Pyhäjärvi ;Vielä noin 9 kk, niin taivaanrannan maalarien pensselit poljetaan santaan ja äänikosijoiden kättelyrukkasilla on vähän käyttöä!
Odotus näkyy arjessa pieninä hetkinä ja isoina päätöksinä
Pettymykset kuuluvat elämään, mutta niiden käsitteleminen voi olla haastavaa. Pettymykset ovat osa elämää, mutta niiden avulla voi oppia kasvamaan ja kehittymään.
Pyhäjärvellä sekä että---odotellaan--ja tehdään suuria päätöksiä.
Petytään-mutta ei opita eikä kehitytä.
Ei ihmisinä, eikä veronmaksajina, ei äänestäjinä.
Hyvinvointitalon ja tuulivoimanmiljoonien kytkykauppa! Löysäsuisten luikuriheitosta tolskattiin yliastuttu, myötätuuli ei kantanut, siinä se suma seisoo! Surkean lyhyt kaari, joka tussahti vaalikarjalle ällisteltäväksi etupeltoon.
Odottajat odottavat, kaikilta rahat hupenevat, miljardihype ei kannattanut, ei edes keväästä syksyyn.
Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu!
Odotus näkyy arjessa pieninä hetkinä ja isoina päätöksinä
Pettymykset kuuluvat elämään, mutta niiden käsitteleminen voi olla haastavaa. Pettymykset ovat osa elämää, mutta niiden avulla voi oppia kasvamaan ja kehittymään.
Pyhäjärvellä sekä että---odotellaan--ja tehdään suuria päätöksiä.
Petytään-mutta ei opita eikä kehitytä.
Ei ihmisinä, eikä veronmaksajina, ei äänestäjinä.
Hyvinvointitalon ja tuulivoimanmiljoonien kytkykauppa! Löysäsuisten luikuriheitosta tolskattiin yliastuttu, myötätuuli ei kantanut, siinä se suma seisoo! Surkean lyhyt kaari, joka tussahti vaalikarjalle ällisteltäväksi etupeltoon.
Odottajat odottavat, kaikilta rahat hupenevat, miljardihype ei kannattanut, ei edes keväästä syksyyn.
Jos kukaan ei suutu, mikään ei muutu!
Vastaukset 56
Vanhimmat
Miksi isomahat saa tolskata?
Jossain yli 70 - vuotiaat ei saa enää osallistua julkisiin virkoihin jne.
Kannattaa huomioida.
Kyllä dementian huomaa itsessän.
Me äänestämättä jättäneet emme äänestä jatkossakaan, kertokaa se heille
Kerro sinäkin, älä jätä muiden vastuulle.
Mitä vastuuta sinä kannat Ernesti
Onneksi Pyhäjärvi on jo pieni, vaatimaton ja vetovoimaton paikka.
Hyvinvointitalon työmaa pysähtyy.
Rillankivi+energia ja vesi kytkyrahanpesu stoppaa.
Tytäryhtiöiden hallitusjäsenet+konsernivastuulliset tilille.
Tuulivoimapuistojen rakentamiset eivät etene
Datakeskushanke tyssää.
Pumppuvoimalamiljoonat palaavat ministeriöön.
Eiköhän ole jo tullut toteen nähdyksi, että vaikka kuinka minä-puheilla päättäjämme pyrkivät pumppaamaan kavoksen uusioita ja PUMPPUVOIMALAA, niin on 30 miljoonan palautuksen aika,!
Mistään ei ole luettavissa merkkejä, ettei pumppuvoimala saati jotain ihmemetusalemin rahasampoa tulla paikkakunnalle 2030-luvullakaan
ankkuroimaan.
Eikös olisikin CC-kunnan taholta messevä uutinen, kun kaupunginjohtaja, hallituksen -ja valtuuston puheenjohtajat poseraisivat yhdessä kaivostorni taustalla ja ilmoittaisivat yhdestä suusta; olemme tehneet päätöksen kodin, uskonnon ja Isänmaan hyväksi; ilmoitamme näin että 30 miljoonan pesämuna on vihdoinkin vapaa, yhteistuumaisesti olemme vapauttaneet 30 miljoonaa pois meidän hyväveli-kerhon pöyheästä hypistelystä.
No itseasiassa, eihän miljoonat ole meidän ikinä olleetkaan..ja muutkin hassuttelevat miljardit tulevat kiertämään kaukaa- meidät ja Pyhäjärven pilatun demokratian.
Näin meni Pyhäjärven rattaat, ei enää kolise eikä kalise.
