Ukraina ja lännen antama apu

Vähitellen se kokonaisuus alkaa paljastua. Ei se Euroopan antama ase- tai tiedusteluapu ole kovin isoa, mutta tuolta meren takaa tulee paljon tärkeämpää apua.
Ei sieltäkään tule riittävästi aseita, mutta tiedustelua ja strategioita sitäkin enemmän. Suuri osa noista iskujen suunnitelmista on USAn "kynästä", koska USAlle sopii oikein hyvin, että Venäjä on kiinni sodassa ja mahdollisimman hankalassa tilanteessa.
Putin "kiusasi" Trumpia ja Trump on tunnetusti kostonhimoinen.
USA osaa keikuttaa venäläistä venettä niin, ettei vene kaadu, mutta eteneminen miltei mahdotonta.
Näin USAlla on hankalia vastapelureita yksi vähemmän.

https://yle.fi/a/74-20237939
568
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Taitaa siitä avusta sen verran iloa olla ettei Putlerin kolmen päivän erikoinen operaatio Ukrainan valtaamiseksi ole tainnut pysyä ihan aikataulussaan?
Reilun 1600 päivää Putler on tapattanut venäläisiä idioottimaisessa sodassaan täysin turhan takia ja murhannut satojatuhansia ukrainalaisia.

Äänestä
  • Sen verran muistutus, että historiassa harvoin mitään sotaa voitetaan muutamassa päivässä. Tämäkin sota olisi loppunut aikoja sitten (vuonna 2022 maalis-huhtikuussa), mutta eräs Ison-Britannian pääministeri + jenkkien new konservatiivit ilmoittivat Zelenskylle että hänen pitää jatkaa tätä järjetöntä sotaa.

    En tiedä kuinka paljon ukrainalaisia on kuollut tuossa sodassa, mutta veikkasin enemmän kuin venäläisiä. Tietenkään lännen media ei näistä asioista puhu. Lännen media ei puhu myös siitäkään kuinka paljon yhdysvaltalaisia sotilaita on kuollut Iranin vastaisessa sodassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Sen verran muistutus, että historiassa harvoin mitään sotaa voitetaan muutamassa päivässä. Tämäkin sota olisi loppunut aikoja sitten (vuonna 2022 maalis-huhtikuussa), mutta eräs Ison-Britannian pääministeri + jenkkien new konservatiivit ilmoittivat Zelenskylle että hänen pitää jatkaa tätä järjetöntä sotaa.

    En tiedä kuinka paljon ukrainalaisia on kuollut tuossa sodassa, mutta veikkasin enemmän kuin venäläisiä. Tietenkään lännen media ei näistä asioista puhu. Lännen media ei puhu myös siitäkään kuinka paljon yhdysvaltalaisia sotilaita on kuollut Iranin vastaisessa sodassa.

    Jep. Harvoin todellakin, mutta Putini kuvitteli sen tapahtuvan tällä kertaa.
    Ei ihan onnistunut, ei sinne päinkään😂

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Jep. Harvoin todellakin, mutta Putini kuvitteli sen tapahtuvan tällä kertaa.
    Ei ihan onnistunut, ei sinne päinkään😂

    Tuskin Putinkaan uskoi siihen sota päättyisi muutamassa päivässä ja hänhän tuntee historian aika hyvin. Tuo tulkinta mitä toit esille on vain lännen median propagandaa ja höpötyksiä, joihin kannattaa suhtautua suurella skeptisyydellä, kuten myös venäläiseen mediaan. Putinin ongelma oli se että hän uskoi siihen että lännen johtajat ovat sivistyneitä ihmisiä. Mutta lännen johtajat ovat suoraan sanottuna ylimielisiä idiootteja (Niinistö, Biden, Johnson, Stubb, jne...).

    On hyvä muistaa, kun sota syttyi Zelensky oli täysin pelosta sekaisin, kun venäläiset joukot lähestyivät Kiovaa ja hänhän aloitti rauhanneuvottelut. Istanbulin neuvottelut aloitettiin Venäjän ja Ukrainan välillä maaliskuussa 2022 ja jonka johdosta venäläiset joukot perääntyivät Kiovan alueelta. Ukraina oli valmis suostumaan rauhaan Venäjän ehdoilla, kunnes Ison-Britannian sen aikainen pääministeri Boris Johnson (jenkkien vasalli) romutti ne rauhanpyrkimykset ja vaati Zelenskyä + ukrainalaisia luopumaan neuvotteluista. Vielä enemmän Yhdysvalloissa new konnat vaativat Zelenskyä lopettamaan neuvottelut venäläisten kanssa. Sodan pitkittymisestä voidaan syyttä länttä ja niiden johtajia.

    Mielestäni tässä ei ole mitään naurun aihetta, koska niin ukrainalaisia kuin venäläisiä sotilaita kuolee. Todennäköisesti ukrainalaisia sotilaita kuolee enemmän kuin venäläisiä, toisin kuin lännen + Ukrainan media muuta väittää.

    Äänestä

Näin on ei menneet KIEWISSÄ käväseen. Ym . Ja ovathan jotain hyvääkin saanneet aikaan. Nimittäin että on rajat kiinni ja hyvä näin ja pysyy. Omalla käytöxellään. Ja täälä noi Puten trollit ja tiltut itkee ku on rajat kiinni. No eivät saa bensaa ja kahvia ja voita ja jauhoja ja kananmunia ja shampoota ja saippuaa. Ja eräs asia on että ku ei oo shampoota ja saippuaa ym. Niin Eun hygienia ja tartunta ja jäte ja haju lakien mukaan on rajat kiinni ja hyvä näin. Sillä menee vuosikymmeniä ku saavat pesukoneita ja lämmintä vettä pesuun lisäxi. Ja venäläiset haistaa 2km vastatuuleen . Ja ei niitä voida tänne EUN rajojen yli päästää. Igori mitens on ku siellä haisee?. Totuttu vai häiritsekö suo Pietarissa

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vähitellen se kokonaisuus alkaa paljastua. Ei se Euroopan antama ase- tai tiedusteluapu ole kovin isoa, mutta tuolta meren takaa tulee paljon tärkeämpää apua.
Ei sieltäkään tule riittävästi aseita, mutta tiedustelua ja strategioita sitäkin enemmän. Suuri osa noista iskujen suunnitelmista on USAn "kynästä", koska USAlle sopii oikein hyvin, että Venäjä on kiinni sodassa ja mahdollisimman hankalassa tilanteessa.
Putin "kiusasi" Trumpia ja Trump on tunnetusti kostonhimoinen.
USA osaa keikuttaa venäläistä venettä niin, ettei vene kaadu, mutta eteneminen miltei mahdotonta.
Näin USAlla on hankalia vastapelureita yksi vähemmän.

https://yle.fi/a/74-20237939

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu