Liekkö tuo pensanhinta vetelille liian kallista, kun ovat jeäneet kesäksi kottiinsa vetelehtimmään.
Pärjätään iliman veteleliäki vetelehtimästä ja peästään joutuin paekasta paekkaan.
Hyvvää kessää.
Pärjätään iliman veteleliäki vetelehtimästä ja peästään joutuin paekasta paekkaan.
Hyvvää kessää.
Vastaukset 182
Vanhimmat
Etelän vetelät ajelee sähköautoilla, ei ne pääse sinne asti.
🤣🤣🤣🤣
Lopeta.
Vaikka bensa olisi ilmaista niin se ei riitä syyksi matkustaa Suomussalmelle.
…..jutiinsa joo ja jetsulleen💪💪💪
Mitä täältä joku ulkopuolinen hakee?
Kukapa sitä haluaisi ehdoin tahdoin pilata lomaansa kurjuutta katselemalla.
yhä paranee
Näkyyhän nuita olevan. Ei niitä Lumperi näykkään sinne peräkamariisi.
Se on kasvimaalla porovartiossa.
Tänne ei tarvihe tulla yhtän ulkopuolista niistä oo muuta kuin haittaa ja kulunkeja kunnalle
Siinä se sisäsiittosen kuningasajatus tuli😡
Sukurutsa aluetta.
Sinä se jaksat tuota jankuttaa!
Onko se potkaissut omaan aisaan?
99,5%
Kaikkia se leipä elättää🥶
Ja mihin tuo väite perustuu?
Jaa, onkosta etelän turisteilla ollunna tapana käydä Lumperia kotona tervehtimässä, ku nuin ossaa sannoa, ettei oo näkyny.
Joo..ei tarvihe vetelien tulla terviisie tuomaan mistään.
Buuuuu... Ei elätä!!!!!
Äläpä, äläpä puhu paskaa.
Maalaiset elättävät pääosin itsensä omalla työllään, yrittäjyydellä ja palkkatuloillaan. Suomessa kunnat ja valtio tukevat tarvittaessa kaikkia alueita verorahoilla.
Maaseudulta viedään kaupunkeihin paljon ruokaa, puutavaraa ja energiaa.!!
Taitaa Suomussalmi näivettyä sun kaltaisien vajakkien takia
Mitä ne täällä teksivät. Omaiset ja lähisukulaiset ovat hautausmaalla joten ei heitäkään tarvitse katsella. Muu maa mansikka oma maa mustikka 🤠
Hautausmaallahan nämä kesäsin aikaansa kuluttaa🥶.Sielä tapaillaan mm tuttuja . Käsittämätön tyyli🤦♀️
Eiköhän tuola härkökankaalla kerkiä olla ku. nakkaavat monttuun ja maita päälle.
Kukapa sitä olemattoman perässä hupia tänne ajelisi.
Minulla on ainakin tapana tulla kerran kesässä täältä vauraalta länsirannikolta idän perähikiällä ihmettelemään paikallista menoa
Tervetulloo. Se on eri asia, kun tulleepi Turkkusest tae sieltäpäen toestpualjokke eikä kehäkolomosenvetelien aluveelta.
Älä yhtään epäröi ajaa ohi!
Eikun nilikka suorana ohi
"vauraalta länsirannikolta " .. ja "kerran kesässä" ... aikaisin tuli näin hyvä , saa nähdä jääkö päivän parhaaksi ?
Ihan liiaksi asti näkyy. Rastiviikko ja Köhäkkä. Kaikki tänne jeeran p.een tulevat. Ruoka lopussa ensi viikolla kaupoista@
Ruokapaikat iltasin kiini. Sillon kun rahaa on tulollaan ei oikein kelepaa eikä tahota jaksaa ottaa sitä ,näille rikkailla kun sitä jo ennestään on..
Kun nukkumaan menevät paikalliset niin aikaisin. Elämä ja meno alkaisi 01.00 jälkeen normaalisti jos muualla oltaisiin
No, sinähän voisit alkaa ja perustaa vaikka yrityksen.😂🤣ravintolan esim.
Minä nousen normaalisti nukkumasta n. klo 1 - 2.
ahneus se on sairaus sehi
Empä oes uskonu, että tänne alakavat änketä. Joo...pian alakaa olemaan tunkokseen asti. No, jospa ne lähteepi vetelät sitte äkkie poekkeen.
On kunnan päättäjien vika kun järjestetään tuollasia houkutuksia, nehän vetävät puoleensa kaikista vetelimmät tänne, johto heti vaihtoon.
Eihän tänne saa tulla ketään muita kuin te pysyvästi asuvat sisäsiittoset ette hyväksy muita. Voi pian mennä veret uusiksi
Niin voi mennä, kun sinua nykästään räkäviisariin oikein kunnolla.🤯😨
Hah hah, tyhjät sankot kolisee eniten neitiseni.
Niinpä, niin. Sama puhuuko sinustakin pää vai perse.
Mutta eihän ne suuret sanat suuta halkaise.
Joo ja molemmista päistä suoltaa vain paskaa
Suomussalmi nousee persujen voimin ilman veteliä, pysykää poikkee !!!!!
Persut ovat syy miksi Stadin kundi menee mieluummin ulkomaille , kuin jonnekin perähikiälle. Kaikki netit ym. kiinni , ettei kuule sitä paskaa mitä heidän perseestään tulee. Bensiiniä saa ja karavaani kulkee, mutta ei enää tässä persujen pilaamassa maassa🤯🤯🤯
Persut rules !
Kuka sinne tuppukylään tulisi :D Ei siellä oo mitään
Toivottavasti saahaan tänne niitä oikein etelästä oikein vetelie paljon, vaikkapa Syyriasta.
Tullaan tullaan Jagella (Jaguaarilla), kunhan ehditään. PS. talviauto MB citymaasturi jää kotitalliin. 🌞
Polkupyörällä poljet. Tai sitten ajat 70- luvun tulitikku muotoisella Ladalla.
Tai vouti vie!
Hei vaan kaikki ämmänsaarelaiset! Eilen pysähdyimme Ämmänsaaressa matkalla kotoamme Lappeenrannasta Saariselän huvilallemme. Keskustaajaman tuntumassa oli hieno puisto järvimaisemalla jossa oli hyvä käyttää koirat tarpeillaan ja tyhjentää matkan aikana autoon kertyneet roskat. Kävimme myös läheisessä kahvila-ravintolassa jossa oli esillä paikallista kulttuuria ja makeismyymälä. Tyydyimme tällä kertaa käyttämään vain paikan wc-palveluita, ja tulipa pönttökin paskannettua tukkoon terveisiksi seuraavalle asiakkaalle.
Matkaa jatkoimme Rukalle, jossa majoituimme Scandic-hotelliin ja nautimme maittavan pihvi-illallisen. Ja tulipa hienoja Koillismaan käsitöitäkin ostettua paikallisesta matkamuistomyymälästä. Hauskaa kesänjatkoa Ämmänsaareen 🙂☀️
Lappeenrannan autiokaupungin köyhät olleet matkalla ei minnekään!
Tässähän on tapahtunut rikos,yleiselle uimarannalle tuotu koirat paskomaan ,otetaan tutkintaan.
Saiko kukaan rekisterinumeroa ylös ?
Toivottavasti tukehdut ylimielisyyteesi. Syökööt itikat sinut hengiltä.
Kateellinen
Itikat eli lehmät ?
Täällä ei oo eikä oo koskaan ollutkaan yhtään itikkaa.
En yhtään. Ärsyttää vaan tuollaiset ylimieliset ihmiset.
Nyt ollaan Kainuussa eikä pohjanmaalla. Itikoi siellä. Täällä on itikoita ja sääskiä.
Oletko huumattu ?
Etelässäkö sanotaan itikoita lehmiksi. Täällä ne on sääskiä.
Et taida olla mikään etelän vetelä. Vaan muun kainuun kunnan asukki. Veikkaan että olet joko hyryn tai puolangan kateellinen asukki. Teillä kun on vähemmän kauppojakin kuin meillä. Ennen hyryläiset kävi täällä viinakaupassa, kun ei ollut omaa. Nyt ne käy Tokmannilla joka niiltä puuttuu. Tuskin etelän vetelät täällä vaivautuu kirjoittamaan. En minäkään mene heidän sivuilleen avautumaan kun satun käymään Etelä-Suomessa. Vaikka aihetta olisi. Naamatkin norsun vituilla.
