Aurinkosähköä on helppo kannattaa ekologisin perustein, mutta valitettavan harva kuluttaja on perill

Aurinkosähköä on helppo kannattaa ekologisin perustein, mutta valitettavan harva kuluttaja on perillä aurinkopaneelien todellisesta hyötysuhteesta.

Tuhansia euroja käyttävän ostajan olisi hyvä tietää, että takaisinmaksuaika lasketaan kymmenissä vuosissa.

Tällä kertaa TS:n jutussa sentään kerrottiin muutama tärkeä parametri, joiden avulla aurinkopaneelijärjestelmän takaisinmaksuaikaa ja kannattavuutta voidaan arvioida.

Seuraavassa laskelmat, jotka jäivät jutusta puuttumaan.

Artikkelissa haastatellun ylikiiminkiläisen katolle oli asennettu paneelia noin 30 neliömetriä. Maapallolle tulee auringosta tehoa noin 1000 kW/m2, joten paneelialalle päätyvä huipputeho on 30 kW luokassa. Tästä paneelit muuttavat 15–20 prosenttia sähköksi, eli 5–6 kWp (kilowattia, huippuarvo).

Kokonaishinta aurinkosähköpaketille asennuksineen laskee kaiken aikaa, mutta on edelleen noin 1,5–2 euroa/kWp. Haastateltu kertoi paketin asennuksineen maksaneen 8 000 euroa.

Sähköä oli esimerkkikohteesta myyty vuodessa noin 1400 kWh. Sähköyhtiö maksaa tästä energiasta markkinahinnan noin 5 senttiä/kWh eli 70 euroa vuodessa.

Omaan käyttöön menevä sähkö säästää sekä energian että siirron, yhteensä noin 10 senttiä/kWh. 1900 kWh oma käyttö on siis arvoltaan noin 190 euroa, ja yhteensä paneelit tuottavat 260 euron arvon vuodessa.

Sähkölaskun viilaaminen pienemmäksi tuottaa väistämättä mielihyvää, mutta kuten luvut osoittavat, aurinkopaneelien asennus ei ole kärsimättömän henkilön hommaa.

260 euron vuosituotolla systeemi maksaa hankintahintansa takaisin 30 vuodessa. Aikaa toki lyhentää sähkön ja siirron alati nousevat hinnat, mutta pidentää merkittävästi, mikäli hankinta on tehty korollisella lainalla, mahdollisista ylläpito- ja korjauskustannuksista vuosikymmenten aikana puhumattakaan.

Sähköyhtiöiden itsensä myymät nollakoron paneeliasennukset ovat suorastaan huvittavia – suuruusluokkana kuukausittainen sähkön osto laskee parilla kympillä, mutta laitteisto tuo laskuun lisää satasen kuussa jopa kymmenen vuoden ajan.

Ylikiiminkiläinen ostaja kertoi jutussa, ettei ole erityisesti miettinyt, milloin paneelit maksavat itsensä takaisin. Hän halusi kokeilla, miten voisi itse tuottaa sähköä ekologisesti.

Mikäpä siinä, mutta kaikilla ei ole varaa kokeilla, ja silloin taloudelliset tuottomahdollisuudet on hyvä tiedostaa realistisesti.

Jos taskun pohjalla polttelee ylimääräisiä tonneja ja samanaikaisesti sähkölasku ahdistaa, on kannattavampaa vähentää ostoenergiaa esimerkiksi lämpöpumpulla ja sähkön käyttötottumuksia muuttamalla.

Kertovatko aurinkosähköjärjestelmien myyjät tämän asiakkaalle?
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ei myyjät kerro, kertovat että oaneelit tuottaa myös talvella sähköä , eivät kerro että niin vähän ettei sillä lataa edes kännykkää. Eivät korosta että taloudessa sähköntarve on kaikkein suurinta juuri silloin kuin oaneelit on hyödyttömiä. Samoin illalla ja yöllä paneeleisen tuotto on vähäistä.
Ennemmin kantaa säästää paneelien hankinta varat talviseen sähkölaskun maksuun.

Asiantuntija omilla rahoillaan hankinnat tekevä

Äänestä

Laskea voi miten vaan. Meillä vuosituottoa ~5000 kWh, josta ~4000 kWh menee omaan käyttöön. Ostosaähkö maksaa meille siirtoinen ja veroineen 15 c/kWh, eli tuo 4000 kWh tarkoittaa vuositasolla 600 euron säästöä. 12 vuotta, niin meidän järjestelmä on maksettu. Kuudes vuosi menossa.

Äänestä
  • 6vuoden päästä voitkin alkas kuolettamaan uutta inventteriä

    Äänestä

  • Invertterin menee vaihtoon maksaa vaihtotöineej ja asennusmittauksineen ainakin 3000€ ja mameeleiswn hyötysuhde puitoaa joka vuosi 10 prosenttia


    Olet ilmeisesti aina kotona kouluttamassa ilmaista sähköä

    Äänestä

  • Nyt heinäkusša sähkön késkihinta ollut niin 2 ckwh

    Plus siirto ja verot

    Äänestä

Tammi 7 kWh. 0,7 €
Helmi. 132 kWh. 1,3€
Maalis. 465.Kwh 4,7 €

Huhti. 721 kWh. 7,2€
Touko. 1932 Kwh 19€
Kesä. 1521. Kwh 15€
Heinä. 1308. Kwh 13€
Elo 1271. Kwh 12€
Syys. 818 Kwh 8€
Loka 473. Kwh 4,7€

Marras. 50. Kwh 0.5€
Joulu. 1,4. Kwh 0,1€

Äänestä

Tässä kuussa aurinko teho on ollut tavallista heikompaa.

Monta pilvistä kallista päivää

Äänestä

Mihin saatte kesällä kulumaan niin paljon sähköä, tietenkin kun olette aina kotona niin ikkunan sitä. Mulla menee kesällä vaan noin 600 kWh kuukaudessa

Äänestä

Parhan päivänä keskellä kesää voit saada aurinko wnergiaa noin 40 kwh kerättyä 3kk aikan sitten loput 6 kk tuotto max 20 kwh päivä ja loput 3kk tuotto on nollaa

Äänestä

Paneelien hyötysuhde putoaa joka vuosi , 25 vuoden kukutta ne ei juurikaan toimi ja tuota mitään


Joillakin paneelit tuottaa talvella ja öisinkin.

Äänestä

Riippuu täysin aurinkosähköjärjestelmän ja akuston suuruudesta. Sanomasi ei pidä täysin paikkaansa. Aurinkopaneelit ja akut voi saada hyvinkin halvalla, etenkin jos tarkotus ei ole päästä täysin omavaraiseksi sähkön tuotannossa eisimerkiksi omakotitalossa asuessa. Kyllähän siihen saa upotettua rahaa, jos tarkotus on saada omakotitalo lämmitettyä ja muu sähkön käyttö katettua aurinkopaneeleilla. Mutta toisessa ääripäässä onkin sitten jopa kerrostalon parvekkeelle laitettavat aurinkopaneelit ja niiden yhteydessä käytettävät akustovirga-asemat. Sellaisen paketin saa nykyään parilla tuhannella eurolla eikä sen takaisin maksuaika siis ole kymmeniä vuosia kuten väität. Suomessakin on myytävänä esimerkiksi kerrostalon parvekkeelle sopivia aurinkopaneeleita ja niiden kanssa käytettäviä akustolla varustettuja virta-asemia. Tietenkään tälläinnen ei ole yhtä tehokas kuin kokonaisen omakotitalon sähkön kulutuksen kattamiseen tarkoitettu suuri aurinkosähköjärjestelmä, mutta kyllä sillä silti voi omaa verkkovirran kulutusta vähentää, kattaa vaikka läppärien ja mobiililaitteiden sekä muiden pienten vähävirgaisten pienlaitteiden lataamisen ja käytön kuluttaman sähkön ja jopa pyörittää pientä minijääkaappia tarvittaessa jne. Tälläiset aurinkopaneelin ja virta-aseman yhdistelmät ei edes vaadi sähköasennustöitä, vaan aurinkopaneelit vain kytketään virta-asemaan ja sitten sen kautta voi kytkeä yhden tai useamman laitten saamaan sähköä joko USB-piuhalla tai tavallisella pistorasiaan kytkettävällä virgtajohdolla. Ei tuollaisella yhdistelmällä toki montaa etenkään suurempitehoista laitetta pyöritetä etenkään samanaiksisesti, mutta kyllä sillävoi kahvit keittää jne kunhan eiliian montaa laitetta laita päälle samanaikaisesti jne. Ja mitä useamman aurinkopaneelin virga-asemaan kytkee sitä enemmän sähköä saa ja sitä nopeammin akut latautuu jne. Tälläinen järjestelmä ei tietysti tosiaan vastaa omakotitalon kulutuksen kattavaa järjestelmää, mutta kyllä sillä voi omaa omavaraisuuttaan lisätä sähkökatkojen varalle ja sillä voi tasata omaa kulutustaan kun esimerkiksi netin käyttö ei vie ollenkaan verkkovirtaa eikä lisää sähkölaskua. Läppäri voi olla siis surutta päällä vaikka ympäri kellon ilman, että sen kulutus näkyy sähkölasussa jne Ja tälläisen systeemin saa tosiaan parilla tai muutamalla tuhannella nykyään paneelien määrästäja akun koosta riippuen. Ei siihen takaisinmaksuun toisiaan kauan mene. Tämä on siis täysin eri asia kuin ne kotiakut mitä myydään sähköverkkoon kytkettäviksi jne..

Äänestä
  • Lisäyksenä se, että tosiaan mitä useampi paneeli sitä enemmän saa sähköä ja sitä nopeammin. Tälläisille paneeleille kannattaa tietenkin hankkia myös teline tai jotain millä ne saa aseteltua ppaikalleen ja nostettua esimerkiksi parvekekaiteen tasolle tai sen yläpuolelle nin ettei kaide varjosta niitä. Se huono puoli on tietenkin, että paneelit vie tilaa. Lisäyksenä vielä se, että esimerkiksi parvekelasit vähentää sähköntuotantoa joten ne kannattaa pitää auki. Ja useimmat varmasti hankkii noita ennemminkin tehdäkseen omasta sähkönkäytöstään omavaraisempaa ja vähentääkseen omaa verkkovirran kulutustaan. Parin tonnin hinta tuskin monelle on ongelma, jos ylipäätänsä on varaa tuollaiseen riippumatta siitä kauanko niiden paneelien takaisinmaksu kestää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aurinkosähköä on helppo kannattaa ekologisin perustein, mutta valitettavan harva kuluttaja on perillä aurinkopaneelien todellisesta hyötysuhteesta.

Tuhansia euroja käyttävän ostajan olisi hyvä tietää, että takaisinmaksuaika lasketaan kymmenissä vuosissa.

Tällä kertaa TS:n jutussa sentään kerrottiin muutama tärkeä parametri, joiden avulla aurinkopaneelijärjestelmän takaisinmaksuaikaa ja kannattavuutta voidaan arvioida.

Seuraavassa laskelmat, jotka jäivät jutusta puuttumaan.

Artikkelissa haastatellun ylikiiminkiläisen katolle oli asennettu paneelia noin 30 neliömetriä. Maapallolle tulee auringosta tehoa noin 1000 kW/m2, joten paneelialalle päätyvä huipputeho on 30 kW luokassa. Tästä paneelit muuttavat 15–20 prosenttia sähköksi, eli 5–6 kWp (kilowattia, huippuarvo).

Kokonaishinta aurinkosähköpaketille asennuksineen laskee kaiken aikaa, mutta on edelleen noin 1,5–2 euroa/kWp. Haastateltu kertoi paketin asennuksineen maksaneen 8 000 euroa.

Sähköä oli esimerkkikohteesta myyty vuodessa noin 1400 kWh. Sähköyhtiö maksaa tästä energiasta markkinahinnan noin 5 senttiä/kWh eli 70 euroa vuodessa.

Omaan käyttöön menevä sähkö säästää sekä energian että siirron, yhteensä noin 10 senttiä/kWh. 1900 kWh oma käyttö on siis arvoltaan noin 190 euroa, ja yhteensä paneelit tuottavat 260 euron arvon vuodessa.

Sähkölaskun viilaaminen pienemmäksi tuottaa väistämättä mielihyvää, mutta kuten luvut osoittavat, aurinkopaneelien asennus ei ole kärsimättömän henkilön hommaa.

260 euron vuosituotolla systeemi maksaa hankintahintansa takaisin 30 vuodessa. Aikaa toki lyhentää sähkön ja siirron alati nousevat hinnat, mutta pidentää merkittävästi, mikäli hankinta on tehty korollisella lainalla, mahdollisista ylläpito- ja korjauskustannuksista vuosikymmenten aikana puhumattakaan.

Sähköyhtiöiden itsensä myymät nollakoron paneeliasennukset ovat suorastaan huvittavia – suuruusluokkana kuukausittainen sähkön osto laskee parilla kympillä, mutta laitteisto tuo laskuun lisää satasen kuussa jopa kymmenen vuoden ajan.

Ylikiiminkiläinen ostaja kertoi jutussa, ettei ole erityisesti miettinyt, milloin paneelit maksavat itsensä takaisin. Hän halusi kokeilla, miten voisi itse tuottaa sähköä ekologisesti.

Mikäpä siinä, mutta kaikilla ei ole varaa kokeilla, ja silloin taloudelliset tuottomahdollisuudet on hyvä tiedostaa realistisesti.

Jos taskun pohjalla polttelee ylimääräisiä tonneja ja samanaikaisesti sähkölasku ahdistaa, on kannattavampaa vähentää ostoenergiaa esimerkiksi lämpöpumpulla ja sähkön käyttötottumuksia muuttamalla.

Kertovatko aurinkosähköjärjestelmien myyjät tämän asiakkaalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu