Suomi automatisoi tekoälyn avulla koko julkisen sektorin toiminnan vuoteen 2031 mennessä.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen sanoo muutoksen korvaavan ison joukon työntekijöitä.
Majanen puolustaa tekoälyn hyödyntämistä mutta myöntää, että on samalla peloissaan.
Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen sanoo muutoksen korvaavan ison joukon työntekijöitä.
Majanen puolustaa tekoälyn hyödyntämistä mutta myöntää, että on samalla peloissaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
No no…
Ei opettajat, poliisit, lääkärit, sairaanhoitajat, sotilaat, rajavartijat, tullimiehet, jne, jne…. mihinkään häviä. Nämähän ne ovat suurimmat julkisen sektorin henkilöstöstä.
Tekoäly helpottaa lähinnä yksinkertaisimpien työtehtävien, analysointiin, selkeiden päätösten jne tekoa. Sellaisia, joissa ei tarvita inhimillistä harkintaa eikä vähänkään monimutkaisempia ihmiskohtaamisia. Tekoälystä voi olla apua tiedon hankkimisessa ja vaihtoehtojen analysoinnissa, mutta lopullisten monimutkaisten asioiden päätösten teko vaatii kyllä asiantuntijaa.
Varmasti henkilökunta vähenee jossain hallinnollisissa rutiineissa ja organisaatiot supistuvat ja jotkut poistuvat, mutta julkisen sektorin liiallista kokoa se ei ratkaise. Vain julkisen sektorin vastuita ja tehtäviä vähentämällä ja siirtämällä niitä yksityisen sektorin vastuulle niinkuin isolta osin onkin niissä maissa, joissa julkinen sektori on oleellisesti pienempi. Se tietysti siirtäisi kustannuksia veroista vakuutus- ja käyttömaksuihin.
On se outoa kun Suomalaiset kummastelevat miksi sopeutuksia ja leikkauksia joudutaan tekemään !? Katsokaa tilastoja !
Tässä esimerkit tehokkuudesta ja tehottomuudesta kansantaloudessa !
Pieni vertailu !
Suomi ja Yhdysvallat
1. Julkisen talouden menot suhteessa BKT:hen
Suomi 57%, Yhdysvallat 33%
2. Keskim varallisuus aikuista kohti
Suomi 186000 USD, Yhdysvallat 579000 USD
3. Julkisen velan tausta
Suomi 80-90% ulkomailta, Yhdysvallat 75-78% kotimaasta
4. Terveydenhoito-kulujen kuormitus julkiseen talouteen
Suomi 85%, Yhdysvallat 45%
5. Keskuspankin kultavaranto
Suomi 44 tonnia, Yhdysvallat 8100 tonnia
6. Nobel palkinnot
Suomi 5kpl, Yhdysvallat 430kpl
Kts erityisesti kohdat 1-3. Niistä näkyvät, että Suomen talous on lamaantunut !?
Kannattaisi myös huomioida se, että eri maissa julkiselle sektorille kuuluu eri tehtävät kuin toisissa.
Miten mahtaa tekoäly hoitaa poliisien, syyttäjien ja käräjäoikeuden asiat?
Tottakai kuuluu, mutta ne ovat täysin omia valintoja, ne julkiset menot !!
Suomessa julkiset menot ovat liian suuret !?
nobel palkintoja voi olla enemmän jo siksikin koska on 62x enemmän ihmisiä.
Tämä samainen kovasti yksinkertaistettu lista toistuu täällä aina, kun julkisesta sektorista kirjoitetaan. Vertailuissa ei ole huomioitu tosiasioita eikä niitä tehtäviä ja kustannuksia, joita julkisella sektorilla on, noissa USAn luvuissa, mutta Suomen luvuissa ne on mukana.
Vertailu ei siten ole mitenkään tasapuolinen eikä anna oikeaa kuvaa todellisuudesta.
Onhan se poliittinen valinta, mitä hoitaa julkinen sektori ja mitä yksityinen sektori.
Se kuitenkin on tosiasia, että jotenkin koulutus, terveydenhuolto jne on kustannettava.
Hyvinvointivaltioissa ne on sälytetty veroilla kustannettavaksi eli julkiselle sektorille. Esim USAssa ja niissä maissa, joissa julkinen sektori on oleellisesti pienempi, nuo kustannukset on sälytetty yksityisten ihmisten kustannettavaksi.
Julkiset menot ovat aina kyseisen valtion eduskuntalaitoksen päättämiä !
Eli, itse aiheutettuja !?
Suomessa julkiset menot ovat liian suuret !?
Aloitetaan päivähoidosta!
Suomessa yli puolella on lasten päivähoito ilmaista. Todelliset kustannukset olivat muutama vuosi sitten lähes 1000 euroa/lapsi./kk Kuinka moni vanhempi pystyisi sen maksamaan tai haluaisi?
Harvassa maassa koululaisille kuuluu ilmaista ateriaa? Suomessa kuuluu vähintään perusopetukseen.
Niin vain sinulle on kelvannut monet ilmaiset tai lähes ilmaiset palvelut!
Kuten myös monille muille!
Useasti ollaan valittamassa julkisen sektorin henkilöstömäärästä, mutta kuinka moni 5,6 miljoonasta Suomen asukkaasta olisi valmis luopumaan niistä? Ja valmis maksamaan todellisen hinnan?
Itse työskentelin valtiolla kymmeniä vuosia matalapalkka-alalla. Vaikka oli kuukausipalkka niin "urakalla" tehtiin. Ylitöitä ei tehty, koska niistä ei olisi maksettu!
Töiden määrät lisääntyivät vuosittain eikä lisää henkilöstöä saanut eikä ollut edes lomalla tuuraajia. Tosin tuuraajia, jotka eivät olleet ennen olleet, ei voinut ottaa koska töiden opettelu vei kuukausia!
Työt, jotka olisi pitänyt tehdä kuukaudessa parissa tehtiin vasta lähes vuoden päästä.
Rikkaille hyvelöt
Niin, tai luovuutta esiintyy yhteiskunnassa enemmän !?
... mutta verotus ja 2-4x laskutus ei laske vain nousee.
Julkisia menoja pienentää usassa se ettei siellä ole julkista terveydenhoitoa.
Sen sijaan terveyspalvelut ovat erittäin kalliita.
Yhdysvalloissa terveydenhuoltoon käytettiin noin 15 500 dollaria per henkilö ja terveydenhuollon osuus bruttokansantuotteesta oli 18 prosenttia. Tämä tekee maasta yhden maailman eniten terveydenhuoltoon rahaa käyttävistä maista, ja sen menot ovat noin kaksinkertaiset verrattuna muihin kehittyneisiin maihin.
USAssa ei myöskään ole maksutonta koulutusta peruskoulun jälkeen. Julkinen liikenne kovasti vaatimatonta, jos sitä nyt laisinkaan on. Vanhustenpalvelu ja muu sosiaalihuoltoa ei myöskään USAssa hoida julkinen sektori, vaan yksityissektori, joka perii niistä todellisiin kustannuksiin perustuvat hinnat.
Ja hyvin paljon vähävaraisten toimeentulo ja terveydenhuolto, kuten koulutuskin perustuu yksityisten ihmisten yritysten lahjoituksiin ja stipendeihin.
Julkinen sektori rahoitetaan verorahalla, joten julkisen sektorin tehtävien siirto, esim terveydenhuolto ja koulutus, tarkoittaisi niiden kustannusten siirtyvän yksityisten ihmisten omalle vastuullekustannuksineen. Julkinen sektori supistuisi ja vaatisi vähemmän verorahaa ja sitä myöden veroaste laskisi.
Se ei kuitenkaan tarkoita noiden em kustannusten pienenemistä, todennäköisesti päinvastoin, mutta ihmiset maksaisivat ne nettopalkastaan tuolloin, kun niiden tarve osuu kohdalle.
Yksi vaihtoehto tietysti olisi sekin, että julkinen sektori alkaisi laskuttaa enemmän todellisiin kustannuksiin perustuen hyödynsaajia eikä perustaisi toimintaansa vain verotuloihin. Hyvä muistaa, että hyödynsaajia on paljon muitakin kuin yksityiset ihmiset. Yritykset ja elinkeinoelämä erityisesti on iso hyötyjä julkisen sektorin palveluista.
