Mihin EU:n ruoka-apu lakkasi?

EU-jäsenyyden alkuvuosina jaettiin EU:n kustantamia ruokakasseja, joissa oli lämpimässä säilyviä elintarvikkeita. Rikastuttiinko Suomessa liikaa, vai mihin kyseinen avustustapa päättyi?
1592
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Eu-ruokapu annetaan nykyisin maksukortteina. Sillä ei saa ostaa alkoholia ja tupakkaa, joten useimmat ns. köyhät eivät ole kiinnostuneet.

1Äänestä
  • Niin jos on kaljanhimo suurimmillaan, niin ei makarooni maistu lainkaan.

    1Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Niin jos on kaljanhimo suurimmillaan, niin ei makarooni maistu lainkaan.

    itse sijoitan välillä kaljaan ja välillä ruokaan..kumpkin hyvä tai no tuo kalja on ristini

    Äänestä

  • P.ervokki kirjoitti:

    itse sijoitan välillä kaljaan ja välillä ruokaan..kumpkin hyvä tai no tuo kalja on ristini

    Minulla oli tänään kaljapäivä. Ostin vain kaljaa. Harvoin on pelkkiä ruokapäiviä. Taitaa silloinkin mennä kaljaa. En muista toki niin pitkälle enää.

    Äänestä

Tekonivel vastasi aloitukseen näin:

Suomen EU-jäsenyyden alkuvuosina 1990-luvun lopulla vähävaraisille jaettiin EU:n rahoittamia ruokakasseja, jotka sisälsivät pitkään säilyviä elintarvikkeita. Avustus perustui Euroopan unionin maatalouspolitiikkaan, jonka seurauksena EU:lle kertyi suuria interventiovarastoja esimerkiksi viljasta, maitojauheesta ja voista. Näitä ylijäämävarastoja käytettiin ruoka-apuna jäsenmaiden vähävaraisille.

2000-luvun aikana EU uudisti maatalouspolitiikkaansa, minkä seurauksena ylituotanto ja interventiovarastot vähenivät merkittävästi. Koska ruoka-apujärjestelmä perustui juuri näiden varastojen hyödyntämiseen, sen toimintaperusta heikkeni. Lopulta vanha järjestelmä päättyi vuonna 2013.

Vuonna 2014 käyttöön otettiin uusi FEAD-rahasto (Fund for European Aid to the Most Deprived), jonka kautta ruoka-apua ja muuta aineellista tukea voitiin edelleen rahoittaa. Tuki ei kuitenkaan enää perustunut maatalouden ylijäämäruokaan vaan erilliseen sosiaalipoliittiseen rahoitukseen. Vuodesta 2021 lähtien FEAD on ollut osa EU:n sosiaalirahasto Plus -ohjelmaa.

EU:n ruokakassien katoaminen Suomesta ei siis johtunut Suomen vaurastumisesta, vaan koko EU:n ylijäämäruokaan perustuneen avustusjärjestelmän lakkauttamisesta maatalouspolitiikan muutosten seurauksena.

1Äänestä
  • Sinä se et muuta osaa kuin omaa nimeäsi jauhaa.

    1Äänestä

Toimeentulotuen laskentavaiheessa on huomioitu ravintomenot.Menkää töihin.

2Äänestä
  • No hei

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    No hei

    Olet linjoilla niin jutellaanko miten kesäloma menny. Joiko äiti ja isi.

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Olet linjoilla niin jutellaanko miten kesäloma menny. Joiko äiti ja isi.

    Kirkonrotta

    Äänestä

Tuo EU-ruoka-apu ei ole mihinkään kadonnut, nyt vain jaetaan maksukortteja, joilla voi ostaa ruokaa. Näillä maksukorteilla ei voi ostaa alkoholia, eikä rahapelejä.

Tämä EU-ruoka-apuhan oli neuvoteltua maataloustukea. Suomen rikastumisella ei ole asiassa mitään tekemistä, mutta ohjelmakaudet ovat vaihtuneet.

Äänestä

No kysyin tuosta kerran,niin kuulema niitä ruokakortteja annetaan vain isoissa kaupungeissa

Äänestä

🐵🍌🌴

Äänestä

Ruoka-apu korvattiin kalja&kiljuavulla.

Äänestä

On hyvä että ruoka-apu on lopetettu . Se vain kasvattaa jonoissa viihtyviä hyväosaisia . He pilasivat idean .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

EU-jäsenyyden alkuvuosina jaettiin EU:n kustantamia ruokakasseja, joissa oli lämpimässä säilyviä elintarvikkeita. Rikastuttiinko Suomessa liikaa, vai mihin kyseinen avustustapa päättyi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu