ELÄMÄSSÄ EI OLE MUUTA KUIN SIVISTYMINEN
miten elämä on niin yksipuolista, kysytään?
ei voi jäädä sivistymättä
sivistyksen kieltänyt voi saada monia uusia mahdollisuuksia sivistyä
jokainen etenee omalla vauhdilla ja omalla ymmärryksellä
totta, että valmiiksi keitetty tieto ei ole vielä menossa perille
tiedon pitää aikaansaada itsessään, että pyrkii kohti tietoa itse
jos on ollut vaikea uuden oppimisessa
silloin löytää motiiveja jälleen oppia uusia asioita
vanhetessaan motiivit puuttuvat kun tuntuu, että tietää kaiken
samaan aikaan on liikaa uutta opittava
miten eläkeläinen voi haluta oppia sen, mitä ei tiennyt?
onko sammossa joku sisäinen nuorentava geeni,
jos olemassaolossa osuu johonkin sisäiseen mysteeriin
jossa rupea olla jonkinlainen älytön tapaus?
Sosiologinen voima antaa paljon elämässä
silloinkin kun ei jaksa enää mitään
Sivistyneiden suvaitsevaisuutta on toleranssi sivistymättömiä kohtaan
Usein raitis äly kohtaa huumeissa ja päihteissä olevan.
Kokeilin sähkötupakkaa ensimmäistä kertaa ja
hämmästyi kuinka tehokkaasti se lopettaa ajattelun kulun.
Ei voi ajatella sillä aikaa kun tupakka vaikuttaa.
Miksi tupakoida, jotta lopettaisi ajattelua?
Kuka nauttii ajattelemattomuudesta kun jokainen hetki on mielenkiintoinen raittiina.

Vastaukset 2
Vanhimmat
En ymmärrä täysin.
Kyllähän duunari ammatin ohella ja vapaa-ajalla voi sivistää itseään lukemalla ja vaikka opiskelemalla?
Yliopistoon jos pääsee voi sitten pitkittää sitä opiskelua kun on töissä kokoaikaisesti ja valmistuessa joskus jatkaa sitten uraa sillä alalla mitä opiskeli?
Vaikken polta. Täytyy opiskella.
Olet oikeassa meidän pitäisi kerätä yliopiston opiskeluihin aikaa työmme ohella. Jatkaisimme mielihyvin oman alamme yliopisto- tai ammattikorkeakoulu opintoihin.