Oleellista on, että kun Suomen julkiset menot suhteessa BKT:hen ovat 57-58% niin Yhdysvalloissa tuo luku on 33% !?
Lopputuloksena Suomi on pääosin velkaantunut ulkomaille ja Yhdysvallat pääosin kotimaahansa !?
Suomen julkinen talous on kriisissä ei Yhdysvaltojen !?
Oleellista on myös kansalaiset ja heidän hyvinvointi. Itse asiassa oleellisempaa.
Suomen julkinen talous on liian suuri, jos vain valtiotalouden kannalta sitä arvioidaan. Jos taas ihmisten hyvinvoinnin kannalta ja erityisesti vähävaraisten ihmisten kannalta, sekä tasa-arvon ja tulonjaon kannalta niin tilanne on toinen.
Kustannukset julkisen sektorin nyt vastuussa olevien tehtävien osalta on kuitenkin maksettava. Joko veroilla tai erillisillä käyttömaksuilla, vakuutuksilla, jne.
Julkisen sektorin aiheuttama velkaantuneisuus on tietysti seurausta julkisen sektorin tehtävien kustannuksista, jotka lähes täysin kustannetaan veroilla eikä niitä ole riittävästi saatavilla.
Verotusta ei käytännössä voi enää nostaa, joten palvelutasoa on laskettava, tehtäviä vähennettävä tai sitten julkinen sektori alkaa laskuttamaan tehtivistään todellisten kulujen mukaan kuten yksityissektorikin.
Ei kustannukset mihinkään siitä häviä, vaikka tehtävät ja vastuut siirretään yksityissektorille ellei vastuita ja tehtäviä vähennetä.
Helppoa on toistaa tuota yhtä ja samaa mantraa ja vertailla maailman rikkaimman suurvallan tilannetta Suomen tilanteeseen USAn yhteiskunnan arvoilla pelkästään julkisen sektorin osalta huomioimatta yhtään, että USAn ja Suomen julkisessa sektorissa oikeastaan vain nimi ’julkinen sektori’ on yhteistä.
Kriisit ovat erilaisia USAssa ja Suomessa, mutta mahtaako Suomen kriisit olla lopultakaan pahempia.
On täysin typerää keskustella kun Suomella ei ole ollut varaa nykyiseen julkiseen sektoriin vuosikymmeniin !?
Suomen julkinen velka on nyt tasoa 250 miljardia Euroa joka kasvaa vuosittain ja on peräisin ulkomailta !?
Eli, Suomalaiset työntävät tuon paisuvan velkamassan tulevien sukupolvien Suomalaisten maksettavaksi !?
Voiko typerämpää olla !?
Oleellista on, että yksilöiden tulee kantaa itsestään suurempaa vastuuta !
Yhteiskunta ei voi olla aikuisten ihmisten lastentarha veronmaksajien rahoilla !?
Miten sitten asiaa pitäisi länsimaisessa demokratiassa hoitaa, jos ei keskustelun kautta ja pyrkiä sitouttamaan kaikki?
Suomessa ei kenelläkään ole diktatoorista valtaa. Eikä enää ole edes devalvointimahdollisuutta, jolla ennen euroa kyettiin Suomen pankin peräkammareissa pienellä porukalla päättää suomalaisten köyhdyttämisestä yhden viikonlopun aikana. Pahimmoillaan jopa 30%.
Tarkoitat siis, ettei julkisen sektorin tehtäviä ole varaa tehdä julkisella sektorilla? No yksityissektorillakin muka hoituisi halvemmalla? Ei varmastikaan, jos sama palvelutaso halutaan säilyttää. Ja tämä on se pointti eli onko palvelutaso liian hyvä, johon ei ole varaa.
Ihmisten kannalta katsottuna, kovasti eroa ei periaatteessa ole siinä maksetaanko kustannukset veroissa vain vakuutuksissa ja käyttömaksuina. Verot vaan koetaan suuremmaksi möröksi kuin lakisääteiset pakolliset vakuutusmaksut, käyttömaksut, lukukausimaksut nyt, kun todellisia kustannuksia ei niillä kateta.
Onko kirjoittajalla jäänyt koulut kesken !?
Tässä se lukee !!
Oleellista on, että kun Suomen julkiset menot suhteessa BKT:hen ovat 57-58% niin Yhdysvalloissa tuo luku on 33% !?
Lopputuloksena Suomi on pääosin velkaantunut ulkomaille ja Yhdysvallat pääosin kotimaahansa !?
Suomen julkinen talous on kriisissä ei Yhdysvaltojen !?
Minun entiset tehtävät eivät onnistu tekoälyltä!
Miten mahtaisi tekoäly tutkia riita-asian perustelut ja vaatimukset?
Tulevaisuudessa suomalaisista noin 82% on työttömänä.
Ei voi olla kun tuon verran on eläkkeellä.
Isoja ongelmia tiedossa jos noin tekevät
En usko ennen kuin näen tapahtuvaksi. Toistaiseksi julkista sektoria on laajennettu yli sadan vuioden ajan. Julkisen lisäksi on kehitetty STEA-sektori, joka rahoittaa sadoilla miljoonilla kaiken maailman humpuuki-yhdistyksiä. Suomi on varmaan maailman ainoa maa, jossa ei voi kuntoilla, urheilla, tehdä tai nauttia kulttuurista ilman avustuksia.
Persut näkee julkisen sektorin ’turhat’ jutut omien ideologisten silmälasiensa läpi kuten kaikki muutkin. Niitä nyt on turha tähän ainakin toistaiseksi melkoisen asiallisena pysyneen keskusteluun tuoda.
Kovastihan julkista sektoria on jatkuvasti yritetty supistaa, mutta aina törmätään samaan eli juuri tätä ei voi tehdä.
Terveyskeskuksia, sairaaloita, kuntien ja valtion palvelupisteitä on yritetty karsia ja niiden palvelutasoa supistaa varmasti ainakin viimeiset kymmenen vuotta ja kauemminkin. Kuntia on liikaa, senkin tietää jokainen. Hyvinvointialueita on liikaa, senkin tietää jokainen, ja monia muitakin sinänsä ihmisten kannalta hyviä asioita. Ei vaan onnistu, koska aina jonkun puolueen ideologiaan karsinta ei sovi tai jonkun merkittävän poliitikon kotiseutu nyt sattuu siellä olemaan.
Niin, naurettavinta tässä onkin se, että Suomalaiset eivät itse kykene rajoittamaan julkista velkaantumistaan vaan sen rajoituksen sitten lopulta tekevät EU-komissio IMF ja EKP !
Voiko typerämpää olla !?
Näinhän siinä voi käydä, jos niin pitkälle joudutaan. Päätökset ovat poliittisia ja poliitikkojen päätettävissä, joten….
Viimeksihän tuo tilanne oli ja vielä paljon pahemman laman kourissa tuossa 1990-1992. Hyvä muuten huomata, että tuolloin Suomi ei ollut EU- eikä natomaa ja oli vielä oma valuuttakin eikä euroa. Turha siis on noita jäsenyyksiä syyttää
Tekoälyn kans kiva keskustella ja on myös kohteliasta, sopii minulle :)
Siinä vaiheessa kun joku LLM-pohjainen (esim. ChatGPT) hallusinaatioautomaatti arvailee sinulle tärkeitä asioita päin mäntyä, niin saattaa muuttua ääni kellossa.
Woke-ja ihmisoikeusaktiivien työt ensimmäisenä tekoälyllä hoidettavaksi. Tuottavuus nolla.
No kovasti vähän se persun pussikaljoittelukin puistojen pusikoissa tuottaa. Sitä ei tosin voi korvata tekoälyllä…
Jo vuosikymmeniä erilaiset ohjelmistot ovat automatisoineet toimintaa ja sama tulee jatkumaan. Ei tässä ole mitään uutta. Epädeterministisillä ja virhealttiilla LLM-pohjaisilla järjestelmillä ei tosin tee yhtään mitään.