Menee pakki ja pallomaha sekaisin jos ei ole harrastuksia, ohessa minun.
==========================================================================================
Olipa kerran Kattilapäinen Kuksa-Kustaa. Hän oli tunnettu kahdesta asiasta: päässään olevasta kiiltävästä emalikattilasta ja aivan hirvittävästä ruokavaliostaan. Kustaa rakasti kaalikeittoa, kaalilaatikkoa ja hapankaalia.
Moni mies olisi tyytynyt vain kärsimään kaalin aiheuttamista ilmavaivoista, mutta Kustaa oli keksijä. Hän oli rakentanut takapihalleen valtavan, kumisen säähavaintopallon. Sen pohjassa oli tiivis letku, jonka Kustaa oli liittänyt suoraan housuihinsa taktisella NASA liitoksella.
Viikon syöntimaratonin jälkeen säähavaintopallo pullotti täynnä puhdasta kaalipierua. Pallo oli niin täynnä, että se alkoi kiskoa Kustaan saappaita irti maasta."Nyt mennään!" Kustaa huusi, irrotti ankkuriköyden ja ampaisi taivaalle.
Lento oli aluksi menestys. Kustaa liiteli pilvien tasolla kattila päässään kiiltäen. Hän hörppi kuksastaan kuumaa vettä ja katseli maisemia. Pallo nousi aina vain korkeammalle, missä ilmanala muuttui kylmäksi ja paine laski.
Silloin fysiikan lait iskivät vastaan. Korkealla ilmassa säähavaintopallon sisällä oleva kaalikaasu alkoi laajentua rajusti. Pallo paisui paisumistaan, kunnes se oli jalkapallokentän kokoinen. POKS!
Pallo räjähti pirstaleiksi. Ilmaan pamahti sellainen haju, että ohilentänyt joutsenparvi pyörtyi siltä istumalta. Kustaa lähti vapaaseen pudotukseen kohti maata.
Paniikki iski. Kustaa tiesi, että pudotus oli hengenvaarallinen. Hän jännitti kaikki kehonsa lihakset valmiiksi supersankari-laskeutumista varten. Hän puristi pallomahansa niin tiukaksi teräkseksi kuin pystyi, jotta ilmakitka hidastaisi menoa.
Mutta jännitys, kylmä ilma ja litratolkulla syöty hapankaali olivat tuhoisa yhdistelmä. Juuri ennen kuin Kustaa mätkähti pehmeään heinäkasaan, hänen fysiikkansa petti.
Paine purkautui väärästä suunnasta. PRÖÖÖÖÖTS-PLOP-POTATO-POTATO-POTSsss...
Kustaa makasi heinäkasassa turvassa ja ehjänä. Kattila oli yhä päässä, mutta housuissa tuntui raskas, lämmin ja äärimmäisen nöyryyttävä painolasti.
Hän oli laskeutunut suoraan Hua Hinin yötorin viereen, ja koko kylän väki katsoi häntä sanattomana.
Kustaa nousi hitaasti ylös, otti kattilan päästään, kumarsi yleisölle ja sanoi: "Tiede vaatii uhrinsa." Sitten hän käveli erittäin leveällä haara-asennolla kohti kotia ja suihkua.
> §<
==========================================================================================
Olipa kerran Kattilapäinen Kuksa-Kustaa. Hän oli tunnettu kahdesta asiasta: päässään olevasta kiiltävästä emalikattilasta ja aivan hirvittävästä ruokavaliostaan. Kustaa rakasti kaalikeittoa, kaalilaatikkoa ja hapankaalia.
Moni mies olisi tyytynyt vain kärsimään kaalin aiheuttamista ilmavaivoista, mutta Kustaa oli keksijä. Hän oli rakentanut takapihalleen valtavan, kumisen säähavaintopallon. Sen pohjassa oli tiivis letku, jonka Kustaa oli liittänyt suoraan housuihinsa taktisella NASA liitoksella.
Viikon syöntimaratonin jälkeen säähavaintopallo pullotti täynnä puhdasta kaalipierua. Pallo oli niin täynnä, että se alkoi kiskoa Kustaan saappaita irti maasta."Nyt mennään!" Kustaa huusi, irrotti ankkuriköyden ja ampaisi taivaalle.
Lento oli aluksi menestys. Kustaa liiteli pilvien tasolla kattila päässään kiiltäen. Hän hörppi kuksastaan kuumaa vettä ja katseli maisemia. Pallo nousi aina vain korkeammalle, missä ilmanala muuttui kylmäksi ja paine laski.
Silloin fysiikan lait iskivät vastaan. Korkealla ilmassa säähavaintopallon sisällä oleva kaalikaasu alkoi laajentua rajusti. Pallo paisui paisumistaan, kunnes se oli jalkapallokentän kokoinen. POKS!
Pallo räjähti pirstaleiksi. Ilmaan pamahti sellainen haju, että ohilentänyt joutsenparvi pyörtyi siltä istumalta. Kustaa lähti vapaaseen pudotukseen kohti maata.
Paniikki iski. Kustaa tiesi, että pudotus oli hengenvaarallinen. Hän jännitti kaikki kehonsa lihakset valmiiksi supersankari-laskeutumista varten. Hän puristi pallomahansa niin tiukaksi teräkseksi kuin pystyi, jotta ilmakitka hidastaisi menoa.
Mutta jännitys, kylmä ilma ja litratolkulla syöty hapankaali olivat tuhoisa yhdistelmä. Juuri ennen kuin Kustaa mätkähti pehmeään heinäkasaan, hänen fysiikkansa petti.
Paine purkautui väärästä suunnasta. PRÖÖÖÖÖTS-PLOP-POTATO-POTATO-POTSsss...
Kustaa makasi heinäkasassa turvassa ja ehjänä. Kattila oli yhä päässä, mutta housuissa tuntui raskas, lämmin ja äärimmäisen nöyryyttävä painolasti.
Hän oli laskeutunut suoraan Hua Hinin yötorin viereen, ja koko kylän väki katsoi häntä sanattomana.
Kustaa nousi hitaasti ylös, otti kattilan päästään, kumarsi yleisölle ja sanoi: "Tiede vaatii uhrinsa." Sitten hän käveli erittäin leveällä haara-asennolla kohti kotia ja suihkua.
> §<
Vastaukset 2
Vanhimmat
2010 hulluus vain pahenee...
Kattilapäinen-Kuksa-Kustaa on yksinäinen. Hänen paras ystävänsä on mielikuvitusystävä Hönö-Tiitiäinen. Apinatemppelin anonyymi Hönö.
Kuksa-Kustaa oli hyvin yksinäinen mies tori-onnettomuutensa jälkeen. Kyläläiset pitivät hajurakoa, joten Kustaa käänsi katseensa oman päänsä sisään – tarkalleen ottaen siihen kiiltävään emalikattilaan, jota hän kantoi kypäränään.
Kattilan pimeydessä asui nimittäin mystinen hahmo. Hän oli Kuksa-Kustaan mielikuvitusystävä, Apinatemppelin anonyymi suurmestari: Sensei Hönö-Tiitiäinen.
Hönö oli seitsenkymppinen, pitkähiuksinen herrasmies, jonka harmaa poninhäntä heilahteli aina, kun Kustaa käänsi päätään. Sensei Hönön asuvalinta oli herättänyt Kustaassa kunnioitusta alusta asti. Hönö nimittäin asteli kattilan kaikukammion poikki upeassa, ilmavassa kellohameessa. Se oli sensein mukaan "optimaalinen varustus tropiikin boforien analysointiin".
Hönö ei nimittäin ollut mikä tahansa tonttu. Hän oli ajatusten loputon Tonava ja kaikkien aikojen kovin matkailija. Vaikka Hönö asui pelkässä kattilassa, hänen mielensä vaelsi jatkuvasti kaukaisessa Pattajassa.
Kustaa istui usein iltaisin yksin pimeässä tuvassaan, kuunteli korvien tinnitusta ja seurasi sensein touhuja. Kattilan sisällä loisti kuvitteellinen tietokoneen ruutu. Hönö-Tiitiäinen istui ruudun ääressä kellohame kahisten, sormet näppäimistöllä sauhuten. Hönö metsästi yötä päivää internetin syövereistä Pattajan poikia. Kun kohde löytyi, Hönö raapusti ruutupaperille monisivuisia, äärimmäisen monimutkaisia psykologisia analyysejä näiden sielunelämästä.
"Katsohan, Kustaa," Hönö suhisi kattilan seinämien kautta suoraan Kustaan tärykalvolle. "Tämäkin nuorimies thaimaalaisella keskustelufoorumilla... hänen profiilikuvansa profiili viittaa selkeään eksistentiaaliseen kriisiin!"
Kustaalle Hönön tarinat matkailupalstoilla olivat parasta mahdollista viihdettä. Ne olivat kuin suoraan Me Naiset -lehdestä: draamaa, juonitteluja ja tarinoita laidasta laitaan. Parasta oli se, että mikään Hönön tarinoista ei todellisuudessa liittynyt millään tavalla Pattajan varsinaiseen matkailuun, hotelleihin tai nähtävyyksiin. Ne olivat pelkkää puhdasta, hunajaista analyysia ihmismielen outouksista.
Kun Kustaan vatsaa alkoi taas turvottaa uusi kaalikeitto, Hönö jakoi kattilastaan elämänviisauksia:
"Poikani, kun otat mikrobilääkkeesi ja luet minun analyysejäni, huomaat, että maailma on vain suuri Apinatemppeli. Me olemme kaikki täällä vain käymässä.
"Eräänä iltana Hönö otti meditaatioasennon kattilan pohjalla, poninhäntä tiukalla nutturalla, ja ilmoitti löytäneensä internetistä uuden "Pattajan pojan", joka vaati välitöntä 40-sivuista luonteenanalyysia. Kustaa nyökkäsi, otti kulauksen Toroa kuksastaan ja tunsi, ettei ollutkaan enää niin yksin. Kattilassa oli viisautta.