Pelkosenniemen kunnan historia alkoi 110 vuotta sitten. Kunta perustettiin 1916. Miksi tämä asia unohtui Pelkosenniemen päivän juhlasta. Merikannon puheessa ei tästä kerrottu yhtään mitään. Miksi kunta unohti meille kaikille tärkeimmän päivän. Seuraava juhla on 10 vuoden päästä. Yksi oli hyvä juttu, Saunavaaran vävy Ville Sorsa on Vuoden pelkosenniemeläinen.
Pelkosenniemen 110 vuotisjuhla, unohtui
Anonyymi-ap
31612
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Tapani Niemi oli paikalla. Tapsa olisi tiennyt kertoa paljon Paavali Pelkosen elämästä ja Pelkosenniemen kunnan synnystä. Miksi kukaan ei kysynyt.
Kuka olisi tiennyt kysyä? Eihän täällä ole juurikaan enään syntyperäisiä niemeläisiä viroissa, elossa,asukkaana.
Kyllä olisi tullut huomioida kunnan syntymäpäivä. Meidän kuntamme syntymä. Näytelmä vaikka kuinka Paavali Pelkonen löytää tämän kauniin paikan. Mutta ei edes ollu paikalla valtuuston eikä hallituksen puheenjohtajaa.
Kyllä se ennen oli toisin. Annika ja Laura kun oli puheenjohtajia, silloin oli oman kunnan ihmisillä merkitystä. He näkyivät ja osallistuvat. Minä en edes tunne kuka on kunnanhallituksen puheenjohtaja. Se olisi voinut esitellä itsensä kunnan ihmisille.
Mekin oltiin mummin luona. Oltas haluttu nähdä se uusi kunnanhallituksen puheenjohtaja. Ei kuulemma ollu tullu paikalle. Hiukan porukka hämmästeli missä tämä henkilö oikein piileksii.
Ilman muuta olisi pitänyt!
Pitikö sen sitten olla mummin luona? Eihän se sitten torille voinut keretä? Miksei mummia tuotu torille?
No tuotiin. Juuri siksi että näkisi tämän paljon keskustelua herättävän miehen. Mummi olisi sanonut pari punnittua sanaa.
Höpö,nepä. Taas on hattuneiti täällä vauhdissa. Jutut menee taas keksittyä rataa!
"ei kuulemma ollut tullu paikalle" siis puhuit ittes pussiin! Eli ei ole mitään mummia ette edes ole olleet koko tapahtumassa mukana. Missä lien sohvalla venyitte kalja kassien kanssa parantamassa maailmaa,siinä onnistumatta,koska omatkin asiat on päin persettä.
Paitsi että virallisesti Pelkosenniemi perustettiin vasta 1917, asian voi tarkistaa Kari Tallavaaralta jolla on pitkä tuntemus kunnan historiasta.
Mutta senaatti päätti asiasta 2.6.1916, perustetaan Pelkosenniemen kunta. Se on oikea vuosi ja päivä. Myöhemmin vain paikalliset tekivät omia poliittisia päätöksiä. Turhaan riidellään. Senaatti on yhtä kuin Eduskunta. TallaKari on omalla polulla. Eikä anna periksi.
Kysykää Anitalta. Se tietää.
Joo. Oon samaa mieltä. Surkia kuuluttaja. Kädet taskussa raplas.
Pelkosenniemen 100-vuotisjuhlat ovat mielessä, sinne oli tehty laulukin "Pelkosenniemi sata vuotta", senhän olisi voinut päivittää "Pelkosenniemi satakymmenen vuotta"! Myös toria voisi "kaunistaa" jo kyläläisten iloksi, kyllä tämän kesän tori oli surkea ja ne vähäisetkin kukat jätettiin hoitamatta! Sehän oli jo sitä "rahan tuhlausta"! Nyt ei kun joka asiasta riidellään, ei ole enää yhtään kiva olla pelkosenniemiläinen, lehdissäkin vain on juttuja riitelystä! Onko todella niin, että ei täällä ei enää löydy sitä "yhteen hiileen puhaltamista", nimenomaan KUNTALAISTEN HYVINVOINTI EDELLÄ, onko mieleen edes tullut mitä täällä halutaan, onko periaate vain se että "minä, minä" ihan sama mikä olisi kuntalaisten etu! Tuleeko ikinä enää kirpputori toimintaan, pääseekö "koulun takaselle" laavulle itsenäisesti pyörätuolilla, rollaattorilla, lasten vaunuilla, sekin on luvattu jo iät ajat sitten, että kivituhka tulee sille polulle? Entä moottorikelkkareitti poikkeama kylille Pyhän reitiltä? Nykyisin jäät joella epävarmat sieltä kulkea, olisi tärkeä jo kirkonkylän yrittäjiä ajatellen! Mihinkä lupauksiin enää voi luottaa, no eihän niitä luottamushenkilöitä edes näe kuntalaiset, ainoastaan Laura on aktiivisesti osallistunut kyläläisten yhteisiin tapahtumiin ja ollut valmis keskustelemaan siellä "meidän tavis" kyläläisten kanssa!
Järkkypalkalla hilluvat kunnan pomot vähät välittää mistään juhlista. Nyt kun Tossavainen on hallituksen puheenjohtaja niin soro noo. Kukaan täysjärkinen ei tuohon lafkaan usko.
Olisko nää juhlat sovittu/pitänyt sopia jo ex puheenjohtajan aikana, keväällä.
Oma ja toisen lierihatun napa taitaa olla tärkeämpää, kun rahvaan asiat.
Yt koskee enää työntekoa eli meitä duunareita. Mikko sen sijaan johtaa johtoryhmää. Papruja heitellään nurkasta toiseen.
Juuri niin. Turha heidän täällä vollottaa!
Mikko persujen porukkaa. Siellä on nyt kotisi.
Lierihatut on todellisia persuja.
Eniten harmittaa hevosen kuivalihavellin puute. On hyvin pettynyt olo suorastaan. Toivottavasti syksympänä saa,alkaa teurastuksetkin ja joutilaat nostetaan koukkuun.
Ei tullu keittoa, Pekka paha kyllä nukahti katsomoon. Kuorsasi.
Oliko tällä sitten tietoa hevosen kuivalihavellin sijainnista,vai kuinka nämä liittyy toisiinsa?Kuinka?
Fanit puhuu koko ajan,unelmoivat yötä päivää
Ykköstykki fani nukku katsomoon. Pökelö.
Nyt alkaisi olla aika nosta joutilaat koukkuun! Onko kuulunut mitään siitä asiasta,että hevosen kuivalihavelli tarpeet olisi kasassa? Onko kuulunut?
Minä imin sidukkaa seolla .Mukava kun sai kylmää sidukkaa . Torillahan sitä ei enään saa ostaa mistään juhlapäivänäkäön
Onhan se ymmärrettävää että jos siellä kyltissä kerrotaan alkoholin nauttiminen torilla on kielletty niin silloin se on näin.
Joku käveli torilla viinalasi kourassa. Onko Seolla noin laaja terassi.
Ääh. Mitäpä tuosta. Paikallinen puliukko.
Minulla oli viinaa sekoitettuna limukkapulloon kotua lähtiessä ja sitä siemailin . Kukkaan huomannu mittään!