Vaikkakin olen jo aiemmin huomannut ja pannut selvästi merkille sellaisen tunneperäisen reaktion musiikin kuuntelun yhteydessä ja liittyen lähinnä minulle enemmän tai vähemmän merkityksellisten suomalaisteosten kuunteluun, tai niiden joita nyt on jostain syystä sattunut kuulemaan joltakin foorumilta tai areenalta, sillä juuri keidenkään vähemmän tunnettujen suomalaisten säveltäjien suurimpia mestariteoksiakaan ei ole tallennettu millekään formaatille tai kantanauhalle, mutta joitakin niitä tallennettuja teoksia kuunnellessa varsinkin juuri sen jälkeen, kun olen kuunnellut jotakin epäkiinnostavaa teosta tai sellaista musiikkia, joka ei ole saanut aikaan minkäänlaisia mainittavia tunnereaktioita allekirjoittaneessa olenkin välittömästi sen jälkeen tällaisen suomalaisen sävelteoksen kuuntelussa havainnut huomattavan suuren tunnevaikutuksen juuri sitä ennen varsin välipitämättömänä kuunneltuun teokseen verrattuna ja tuloksena tästä eri säveltäjien teosten välisestä vastakohtaisuudesta emotionaalisen vaikutuksen muodossa on ollut jonkinlaisen spontaanisti ilmenevän ja emotionaalisesti syvemmin koetun elämyksen tuottaman ällistymiseen ja hektiseen psykofyysiseen hurmioon etäisesti verrattavissa olevan ja äkillisesti vaikuttavan ja kehon positiota ylöspäin kohottavan olotilan, kuten juuri jokin aika sitten Vanhallin tylsänpuoleisen sinfonian allegro moderato osan jälkeen kuunteluun testimielessä otetut teokset, joista jälkimmäisellä kerralla itsekin aluksi sen musiikin vaikutukseen skeptisesti suhtautuen mutta kuriositeetin vuoksi kuitenkin päättäen testata, josko jonkinlaisia syvempiä emotionaalisia dimensioita musiikkia kuunnellessa vaikka ilmenisi ja kuinka ollakaan, Erik Fordellin sinfonian alkaessa soimaan hitaassa tempossa ja matalassa rekisterissä pitkäkestoisen sävelen saadessa urkupisteen funktion, niin aloinkin vähitellen tuntea Vanhallin mollivireestä huolimatta luonteeltaan jotenkin sen affekteiltaan neutraaliin musiikkiin verrattuna ekspressiivisen melodisen kauneuden ja kuin jonkin sisäisen patoutuneen tuskan synnyttämän ja miltei kouriintuntuvan synkkyyden ja pohjattoman kaihon valtaavan kontemplaation objektina äärimmäistä keskittyneisyyttä huokuvan tajunnantilani ja otsa rypyssä pyrin ikään kuin pääsemään syvemmälle kokemukseen, jolloin tunsin kuin koko rinnanalan ja vatsan seutu olisivat kuumottaneet musiikin hehkuvan poltteisesta emotonaalisesta latauksesta ja ero Vanhallin musiikin tunteisiin vaikuttamattomaan ajanvietteeseen oli valtava ja tässä piileekin se totuus jonka Alan Rich mainitsee Orkesterimusiikkikirjassa, ts. että romantiikan aikakauden, johon nyt luen myös Fordellin, vähempiarvoisempi musiikki on luultavasti parempaa kuin minkään muun aikakauden toisen luokan musiikki kyetessään koskettamaan ihmisen sydäntä ja verenkiertoelimistöä melodisella kauneudellaan tai jotain siihen suuntaan
Erik Fordellkin voittaa ekspressiivisyydessä Vanhallin ym. esiklassiset säveltäjät
Anonyymi-ap
1<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuossa jo vaikka kuinka monennen kerran kuuntelin vähän kepeämpääkin Fordellin sinfonian osaa tai sen ripeämpää jaksoa huilujen kirkkaan soinnin kuuluessa orkesteripaletissa hitaan ja jylhän johdannon jälkeen ja verrattuani sitä Mozartin aikalaisen Cannabichin rokokootyylisiin ja duuritasangoilla viihtyviin mannheimilaisiin sinfonioihin, niin voin todeta että kun ensin mainittua alusta kuunnellessa tunsin pakahtuvani ja vatsan seutua jälleen myös kuumotti, niin jälkimmäisessä jäi maailman syvin olemus ilmaisua vaille, ja siitä huolimatta ettei Fordellin sinfonian kyseisen osan muotorakenne hitaan avausjakson jälkeen ja tempon nopeutuessa uudessa allegro taitteessa ole erityisen persoonallinen, looginen ja luja, vaan pikemmin fantasioiva ja rapsodinen vaskipurkausten katkomin välikkein, mutta Fordell tässäkin luultavasti öiseen aikaan melkein hutaisemalla ja kiireessä sävelletyssä sinfoniassa viileää ja objektiivista klassismia edustaviin Cannabichin sinfonioihin verrattuna välittää meille edelliseen nähden syvemmän eksistentiaalisen, ihmisen olemassa oloon ja sen vahvaan kokemiseen liittyvän sieluntilan, ja jossa myös hänen neroudelle ominainen maailman olemuksen syvällinen omaksuminen sinänsä saa ilmaisunsa soivina sävelinä vaikka kauan sitten mielsin tuon huilusoinnin osaksi sävyttämän jakson pinnallisemmaksi ja kevyemmäksi kuin se onkaan, vaikka sinfonian painopiste on seuraavissa osissa.
https://youtu.be/j6fAhvn9MLU?list=RDj6fAhvn9MLU tässä eräs sinfonian osa Cannabichilta.