Russell ei uskonut Jeesuksen salaiseen tuloon 1914 !

Kirjassaan "Finished mystery", joka julkaistiin Russelin kuoleman jälkeen, väitti Russell Jeesuksen salaisen tulemuksen tapahtuneen 1874.
1889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

The Finished Mystery sisälsi tulkintoja, joita myöhempi Jehovan todistajien oppi ei voinut hyväksyä:

Kirja esitti Ilmestyskirjan ja Hesekielin profetioita tavalla, joka myöhemmin katsottiin virheelliseksi.

Se sisälsi symboliikkaa ja numerologiaa, joka ei sopinut myöhempään “selkeämpi valo” ‑oppiin.

Monet tulkinnat olivat liian sidottuja Russellin henkilöön, esimerkiksi väitteet että Russell itse oli Ilmestyskirjan “seitsemäs enkeli”.

Kun liike siirtyi pois Russell-keskeisyydestä, kirja muuttui teologisesti mahdottomaksi.

Äänestä

Kirja ennusti konkreettisia tapahtumia vuosille 1918 ja 1920, kuten:

kirkkojen täydellinen tuhoutuminen

hallitusten kaatuminen

maailmanlaajuinen anarkia

“pyhien” ylösnousemus tietyllä aikavälillä

Kun nämä eivät toteutuneet, kirja menetti uskottavuutensa. Jehovan todistajien oppi korosti myöhemmin, että profetioiden täytyy olla täsmällisiä, ja siksi kirja ei voinut jäädä käyttöön.

Äänestä

Russell kuoli 1916. Hänen jälkeensä valtaan nousi J. F. Rutherford, joka:

halusi yhtenäistää oppia

halusi irrottaa liikkeen Russellin henkilökohtaisista tulkinnoista

halusi luoda selkeästi “uuden aikakauden” teologian

The Finished Mystery oli Russellin perinnön jatke, mutta ei Rutherfordin linjan mukainen. Siksi se poistettiin käytöstä ja lopulta kiellettiin Jehovan todistajien omissa julkaisuissa.

Äänestä
  • Vuoteen 1927 mennessä kirja oli täysin hylätty.
    Vuonna 1930 se poistettiin virallisesti kaikista julkaisuista.
    Nykyään Jehovan todistajat eivät pidä sitä “oikeana” Russellin teoksena eivätkä suosittele sen lukemista.

    Äänestä

Jeesuksen salainen tuleminen on niin salainen ettei sitä kukaan edes huomaa.

Äänestä
  • Jeesuksen piti palata hyvinkin näkyvästi vuonna 1914. Kun tätä ei tapahtunut, ajan mittaan paluu muutettiin näkymättömäksi. Voiko tämä olla niin helppoa? Kun jokin ennustus ei toteudu, väitetään sen toteutuneen näkymättömästi, ja jostain vielä löytyy joku niin hoopo, että sen uskoo.

    Rahan, mitä todistajilta järjestölle odotetaan lahjoituksina, pitää kuitenkin olla näkyvää. Vähintään tilillä pitää näkyä, tosin näitä ei näytetä rivijulistajille.

    Äänestä

Monet JT:t eivät edes ole tietoisia, että järjestö opetti vuotta 1874 Jeesuksen näkymättömän paluun vuotena vielä 1920-luvulla eli pitkään vuoden 1914 jälkeen, joka myöhemmin muutettiin paluun vuodeksi.

Äänestä

huuhaata

Äänestä

Aika määrä voi vaihdella sillä kaikki alkoi 1830 Jeesuksen ilmestymisestä Mormoneille. Heillä on oppi JEESUKSEN JATKUVASTA ILMESTYMISESTÄ TAI LÄSNÄOLOSTA AMERIKASSA. Eli noin vuodesta 1830 alkaen mikä tahansa vuosi on käynyt.

Mormonit lanseerasi Iankaikkisen evankeliumin jonka Jehovat heiltä lainasi. Kuitenkin tuon evankeliumin täyteys on Mormonien itsensä hallinnoima taivaasta käsin.

Kaiken alku oli Mormonit eikä Jehovat.....

Äänestä
  • Mormoni soopaa!

    Äänestä

Kirjassa "Kadotetusta paratiisista ennallistettuun paratiisiin" sanotaan, että vasta vuonna 1927 huomattiin, ylösnousemuksen tapahtuneen 1918.

"Katso, Hän tulee pilvissä ja kaikkien silmät saavat nähdä hänet...."

Ei oikein sovi Raamatun kanssa yhteen.

Äänestä
  • Sopii täysin Raamatun oppiin. Mutta puhu perustellen kirjassa Jehovat myöhemmin kielsivät ylöstempaukset. Kristus ennen ilmestyi jokaisen vuosisadan lopussa ja oli aina silloin salainen ylöstempaus. Raamattu sanoo Haudassa makaavat kuulevat hänen äänensä..... Joka kuulee .....

    Aivan Raamatun mukainen mysteeri. Nykyisin näistä puhutaan AVOIMESTI Joh. 16:25 mukaisesti. Paljon Jeesuksen toimista tapahtuu salassa tai pienelle valikoidulle piirille. Eivät kaikki saa koskaan tietää edes promillea hänen toimistaan.

    2020 luvulla Afrikka on ollut paikka jossa Jeesus on ilmestynyt. Esim. Burkina Fason presidentti, Owuor, Mufti Menk jne. Mutta nämä ovat puhuneet Ilmestysten vallassa asioita jotka eivät toteen käy. Ainakaan heti. Mutta Ilmestys on melko heikko Jeesuksen toimintakanava. Niistä jää jotain mieleen , mutta ei paljoa.

    Herätykset jotka tulevat Golgatalta asti ovat suurempi toiminta. Mutta niitä on harvemmin kuin ilmestyksiä. Jeesus toimii monin tavoin.

    Äänestä

Niin. eikö jt ole lievästi sanottuna huijattu ?
Sieltä voi erota eri tavoin, esim. sanomalla suorat sanat, puhumalla suunsa puhtaaksi, taikka vain jättäytyä pois ja täyttää kirjallisen ilmoituksen että on eronnut, uskonnoton tai jotain muuta.

Yksinäiseltä olon ei tarvitse tuntua.
On esim. https://veljesseura.org entisten todistajien foorumi.

Jos nuo asiat "Jehovan kanavasta" tuntuvat uskomattomilta, niin viimeisin ja varmin tarkistamismahdollisuus on Helsingin yliopiston kirjasto, jossa on koko jehovantodistajain kirjallinen tuotanto, vapaakappalelain nojalla, ja yleisön luettavana.

Yksi Raapaisu lahkon pinnasta, Pasi Turusen Vartiotorni, valtakunta uudessa valossa, on kirja josta ei ole löydetty yhtään virhettä. Jos nyt sitten jossain lahkoa koskevassa kirjassa olisi joku virhe pujahtanut.

Lahko hyväksikäyttää, teettämällä hyväksi näkemänsä tehtävät, kerää rahaa, pyynnöissä saattaa joskus olla jonkinlainen alaraja, ylärajaa ei ole ollut.

Äänestä

Jos totuutta julistaa, silloin sitä ei tule koko ajan muuttaa.

Äänestä

Totuuden pitäisi olla muuttumaton.

Muutoinhan nykyinenkin totuus muuttuu pian, joten emme koskaan tiedä miten kauan meidän tulee uskoa.

Äänestä
  • Kukaan ei tiedä, mitä seuraava Vartiotorni vaatii uskomaan. Paitsi ehkä hallintoelin.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kukaan ei tiedä, mitä seuraava Vartiotorni vaatii uskomaan. Paitsi ehkä hallintoelin.

    Ameriikassa ei ole judeo-kristillistä tai kirkkohistoriallista perinnettä samalla tavalla kuin Euroopassa. Ameriikassa rahan ansaitseminen esim. uskonnollisten liikksiden avulla ei poikkea muusta rahan ansaitsemisesta mitenkään. Maksimoidaan tuotot sensatioilla. Olen inhonnut ameriikkalaisia "uskontoja" niiden sivistymättömyyttä huokuvien vuolassanaisten "opetusten" takia.

    Ameriikkalaisiin ei voi luottaa. Heidän "uskontonsa" eivät perustu vuosituhantiseen, vakiintuneeseen perinteeseen, vaan joidenkin helppoheikkien huijarijuttuihin.

    Pohjoismaisen kansankirkon judeo-kristillinen perinne on vakiintunut, tutkittu, vertaisarvioitu, avoimen keskustelun alainen kokonaisuus, jota opettavat seurakunnissamme akateemisen koulutuksen saaneet, korkeat pätevyysvaatimukset ylittäneet teologit ja esim. kirkkomuusikot.

    Jehovat myyvät Vartiotorniseuran sepittämää hapantunutta hölynpölyä! Ei ole ihme, ettei jehovien lapsilta kielletään esim. rippikoulun käynti! Ameriikkalainen rahanteko sensatiojutuilla loppuisi pian! Sivistys suojaa huijareilta! Jehovanuoriso: älkää laittako vahinkoa kiertämään!

    Äänestä

Anonyymi00015 2026-07-03 09:44:02

" Totuuden pitäisi olla muuttumaton. "

Ja muuttunut totuus muuttaa aikaisemman totuuden valheeksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kirjassaan "Finished mystery", joka julkaistiin Russelin kuoleman jälkeen, väitti Russell Jeesuksen salaisen tulemuksen tapahtuneen 1874.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu