ja kuluttamisen harkinta.
Minulle säästäminen oli tavoitteellista. Harkittu kuluttaminen on elämäntapa.
Olen elänyt kaksi säästämiskautta.
Ensimmäinen oli opiskeluni 4 vuotta. Ei ollut mitään opintoraha tai -tuki järjestelmää.
Normaaliehtoinen pankkilaina oli ainoa mahdollisuus omarahoitteisuuden lisäksi.
Opiskelun 4kk:n kesälomien, ja 2:n viikon joululomien aikana oli saatava säästöön mahdollisimman paljon.
Ne olivat todellisia säästämisen kausia. Jouduin ottamaan vain yhden 1000mk lainan. Sekin siirtokarjalaisten opintolainarahaston matalakorkoisen. Takaisinmaksu 3 vuotta valmistumisen jälkeen.
Asuntolainojen lyhentäminen oli kai pakkosäästämistä joka aiheutti kahden, alle kouluikäisen lapsen perheelle todelliset niukkuuden vuodet.
Tuon jälkeen on kulutuksemme ollut harkittua.
Säästöä syntyy ilman tavoitteellista säästämistä. Ei ole tunnetta minkään tarpeellisen puuttumisesta ja kuitenkin voi toteuttaa kohtuullisia mielitekojaan.
Minulle säästäminen oli tavoitteellista. Harkittu kuluttaminen on elämäntapa.
Olen elänyt kaksi säästämiskautta.
Ensimmäinen oli opiskeluni 4 vuotta. Ei ollut mitään opintoraha tai -tuki järjestelmää.
Normaaliehtoinen pankkilaina oli ainoa mahdollisuus omarahoitteisuuden lisäksi.
Opiskelun 4kk:n kesälomien, ja 2:n viikon joululomien aikana oli saatava säästöön mahdollisimman paljon.
Ne olivat todellisia säästämisen kausia. Jouduin ottamaan vain yhden 1000mk lainan. Sekin siirtokarjalaisten opintolainarahaston matalakorkoisen. Takaisinmaksu 3 vuotta valmistumisen jälkeen.
Asuntolainojen lyhentäminen oli kai pakkosäästämistä joka aiheutti kahden, alle kouluikäisen lapsen perheelle todelliset niukkuuden vuodet.
Tuon jälkeen on kulutuksemme ollut harkittua.
Säästöä syntyy ilman tavoitteellista säästämistä. Ei ole tunnetta minkään tarpeellisen puuttumisesta ja kuitenkin voi toteuttaa kohtuullisia mielitekojaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Sitä voi ihminen kuluttaa koko elämänsä sen verran kun välttämättä tarvitsee.
Ei ole mitään syytä törsätä tuli hännän alla kaikkea minkä ansaitsee töissä.
Ihan hyvin voi laittaa säästöön 5 tai 10 % netosta ennalta sovittuun
tarkoitukseen tai säästää vain määrittelemättömään kohteeseen.
Kyllä rahoille tarvetta löytyy kun kodinkone laukeaa tai auto tarvitsee
pikku remonttia tai jopa uudet renkaat kesäloman rillutteluun.
On aina hyvä olla kohtuusumman verran jemmarahaa yllätysmenoihin.
Näin ei kuukauden muuttuva menokehys heiluta budjettia yhtään.
Säästäminen on kyllä ihan kivaa. Tässäkin on ylärajat, että mitä kannattaa säästää. Se summa on 15 000€. Itsellä on ylärajoilla nuo lukemat, joten joutuu kuluttamaan liikoja.
Mb_76
Eli enää ei tarvitse säästää ollenkaan, vaan riittää pelkkä säästöjen ylläpito. 10 000€ voi olla s-tilillä ja tämä on kohtuuden rajoissa. Eli helpompia aikoja kohdin mennään.
Mb_76
Kyllä arvostan teitä. Itsellä samanlaista järkevää rahankäyttöä. Tulot pienet mutta elän onnellisesti. En edes laske rahoja tai edes tiedä miten paljon sitä on. Sen teidän että pärjään. Joskus on ollut tilanne että olen miettinyt vaikka moottoripyörän hankkimista ja tarkistanut tilin saldoa. Jos se ei ole riittänyt ostoon niin en ole ostanut. Osamaksuja tai velkoja en halua. Ne kurjistavat elämää niin paljon.
Eräällä tuttavallani on mahdollisuus yhteen sijoitussäästämisen muotoon.
Hänellä on sijoitusasunto hyvällä paikalla ja itse asuu syrjemmällä omistamassaan kaksiossa.
Hän on laskenut sijoituasunnon tuoton vuokra - hoitovastike.
Tuosta erotuksesta hän vähentää oman asuntonsa hoitovastikkeen ja sijoittaa kuukausittain erotuksen yhteen rahastoon. Asia hoituu automaattissti niin kauan kuin summat ovat vakioita.
Ei kertonut minkä perusteinen rahasto on kyseessä.
Idea on siinä, että pörssin liikkeistä tietämätön pelaa varman päälle.
Kun kurssit ovat alhaalla saa vakiosummalla enemmän osuuksia ja päin vastaisessa tilanteessa vähemmän osuuksia.
Kertoi valitsemansa ratkaisun tuottaneen pitemmällä tähtäyksellä, verot huomioiden noin 7%.
Ei mikään jättituotto mutta riskitön ja vakaa. Helppo laskea tuotto korkoa korolle periaatteella.
Oma säästäminen tulee vähän niin kuin itsestään järkevän rahankäytön "sivutuotteena".
