Päivän otsikoissa puheenaiheena yksinäisyys Espoossa

Tutkimusten valossa Espoossa yksinäisyys on lisääntynyt. Mitä kaikkea se kertoo espoolaisuudesta?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tähän on tultu espoolaiset ovat kohta katoava ihmisryhmä.
Meidän pitää ryhdistyä.
Me jäämme mahanmuuttajien varjoon. Tämä on aivan totta.
Ellemme ryhdistäydy emme kohta pärjää edes suomen kiellellä.
Alkuperäinen espoolainen on joka instanssia häntäpäässä muut menee ohi oikealta ja vasemmalta.
Mutta mikä tässä auttaa vai olemmeko myöhässä.
Hyvää syksyn alkua.

Äänestä
  • Olette jo häviävien puolella ainakin taloudellisesti. Kaikki hyvinvoinnin edistämiseksi tehdyt ponnistelut valuvat parempiin suihin. Kyllä nyt on monelle alkanut valjeta, että rengeistä on tullut isäntiä.

    Kuntaluvut.fi -sivulta selviää esimerkiksi, että Espoossa asuvien pakolaistaustaisten (Irak, Somalia, Afganistan ja Syyria) henkilöiden ryhmässä jopa yli puolet on toimeentulotuen piirissä. Vertailun vuoksi Espoossa asuvasta suomalaisesta kantaväestöstä vain 5,6 prosentille maksetaan toimeentulotukea.

    Kaiken kaikkiaan ulkomaalaistaustaisten henkilöiden osuus Espoossa maksetuista toimeentulotuista oli yli puolet, eli 51,6 prosenttia.

    https://www.suomenuutiset.fi/kuntaliiton-toimitusjohtaja-myontaa-maahanmuutosta-jattilasku-espoon-veronmaksajille/

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tutkimusten valossa Espoossa yksinäisyys on lisääntynyt. Mitä kaikkea se kertoo espoolaisuudesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu