Uskonnottomien vainajien uskonnottomat hautajaiset

Yhä useammat hautaustoimistot palvelevat uskonnottoman vainajan uskonnottoman hautauksen järjestämisessä. Hautaustoimistojen liiton seminaari 2026 keväällä oli järjestetty teemana juuri uskonnottomien hautausten järjestämisasia, koska sellaiset yleistyvät.

Myös Pro-Seremoniat auttaa, neuvoo, palvelee.

Kannattaa laatia hautaustahto, jotta epätietoiset läheiset eivät tietämättään syyllisty hautaustoimilain rikkomiseen. Vainajan katsomusta tulee lain mukaan kunnioittaa.
1786
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Jos lähiomaisia ei ole tai he ovat täysin kädettömiä tai epäluotettavia, hautauksen toimeenpanon voi säätää lakiteitse hautaustestamentilla (ja testamentilla). Tieto myös omakantaan, jossa tieto, minne kuolemasta pitää ilmoittaa.

2Äänestä

Pro-Seremoniat auttaa tekemään henkilön elämää ja katsomustackunnioittavat hautajaiset.
No, siis vainaja elämästä ennen hänen kuolemaansa on kysymys.

2Äänestä

Hyvä, että hautaustoimistoissa asia hiljalleen osataan huomioida. Hautatoimi ylipäätään on ongelmallinen. Siinä olisi syytä vihdoin huomioida vainajien yhdenvertainen kohtelu. Hautatoimen pitäisi olla jokaiselle yhdenvertainen ja katsmuksellisesti neutraali – jokaista vainajaa kohdeltaisiin juuri yhdenvertaisesti ja samalla tavalla.

Parhain ratkaisu on muuttaa nykyiset kirkolliset saattotilat katsomuksellisesti neutraaleiksi ja kunnioittaa tätä. Jokainen vainaja saa yhdenvertaisen saattohetken näissä tiloissa eikä kukaan saattoväestä päädy tilanteeseen, jossa toimitaan hänen yksityistä katsomustaan vastaan tai hän joutuisi osallistumaan tilaisuuteen, joka ei ole hänen oman katsomuksensa mukainen. Juuri yhdenvertainen ja katsomuksellisesti neutraali saattohetki kunnioittaa jokaisen henkilön, niin vainajan kuin saattoväkeen kuuluvienkin, vakaumusta eikä ota kantaa mihinkään katsomukseen ja pysyy neutraalina. Sen lisäksi kenenkään vakaumus ei tule ilmi, koska se kuuluu yksityissuojan piiriin. Kenenkään ei pitäisi tahallisesti tai tahattomasti joutua sellaiseen tilanteeseen, että hänen vakaumuksensa paljastuisi.

Vakaumus, kuten uskonnollinen vakaumus esim. on sellainen asia, joka kuuluu yksityisyyden suojan alle eikä ole julkinen. Siten juuri tämän suojan alle kuuluu oikeus harjoittaa uskontoa omalla ajallaan ja omissa tiloissa.

Yst.terv. Meingott

Äänestä
  • Minulle henkilökohtaisesti on aivan sama miten minun ruumistani kohdellaan ja mitä sille tehdään kun olen kuollut, en loukkaannu siitä mitenkään ja toivottavasti ei kukaan muukaan joka jälkeen jää.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minulle henkilökohtaisesti on aivan sama miten minun ruumistani kohdellaan ja mitä sille tehdään kun olen kuollut, en loukkaannu siitä mitenkään ja toivottavasti ei kukaan muukaan joka jälkeen jää.

    Joo, onhan se vainajalle ihan samantekevää, kun ei mistään ole tietoinen.

    Mutta, toisaalta, jos vainaja on ollut uskonnoton, niin onhan luonnollista (toivottavasti...), että jälkeen jääneet huomioivat sen kun järjestävät hautajaiset.
    Eikö vaan?

