Kiina vaati Suomea lopettamaan pride tapahtuman

Kiinan viranomaiset painostivat Suomen Pekingin-suurlähetystöä perumaan Pride-tapahtuman toukokuussa, kertoo ranskalaismedia Radio France Internationale (RFI).

Tapahtuma oli diplomaateille suunnattu ”sateenkaarijuoksu”, jonka Suomen suurlähetystö on järjestänyt Kiinan pääkaupungissa vuodesta 2024 lähtien.
Suomi tekee väärin kun ei usko kiinaa.
Kiinalaiset ovat pöyristyneet suomesta
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Hauskaa, että muutkin kuin vihervassarit käyttävät sanaa pöyristyä. Toisaalta Kiinahan on kommunistinen maa.

On ihan hyvä, että maailman väkirikkain maa töräyttää tuollaista.
Se toimii siedätyshoitona eikä tämän jälkeen enää tarvitse mennä itkemään turvallista tilaa heti, kun joku nobody on eri mieltä tai uhoaa kännissä.

Toleranssin on hyvä kasvaa koska muuten elämästä tulee kamalaa.

Äänestä

Diktatuureissa pöyristytään usein siitä, että demokratioissa kansalla on vapaammat oltavat.

Äänestä
  • Se on totta, mutta näkemyseroja on myös demokratioiden välillä.

    Sanoisin pikemminkin, että diktatuurien on vaikea ymmärtää, ettei demokratioissa valtio kontrolloi mielipiteitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kiinan viranomaiset painostivat Suomen Pekingin-suurlähetystöä perumaan Pride-tapahtuman toukokuussa, kertoo ranskalaismedia Radio France Internationale (RFI).

Tapahtuma oli diplomaateille suunnattu ”sateenkaarijuoksu”, jonka Suomen suurlähetystö on järjestänyt Kiinan pääkaupungissa vuodesta 2024 lähtien.
Suomi tekee väärin kun ei usko kiinaa.
Kiinalaiset ovat pöyristyneet suomesta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu