Kaikille puolueille patsas tai muistomerkki?

Kun nyt yrittäjille tulee iso patsas Hyvinkäälle, niin pitäisikö kaikille puolueillekin pystyttää patsas johonkin tien varteen?

Nyt tietysti joku sanoo, että yrittäjät eivät ole puolue, mutta kuitenkin ne tukevat vaaleissa pääasiassa kokoomusta.
1166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Entä kateelliset, meinasitko jättää heidät ilman patsasta?

Äänestä
  • Heille voisi joku taiteilija tehdä suurikokoisen kateenkorva -patsaan.

    1Äänestä

Siihen yrittäjien ( Kokoomuksen ) patsaaseen tulee jotain Y -muotoista, ahneutta kuvaavaa, mutta senhän me paikalliset jo ymmärrämmekin. Kylä tämän kaiken lystin kustantajat, eli veronmaksajat myös ansaitsevat oman huomionsa, ei todellakaan mitään patsasta. Kyllä kansalaiset tuollekin monumentille keksivät oman lempinimen ja siihen ahneus-liitteen.

1Äänestä
  • Vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanja on näköjään avattu. Vaalivankkurit kiitävät. Jos voitto tulee, niin yrittäjien patsaasta tulee yrittäjyyden muistomerkki. Olipa kerran, suomalainen yrittäjä mutta sitten ymmärrettiin miten valtio voi ottaa lainaa mitä ei edes tarvitse maksaa takaisin, toisin kuin jonkin turhan jyrsinkoneen velkaa, ja siten tarjotaan rajaton hyvinvointi. Eespäin, hyvät toverit!

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanja on näköjään avattu. Vaalivankkurit kiitävät. Jos voitto tulee, niin yrittäjien patsaasta tulee yrittäjyyden muistomerkki. Olipa kerran, suomalainen yrittäjä mutta sitten ymmärrettiin miten valtio voi ottaa lainaa mitä ei edes tarvitse maksaa takaisin, toisin kuin jonkin turhan jyrsinkoneen velkaa, ja siten tarjotaan rajaton hyvinvointi. Eespäin, hyvät toverit!

    No nyt näytti sattuneen jotakuta pikku porvaria ohimoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Vasemmistoliiton eduskuntavaalikampanja on näköjään avattu. Vaalivankkurit kiitävät. Jos voitto tulee, niin yrittäjien patsaasta tulee yrittäjyyden muistomerkki. Olipa kerran, suomalainen yrittäjä mutta sitten ymmärrettiin miten valtio voi ottaa lainaa mitä ei edes tarvitse maksaa takaisin, toisin kuin jonkin turhan jyrsinkoneen velkaa, ja siten tarjotaan rajaton hyvinvointi. Eespäin, hyvät toverit!

    Miksi yrittäjät saavat valtiolta yritystukia, ja verohelpotuksia, joita ei tavallinen palkansaaja ja eläkeläinen saa.

    Vassareille sopii patsas jossa yhteistä rahaa jaetaan kaivon kannella, eli "kankkulan kaivon". "Rahaa on" hoki tuuraava vassariministeri noin 6 vuotta sitten ja vei niitä Välimeren alueelle. Lisää velkaa halusi ottaa. Sitä tolkutonta lisävelan ottoa maksetaan useita vuosikymmeniä. Pääministerille oli tärkeää että "onko tukka hyvin" ja medialle näytettiin kestohymyä. Kepu sai tarpeekseen kohelluksesta ja ilmoitti "ettei koskaan enään mukaan mennä". Ei sen puoleen osataan sitä muuallakin. Kun nyt yksi ministeri kertoi faktat ja näytti närhen munat, niin ***rit laskivat allensa. Ensi keväänä pitäisi taas kin löytää uusi henkilö ehdokkaaksi vaihtoehtona kolmesta puolueesta joku suomenkielinen realisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Osaapa nuo porvaripuolueidenkin edustajat porsastella veroeuroilla. Kuinkas se menikään Rostilan ja Räsäskän junailut eduskunnan joululahjarahojen kanssa. Jokunen satatonnia livahti liukkaasti sukulaisten liiveihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Miksi yrittäjät saavat valtiolta yritystukia, ja verohelpotuksia, joita ei tavallinen palkansaaja ja eläkeläinen saa.

    "Miksi yrittäjät saavat valtiolta yritystukia, ja verohelpotuksia, joita ei tavallinen palkansaaja ja eläkeläinen saa."

    Tosiaan. Entä miksi kaikki tavalliset palkansaajat ja eläkeläiset eivät ryhdy yrittäjiksi, verohelpotusten ja yritystukien saamiseksi?
    Em. etujen lisäksi voi hankkia pihaansa komean auton ja muuta firman piikkiin, kassaan kilisee yritystoiminnan tuottovyöry, voi työllistää ihmisiä, saavuttaa taloudellisen riippumattomuuden mistä seuraa monenlaista hyötyä sekä mansikkana kakun päällä: voi nimittää itsensä toimitusjohtajaksi. Sitten on vielä ne listaamattomien yhtiöiden kevyesti verotetut osingot. Niiden ydintä ja mekanismia harva ymmärtää, mutta vähät siitä. Nam!
    Miltäs tämä ksikki kuulostaa?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Aivan! Silloin voisi myös kaikki "firman" kulut vähentää verotuksessa ja tehdä muita keinotekoisia verovähennyksiä. Jopa polkupyörän voisi ostaa firmanpiikkiin. Sairastuneena voisi mennä työsuhdelääkärille. Väittävät että jotkut ajelee "työsuhdeautolla", vaikka työsuhde olisi vain paperilla. Nyt kun lankapuhelimet ovat jo historiaa, voin kertoa historiaa 30 vuoden takaa kun isännillä oli lankapuhelinliittymä erikseen navetan teknisessä tilassa ( toimistossa), jota käytettiin kun soittivat johonkin. Ns. saapuvat puhelut tulivat asunnolle. Laskutuskikkailua pienimuotoisesti. Kuinkahan monella yrittäjällä onkaa 2 liittymää kännyköille ym. vastaavaa. Nämä kaikki kikkailut ovat pientä verrattuna isojen kihojen talouskikkailuihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Vassareille sopii patsas jossa yhteistä rahaa jaetaan kaivon kannella, eli "kankkulan kaivon". "Rahaa on" hoki tuuraava vassariministeri noin 6 vuotta sitten ja vei niitä Välimeren alueelle. Lisää velkaa halusi ottaa. Sitä tolkutonta lisävelan ottoa maksetaan useita vuosikymmeniä. Pääministerille oli tärkeää että "onko tukka hyvin" ja medialle näytettiin kestohymyä. Kepu sai tarpeekseen kohelluksesta ja ilmoitti "ettei koskaan enään mukaan mennä". Ei sen puoleen osataan sitä muuallakin. Kun nyt yksi ministeri kertoi faktat ja näytti närhen munat, niin ***rit laskivat allensa. Ensi keväänä pitäisi taas kin löytää uusi henkilö ehdokkaaksi vaihtoehtona kolmesta puolueesta joku suomenkielinen realisti.

    Kyllä ne hur*** vielä takkinsa ehtivät kääntämään jonkin rannikkoalueen sairaalan kanssa. Perinteet siihen velvoittavat.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun nyt yrittäjille tulee iso patsas Hyvinkäälle, niin pitäisikö kaikille puolueillekin pystyttää patsas johonkin tien varteen?

Nyt tietysti joku sanoo, että yrittäjät eivät ole puolue, mutta kuitenkin ne tukevat vaaleissa pääasiassa kokoomusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu