla ei ole säästössä yhtään.
Hallitus on EU:n kannsa köyhdyttänyt jo valmiiksi köyhän kansan.
Ok perun kritisoinnin jos useamman satasen saa ni sitten.Pystyy ostaan vaikka mitä
kyllä sitä kalastaesa menee se 6-10 tölkkiä päivässä. Eli tölkeistä tulee vuodessa se nelisen sataa puhtaana räpylään. Ei ollenkaan turha raha köyhälle kalamiehelle. Nyt kun moottori on rikki, niin olen joutunut jo vajuuttamaan "säästöjäni" mutta kyllä noita tölkkejä vielä pariksi kuukaudeksi piisaa.
Juot siis yli 2 lavaa kaljaa viikossa?? Ja ajaelet moottoriveneellä humalassa kalastelemassa??
Normaalit ruokajuomat vielä tuo kaksi lavaa. Ja eihän kukaan nyt täysin selvimpäin kalastamaan lähde.
Yhden ammattikalastajan tiedän niin melko tuoreella mersulla ajalee mutta pakko jotain muutakin tehdä ni tolla klapien myynti.Savustaa lohta saaressa ni kesäaikaan mökkiläiset tulee hakeen ja kerran viikossa kaupan edustalla savukalaa ja hinta 25eur kg.Joskus silakkaa tulee 3000kg mutta eihän kalastaja tuosta paljon saa.Turhaa lässytystä jostain kalan myynnistä ilman veroja.Porista yks ukkeli koitti leukailua ku kehu kalan myynnillä ni sai kunnolla turpaan heh ja loppu leukailut.
Hyvä niin, kyllä turpaanveto rauhottaa
Kyllä näitä tapauksia on ja turha lähteä tekeen mitään rikosilmoituksia jos itse soittaa suuta.
Suosittelen hotellin aamiaista, sillä se on maittava ja riittoisa.
Airport hotellissa sai aamiaista klo 04.15 - 10.00 joten kyllä
sieltä löytyy mieluisa aika ja monenlaista naposteltavaa.
Löytyykö kalaa? Kunnon aamianen sisältää silliä ja lohta, ehkä mätiäkin. Itsekkin kalastin ennen paljon, mutta kännipäissä rikoin perämoottorin, tuli kalliit silakat! Niin ja kalan kanssa on hyvä olla ruokaryyppy!
T:Kalamies Paavo