Tosikkoja on aina kiva kiusata. 😁
Kyllä matkailijat tuovat jonkun euron teille sinne Kainuuseen. Pitäisi olla tyytyväinen, mutta ei. Kateus ja ilkeys menee kaiken edelle. Tukehtukaa vaan paskaanne, kun ette tuota tajua. 😝
Elä hupaja, ei täällä lehmiä sääskiksi sanota. 😂
Ja sinäkin vielä täällä ilkeät kommentoida.
Velka-autolla ajat. Että oikein huvila 🤣😂😅🤣😅
Tuskin majoitut missään Rukalla. Tuollaisen 300 km matkan takia ei kannata yöpyä🤣😂😅🙂😉
Vitut.
Veikkaan ettet ole käynyt edes kansakoulua loppuun.
Käyvät Tokmannilla joka heiltä puuttuu! 🤣🤣🤣
Tyypillinen suomussalmelaisen pienituloisen kommentti; mitään joka maksaa jotain ei kannata tehdä. Eihän teillä siellä Ämmänsaaressa pysty järjestämään edes tapahtumia kun kellään ei ole varaa maksaa pääsymaksua 🤣. Kaikki tapahtumat pitää olla ilmaisia että sinne edes joku kävijä tulisi 🤣🤣.
Joo et varmasti 😂😂
Sairas.
Itikat on sääskiä. Tyhmä.
Ei tuo.
Niin Hyrynsalmelaisilta. Toope. Opettele lukemaan.
Ota lääkkeesi.
Ja vielä tunnustat. Olit varmaan koulukiusaaja ja sitten työpaikkakiusaaja.. Olet huomionhakuinen, turhautunut ja epävarma yksilö. Vallantavoittelija.
Hei, vaan!
Seuraavalla kerralla kun,/jos liikut täälläpäin Lappeenrannan suunnalta: Älä yhtään epäröi ajaa ohi!😉
Kummallista.... miksihän täällä on Rsstiviikko Köhäkkä, Suomussalmi Rock?
Lisäksi kesäteatteri on toiminut pitkään.
https://visitsuomussalmi.fi/hyva-tietaa/tapahtumat/
Korjaan Rastiviikko!
Et näköjään ymmärrä huumoria tai sarkasmia ja otat kaiken kirjoitetun tosissaan.😄
Paljonkos Köhäkkään ja Suomussalmi Rockiin on pääsymaksu? Aaaivan, 0 euroa 😉. Siksi sinne ei mitään tunnettuja bändejä voida hankkia esiintymään koska se vaatisi pääsymaksun perimisen ja sehän ei paikallisille missään tapauksessa sovi.
Päätä nyt viimein onko lehmät itikoita vai sääskiä tollo !
Opettele sinä kirjoittamalla ilmaisemaan mitä tarkoitat ! 🤣
Hyrynsalmelainen ei ole erisnimi joten pienellä alkukirjaimella please.
Janottiko, kun heräsit unestasi?
Pääset sinäkin sieltä peräkamarista ihmisten ilmoille. Eikä tarvitse maksaa pääsymaksua. Jää sinulla kaljaan sekin raha.
Kyllä huumoria ymmärrän, mutta en kehuskelua kiusaamisella. Sanat ovat jo lähes tekoja.
Sinä kaiketi rikkaana ja kaikkitietävänä voit haalia
tänne persejeeraan vaikka Vesterisen yhtyeineen tai jonkun vitun JVG:n tai Eput rääkymään.
En kyllä tulisi Eppujen keikalle , vaikka minulle maksettaisiin. 😂🤣😅
Ämmänsaari nimeä ei saa käyttää enää. Sen yrittäjät päättivät suuressa viisaudessaan vuosia sitten!!!!!
"Kotimaisten kielten tutkimuskeskusken erikoistutkijan Maila Vehmaskosken mukaan itikka-sanan merkitykset menevät maantieteellisesti osittain päällekkäin. Myös Pohjois-Satakunnassa ja Pohjois-Hämeessä tunnetaan lehmän tai joskus lampaan ja sian nimityksenä itikka."
Itsellä kuluu kesät Keski-Euroopan konemusiikkifestareita kierrellen, joten ei tarvetta alkaa ämmänsaarelaisille tapahtumatuottajaksi. Nautiskelkaa rauhassa vaan Heatereista yms. ilmaisbändeistä mitä satutte niihin homeluukkuihinne saamaan esiintyjiksi 🤣.
Oletpa yksinkertainen.
Joo rottilaisten porukat tienaa hyvin. Mutta näyttelijät saa vain eväät
Tässä tyhmälle. Lehmä on lehmä. ITIKOITA on sääsket, hyttyset, mäkäräiset, polttiaiset.
No en voi sille mitään, että sinulle on lusikalla annettu. Toisille annetaan kauhalla. Kun ei kerran ole päässäsi järven häivää. Niin mitä sitä tyhmälle selittämään. Sovitaan niin, että Hyrynsalmella on Tokmanni.
Se on ite, joka toista syyttää.🤪😬
"Tyydyimme tällä kertaa käyttämään vain paikan wc-palveluita, ja tulipa pönttökin paskannettua tukkoon terveisiksi seuraavalle asiakkaalle."
Näin ne rikkaat ihmiset aina toimivat. Ovat nuukia ja elävät muiden kustannuksella niin pitkälle kuin pystyvät. Tuovat romunsa säilöön toisten varastoihin ym.
Köyhät kyykkyyn!!
Miten sinuun sitten kukaan voi luottaa missään asiassa?
Kaikenko lyöt elämässä vitsiksi ? Kirjoittelet halventavia kirjoituksia paikallisista. Eli kuten nuoret sanovat: Ihan läpällä mä vaan sanoin?
Enkä usko pätkän vertaa, että olet Lappeenrannasta.
Jaa ettäkö mäkrät ja polttijaeset olisivat itikoita, ei kai ?
Samaan kastiin kuuluu.
Televisiolupa olisi pitänyt säilyttää .. vaikka olisi nuo Lappeenrannan seudun työttömyysluvut ehkä tietoon tulleet liikkeiden näyteikkunoista ... PS: Kuka kertoi Kuusamon hotelleista ?
...noinkohan se työttömyyskorvaus riittää Euroopan kiertelyyn ..
Sinä vielä yksinkertaisempi!!
Heipä hei sinunkin heiluvillesi! Ajele vain ohi, kun liikut täälläpäin.
Suomussalmi on Suomen puhdasverisin kunta, olkaamme ylpeitä siitä ja vaalikaamme isiemme perintöä.
Tosi puhdasveteliä 😅 kunnan alkuperäinen nimi oli vienankarjalainen Kianta !!!!!
🤣🤣
Bööööööööö
Jyrkkä ei turisteille ja muille ulkokuntalaisille, aiheuttavat vain kuluja ja harmia kunnon kuntalaisille.
Tänään ajetaan ämmänsaaren ohi 5 tietä noin kello 16. Tulkaa sankoin joukoin asfalttittien varteen vilkuttamaan meille. Kuusamoon ollaan menossa🥳
Kierrä Puolangan kautta. Vai vielä vilkuttamaan. 🖕Keskaria sulle näytän täällä ja muualla.
Katsele riippamunat tarkkaan. Osta LIIPPA!!!
Siellä on mitä katella, nammmm.
Homo.
Minun puolesta oo mikä oot, ihan sama mulle.
Böööööööööö, onneksi menet Liippakoskelle.
Ei kun Oulun kautta!
Niin oot homo.
Kiitos kaikille ketkä oli tb kohdalla käsi pystyssä ja dimex takki auki tervehtimässä meitä🤩
Jaa...sinäkö se sekoili siinä.??
Ja suu auki !
Bööööööööööö!
Mitä siellä rupukylässä on sellaista joka voisi kiinnostaa ketään?
Insesti ainahhii.
En viitsi enää lomamatkalla pysähtyä Suomussalmella koska siellä on mahdotonta saada palvelua suomenkielellä.
Älä pysähdy enää,kun siltä tuntuu,niin se on mukavampi.
Onko lukemisen ymmärryksessä vaikeuksia ?
Nina tämä onkin kansainvälinen paikka. Suomen kieli ja ruotsi venäjä arabia😂🤣😛😛
Kuka Nina ?
Suomenkieli ? 😂😂😂
Korjaan: niin tämä onkin.....
Sinä se oot kova korjailemaan.
Lauseen alussa on iso kirjain. Siinä luki Suomen kieli.
suomen kieli
Oletko nyt pätenyt tarpeeksi? Jäikö reikä vesilasiin?
🤭
Pitääkö olla kianta Oy lippis että kelpuutetaan
Kianta isolla.