    Uskonnollisten hautajaisten järjestäminen vainajalle, joka eläessään oli uskonnoton, on äärimmäisen halventava teko!

    Jotkut papit kuitenkin suostuvat sellaiseen, kun oman seurakunnan 'mukava väki' sitä vaatiia, ettei vain loukkaisi hyvin maksavia jäseniään...

    Äänestä

Miten hautausbisnes ja uskonto liittyvät toisiinsa?
Laki määrää, että vainaja on haudattava ja sen voi toimittaa polttona ja uurana hautauksena, arkkuhautauksena tai tuhkan sirotteluna lailliseen ja hyväksyttyyn paikkaan. Uskonnolla ei tuossa ole sinänsä mitään tekemistä, tapana on vain, että kirkolla on ne hautausmaat ja uurnalehdot ym. ja kun ruumista ei saa haudata ihan minne vaan, niin kirkko tekee sillä liiketoimintaa.
Tietenkin kirkko maksusta mielellään hautaa kenet vaan kunhan saa siitä kohtuullista suuremman korvauksen.

Äänestä
  • Monilla lahkoilla om omat kokoustilat käytetävissä. Muilla on esim työväentaloja muisteluksiin .

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Monilla lahkoilla om omat kokoustilat käytetävissä. Muilla on esim työväentaloja muisteluksiin .

    Paikkoja, jonne vainajan ruumiin voisi viedä ennen uhkausta, ei oke yhtä hyvin kuin muistotilaisuuden paikkoja.

    Äänestä

maasta olet tullut ja maaksi jälleen tuleva

Äänestä

Minä haluan tuhkauksen. Tuhkan voi haudata vainjan tai omaisen omalle maalle, kunhan ei merkkaa sitä haudaksi. Ihan sama mihin menee.

Ehkä olis kiva, että satojen vuosien päästä joku arkeologi tutkii luustosta terveydentilaa. Nykyäänhän ei tervarista mitään tutkimuksia saa. Olishn se kiva, että edes joskus tutkitaan.

Äänestä
  • Tuhkaa ei kannata haudataan uurnassa niin, että tulisi hautapaikka. Joten sirottelu luontoon tai nurmikolle on parempi.

    Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että vainaja ei (enää) omista mitään.

    Äänestä

Ilman uskoa hautaan ilman pappia
Eihän tätä vainajaa tarvii kunnioittaa
On yleistä. Ei millään tavalla.
Sekajäte. Sieluton paskakasa
Home olkoon kanssasi

Mutta minä kunnioitan kuitenkin
Myös yhtä rääväsuita ateisteja
He ovat ihmisiä

Äänestä

Vapaa ajattelija ry. Sieluton seurakunta.

Äänestä

Haluan hautapaikaksi 200 m syvän porakaivon. Sinne mahtuu useamman sukupolven uurnat samaan pinoon

Ja ainakin ensimmäisten haudattavien sukupolvien ajan viimeiselle matkalle saa vauhdikkaan lähdön kun uurnan pudottaa sinne.

Äänestä
  • Mielenkiintoinen ajatus

    Äänestä

rakkaus jos hylkii elämässä
Ei vaimoa ei miestä
Ala ateistiksi
Siksi
Luonnon laki

Ateisti ovat 99.9 % narsisteja
Joita pitää kunnioittaa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Yhä useammat hautaustoimistot palvelevat uskonnottoman vainajan uskonnottoman hautauksen järjestämisessä. Hautaustoimistojen liiton seminaari 2026 keväällä oli järjestetty teemana juuri uskonnottomien hautausten järjestämisasia, koska sellaiset yleistyvät.

Myös Pro-Seremoniat auttaa, neuvoo, palvelee.

Kannattaa laatia hautaustahto, jotta epätietoiset läheiset eivät tietämättään syyllisty hautaustoimilain rikkomiseen. Vainajan katsomusta tulee lain mukaan kunnioittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu