Kuulin että sieltä edelleen laitetaan porukkaa pihalle, tietääkö joku paremmin?
Vaalijala/Eloisa edelleen päättää työsuhteita?
Anonyymi-ap
42661
1Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Pieksämäen Pride valtuutettu on haudannut aatteensa. Pride trikorivärit ja kukkamekot on hävi nyt julkaisuista. Vaalivuoteen on pitkä aika.
Koeta pysyä sinäkin elämän telineellä, joka sinuakin kannattelee.
Ristolla on kesä masennus menossa
Mies on lihonut ja mekot on pieniä. Laura on luvannut uusia mekkokankaita kartanon aitasta.
Kuka Risto?
Valuuston julkinen pride ja transu mies hame päällä.
Koko kevään kulki pride huiveissa ja kesämekossa ja kampanjoi pride liputusta valtuustossa. Nyt on Sultan kumipuku päällä aivan hiljaa.
Minähän kerroin teille jo ennen vaaleja, että ajavat vain priden asiaa. Ja niinhän siinä kävi. Mukamas pieksämäki ensin, puhaa ha ha haa. Äänestäjät astui miinaan.
Mykkänen,kylän ainoa ladyboy
♡ Kiitä Heteroa Tänään Olemassaolostasi. ♡
Vieläkin on takapuoli niin arka ettei voi istua Varkauden Pride juhlien jäljiltä.
Tällä viikolla koko viikko peppupanoja Mikkelissä.
Jouni tekee töitä 24/7 housun sepalus märkänä työpaikkansa perheneuvojana eteen että kaikki palaa Eloisan hallituksessa entiselleen. RantK on luvannut täyten pönkän takaapäin. Solex järjestää tukikonsertin rantasaunalle Vaalijalaan.
Ei siellä hyvin mene, rahat kuulemma loppu ja lisää henkilövähennyksiä taas syksyn mittaan.
K ehdokkaalle on joka kuukausi uusi parempi puolisko.
Kyllä oli Tapanilla huono valinta mutta kosto elää.
Onhan siellä kieltämättä, miten sanois, no ei ihme että toimintaan puututaan.
Kuka Tapani?
Tapani on Pörsänmäen insinöörii ihme Iisalmesta. Kuntayhtymä maksaa täyden palkan vaikka työt on vähentynyt puoleen. Aikaa jää poliikkaan ja muuuhun höntsään. Mukava seuramies punanuttujen syksyisessä metsässä.
Ei sano nimi mitään? Jollekkin tämä aihe täällä niin rakas.
Taidat Heikki ite vastailla
Vaalijalassa luullaan että heillä se ainut osaaminen alalla. Pienen kaupungin itsetunnottomien hoitajien ja pomojen kukkoilua.
On jollakin katkera mieli. On varmasti vaikea olla. Täytyy ilmiantaa tuo viesti nimellä. Pitäiskö sun hakeutua Eloisalle vaikka juttelee jonkun kanssa?
Miksi et itse osallistu täällä keskusteluun vaan toimit jonkinlaisena valvojana? Oliko sinulla ongelmallinen perhe kun olit lapsi? Opit tuomitsevan sivustaseuraajan roolin?
Ihmettelen vaan. En ymmärrä miksi pitää toisia nimellä mainita anonyymisti. Tosi miehekästä. Ja toisekseen sama levy vuodesta toiseen.
Olen tänävuonna vasta aloittanut 😁
Mutta te kuitenkin jatkatte tätä p*:n puhumista täällä. Joten en kyllä aikaani tähän enää kuluta. Jatkakaa jos se hyvältä tuntuu.
Kyllä ne lopettamisia suunnittelee
Eihän mikään ole pysyvää. Ei edes Suomalainen hyvinvointi valtio. Vaivaistalo aikaan. Silti Suomen rajat edelleen auki.
Eloisan osuus vanhusten tuetussa kotihoidossa on nolla. Toimittas ainoastaan laatikon housuvaippoja.
Matti ja Liisa hoitas ammattitaidolla vanhusten kodihoidon. Kaikki lisätoiveet hoituu yhdellä puhelinsoitolla. Ikinä ei valiteta kiirettä eikä henkilökunta pulaa. Ja lasku tulee eriteltynä kerran kuukaudessa.
Ongelma on yksityinen fysioterapeutti joka käy muistisairaan luona kymmen kertaa yhteensä 1000€. Pimeenä lasku josta omaiset ei tiennyt mitään.
Eloisan fyssareilla ei ole mitään hoitoa edistävää virkaa. Puolet ajasta kysellään lääkkeitä ja terveyshistoriaa kymmenien vuosien ajalta.
Näin asiasta mitään tietämättömänä,mut sanon kuitenki. Eihän ne fysioterapeutitkaan ihmeiden tekijöitä ole eihän?
Fyssarille kaikki määrätään kun pitää saada joku turha kirjaus omakantaan. Sairaanhoita saa toimenpide kirjauksen itselleen ja lomaus siirtyy kun on niin tärkeä. Sama pelleily nuorille ja vanhoille.
Tulee mieleen se kummelin lääkäri sketsi. Fyssari ei edes koske potilaaseen vaan tulostaan nipun paperia mukaan joka liity mitenkään alkuperäiseen vaivaan. Vanhuksille kuminauha jumppa jalkoterään mihin ne ei ikinä taivu venytykseen.
Vaalijalassa ja Sateenkaaren koulussa on suosittu työntekijävalinnoissa sukulaisia, oman lapsen kavereita, puolison lapsia entisestä liitosta, omaa lasta jne jne.
En usko...
Usko pois
Onko tää Vaalijala meillä täällä Pieksussa?
SUKSI VITTUUN JO PIEKSUINES.
Oho. En yleensä käytä tuota sanaa.. vihaan tuollaisia.
Vaalijalan fyssarit samoin kuin tk:n ei yleensä muuta tee kuin tulosta papereita asiakkaalle mukaan. Ei mitään lihas- tai nikamakäsittelyitä.
Eikös nikaman käsittelijät ole kiropraktikkoja?
Säästöjä etsitään. Vaalijalassa paljon kulueriä.
Eräässä yksikössä oli homepilkkuja asiakkaiden suihkutilassa. Lopulta korjattiin.
Nyt syksyl lähtee porukkaa, tammikuus ehkä myös ja ensi vuonna yksi yksikkö lisää suljetaan näil näkymin.
Kiitos vastauksesta.