Antiikin Kreikassa ei-toivotut vauvat jätettiin katujen varsille kuolemaan, koska ihmisen elämällä ei ollut arvoa. Kristinusko toi ihmisarvon mukanaan, ja kristityt ottivat pakanoiden hylkäämiä vauvoja koteihinsa ja kasvattivat heidät.
Vielä keskiajan pimeän pakanuuden aikana Suomessa perheet veivät liian raihnaisiksi käyneet isovanhempansa jyrkän kallion päälle ja heittivät kuolemaan. Koska ihmisellä ei ollut muuta arvoa kuin käyttöarvo; hyödytön ja taakaksi tullut piti tuhota.
Siellä, missä kristinusko levisi, levisi myös käsitys ihmisarvosta. Jumala oli suonut jokaiselle ihmiselle elämän lahjan, eikä ihmisen arvo riippunut hänen hyödyllisyydestään vaan siitä, että Jumala oli tarkoittanut hänet elämään. "Hoivatkaa heikkoja", kuten Raamattu sanoo.
Siihen perustui myös sairaalainstituution ja vanhainkotien perustaminen, siihen orpokodit ja kehitysvammalaitokset. Nykyään, kun kristinusko on hylätty, on taas palattu keskiajan sivistymättömään pakanallisuuteen. Ihmisen arvo mitataan nykyään sillä, kuinka tuottava hän on ja arvottomuus sillä, kuinka paljon hän kuluttaa resursseja.
Abortti hyväksyttiin jo ajat sitten ja eutanasia tullaan hyväksymään tulevaisuudessa normaaliksi asiaksi. Nuoriso ei tätä muutosta huomaa, koska on elänyt ikänsä arvotyhjiössä, mutta me, jotka olemme nähneet paremmat ajat, huomaamme Suomen kulkevan kohti tuhoa.
Vielä keskiajan pimeän pakanuuden aikana Suomessa perheet veivät liian raihnaisiksi käyneet isovanhempansa jyrkän kallion päälle ja heittivät kuolemaan. Koska ihmisellä ei ollut muuta arvoa kuin käyttöarvo; hyödytön ja taakaksi tullut piti tuhota.
Siellä, missä kristinusko levisi, levisi myös käsitys ihmisarvosta. Jumala oli suonut jokaiselle ihmiselle elämän lahjan, eikä ihmisen arvo riippunut hänen hyödyllisyydestään vaan siitä, että Jumala oli tarkoittanut hänet elämään. "Hoivatkaa heikkoja", kuten Raamattu sanoo.
Siihen perustui myös sairaalainstituution ja vanhainkotien perustaminen, siihen orpokodit ja kehitysvammalaitokset. Nykyään, kun kristinusko on hylätty, on taas palattu keskiajan sivistymättömään pakanallisuuteen. Ihmisen arvo mitataan nykyään sillä, kuinka tuottava hän on ja arvottomuus sillä, kuinka paljon hän kuluttaa resursseja.
Abortti hyväksyttiin jo ajat sitten ja eutanasia tullaan hyväksymään tulevaisuudessa normaaliksi asiaksi. Nuoriso ei tätä muutosta huomaa, koska on elänyt ikänsä arvotyhjiössä, mutta me, jotka olemme nähneet paremmat ajat, huomaamme Suomen kulkevan kohti tuhoa.
Vastaukset 224
Vanhimmat
Kristinuskoiset ovat on orjuuttaneet ja vainonneet järjestelmällisesti ateisteja ja muita kuin kristittyjä.
https://yle.fi/a/74-20227808
Sori, kristityt eivät voi tehdä väärin, joten tuo ei ole historiallisesti totta.
Mikä laittaa ihmisen valehtelemaan netissä?
Ironia, ystäväiseni, ironia.
Aloittaja on ylimielinen. Luulee, että muissa maissa ei ole lääkäreitä eikä kouluja, eikä lakeja.
Ei pidä kriatinuskoa ja sen suurinta vihollista katolista pakanauskontoa.
Tarkoitin sanoa: Ei pidä sekottaa kristinuskoa ja sen suurinta vihollista katolista pakanauskontoa.
Aikoinaan ristiretkillä ihmisillä oli kaksi vaihtoehtoa - tulla kristityksi tai kuolla. Miekka uskoon käännyttäjänä oli silloin väline
Torremolinoksen eläkeläinen on pahasti sekaisin, kun lukee aloituksesta sellaista mitä siellä ei ole. Vanhukset muuttuvat jostain syystä häijyiksi ja ilkeiksi iän myötä.
ArtoTTT
"Skandinaviassa lasten surmaaminen oli yleistä ennen kristinuskon nousua valta-asemaan.[1] Varsinkin äpärälapsia on tapettu. Lapsen surmaaminen oli luvallista ennen nimenantoa. Nimenanto liitti lapsen sukuun."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vauvojen_surmaaminen
Inkvisitio.....
Suomalainen oikeuskäytäntö oli, kristinuskon tukemana, erinomaisen raakaa esim. teilaamisineen. Entä häpeäpaalu...
Entä 'vääräuskoisten' ulossulkeminen?
Niitten hautaaminen murien ulkopuolelle, tai hautausmaan märimpään nurkkaan...
Ym ym ym
Mitä enemmän olemme irtaantuneet kritinuskosta, sitä humaanimmaksi yhteiskunta on muuttunut.
Kirkko on AINA tullut jälkijunassa kun on ollut kyse ihmisten vapausten ja oikeuksien lisäämisestä. Tämä myönnetään kirkonkin sisällä.
Taas joku loistaa tietämättömyydellään. Ensiksi antiikin Kreikan aika oli 800-30 eaa. Eli pitkään ennen kuin kristinusko alkoi voimistua. Toiseksi
Kerro toki mistä Suomesta löytyy niin korkeita kuiluja, että sinne voi nakata mummot ja paapat? Voisitko kertoa missä noita kuiluja on ja missä ovat ne luut joita niiden juurilta on löydetty? Ynnä Suomen keskiaika ajoitetaan aikaan 1200-1600, jolloin kristinusko oli jo vallannut koko Suomen.
Mitä tulee ihmisarvoon, niin juuri silloin kun kristinusko oli kaikkein voimakkaimillaan, niin silloin Euroopassa vallitsi säätyjako. Silloin ihmisen arvo määräytyi siitä, mihin säätyyn hän sattui syntymään. Ja kirkko siunasi tämän kaiken.
Tämä on kyllä jännä juttu, että kun historian tutkimus paljasti että ns. ämmänkallioita (muitakin nimityksiä on) käytettiin vanhusten surmaamiseen, ateistit hyväksyivät sen normaalina asiana ja iloitsivat siitä. Mutta jos kristityt mainitsevat siitä, se onkin äkkiä satua. Sellainen se on Schrödingerin ämmänkallio. Kaveriporukassa hieno asia, mutta vihollisen mainitessa satua.
Sellaisia epämääräisiä ajanjaksoja kuin antiikin aika ei voi määritellä vuoden ja kuukauden tarkkuudella. Ja edes määrittely ei poista tosiasiaa, että lapsia hylättiin.
Se, että kristinusko oli levinnyt keskiajalla koko Suomeen ei tarkoita, että jokainen suomalainen oli uudestisyntynyt uskovainen. Ehei, vaikka kansa oli nimellisesti kirkon jäseniä, käytännössä he elivat vanhojen pakanallisten tapojensa mukaan.
Totta, vähän samaan tapaan kuin kaikki kristityt ovat okei, kun heitä tarvitaan osoittamaan enemmistöltään kristillistä ja menestynyttä valtiota, mutta eivät, jos puhutaan heidän vääristä teoistaan. Silloin he eivät käy kristitystä, koska eivät ole aidossa uskossa tai uudestisyntyneitä.
Kuule kun sinun pitäisi pystyä todistamaan se mitä kirjoitat. Siihen ei tosiaankaan riitä mitkään kaatumakokouksessa kuullut hurmahenkisen uskonnosta kiimaisen saarnamiehen saarnat.
Mitä tulee keskiajan kristillisyyteen Suomessa niin tuohon aikaa oli pakko käydä kirkossa. Ynnä että antiikin ajan Kreikalla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden kanssa.
Nämä jutut nyt menevät samaan lohkoon kuin esitetyt väitteet siitä, että juutalaiset lähtivät Rooman vainoja pakoon Amerikkaan tai että Islanti on uskoltaan katolinen valtio.
Luterilaisuus on Suomessa pakkouskonto historiasta johtuen.
"Mutta jos kristityt mainitsevat siitä, se onkin äkkiä satua."
Kuinka moneen sellaiseen ateistiin olet törmännyt, jotka pitävät äimänkallioita satuna?
Lähtökohtaisesti sellaisen aikuisen uskottavuus ei ole kovin korkealla tasolla, joka pitää yliluonnollisia olentoja totena. Asiaa ei helpota, jos henkilö näkee muunlaiset ihmiset vihollisina.
Äpäräpoikakultti on matu-uskonto lahkosta riippumatta.
"Tämä on kyllä jännä juttu, että kun historian tutkimus paljasti että ns. ämmänkallioita (muitakin nimityksiä on) käytettiin vanhusten surmaamiseen, ateistit hyväksyivät sen normaalina asiana ja iloitsivat siitä."
Minä vuosisatoina noin tapahtui? Oliko silloin jotain järjestäytyneitä ateistiyhteisöjä? Anna jokin lähde mikä todistaa sen puolesta, että nimenomaan ateistit kannattivat vanhusten sumaamista!!!!!
Äpäräpoikakultti viivästytti tieteen ja ihmisyyden kehitystä noin tuhannella vuodella.
Uskonnoista vapautuminen on kehityksen edellytys. Ei usko vaan tieto ratkaisee, sillä uskomus on jo todennäköisesti väärä.
Kyllä.
Ensimmäinen maa maailmassa, jossa kristinuskosta tuli ainoa sallittu valtionuskonto oli Etiopia. Etiopialla on 1000 vuoden etumatka esim. Suomeen verrattuna kristillisessä sivistyksessä marinoitumisessa ja sen huomaa - eikö niin?
"Missä kristinusko, siellä sivistys".
Tuollainen lause ei enää pidä paikkaansa meidän aikanamme.
Kristityt maat alkavat luisua yhä enemmän hellenistisen ja vanhan roomalaisen itsekkääseen ajattelumalliin jossa hedonismi ja oman edun ja nautinnon tavoittelu menee elämän kunnioittamisen edelle.
Ei-toivotut lapset jätettiin kadulle kuolemaan ja vanhukset tai vakavasti sairaat hylättiin hoidon puutteeseen.
Siitä ovat todisteena abortit ja suunnitteilla oleva eutanasia, jossa elämän pyhyyttä ei kunnioiteta, vaan ihminen ottaa Jumaan roolin ja päättää itse milloin oma elämä tai lapsen elämä voidaan lopettaa.
Noin toimivat aikoinaan myös pakanauskonnot.
Onko pitänyt koskaan?
LÄNSi-EUROOPASSA sivistys perustuu antiikin Kreikan ja Rooman perintöön. Esimerkiksi Itä-Euroopan ortodoksit katkaisivat siteet antiiikin sivistykseen ja kirjallisuuteen, kun keksivät kirkkoslaavin yhteiseksi kielekseen. Kirkkoslaaviksi ei käännetty kuin Raamattu ja uskonnollisia tekstejä - ei antiikin kirjallisuutta. Lännessä opeteltiin latinaa ja luettiin klassikoita. Puhumattakaan Etiopista, joka julistautui kristityksi ennen Roomaa.
Oli olemassa kylä, jossa kaikki 60 vuotta täyttäneet pantiin luolaan kuolemaan.
Keskeinen asia oli siinä, että ortodoksinen uskonto oli niin "jäykkää" ja kaavoihin kangistunutta. Se ei sallinut uutta ajattelua. Sen sijaan lännen puolella etenkin luterilaisuus oli avoimempaa ja sallivampaa.
Sitä kautta ajatukset saivat virrata vapaasti ja syntyi myös uskonnon kritiikkiä. Valistuksen ja luonnontieteiden kehityksen myötä padon murtuivat. Tarkoittaa että näin luontiin pohja nykyaikaiselle tieteelle.
Tämä näkyy kehityksessä tänäkin päivänä. Oikeastaan kaikki suuret keksinnöt on tehty lännessä. Venäjä on vain kopioinut länsikamaa. Näkyy esim siinä että eihän Venäjä ole nykyäänkään kuin pelkkä bensa-asema.
Islamin kanssa on sama ongelma. Sielläkään ei ole ollut valistuksen aikaa, joka olisi murtanut uskonnollisia kahleita tieteeltä. Sinänsä harmi, sillä keskiajalla islamin uskoiset maat olivat tieteen kärjessä.
Erityisesti arabiankielinen Islamilainen maailma on eristäytynyt "onnela". Esimerkiksi vielä 2000 luvun alussa arabiaksi (jota puhuu yli 400 miljoonaa ihmistä) käännettiin muunkielistä kirjallisuutta 200 - 300 nimikettä vuodessa. Suomeksi samaan aikaan noin 1500 vuodessa. Arabiaksi käänetyn kirjallisuuden määrä on kasvanut ja nyt ollaan samalla tasolla kuin suomeksi käännetyssä kirjallisuudessa eli jossain 2000+ nimikettä vuodessa.
Toki muslimeja on muitakin kuin arabiaa puhuvia ja persiaksi (farsiksi) käännetään n. 20.000 nimikettä vuodessa eli suunnilleen sama määrä kuin espanjaksi. Siksipä Iranin pappisvallalla onkin vaikeuksia pitää kansaa kurissa. Sivistys ja ääriuskonnollisuus kun hyljeksivät toisiaan.
Kutsuivat henkkariväärentäjien kyläksi.
torre on niin innokas trollamaan, että ei ehdi edes faktoja tarkistamaan, taas kerran!
Siispä AI-yhteenveto:
Väite ei pidä paikkaansa todellisuudessa, eikä historiassa tai missään nykyisessä yhteiskunnassa ole järjestelmällisesti pantu kaikkia 60 vuotta täyttäneitä luolaan kuolemaan. Kyseessä on taru, vitsi tai vanhaan kansanperinteeseen tai dystooppiseen fiktioon kuuluva myytti (vrt. gerontismin tai vanhusten hylkäämisen tarinat tietyissä kansanperinteissä, joita ei kuitenkaan ole toteutettu noin suoraviivaisesti).
Haluatko torre itse kertoa, mistä kirjasta, elokuvasta tai tarinasta kuulit tämän väitteen, jotta voimme selvittää sen taustoja tarkemmin?
>>Kerro toki mistä Suomesta löytyy niin korkeita kuiluja, että sinne voi nakata mummot ja paapat? Voisitko kertoa missä noita kuiluja on ja missä ovat ne luut joita niiden juurilta on löydetty? Ynnä Suomen keskiaika ajoitetaan aikaan 1200-1600, jolloin kristinusko oli jo vallannut koko Suomen.>>
AI-yhteenveto
Leväluhta (tai Levänluhta) on Isonkyrön Orismalassa sijaitseva rautakautinen uhrilähde ja vesikalmisto, joka on kansainvälisestikin ainutlaatuinen. Noin vuosien 350–800 välisenä aikana lähteeseen on upotettu vähintään sadan ihmisen, pääasiassa naisten ja lasten, ruumiit.
------------
Mistänäitä protestoi: Mutta kun se ei ollut kuilu.
😊😊😊😊😊
MIKÄÄN ei viittaa siihen, että Levähuhdan vainajat olisivat ihmisuhreja tai ylipäätään väkivaltaisesti kuolleita. Väkivallan merkit puuttuvat vainajista valtaosin.
Paikka on kalmisto, jonne on haudattu ihmisiä satojen vuosien aikana. Koskan vainajien mukana on haudattu myös arvoesineitä eli vainajat eivtä ole olleet mitenkään hyljeksittyjä tai esimerkiksi orjia.
Minä kuule olen käynyt tuolla paikan päällä, koska olen asunut ihan siinä vieressä. Lisäksi edellä olleeseen väitteeseen asia ei sovi siksikään, että väitettiin että kyseessä olisi ollut vanhat ihmiset. Mutta kun Leväluhdasta on löydetty lähinnä naisten ja lasten luita.
Nykyisen tiedon mukaan kyseessä on ollut kalmisto eli hautausmaa. Tähän viittaa etenkin se, että luut ovat peräisin pitkältä ajalta eli 300-luvulta 800-luvulle saakka. Mitä tulee väitteisiin "uhreista" niin se kaatuu jo siihen, että luissa ei näy väkivallan merkkejä.
Levähuhta - Leviathan... Sattumaako?
Heh hehe hehe hee. Siis et voi olla tosissasi. Juuri näin niitä salaliittoteorioita rakennellaan...
>>Minä kuule olen käynyt tuolla paikan päällä, koska olen asunut ihan siinä vieressä. Lisäksi edellä olleeseen väitteeseen asia ei sovi siksikään, että väitettiin että kyseessä olisi ollut vanhat ihmiset. Mutta kun Leväluhdasta on löydetty lähinnä naisten ja lasten luita. >>
Miksi et sitten hypännyt mukaan?
😊😊😊😊😊
Otsikon väite kumoutuu pelkästään lukemalla tätä palstaa :D
MOT
Tämä on totta! ,🤣😂🐱
Erittäin totta!
Humaaneimmat ihmiset eivät päädy uskontojen taikapiiriin, vaikka niihin liittyy roimasti hyveellisyyden esittämistä (mistä aloitus on mainio esimerkki).
Tarkoitatko, että maailmassa ei ole lainkaan humaajeja ihmisiä? On vaan teitä ateisteja?
Ateistithan ovat tyypillisesti sangen humaaneja. Ainakin teisteihin verrattuna.
Totta. Kim Jong Ung on siitä loistava esimerkki.
Kim Jonng Ung on esimerkki dogmaatisesta uskovaisesta ja mitä tapahtuu kun hän saa absoluuttisen vallan. Kimin uskonto on Juche-aate.
Juuri näin. Mutta tämä ei mene laitauskovaislile jakeluun sitten niin millään. Lisäksi he eivät ymmärrä että totalitaarisessa yhteiskunnassa, jota johtaa diktaattori on pakko usko kuten tämä despootti haluaa. Muuten lähtee henki.
Eivätkä he tajua edes sitä, että sitä yhteiskuntaa jotta he tavoittelevat, ohjaavat juuri samanlaiset voimat kuin esim Pohjois-Koreassa. Heidän ihannevaltiossaan olisi voimassa vain yksi yksi uskonto, johon kaikkien tulee uskoa.
Sinänsä vielä huvittavaa, että jos laitauskovien väite siitä, että Pohjois-Korea olisi ateistien "riemuvaltio", niin silloin Islanti olisi tähän valmis. Siellä kun yksikään alle 25-vuotias ei gallupissa uskonut jumalaan.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000002881814.html
Tästä huolimatta Islanti on myös yksi maailman turvallisimpia valtiota. Esim murhia saarella tapahtuu keskimäärin 1,8 henkirikosta vuodessa. Murha-aste on noin 0,5–1,5 per 100 000 asukasta vuodessa, mikä on Euroopan alhaisimpia.
Kim ei ole tyypillinen ateisti, joten hän ei ole minkäänlainen esimerkki sellaisesta.
Ap on erittäin oikeassa, niin oikeassa kuin olla voi. 🙂👍
Siis niin oikeassa kuin hän voi olla.
Missä kristinusko siellä takapajuisuus, jälkeenjääneisyys.
Maailman ensimmäinen valtio, joka julisti kristinuskon valtionuskonnoksi oli Etiopia.
Etiopiassa kristinusko on vaikuttanut liki 1000 vuotta kauemmin kuin Suomessa tai Ruotsissa.
Mitä johtopäätöksiä voimme tehdä tästä?
Jumalanpelko on viisauden alku!
Tervejärkinen ihminen ei tarvitse mielikuvitusolentoja, kuten vaikkapa jumalia, mihinkään, vaan ne ovat harhoissaan kieriskelevien yritys vastata jollain epäloogisella tavalla elämän monimutkaisuuteen ja kuoleman pelkoon.
Tervehtymistä vaan sinullekin.
Pisimpään kristinuskon vaikutuksesta nauttinut valtio on Etiopia.
Heillä on 1000 vuoden etumatka mm Suomeen ja Ruotsiin.
Pelkoon on aihetta.
Jumalan pelko on nöyristelyn ja oman ajattelun tukahduttamisen alku.
Miksi haluta Jumalan valtakuntaan, kun sitä pitää pelätä?
Kyllä japanilaiset ovat sivistyneempiä ja siellä on shintolaisuus ja budhalaisuus uskontona.
Japani on maa, jossa rotuerottelu jyllää, mamuja ei oteta maahan, salarymanit lukevat junassa lonkeropornosarjakuvia joissa mustekala raiskaa teinityttöjä, kaduilla olevista automaateista saa ostaa käytettyjä kuukautisverisiä pikkuhousuja ja maa jossa duunari tekee rituaali-itsemurhan jos pomo haukkuu. Sellainen maa se.
Jeesus edustaa taivaallista moraalia ja etiikkaa, joka on universaalia. Se on kaukana maallisesta moraalista, ja niiden välillä on tavaton ristiriita. Jeesus-usko perustuu armoon ja anteeksiantoon.
Ilman sitä ihminen on peto: hän haluaa vain ansaita.
Evoluutio on malli, jossa pätee sääntö ”tapa tai tule tapetuksi, huijaa tai tule huijatuksi”. Tämä on maallinen toimintatapa. Sitä vain hienosäädetään, kun toisia alistetaan, irstaillaan ja tapellaan. Taloudellinen sota on jatkuvasti käynnissä – kaikki ovat kaikkia vastaan.
Jeesuksen moraali, että eletään miesten kanssa puhuen välillä mitä sattuu.
"Evoluutio on malli, jossa pätee sääntö ”tapa tai tule tapetuksi, huijaa tai tule huijatuksi”."
Otatisitko edes selvää mitä evoluutio on, niin et nolaa itseäsi enempää. Sinuun ei ainkaan ole uskonto tuonut sivistystä.
Ihmisarvon käsitteet, yms, keksittiin euroopassa valistuksen aikana, kun filosofian kehitys alkoi syrjäyttää kirkon valtakautta.
>>Tästä huolimatta Islanti on myös yksi maailman turvallisimpia valtiota. Esim murhia saarella tapahtuu keskimäärin 1,8 henkirikosta vuodessa. Murha-aste on noin 0,5–1,5 per 100 000 asukasta vuodessa, mikä on Euroopan alhaisimpia.>>
Minun vika että SUomessa ei ole Euroopan alhaisimpia murha-asteita.
Z
Suomella on hyvä karma. On niin paljon kärsitty aikoinaan. Tulevaisuus on kaikesta huolimatta hyvä ja kansallisdeevamme Väinämöinen on kanssamme❤️❤️❤️❤️
Suomessa tehdään kaksi kertaa enemmän itsemurhia kuin Espanjassa.
Katolisten maiden itsemurhatilastoihin ei voi luottaa, koska itsemurha on katolisissa maissa häpeänkoko perheelle ja siksi itsemurhia tilastoidaan onnettomuuksiksi.
Uskovaisten mukaanhan epätoivoissaan itsemurhaan ajautuneen ihmisen kuuluu kärsiä ikuisesti helvetissä. Se on kristillistä empatiaa särkyneitä ihmisiä kohtaan.
Espanjassa itsemurha tilastoidaan, kuten kun mies tappaa naisensa. Sitä tapahtuu joka viikko.
<<Ihmisarvon käsitteet, yms, keksittiin euroopassa valistuksen aikana, kun filosofian kehitys alkoi syrjäyttää kirkon valtakautta.<<
Taivaassa on ollut universaali moraali ja etiikka valmiina jo ennen kuin maailma on luotu. Se on objektiivista, aivan kuten luonnonlait ja luonnonvakiot. Ellei tätä ymmärrä, ei voida rakentaa Taivasten valtakuntaa, kuten sanotaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Kaikenmaailman narsistisia vääristelijöitä täälläkin on kirjoittelemassa.
Taivaassa on ollut universaali diktatuuri valmiina jo ennen kuin maailma on luotu. Se on objektiivista, aivan kuten luonnonlait ja luonnonvakiot. Siellä on voimassa vain yksi oppi ja ehdoton johtajan kunniotus. Jos häneen ei usko, niin silloin tie vie tuliseen pätsiin.
Ellei tätä ymmärrä, ei voida rakentaa Taivasten valtakuntaa, kuten sanotaan: ”Tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Kaikenmaailman narsistisia vääristelijöitä täälläkin on kirjoittelemassa.
Stalin ja Hitler olivat pyhäkoulupoikia kristittyyn jumalaan verrattuna. Hän kiduttaa ikuisesti kaikkia niitä, jotka eivät häneen usko. Sillä ei ole väliä, miten hyvä ihminen on ollut eläessään. Jos usko puuttuu johtajaan, niin ei muuta kuin tulimereen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17148583/john-lennon-helvetissa---
<<Taivaassa on ollut universaali diktatuuri valmiina jo ennen kuin maailma on luotu. Se on objektiivista, aivan kuten luonnonlait ja luonnonvakiot.<<
Mitä sinulla on RAKKAUTTA vastaan?
Jumala on rakkaus, se on elämän puite jossa eletään se vapaa, - kun sen ymmärtää,
Gal: 5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
5:23 Sellaista vastaan ei ole laki.
Miksi niin ilkeämielinen?
Onko muuta mielessä kuin pahuutta?
Kaiva sitä lisää Markiisi De Sadesta!
Jumala ei ole rakkaus, koska ei rakasta ketään. Ihmiset ovat rakkaus. Raamatussa liioitellaan valtavasti, kuten tuo Gal osoittaa.
noin tosi paatunut ajattelee: vannoutunut pahan ajattelija. - mikään ei ole hyvää?
Yrität saada Jumalasta kaltaisesi.
Rakkaus on tosi hyvää, jota saa ihmisiltä. Se ei miellytä, kun liioitellaan valtavasti.
Vastaappas tähän kysymykseen: Jos ei usko teidän jumalaanne, niin minne silloin joutuu?
Sinä et ole rakastettu.
Mitä tarkoitat ”teidän jumalalla”?
Ei kun vastaa siihen mitä kysytään, älä lähde siirtelemään maalitolppia. Siis minne minä esimerkiksi joudun koska en usko jumalaasi?
Ei voi vastata kun ei tiedä mitä tarkoitat.
Yritä hyvä papparainen ilmaista itsesi selvemmin.
Kristinuskon teologian mukaan ihminen pelastuu vain uskomalla Jeesukseen, koska Jeesus Kristus on ainoa, joka on sovittanut ihmiskunnan synnit kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.
Raamatun mukaan kukaan ihminen ei pysty pelastamaan itseään omilla hyvillä teoillaan tai ansiolleen.
Tämä kristillinen pelastusoppi perustuu seuraaviin keskeisiin raamatullisiin ja teologisiin perusteluihin:
Sovitustyö ristillä: Kristinusko opettaa, että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja erossa Jumalasta. Jeesus otti ihmisten rangaistuksen itselleen kuolemalla Golgatan ristillä, mikä teki hänestä ainoan sillan ihmisen ja Jumalan välille.
Pelastus on lahja: Pelastusta ei voi ansaita luonteella, hyvyydellä tai sääntöjen noudattamisella. Se on Jumalan antama ilmainen lahja eli armo, joka otetaan vastaan uskomalla ja turvautumalla Jeesukseen.
Jeesuksen oma ilmoitus: Raamatussa Jeesus sanoo suoraan: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Kukaan ei pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani" (Joh. 14:6). Klassinen kristinusko sitoo pelastuksen nimenomaan Jeesuksen persoonaan.
Uskon kohde ratkaisee: Pelastuksessa ratkaisevaa ei ole ihmisen oman uskon voimakkuus tai suoritus, vaan uskon kohde. Usko on luottamusta siihen, että Jeesus on jo tehnyt kaiken tarvittavan pelastuksen eteen.
Kuule kun sinä kuolet ja kun jeesukseni tulee hakemaan sinua, niin sinä pääset silloin sinun mukaasi taivaaseen. Mutta minne minä silloin joudun kun en ole uskonut häneen?
PS. Jokainen joka on lukutaitonen varmasti ymmärtää tämän kysymyksen. Miksi se on sinulle niin vaikeaa?
Yritä nyt täsmentää sitä kysymystäsi.
Jos et pääse taivaaseen niin joudut helvettiin.
Myrkkykalsareista lähtee myös henkistä myrkkyä vihaa ja ilkeyttä, sillä on myös vaikutus neroverkkojen kautta mieleen ja alitajuntaan.
Joutuu? Kun jo ollaan jo helvetin esikartanoissa joutuu vain syvemmälle, ja tätä koitetaan Jeesus sydämessä estää, jotta sydän ottaa toisen suunnan kohti taivaan valtakuntaa : rauhaa ja iloa totuudessa tämä on päämäärä, - ei mitään pahaa, se jätetää pois.
Ihmisen kuoleman jälkeen on olemassa vain taivas tai helvetti.
Tämän käsityksen mukaan ihmisen iankaikkinen kohtalo jakautuu joko ikuiseen yhteyteen Jumalan kanssa tai ikuiseen eroon Hänestä.
Oliko muuta kysyttävää?
Stalin Venäjällä, Hitlerin Saksassa ja Kimin johtamassa Pohjois-Koreassa joutui tai joutuu keskitysleirille jos johtajaan ei usko. Ja sieltä vapauttaa vain kuolema. Mutta jos kristittyjen helvetiin joutuu siksi että usko jumalanneen, joutuu siellä olemaan kiduttettuna ikuisuuden. On se kova äijä tuo teidän "rakastava jumala"....
Kuule kun muut ovat kyllä ymmärtäneet mitä minä kysyin. Tuli jo vastauskin. Oletko sinä asiasta samaa mieltä? Vai jatkatko edelleen valehtelua että et ymmärrä mitä kysyin? Samalla voit miettiä sitä, mitä raamattusi sanoo valehtelusta.
"Anonyymi00048
2026-07-25 13:49:37
Jos et pääse taivaaseen niin joudut helvettiin."
Että synnit sovitettiin kuolemalla... Et sitten parempaa keksinyt.
Raamatun mukaan pelastus tulee esimerkiksi sitten kun "kirjat avataan" ja kukin tuomitaan tekojensa mukaan. Ei ole uskon kohdetta.
Kun kerron minkälainen Jumala esiintyy Raamatussa? Minä olen kuule aivan toisenlainen.
Olen ollut hyvinkin paljon rakastettu koko elämäni ajan.
Höpöhöpö! Oley yleinen naurunaihe.
Mitä sillä on väliä mitä sinä vähämielinen ajattelet?
Olet todella tyhmä! Etkö yhtään edes osaa hävetä itseäsi?
Sinulle on sanottu totuus. Jos et usko niin et usko, oma asiasi.
Miksi syytät Jumalaa ihmisten teoista?
On silti pakko kertoa Raamatusta.
En minä niinkään ajattele, vaan kerron sen mitä Raamatussa sanotaan.
Pian tulee olla avioliitoissa 30 vuotta.
Olet kätesi kanssa aviossa? 😆
Et tosiaankaan kykyne ajatteluun.
Omiasi höpötät, Raamatusta et ymmärrä yhtään mitään. Ymmärryksesi rajoittuu akuankan tasolle.
....mutta juurisyy miltä on tarvetta pelastua....
Ei kannata miettiä, ettei usko horju.
Kun Raamatussa lukee mitä lukee, niin sen voi kuka tahansa tuoda esiin.
Olen pitäytynyt siihen mitä Raamatussa lukee.
>>Vastaappas tähän kysymykseen: Jos ei usko teidän jumalaanne, niin minne silloin joutuu?>>
Tulet sitten itse huomaamaan.
😊😊😊😊😊
Tuolla vastauksella sinä todistit suoraan sen, että sinä uskot jumalaasi pelon vuoksi. Et hänen "rakkautensa" vuoksi. Aivan kuten ihmisten tuli uskoa Staliniin ja Hitleriin. Tosin sillä poikeuksella että keskitysleirillä kuolemisen jälkeen ei enää kidutettu. Sinun jumalasi helvetissä kidutetaan teidän mukaanne ikuisuus. Siksi te pellet uskotte, koska pelkäätte.
Jumalan pelko on kunnioitusta.
Kyllähän Stalin ja Hitler ihan uskottavasti olivat olemassa.
Mutta eivät he jumalia olleet.
Taivaallinen moraali ja etiikka ovat universaaleja kuin luonnonlakeja ja luonnonvakioita. Kuinka niitä voisi muuttaa, kun Jumala on tehnyt ne jo valmiiksi? Ne voi joko ottaa vastaan tai toimia niitä vastaan. Niiden sekoittaminen keskenään ei ole hyvästä. Nämä sekoittajat haluavat tehdä moraalista moraalittomuutta, mutta he ovat jumalattomia. Jumala haluaa vain hyvää, ja Jumala on rakkaus.
Narsistiset sekoittajat tunnistaa siitä, että heidän kauniit puheensa ja todelliset tekonsa ovat jatkuvassa ristiriidassa. He hämmentävät mieliä kääntämällä hyvän pahaksi ja oikean vääräksi, pyrkien murentamaan muuttumattomat moraalilait oman etunsa ja valtansa tähden.
Raamatussa Jumalan moraali on tappaa ja määrätä tappamaan. Sellainen luonnonlaki valmiina.
Miksei pahaa saisi tappaa levittämästä pahuutta ?
Mitä pahaa ajattelet olleen nimenomaan Egyptin esikoisissa eläimiä myöten?
Tuskin heissä oli sen pahempaa kuin muissakaan. Oli osoitus Jumalan mielipuolisuudesta.
Väität tuntevasi Raamatun, etkä edes tuota tiedä.
Tiedän tarkasti. Jumala halusi antaa faaroelle rangaistuksen, joten tappoi viattomia.
Et tiedä yhtään mitään, kunhan möliset tyhmyyksiäsi.
Mitä se sinun mielestäsi oli?
Tyhmä olet!
Et siis osaa sanoa mitään.
"He hämmentävät mieliä kääntämällä hyvän pahaksi ja oikean vääräksi, pyrkien murentamaan muuttumattomat moraalilait oman etunsa ja valtansa tähden."
Ja nyt heitä on useita vallassa.
Heidät torjutaan pysymällä järkähtämättömästi ankkuroituna Jumalan totuuteen, luottaen sydämen puhtaaseen intuitioon. Älä lähde mukaan heidän kieroon peliinsä tai turhiin väittelyihinsä, vaan vetäydy suosiolla autuuden muurin suojaan. Anna oman elämäsi kirkkaan valon ja rakkauden paljastaa heidän pimeytensä ilman, että likaisit käsiäsi heidän taisteluissaan.
Ai niinkö meinaat? No miten se lähetyskäsky sopii tähän pakettiin? Eikö sitä uskoa pidäkkään levittää "kaikille kansoille" vaan se pitää kätkeä?
Kyllähän sitä levitetäänkin.
Heikkoa on kristinuskon levitys. Huomaa, että islam ja hinduismi ovat hyvin voimissaan, samoin buddhalaisuus, etkä sinäkään niihin vaihtaisi.
Kristinusko perustuu vapaaehtoisuuteen. Islam Allahille alistamiseen.
Koko ajan kristityjen määrä maailmassa lisää tyy. Varman ikävä tieto sinulle.
Suomessa on hyvin vähän kristittyjä. Suomeen kristinusko tuli väkisin.
ymärrätkö tarkoituksen mitä tässä sanotaan:
Älä lähde mukaan heidän kieroon peliinsä tai turhiin väittelyihinsä, vaan vetäydy suosiolla autuuden muurin suojaan. Anna oman elämäsi kirkkaan valon ja rakkauden paljastaa heidän pimeytensä ilman, että likaisit käsiäsi heidän taisteluissaan.
Enemmän kuin ateisteja.
Vie tuo räyhääjä muualle tältä palstalta, kiitos.
Maailma on täynnä kaiken maailman uskovia, joten onko siinä mitään järkeä.
Mltä se sinulta on pois?
Kysyn mitä järkeä on uskoa mihin vaan.
Ei sinulle olekaan, eikä pidäkään olla.
En voisi enää uskoa mihinkään.
Se ei kiinnosta ketään,
Kova on taistelu tätä vastaa, luotetaan omiin tekoihin ei Jumala tekemään pelastukseen Golgatan ristillä.
Vapautus laista armon alle: Kun Jumalan Henki muuttaa ihmisen sisäisesti, hyvät teot ja puhdas vaellus seuraavat itsestäänselvyytenä, jolloin ulkoista lakia ei edes tarvita hyvyyden pakottamiseen.
Hybridivaikuttamista ja turmelua kristinuskoa, etenkin Jeesusta, kohtaan.
Ja sitten uskovat ovat etovan ylimielisiä.
Luulisi että torre on uskova, koska on noin ylimielinen.
Olet ihan itse syypää omaan huonoon itsetuntoosi.
Minulla on hyvä itsetunto, uskovilla ylimielisyys.
Olet todella mitätön.
Tehdään maailmalla vielä nykyäänkin ihan tiedetysti jotkut jopa suomessa
Jumalan pyhyyden edessä ihmisen omat hyvät teot, joilla hän yrittää ansaita pelastuksen, muuttuvat hengelliseksi ylimielisyydeksi.
Trumpin kristinuskovaisuus aloitti Iranin sodan. Ei tullut harmakedonia ja jeesusta. Sellaista sivistystä ja maailma kärsii siitä.
Iran sotii koko ajan!
Kristityt ja juutalaiset hyökkäsivät Iraniin.
Muilta lupaa kysymättä.
Kyllä se Iran on joka hyvänäsi Israeliin.
Iran on koko lähi-idän uhka.
Täällä yksi sanoi, että hyvä kun Iraniin hyökättiin, sillä Iran olisi hyökännyt Eurooppaan.
Hyvin on pilattu tämäkin sivu typeryydellä, asiantunkijat asialla?
Israelko on valona Jeesuksen Pyhyydelle ja vie evankeliumia koko maailmaan?
Kyllä, sitten kun Jeesus palaa takaisin ja seurakunta on otettu ylös.
Voiko seurakunta todella pelata kaksilla rattailla? Voiko se kuvitella nousevansa ylös taivaaseen ilman Jeesusta, joka ei olekaan sen jäsenten sydämessä? Sellainen luulo on pelkkää tyhjää puhetta ja haihattelua – pelkkää ”hui haita”. Jos elävä Kristus puuttuu sisimmästä, kaikki ulkokuori murenee ja paljastuu petokseksi. Ei taivaaseen astuta pelkillä kauniilla sanoilla tai maallisilla systeemeillä, vaan ainoastaan sydämen elävällä uskolla ja Golgatan ristin armolla.
Kirjat avataan ja kukin tuomitaan tekojensa mukaan, ei uskon mukaan.
Höpö höpö 🤣
Ennen sitä on jo väli jaettu taivaaseen ja helvettiin menijöihin.
Nyt vain kuulaan perusteet.
Kristinuskon mukaan ihminen ei pelastu hyvillä teoilla, vaan yksin Jumalan armosta ja uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
Kristillisessä opissa hyvät teot eivät ole pelastuksen ehto, vaan pelastuksen ja uskon seuraus.
Höpö höpö. Karma rankaisee joko tässä tai seuraavissa elämissä jos teemme pahoja tekoja. Armoa ei ole, mitä kylvät sitä niität.
Jeesukseen ja jumalaan usko on turhaa. Sillä tuonpuoleiseen joudutaan kaikki. Siellä ei ole näitä em. heppuja.
Jeesuksen mukaan sinut heitetään ikuiseen kärsimykseen, jos et ole hyvä apua tarvitseville ja käy katsomassa vankeja.
Kirjat avataan.
Niin, siinä vaiheessa, kun uskovaiset on jo päästetty taivaaseen, jäljellä on tuomittavina vain ei-uskovaisia, jotka tuomitaan tekojensa mukaan.
Näin se on.
Tämä samainen kirjoitus löytyi muuten Ylilauta sivustolta.
Osa noista väitteistä pitää paikkansa, osa taas ei.
”Missä kristinusko, siellä sivistys”
”Siellä, missä kristinusko levisi, levisi myös käsitys ihmisarvosta.”
”Antiikin Kreikassa ei-toivotut vauvat jätettiin katujen varsille…”
Pitää paikkansa. Tuolloin ja tuossa kulttuurissa ihmisarvo riippui kovasti hänen statuksestaan, kansalaisuudestaan, sukupuolestaan ja kyvyistään. Keskeisiä hyveitä olivat kunnia, ylpeys, rohkeus ja poliittinen arvostus. Heikkoutta ja nöyryyttä pidettiin häpeällisinä ominaisuuksina.
”Perheenpää” oli se, joka joko hyväksyi tai hylkäsi sen mukaan, keitä hän halusi perheeseen kuuluvan. Etenkin kun lapsella oli heikko terveys, vammat, köyhyys tai se, että lapsi oli tyttö, olivat hylkäämisen syyt.
Suomessa ei sen sijaan ole löydetty minkäänlaista historiallista tai arkeologista näyttöä tällaisesta perinteestä.
”Ihmisen arvo mitataan nykyään sillä, kuinka tuottava hän on ja arvottomuus sillä, kuinka paljon hän kuluttaa resursseja.”
”Nykyään, kun kristinusko on hylätty, on taas palattu keskiajan sivistymättömään pakanallisuuteen. Ihmisen arvo mitataan nykyään sillä, kuinka tuottava hän on ja arvottomuus sillä, kuinka paljon hän kuluttaa resursseja.”
Tämä on etenkin äärioikeiston hellimää ideologiaa. Kuten Halla-aho on asian sanoittanut:
Ihmisarvo ei voi olla mikään objektiivinen, universaali tai "taivaasta annettu" ulkoinen totuus, vaan käsitys ihmisten yhtäläisestä arvosta on ihmisten itsensä luoma ja kulttuurisidonnainen sopimus.
Vain instrumentaalinen arvo on todellista ja mitattavaa, kun taas yleinen ihmisarvo ei perustu todistettaviin faktoihin.
”Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.”
Nämä koventuneet arvot ovat levinneet myös joidenkin kristittyjen pariin. Se näkyy myös nykyisessä hallituksen asenteissa.
Kristinuskon käsitys ihmisarvosta oli kyllä oli keskeinen sysäys, joka loi pohjan sille, että ihmisarvo on synnynnäinen eikä yhteiskunnan myöntämä. Siihen tuli vaikutteita myös muista filosofisista osassa ”esim. Immanuel Kantin filosofiassa) ja maallisista perinteistä.
”Anonyymi00034” 2026-07-25 10:34:42” Ihmisarvon käsitteet, yms, keksittiin euroopassa valistuksen aikana, kun filosofian kehitys alkoi syrjäyttää kirkon valtakautta.”
Mitä tulee sivistykseen, koulutus oli jo antiikkinahalla kehitelty ja jonka otti myös kristityt omakseen.
Aluiksi toimivat kirkko ja luostarit t varhaisen tiedon, taiteen ja lukutaidon keskuksina. Etenkin kun valistusaate alkoi levitä, alettiin kristittyjen keskuudessa painottaa lukutaitoa kaikille. Raamattuja alettiin kääntämään eri kielille ja omaa kielisiä kirjoja alettiin painamana.
”Siihen perustui myös sairaalainstituution ja vanhainkotien perustaminen, siihen orpokodit ja kehitysvammalaitokset.”
Sivistykseen kuului myös lähimmäisen rakkaus, eli alettiin pitämään huolta yhteiskunnan heikoimmista. Heitä olivat mm. orvot, lesket, sairaat, vangit ja muukalaiset. Eli joita kaikki muut hyljeksivät ja syrjivät.
Aluksi osoitettiin armeliaisuutta ja pikkuhiljaa ottivat valtiot sekä kunnat näitä tehtäviä hoitaakseen.
Nyt näitä jotkut pitävät ”vihervasemmistolaisena” toimintana, eli todellakin yritetään rapauttaa heikompien asemaa ja tehdä siitä jotain ”väärää”, jos heitä tukee.
”Anonyymi00033” 2026-07-25 08:57:32 kommentoi; ”Jeesus edustaa taivaallista moraalia ja etiikkaa, joka on universaalia.
”Evoluutio on malli, jossa pätee sääntö ”tapa tai tule tapetuksi, huijaa tai tule huijatuksi”. Tämä on maallinen toimintatapa. ”
Universaali moraali on tosiaan olemassa. Eli tietyt moraaliset säännöt ovat olemassa kulttuurista tai uskonnosta riippumatta. Ihmiset ovat siis melko yhtäläisesti päättäneet mikä on säännöt, arvot sekä oikean ja väärän rajat.
Tuo olevinaan ”evoluutio” väite puolestaan kertoo heikosta sivistyksestä, koska se ei liity millään tavalla evoluutioon.
”Anonyymi00066” 2026-07-25 14:48:29 kirjoitti:
”Kun Jumalan Henki muuttaa ihmisen sisäisesti, hyvät teot ja puhdas vaellus seuraavat itsestäänselvyytenä, jolloin ulkoista lakia ei edes tarvita hyvyyden pakottamiseen.”
Ikävä kyllä joidenkin kohdalla heidän omasta väitteestään huolimatta, ei näin ole käynyt. Päätellen heidän kommenteistaan sekä muusta asenteesta.
Mummot pois Ylilaudalta, se on nuorten foorumi!
Se on vapaasti kaikkien luettavissa.
:D Aloittaja on siellä, minä vain luin.
Kaikki joutuvat tuonpuoleiseen, henkimaailmaan kun lähdön hetki koittaa.
Neuvon että älä jää nukkumaan vaan suuntaa valoa kohti sitten kun olet jättänyt maallisen tomumakasi joka on kuin kulunut takki joka heität roskiin.❤️❤️❤️❤️
"Kaikki joutuvat tuonpuoleiseen, henkimaailmaan kun lähdön hetki koittaa."
Mistä tiedät varmasti että asia on juurikin näin?
Kuolemanjälkeinen elämä on mahdoton, koska ei ole mitään mikä voisi "elää" ilman fyysistä hermostoa ja kehoa.
On täysin selvää että kognitiiviset toiminnot, muisti, emootiot ja aistitkin ovat riippuvaisia fyysisestä keskushermostoa.
"Henkimaailma" on primitiivinen uskomus.
Miten tuo liittyy sivistykseen?
Olen käynyt siellä satoja kertoja.
Antiikin Kreikassa vapaat miehet olivat he jotka päättivät asioista ja heidän elämää suojeltiin lailla. Lasten asema oli ankara ja he elivät täysin isänsä vallan alla mikä oli hyvin yleistä myös muissa kulttuureissa. Demokratia on lähtöisin Ateenasta mutta kyseessä oli harvainvalta koska oikeus äänestää oli vain vapailla miehillä mutta hyvä alku kuitenkin. siitä on pitkä matka nykyaikaiseen käsitteeseen siitä mitä demokratia on
Antiikin kreikkaa pidetään länsimaisen sivistyksen kehtona ja ei toivottujen lasten hylkääminen oli tapana monessa muussakin kulttuurissa. Kreikassa lapset jätettiin kadulle ja monet päätyivät uuteen kotiin ja suurin osa heistä päätyi orjaksi. Tyttölapsi on ollut kautta aikojen vähemmän toivottu eri kulttuureissa ja näin oli myös kreikassa ja heitä hylättiin enemmän. Myös lapsikuolleisuus oli yleistä siihen aikaan niin Kreikassa kuin muuallakin.
Ei voida sanoa, että kristinusko toi maailmaan toisten ihmisten paremman kohtelemisen vaan syynä on enneminkin taloudellinen vaurastuminen mikä tapahtui yhteisössä ja sitä kautta alettiin pitämään parempaa huolta ihmisistä jotka kuuluivat samaan yhteisöön.
Lähetyskentille meni ensin saarnamiehet ja heidän jälkeen tuli kauppiaat joiden kautta tapahtui taloudellinen riisto alkuperäisiä asukkaita kohtaan. Kristinuskon nimiin on tehty lähetysmatkoja ja valloitettu mantereita joten kristinuskoa ei voida pitää mitenkään parempana uskona vaan siinä on myös ikäviä piirteitä myös riiston osalta. Amerikan mantereen valloittamiseen liittyi myös muiden kulttuureiden tuhoaminen ja siinä oli myös kristinuskon levittäminen mukana.
No näihän se on. Plus valistuksen aatteet. Ynnä jostain syystä laitikset aina unohtavan sen, että siihen aikaan kun kirkon valta oli kaikkein suurimmillaan, niin yhteiskunta oli jakautunut eri säätyihin.
Aateli, papisto, porvaristo ja talonpojat. Plus vielä säätyihin kuulumattomat rengit, piiat, torpparit, kaupunkien työväki ym köyhälistö, jotka olivat vailla mitään oikeuksia. Ja kirkko siunasi tämän kaiken.
Yleensäkkin tällä palstalla loistaa laitisten sivistymättömyys. Kaiken kruununa ovat väitteet, joiden mukaan juutalaiset lähtivät Rooman vainoja pakoon Amerikkaan tai että Islanti on katolinen maa.
Tai väite, että ämmänkalliot olivat paikkoja, josta Suomessa olisi vanhoja ihmisiä heitetty alas. Sitten vasta muka kristinusko lopetti tämän perinteen. Täyttä puppua, mutta osa laitiksista haluaa uskoa tämän. Otan osaa.
Suomen noitavainot 1600 luvulla taisi unohtua.
Noitavainoja koettiin kristillisen kulttuurin piirissä useamman sadan vuoden ajan, mutta niiden yleisyys vaihteli suuresti eri maantieteellisillä alueilla ja eri aikoina. Noituussyytöksiä alettiin esittää Euroopassa 1300-luvulla, mutta ajalta ennen vuotta 1420 tunnetaan alle sata oikeudessa käsiteltyä juttua. Kokonaisuudessaan on arvioitu, että Euroopassa olisi poltettu vain noin tuhat noitaa ennen vuotta 1500. Suuremmat vainoaallot sijoittuvat saksankieliseen Eurooppaan vuosiin 1560–1650, siis uudelle ajalle selvästi reformaation jälkeen. Suomessa noitaoikeudenkäynnit osuvat puhdasoppisen protestantismin ajalle 1660- ja 1670-luvuille. Puolassa ja Venäjällä vainoja oli 1600-luvun lopulla ja 1700-luvun alussa. Arviot uhrien kokonaismäärästä ovat nykyisin noin 40 000 – 50 000 ihmistä kristityssä maailmassa yhteensä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Noitavainot
Mutta noitavainoissa ihmisiä poltettiin elävältä kristillisen sivistyneesti.
>>Kaikki joutuvat tuonpuoleiseen, henkimaailmaan kun lähdön hetki koittaa.
Neuvon että älä jää nukkumaan vaan suuntaa valoa kohti sitten kun olet jättänyt maallisen tomumakasi joka on kuin kulunut takki joka heität roskiin.❤️❤️❤️❤️>>
Saat sitten syntyä vaikka rotaksi.
🐀🐀🐀🐀🐀
Ei kyllä sitä synnyttään ihmisvauvaksi.
Sinä halveeraat jälleen syntymistä ja karmaa.
Elämä panee sinut vielä polvilleen.
Huomaan että olet ilkeä suvaitsematon ihminen .
Kristinusko teki tilaa sivistykselle
>>Ei kyllä sitä synnyttään ihmisvauvaksi.>>
Hindulaisuuden mukaan voi syntyä myös eläimeksi.
😊😊😊😊😊
Se riippuu karmasta. Minä aion kyllä syntyä ihmiseksi. Mieluiten poikavauvaksi.
Pasi, me viemme aina seuraavaan elämään himomme, taipumuksemme jopa kävelytyylimme. Ja ilkeän luonteen kuin myös lempeän ja suvaitsevaisen. Elämä on koulu jonka opettaja on karma.
Mikä on kristinuskon ja Jeesuksen suhde; se on sama kuin fariseusten ja Jeesuksen suhde. Uskonto tarkoittaa vangin uudelleen vangitsemista; tämä tarkoittaa ei ainostaan väliaikaisesti vaan pysyvästi, ja täten lopullista tuomiota : 1Pie 4:14-16: kristityt puhuvat Kristuksesta pahaa mutta pyhät ylistävät Häntä ja eivät täten asusta häpeässä jumalan nimessä
Minä 65 vuotias olen eutanasian kannalla jos sitä tullaan tarvitsemaan ja joo olen uudestisyntynyt kristititty
Minä olen 75 vuotias ja jälleensyntymyt ateisti inkarnaattori.
Voiko joku ihan oikeasti olla noin kujalla, vai onko kyseessä trolli?
Jo pelkästään tuo tokaisu nuorison arvotyhjiöstä on puhdasta ymmärtämättömyyttä!
Varsinkin jos tarkoitetaan sitä, ettei enää nodateta kristillisiä arvoja., sillä eihän edes ole olemassa mitään kristillistä moraalia - ev.lut. kirkon näkemyksen mukaan!
AI Ämmänkalliosta"
"1. Historialliset tapahtumat ja käyttöoikeudet. Monet nimet ovat syntyneet aivan arkisista syistä. Kallio on voinut saada nimensä siitä, että tietty alueen iäkkäämpi nainen (ämmä) on omistanut sen, asunut sen läheisyydessä tai käyttänyt sitä esimerkiksi marjastukseen tai karjan paimennukseen. Joskus nimen taustalla on myös jokin paikallinen tarina tai onnettomuus, joka on liittynyt johonkin tiettyyn naiseen.
2. Maaston laadun kuvaileminen ja vähättely. Ylen haastatteleman nimistöntutkijan mukaan kristinuskon tulon jälkeen (erityisesti Länsi-Suomessa ja Hämeessä) sanalle ämmä kehittyi väheksyvä sävy. Tämän vuoksi ämmä-alkuisia nimiä alettiin antaa paikoille, jotka olivat ihmisen kannalta huonolaatuisia tai hyödyttömiä. Ämmänkallio on voinut olla viljelyyn tai muuhun hyötykäyttöön kelpaamaton, vaikeakulkuinen tai karu paikka, jota on haluttu kuvailla vähättelevästi.
3. Mytologinen tausta ja muinaisusko Vanhimmissa nimikerrostumissa sanoilla ämmä ja akka ei ollut haukkumasanojen merkitystä, vaan ne viittasivat kunnioitettuihin vanhoihin naisiin, naispuolisiin haltijoihin tai esivanhempiin. Itä-Suomessa Ukko kuvasi usein korkeita ja mahtavia paikkoja, kun taas Länsi-Suomessa vastaavat suuret tai silmäänpistävät maastonmuodot saattoivat saada nimekseen Äijä tai Ämmä. Ämmänkallio on voinut olla muinaissuomalaisille palvontapaikka tai paikka, jolla uskottiin olevan oma naispuolinen suojelijahaltiansa.
Japanissa on parempi sivistys. Kun ovat shintolaisia.❤️❤️❤️❤️
Otsikosta voimme päätellä että palstalla ei ole kristinuskoa! 🙏🐱
Missä kristinusko, siellä sivistys joutuu puolustuskannalle
Missä kristinusko, siellä sivistys katoaa.
Tarkoitatko, että Suomessa ei ole sivistystä?
No, ehkä ei sinun luonasi.
Suomessa on sivistys kristinuskosta huolimatta. Meidän onnemme oli, että saimme Kustaa Vaasan rahapulan takia kristinuskon kevytversion eli protestanttisuuden ja itsenäistymisen jälkeen sekularisaatio on jatkunut.
Etiopiassa kristinusko on vaikuttaanut 1000 vuotta kauemmin kuin Suomessa. Onko Jeesus-uskoisten mielestä Etiopia meitä monessakin suhteessa sivistyneempi? Siellä monet kristitytkin harrastavat tyttöjen ympärileikkausta eli sukuelinten silpomista.
"Onko Jeesus-uskoisten mielestä Etiopia meitä monessakin suhteessa sivistyneempi? "
Oikeastaan sivistyksen perusta on se joiden vihaama liberaaliteologia.
>>Japanissa on parempi sivistys. Kun ovat shintolaisia.❤️❤️❤️❤️>>
Japanissa parempi sivistys kun eivät ole päästäneet maahan lähi-itäläisiä.
😊😊😊😊😊
”Anonyymi00128” 2026-07-30 12:56:48 kommentoi; ”Japanissa on parempi sivistys. Kun ovat shintolaisia.”
Tosin Japanikin on jo aika maallistuntu, mutta šintolaisuus ja buddhalaisuus on kulttuurin perustana. Samoin kungfutselaisuus vaikuttaa vahvasti, tosin se ei ole varsinainen uskonto.
Japanissa esim. ryhmän etu asetetaan usein yksilön edelle, hierarkkisuus ja toisten kunnioitus on tärkeää. Samoin arvostetaan hienovaraisuutta, luonnon kunnioittamista ja yhteisen harmonian vaalimista.
Sen vuoksi sielläkin on yhtäläinen oikeus laadukkaaseen ja maksuttomaan perusopetukseen.
Olen käynyt Japanissa useita kertoja ja todella täytyy sanoa, että siellä on rehellisyys vielä arvossaan.
Vanhoja ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan.
Voit jättää lompakkosi julkiselle paikalle ja sitä ei varasteta vaan aina joku paluttaa sen poliisille.
Tietenkin sielläkin on poikkeuksia, mutta japanilaisessa koulussa on kova kuri ja lapset kasvataan samalla tavalla kuin Suomessa vielä 50-luvulla.
Nythän Suomessa liberaalinen kasvatustapa on vienyt maamme toivottomaan tilanteeseen, jossa jokainen saa toimia siten kun haluaa.
Niin ja Japanissa lapset voi huonosti ankaran kilpailun vuoksi. Nuoret tekevät paljon itsemurhia.
Suomen lapset voivat vielä pahemmin. Eivät edes tiedä sukupuoltaan.
:D Nuo on niitä sinun vitsejäsi.
Japanissa on sosiaalinen kontrolli, joka perustuu "kasvojen menettämisen" pelkoon. Jos jää kiinni siitä, että ei noudata sääntöjä ja normeja on hylkiö.
Äärimmillään tämä näkyy siinä, että esimerkiksi juoma-automaateissa, joista myydään myös alkoholipitoista olutta on teksti, joka kieltää alle 20-vuotiaita ostamasta alkoholijuomia (valvomattomasta) automaatista. Ja käsittämätöntä kyllä kielto toimii melko täydellisesti.
Näin oli ainakin n. 15 vuotta sitten kun viimeksi Japanissa kävin.
Kuule, ei ole vitsi, että Suomen lapset ja nuoret ovat mieleltään häiriintyneempiä kuin koskaan ennen.
Niinhän sinä olet häiriintynyt. Taas olet minuutin parin sisällä nostanut useamman aloittamasi ketjun etusivun alkuun mitäänsanomattomalla viestillä. Tässä ketjussa sentään vastasit toiselle kirjoittajalle 👏👏.
”Eivät edes tiedä sukupuoltaan.”
Älä yleistä.
Itsemurhatilaston valossa suomalaiset lapset voivat japanilaisia lapsia paremmin.
Itsemurhat eivät ole mittari mielenterveydelle.
Mitähän taas yrität? 😹
Tuo pitää paikkansa:
" Suomen lapset ja nuoret ovat mieleltään häiriintyneempiä kuin koskaan ennen."
Kun seuraa vihervasemmistolaisten poliitikkojen puheita, ja Setan propagandaa, niin tuntuu todella ihmeelliseltä, että joku vielä uskaltaa elää Suomessa.
Kaikki on muka tässä maassa huonosti eikä mitään tulevaisuuden toivoa anneta nuorille.
Kun Seta sotkee siihen vielä omaa idelogiaansa, niin ei ole ihme, jos nuoret voivat huonosti.
Ei ehkä suora mittari, mutta usein siihen liittyy vakava psyykkinen paha olo ja mielenterveyden häiriöt.
Mitä mittaria sinä käytit väittäessäsi, että suomalaiset lapset eivät edes tiedä sukupuoltaan? Minkälaista asteikkoa käytit yleistäessäsi tuollaisen asian suomalaisiin lapsiin?
Kyllä se paha olo näkyy kouluissa ja kaduilla joka päivä.
”Maailmassa toimivat mekaaniset ja taloudelliset lait, joissa raha ratkaisee. Ihmisille rakennetaan häikäilemättömiä raha-ansoja, joilla heitä rahastetaan. Me elämme kasinotaloudessa, jossa armo ja anteeksianto ovat tuntemattomia käsitteitä. Kaikki otetaan, mikä irti saadaan, ja kaikki suunnitellaan niin, että eliitille tulee mahdollisimman suuri voitto.
Tämä eliitin toimintahan on melkein kuin kommunismia. Se on tosiasia, elettiinpa sitten idässä tai lännessä: kaikkialla vallitsevat sisäpiirikommunismi ja kasinotalous.
Tavallinen kansa on kuin hyväksikäytettävää karjalaumaa. Siellä ei ole anteeksiantoa eikä Jeesuksen armoa, eikä siellä edes tavoitella taivaallista olemassaoloa. Se taas on pyyteetöntä, altruistista rakkautta, joka on lähtöisin Luojasta ja taivaasta.”
”Tämä eliitin toimintahan on melkein kuin kommunismia.”
Kiitos viikon nauruista! :D
Tuo on kapitalismia jota myös kutsutaan markkinataloudeksi.
Ilman sitä kapitalismia ei olisi tulonsiirtoja.
"Tavallinen kansa on kuin hyväksikäytettävää karjalaumaa. Siellä ei ole anteeksiantoa eikä Jeesuksen armoa, eikä siellä edes tavoitella taivaallista olemassaoloa. "
Kansa Suomessa on myös kasvatettu pridelaiseen ylpeyteen ja oman edun tavoittelemiseen, missä se itse omine taipumuksineen on ainut pääasia kännyyn tuijottamisten ohella. "Nainen saa määrä oman ruumiinsa" - on helvettiin vievä nykyiskulause eri muunnelmineen ihmisille ja nuoret opetetaan toteuttamaan sitä ylpeää omaa itseään ja mielisairaudet lisääntyy ja aineiden käyttö korjaa sadon. Nykyinen yhteiskunta on jo nyt eräänlainen helvetti ihmisille jos vähän mediaa lukee mitä kaikkea kauheaa tapahtuu.
Kapitalismi ja markkinatalous EIVÄT OLE synonyymejä.
Kapitalismissa keskeistä on tuotantovälineiden (kuten tehtaat, koneet, infra ja yritykset) yksityinen omistus. Kapitalismin kannattajat vastustavat valtion säätelyä kaikissa muodoissa ja yksityisten yritysten kannalta tavoite on monopoli tai oligopoli. jossa yhdellä tai muutamalla yrityksellä on määräävä markkina-asema.
Markkinatalous on kaupankäynnin tapa. Se perustuu vapaaseen, reiluun kilpailuun monen samoilla säännöillä toimivan mielellään tasavahvan toimijan kesken sekä kysyntään ja tarjontaan. Valtion tehtävä markinataloudessa on taata reilun ja avoimen kilpailun edellytysten ylläpito ja esimerkiksi estää määräävän markkina-aseman synty kenellekkään yksittäiselle toimijalle.
Käytännön esimerkkinä olkoon vaikka Suomen sähköverkko. Sen yksityistäminen oli kapitalistisen ideologian mukaan hyvä ajatus, koska yksityinen omistaminen on kapitalisteille itseisarvo. Aidon markkinatalouden kannalta päätös oli idioottimainen, koska sähköverkko on ns. luonnollinen monopoli eikä sähkön jakeluun koskaan saada markkinatalouden mukaista reilua kilpailua eri toimijoiden kesken.
Globaalimpi esimerkki on digijätit, jotka ovat kapitalismin kannalta menestystarinoita, mutta markkinatalouden kannalta ongelmallisia.
Ja jos se jäi epäselväksi niin olen markkinatalouden kannattaja ja sitä mieltä että valtiota ja sääntelyä tarvitaan nimen omaan markkinatalouden turvaamiseksi kapitalismin haitallisilta ilmiöiltä.
”Kapitalismi ja markkinatalous EIVÄT OLE synonyymejä.”
Se, miksi käytän sitä noin, johtuu siitä että minulle ammoin huomauteltiin jatkuvasti, ettei kapitalismista saa puhua vaan pitää puhua markkinataloudesta.
Olemassa on sellainen kuin vapaa markkinatalous sekä Laissez-faire, joka on sen yksi suuntaus.
Tässä vapaassa markkinataloudessa tarkoitetaan sitä, että valtion eikä poliitikkojen ei tulisi sekaantua talouselämään.
Markkinat voisivat toimia vapaasti ilman häiritseviä tekijöitä. Kaiken pitäisi olla yksityisomistuksessa aina poliisia, pelastuslaitosta, kouluja sekä vankiloita myöten. Eli valtio on heille ”häiritsevä tekijä”.
”Ja jos se jäi epäselväksi niin olen markkinatalouden kannattaja ja sitä mieltä että valtiota ja sääntelyä tarvitaan nimen omaan markkinatalouden turvaamiseksi kapitalismin haitallisilta ilmiöiltä.”
Kun valtio säätelee ja ohjaa osittain markkinoita, voidaan puhua siis sekataloudesta.
”aito_Iainen” 2026-08-04 10:04:55: ”Kuule, ei ole vitsi, että Suomen lapset ja nuoret ovat mieleltään häiriintyneempiä kuin koskaan ennen.”
Vertailtiin siis japanilaisten ja suomalaisten nuorten tilannetta.
Japanissa vuonna 2025 kouluikäisten itsemurhat nousivat historiallisen korkealle tasolle. Siis 532 7–16-vuotiasta teki itsemurhan. 5–2 miljoonaa nuorta eristäytyy täysin kotiinsa tai huoneeseensa ja katkaisevat kaikki sosiaaliset suhteensa.
Peruskoulu- ja yläkouluikäisten koulukieltäytyminen on kasvanut räjähdysmäisesti. Lähes 350 000 lasta ja nuorta kieltäytyy menemästä kouluun.
Japanilaisten lasten ja nuorten mielenterveysongelmia aiheuttavat mm. pääsykokeet, ankara kilpailu ja pelko epäonnistumisesta aiheuttavat jatkuvaa stressiä ja masennusta.
Suomessa taas itsemurhat verrattuna vuosiin 2016-2019 alle 25-vuotiaiden harvinaistuivat vuosina 2020-2022. Nuoret tekevät noin 116 itsemurhaa vuodessa.
Mutta näiden vuosien jälkeen selvimmin lisääntyi 18-24-vuotiaiden naisten itsemurhakuolemien määrä. Alle 18-vuotiaiden itsemurhakuolemat olivat harvinaisia, eikä niistä ole erotettavissa trendejä.
siinä olet oikeassa, että nuorten psyykkinen kuormittuneisuus ja huumemyrkytyskuolemien lukumäärä ovat lisääntyneet viime vuosina.
Erityisesti kuormitusta aiheuttavat epävarmuus tulevaisuudesta, maailmanpoliittisesta tilanteesta sekä työn saannista aiheuttaa laajasti turvattomuutta ja paineita.
Siis 70 % nuorista kokee paineita työn saannista, ja 70 % naisista kokee ulkonäköön tai hyvältä näyttämiseen liittyviä paineita.
Huomaa tuo viimeinen! Siis jo alaikäiset tytöt aloittavat ennaltaehkäisevät hoidot jo ennen ryppyjen syntymistä, käyttävät huulitäytteitä sekä muotoilevat neniään.
Tämä ulkonäkökeskeisyys lisääntyy koko ajan.
Suomessa ei lapset kieltäydy koulusta, mutta voivat lintsata yläasteella.
Ja kyllä, itsemurhat ovat yksi mittari, sillä silloin mielenterveysongelmat ovat jo todella vaikeat.
Tuo on kyllä totta, että Japanissa on paljon itsemurhia, jota tekevät sellaiset nuoret, jotka eivät selviydy kilpailuyhteiskunnassa, kun joka paikkaan pitää olla hyvät paperit, ja hakijoita on paljon.
Itämaiseen kulttuuriin kuuluu se, että "kasvot pitää säilyttää", ja jos niin ei käy, on itsemurha ainoa ratkaisu.
Mutta kokonaisuudessa japanilaiset nuoret ja lapset ovat hyvinkasvatettuja ja hyvinkäyttäytyviä. Oikein täytyi ihmetellä. miten kohteliaita he ovat vanhempia ihmisiä kohtaan. Kouluissa on vielä kuri ja lapset kasvatetaan vanhempien ja auktoriteetten kunnioittamiseen. Siellä ei pelätä, että lapsi traumatisoituu, jos joutuu elämään tiukojen sääntöjen mukaan.
Kun väkeä on niin paljon ja tilaa vähän, ei yhteiskunta pysyisi pystyssä ilman kovaa kuria ja järjestystä.
Japanissa määräävä tekijä on häpeä. Esimerkiksi työttömiä elää pressuteltoissa kaupunkien laidoilla kaukana perheestään ja sukulaisistaa, ettei omalla "epäonnistumisellaan" aiheuttaisi suvulleen häpeää. Kyse on jonkilaisesta "itsesyrjinnästä", jossa toimintaa ohjaa kuvitelma siitä, miten muut suhtautuvat.
Halu olla "kunnon kansalainen" (yhteisön hyväksymä) on ihmiselle lajityypillistä ja siinä on paljon positiivista, mutta Japanissa se on sairaalla tavalla ylikorostunut (vai pitäisikö puhua toksisuudesta). Kun normi "kunnon kansalaiselle" on epäterveen ahdas ja häpeä ylikorostunut, tuloksena on syrjäytymistä, itsemurhia jne. Japanin ilmeisesti miljoonat ns. hikikomorina -nuoret kokevat "kunnon kansalaisen" raamit niin tiukoiksi, että eivät uskalla edes yrittää niihin pääsemistä, vaan linnottautuvat tietokoneen kanssa huoneisiinsa. Miten heille käy, kun vanhemmat eivät enää pysty heitä huoltamaan?
"Tuo on kyllä totta, että Japanissa on paljon itsemurhia, jota tekevät sellaiset nuoret, jotka eivät selviydy kilpailuyhteiskunnassa..."
Eli yhä harvempi. Siksi näin, että se vasta onkin luonnoton tilanne.
”Anonyymi00145” 2026-08-11 08:54:29 :”Mutta kokonaisuudessa japanilaiset nuoret ja lapset ovat hyvinkasvatettuja ja hyvinkäyttäytyviä. ”
Tuo tulee japanilaisesta kulttuurista, mikä perustuu shintolaisuuteen ja buddhalaisuuteen. Siellä myös aikuiset käyttäytyvät hyvin.
”Siellä ei pelätä, että lapsi traumatisoituu, jos joutuu elämään tiukojen sääntöjen mukaan.”
Kyllä vain pelätään. Kun 1,45–1,5 miljoonaa työikäistä on eristäytynyt kotiin tai elää erossa muusta yhteiskunnasta, niin koko yhteiskunta on alkanut toimia.
Näille hikikomoreille järjestetään ilmaisia kotikäyntejä perheiden luokse tarjotakseen neuvontaa. Heille on paljon erilaista terapiaa sekä kuntoutusleirejä ja yhteisömaatiloja. Alueilla toimii Hikikomori-tukikeskuksia ja vanhemmat saavat myös valmennusta. Onpa siellä jopa olemassa
yksinäisyysministeri.
”Anonyymi00146” 2026-08-11 09:04:46 :”…mutta Japanissa se on sairaalla tavalla ylikorostunut (vai pitäisikö puhua toksisuudesta). Kun normi "kunnon kansalaiselle" on epäterveen ahdas ja häpeä ylikorostunut, tuloksena on syrjäytymistä, itsemurhia jne. ”
Tuollainen jatkuvassa armottomassa kilpailussa eläminen on luonnotonta ihmiselle. Kun kulissit ovat tärkeämpiä kuin ihminen, väistämättä se johtaa moniin ongelmiin.
Uskonto tosiaan on ratkaisu vaikka millaisena harhaoppina tuohon ylikorostuneeseen suorituspaineeseen. Suomessakin uskovat hyväksyvät ja etsivät pelastettuja vaikka piritorilta, että olette aivan hyviä ihmisiä, Jeesus rakastaa teitä kun vain uskotte mitä me teille sanomme ja jätätte tuon huumeilla läträilyn vähemmälle.
Kuralätäkkö helposti tuo sitä ylikorostuneisuutta eikä siinä yksilöllä ole mitään merkitystä. Joka ei selviä siitä kuralätäköstä, niin sen pitääkin kuolla heti kun ei ole kehityskelpoinen yksilö eikä ole toivottavaa että jatkaa lajikehitystä.
No, sinulla varmaan tuo kuralätäkkö on keskeinen osa maailmankuvaa :D
Nicolae Ceaușescua sanottiin propagandassa "Ajatusten Tonavaksi".
Ehkä tätä laitauskovaista voisi nimittää "ajatusten kuralätäköksi".
No jaa... kovin kiintynyt hän tuntuu olevan tuohon "kuralätäkköönsä" :D
"Uskonto tosiaan on ratkaisu vaikka millaisena harhaoppina tuohon ylikorostuneeseen suorituspaineeseen."
Jeesus on ratkaisu jokaiseen ongelmaan. Sadat ovat ne uskoon tulleet huumeorjat jotka ovat parantuneet huumeiden käytöstä kertaheitolle. Ei hoitoja eikä vieroitusta, parantuminen on välitöntä.
No, markkinointisi on yhtä uskottavaa kuin muukin mainonta.