Autius peittää jo taivaankantta myöten.
Miljardimainokset ovat pelkkää ironiaa.
Ihme tapahtui, kun kaikki viety, niin hautausmaalle saattaa päästä kävelytietä pitkin, ei tietysti itse, vaan autottomat avustajat myötäeläen.
JJ Niemi menee eduskuntaan heilahtaa.Nyt vaan pitää kisuttaa äänet vaalikarjalta.
Tyhmä on hän, joka luottaa oman äänensä tapaukselle.
Taidat olla huumorimiehiä/naisia. Joku muu ehdokas saa minun ääneni. Uimahallin vieressä oleva aukio on yksi, miksi ei ääntä Jussiniemelle.
UGH! Olen puhunut.
On polosilla taas murheet! Ja sama entinen valtuutettu jatkaa aamumärisesmistä, kuten on tehnyt joka ikinen päivä jo yli 10 vuotta! Siis 365 aamuitkua/vuosi🤣
..................ja päivä ,ilta ja yöitkut siihen lisättynä- toistellen samoja älyttömyyksiä.Kymmeniä kertoja vuorokaudessa.Raukalla ei ole muuta tekemistä kuin haullua ihmisiä Laiskamato.
...korj."haukkua"
Sanojen laittaminen toisen suuhun tarkoittaa sitä, että väität jonkun sanoneen tai ajatelleen jotain, mitä hän ei todellisuudessa ole sanonut.
Se on yleinen kommunikaation sudenkuoppa ja argumentaatiovirhe.
Ilmiö liittyy usein seuraaviin tilanteisiin:
Olkinukke-argumentti: Vastustajan mielipide yksinkertaistetaan tai vääristetään tahallisesti, jotta sitä on helpompi kritisoida tai vastustaa.
Oletukset ja tulkinnat: Toisen puolesta puhuminen tai toisen ajatusten "tietäminen" (esim. "tiedän, että tarkoitit tuota"), mikä usein estää rakentavan vuorovaikutuksen.
Onko sulla kaikki muumit kanootissa? Niin rutosti soperrat sekavaa oletusta?
Me ollaan porukalla herjaa heitetty tämän lapsellisen emojin jutuilla.Niissä ei ole järkeä käytetty ollenkaan.Kunhan ajankulukseen aukoo kitusiaan.Ymmärtäneekö itsekään mitä kirjoittaa ? tuskin!
MIKSI KOMMENTIT POISTETAAN??????
Se on minun tapani, toteaa Tapani.
Nyt hop hopin digilehden lukemiseen, paikallislehti Pyhäjärven Sanomat ..kirjoituksia Hyvinvointitalosta khllapj Jussiniemi ja hv-talon lähitaloyhtiöiden vastineet---
Varsinainen sirkus se on pienessä kyläpolitiikassa hähmäisesti jumissa!
Siis hotellnrannan korruptiossa?
Voi pientä, kun olet hädissäsi. Vaikka tikusta vääntäen koetat saada muut , eli persut, huonoon valoon!
Sinusta siis korruptio pitää hyväksyä, koska persuille se on maantapa?
Sanojen laittaminen toisen suuhun tarkoittaa sitä, että väität jonkun sanoneen tai ajatelleen jotain, mitä hän ei todellisuudessa ole sanonut.
Olkinukke-argumentti: Vastustajan mielipide yksinkertaistetaan tai vääristetään tahallisesti, jotta sitä on helpompi kritisoida tai vastustaa.
Oletukset ja tulkinnat: Toisen puolesta puhuminen tai toisen ajatusten "tietäminen" (esim. "tiedän, että tarkoitit tuota"), mikä usein estää rakentavan vuorovaikutuksen
Miksi sitten hyväksyt korruption?
Sana korruptio mielenkiintoinen.
Esim firmojen lobbarit tulevat kuntiin ja tehdään diilejä. Kuntalaiset saavat tietää siinä vaiheessa asiat kun on liian myöhäistä esittää eriäviä mielipiteitä.
Missä on avoimuus asioista
Näin juuri päättäjät on tehneet.Etupäässä Kepu ja vasurit. Korruptio on hyväveli systeemi,heikentää talouskasvua. Siinä taitaapi ollakin syy Pyhäjärven kaupungin huonoon rahatilanteeseen Olipa hyvä että joku otti tämän asian puheeksi.Tästä on hyvä jatkaa.
Tiettävästi korruptio esim. hotellinrannan tai Laulurämeen osalta ei kohdistu heihin?
Hotellinranta? mitä korruptioita mielisairaana osaat kertoa tapahtuneen?
Kuka tai mikä puolue oli korruption toinen osapuoli??Kaupungin johtoko??? Raju syytös sinulta. Kaupunki omistaa satamarannan.
Hotellinrannan korruptio tunnetaan hyvin kaupunkilaisten keskuudessa. Mieti minkä yrityksen hyväksi.
Mikäs estää sinua kertomasta? Raukka p-housu epätotuukisein kylvössä.
Pidätellään pidätellään. Sinäkin tiedät miten asiat ovat. Se on muuten täällä kerrottu monta kertaa.
KORRUPTIO
"Pyhäsalmen hotellin rannat ja sitä ympäröivät kiinteistöt omistaa Pyhäjärven kaupunki.Kaupunki on myös kaavoittanut rantaalueita." Siis kaupunkikin on sekaantunut korruptiovyyhtiin. Tämä tieto täytyy ilmoittaa kaupunginjohdolle.
Rikosilmoitus kaupunginjohtajasta!
Heh heh Nyt alkoi persuissa pakokauhu.
Miten niin pakokauhu? Perustele! Totuudet tulevat pikkuhiljaa esille.Olet narsisti eli tarkoitat itseäsi tuolla pakokauhulla.Kirjoitit 18.20 "hotellinrannan korruptio tunnetaan................"Eli kaupunki ON sekaantunut myös korruptioon sanojesi mukaan.Kaupunki o m i s t a a nuo mainitsemasi rannat.
Heh heh Koeta kestää. Sinun pitää nuoleskella meidän korruptiotuineta persuja. Toimii siellä muitakin kuin kaupunki. Kysy vaikka rattijuopolta.
Ottaako persujen nuoleskelijalle koville, kun tajuaan tukevansa korruptioita?
?????????????????????????????????????????
Anna tassua välillä savusaunalla kepuli. Kummasti helpottaa ja saat Lonkeron.
Siis kaupunki omistaa rannan.
Eli kaupunki määrittelee mitä siellä tapahtuu. Onko liian vaikeata. ?
Mikä yritys toimii siellä. Onko liian vaikeaa?
Siis kuka on sitten ottanut vastaan lahjuksia, jos sinä korruptiosta puhut?
Ei ainakaan siellä toimija ole ottaneet vastaan lahjuksia tai sitten menee liian erikoiseksi..
Ota vähemmän sitä neuvoa antavaa, se on vahva suositus
Minä puhun korruptiosta en lahjukista. Mietipä sitä.
Kenen olisi pitänyt jäävät itsensä?
Sinulla noin vuoden välein muuttuu nuo aiheet.On ollut;;Titaa Lailaa,Raijaa,Sirjaa ,Tenhoa ,Raimoa joita olet maalittanut.Nyt olet keskittynyt korruptioon jota hoet alvariinsa. Kaikki aloituksetki käännät korruptioon.Älysi ei riitä kuin yhteen asiaan kerrallaan.
Mikä tuo lahjukis on?
Kuka se toinen osapuoli on siis ? Rangoon tarvitaan kaksi ja näin tarvitaan tähän kun vähintään kaksi..
Muuten valitettavasti korruptioon kuuluu joku vastapalvelus eli kumpikin hyötyy.
Vaikkei heti niin jossain vaiheessa.
Eli kuka on toinen osapuoli
Eli enempään kuin epärehellisillä persuilla.
Teemu Keskisarja on ainoa Rehellinen Persu,teki Purrasta ja Korruptio persuista pilkkaa puhuessaan eduskunnassa🍀×4
Kertokaa edes yksi rehellinen pyhäjärvinen perussuomalainen?
Siis kuka se toinen osapuoli on siinä hotellin ranta jupakassa?
Alahan vastata
Heh heh Mieti sitä, kuka on sortunut korruptioon.
Persuilla maantasollakin häpeän päivä.
Eli kaupungintalolla on tämän mukaan joku sortunut korruptioon.
Ei kai valtuutettu siellä yöllä ole?
Mites callion ja Sens yhtiön hankeyhtiöitten kaupat?
Siunasiko valtuusto?
Mikä oli kauppasumma?
Millä tilillä kauppasumma näkyy?
Ai? Ilmaiseksiko?
Onko Lapsia tehdessäkin Huijattu ja harjoitettu korruptiota Persujen tapaan? ?? 🍀×4
Keväällä tulee uusi jytky jos ihmiset älyää äänestää oikeita ehdokkaita.