Vaasan Höyrymylly!
Eipä tarvi sen enempi aloittajaakaan näkyä kylillä.
Monet käy vaan Sukuloimassa. Ja eihän Suomussalmella oo mitään isompia tapahtumiakaa ollu kohta kahteenkymmeneen vuoteen.
Mikä on iso tahtuma?
Sota?
Kuka nykyään sukulaisia tapaa????
Minä pysyttelen suvusta niin kaukana kuin yö on päivästä.
Sama. Suku on pahin.
Tapahtuma ei tahtuma.
Viinan hurinoissa vielä olen.
Ole vain, minä aloitan nyt. Perseet vedän olalle.
Miten se tapahtuu?🤔
Kunnan matkailuvastaava onnistunut loistavasti pitämään kunnan pimennossa jotta ei tule mitään turistiryntäystä.
SÄÄSKIEN MM KISAT Pökiöis Käy korvessa jos uskallat ei sekaan mahdu
Mitä lajeja sääskien kisoissa mahtaa olla.
Niko Saarinen puistossa !
Ihanaa! 😃
Yöpyy hotskassa !
Häh?
Pitääkö se hakata?
Vetelin kunnassa varmaan ihmiset ihmettelee aloitusta, siis kyseessä on lappalainen joka ruokkii poroja mäen alle jotta rekat ajaisi niistä yli.
Miten niin? Veteli ja vetelä????
"Liekkö tuo pensanhinta vetelille liian kallista".
"Eipä oo näkyny montaakaan etelänvetelää vielä kylällä."
Oli kaiketi kyse Etelän vetelistä asukkaista. Ei Vetelistä Pohjanmaalla.
No, mitäpäs tätä saivartelemaan. 😃
Kesä jatkuu ja bensan hinta heiluu.
Ei oo kuule mulla poroja muualla ku kahvipannussa. Terviisie Veteliin vaan. Tikkakosken perheelle.
Lumperin vetelys.
Perustakkaa kasino ja portelli. Sen jälkee alkaa sukuhaarat saamaa lissää väriä
No Suomulla ei oo mitää etelään vietävää,hyvä jos itsensä elättäisivät
Valtio elättää noin 42 % kuntalaisita.
Kyllä me itse ostamme ruoan ja syömme myöskin itse.
Onko lukutaito kateissa ?
Jaha. Suomuhan on ollut tähän asti Kemijärvellä.
Enpä ole perehtynyt sen paikkakunnan asioihin tarkemmin
Onhan siellä kaiketi kymmenkunta rinnettä, missä lasketella.
Tuskinpa siirretään mihinkään..
Meillä on puhtaat itse viljellyt juurekset, salaatit ja puhtaista vesistä ongitut kalat ja metsistä hangitut marjat sekä lihat.
Ei meidän tarvitse syödä roskaruokia.
Kellä meillä ?
No meillä kaikilla, jotka asumme Suomussalmella.
Tämä vrk aikaa kerätä puuttuvat 15 000 ak, lisääthän omasi, KIITOS! 🌺❤️🌻🌿
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/16075
Minä announ 3 € ukrainaan.
Suomi on tukenut Ukrainaa ja sen pakolaisia yhteensä noin neljällä 4!!miljardilla eurolla.
Se Jussin kummipoika
Eipä oo, Sipilähän tuota kävi aikoinaan vastaanottokodissa katsomassa ja lupasi tätä valehtelijaa auttaa, valehteli jotta on alaikäinen 17 vuotias vaikka oli 19.
Tumma hipiäinen taksikuski ajoi 2 kuoliaaksi ja pakeni.
Helsingistä on tulossa 10 linja-autollista mamuja
Teältä on lähössä Helssiinkkiin gaybussi huomenissa viikonlopuksi lystin pittoon, kaks paikkoo vielä vappaana.
Kaikki varattu, olkaa ensi nopeampia. 🌈
tarpeeksimontakesää kun menee näin niin saat asioida kajaanissa tai kuusamossa ostoksilla. ei kilise kauppojenkassat tyhjälläkylällä
Tilaankotiinnetistä. Eikö olekin vaikea lukea, kun kaikki kirjoitetaan yhteen. Niin kuin tuo pöljä teki.
Ei pärjännyt kylän poikapari eukonkanto kisoissa.
Olisivat voittaneet mutta himot veivät ja keskeyttivät kisan.