En nyt juurikaan käytä mihinkään ylimääräiseen ja turhaan rahaa. Toki joskus hemmottelen itseäni ja jotain harrastuksiakin on, mutta nekin pidän rahan puolesta kohtuullisuuden rajoissa ja harrastuksissa tosiaan niiden mielekkyyden lisäksi hinta on toinen määräävä tekijä.
Eli hinta-laatusuhde on oltava kohdillaan toisin sanoen. Ja tuo itsensähemmottelu on lähinnä joskus harvakseltaan jotain herkkua tai vastaavaa. Tavoitteenani joka kuukaudelle on pitää menot tuloja pienempinä ja onnistun siinä ihan hyvin.
Joinakin kuukausina tuloista(eli palkasta) jää noin satanen ylitse, joskus jopa 500€.
Ja olen tyytyväinen elämääni, en myöskään koe, että jotain puuttuisi.
Rehellisesti sanoen: Kaikille sopiva toimintamalli! Jos on tollkua ja kantti pitää!
Miltähän luvulta aloittaja noita juttuja oikeen satuilee kun pitäisi elää nykypäivää elikä tilanne nyt.Paskat housussa kuitenkin aloittajalla nykypäivänä ihme ettei ryyppäämistä ylistä.
Ihan nykyajassa taaperretaan. Säästön tehostamiseksi siirryin 5%:n sijasta
säästämään 10 %:a tuloista jolloin kertymää tulee ihan mukavasti
huolimatta siitä, että välillä tulee napsaistua pikku hankintoihin apua.
Saldo on kuitenkin koko ajan vuositasolla nousemaan päin.
Jos rahoittaa jonkin isomman hankkeen, niin lovi säästöissä on kuitenkin
kurottu umpeen kohtuullisessa ajassa ja taas tili alkaa paisua.
Oman talouden hoitaminen on nykyään mahdollista lyhyemmällä tähtäyksellä ja vähemmällä ponnistelulla koska tietoisuus suojaverkkojen olemassa olosta rauhoittaa. Ja laiskistuttaa!
Jotain nykypäivänäkin hyödyllistä voisi niukempien vuosien kokemuksista poimia.
Ajattelin tänään alkuillasta ryypätä.
Ostin sushivalikoiman ja varasin sen kaveriksi alkon myyjän mielestä sopivaa valkoviiniä.
Neljässä viikossa en vielä ole tottunut tähän leskimiehen elämään.
Noiden menneiden vuosien satuilut mahdollistivat omaehtoisen vetäytymisen vakituisesta työstä 52 vuotisena ja siirtymisen työttömyyseläkkeelle 57v ikäisenä.
Ennen vaimoni vakavaa sairastumista vaja 2 vuotta sitten, ehdimme toteuttamaan mielitekoamme, matkustelua.
Metallin sekatyömies 83v
On se vaan ikävä kun ei ole muuta valittamisen aihetta kuin puoli vuotta sitten höylätty eturauhanen.
Nykypäivänä on paljon paremmat mahdollisuudet suunnitella tulevaisuuttaan kuin silloin muinoin! Turha valittaa jos ei käytä mahdollisuutta hyväkseen.
Lienee menneisyyden painolastia koska minusta on mukava nähdä ympärilläni elämässään onnistuneita ja tyytyväisiä ihmisiä.
Lue ja ymmärrä viimeisen virkkeen sisältö!
Onko aloitus tarkoitettu toimeentulotukiasiakkaille säästä säästä.Valtio voisi säästää leikkaamalla tukiaisia.
Kaikille vaihtoehdoksi suunnitella omaa elämäänsä eteen päin tiedossa olevien resurssien puitteissa eikä pelkästään jäädä hetkessä eläen vinkumaan surkeuttaan avustusten varaan.
Lisäys. Kannustaa tukiloisia omilla toimillaan suunnittelemaan elämäänsä ja parantamaan tilannettaan.
Tulevaisuuden yhteiskunnassa on niin runsaasti elätettäviä, että tukia täytyy
selkeästi madaltaa jotta ne riittävät kaikille halukkaille.
Pitää vain asennoitua siihen että vuosi vuodelta menee yhä heikommin
ja tukien vinkujien lahko paisuu räjähdysmäisesti.
Valtio voisi säästää leikkaamalla yhteiskunnan maksamia yritystukia!
Mahtaa vituttaa Kokoomuslaisia kun poistetaan yhteiskunnan maksamat yritystuet ja sitten alkavat nämä loiset vinkumaan kuinka on epäreilua!!!
Yritystukiin kuuluu muun muassa palkkatuki. Miksi työttömät vastustavat palkkatukia? Ai niin, työttömyys on elämän parasta aikaa, kuten täällä on monesti kerrottu.
Ovatko sinua pahempia loisia?Eivät ainankaan vingu yhtä paljon.
Jos yrittää hengissä selvitä, pystyy ehkä säästämään vuodessa noin 60 euroa.
Viranomaiset suosittavat sitä varautumista eli säästä 5% tai jopa 10 % tuloista.
Olen suosinut tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa ja ihan mukava potti kertyy eli
noin kuukauden ansiot jäävät sivuun vuoden aikana. On helppo tehdä hankintoja
kun on valmiiksi säästetty rempparaha tai kodinkoneraha jemmarahalaariin.
Kesälomalle on aina riittävä vararahasto olemassa ja voi jopa herkutella eli
jättää ne mauttomat makaroonit kauppoihin ja keskittyä vaihteluun.
Moni ajattelee niin lyhytnäköisesti, että vietetään sitä vapaa-aikaa pelkästään
kesälomarahojen turvin ja sitten ulistaan että missä lomaltapaluurahat viipyy.
Mutta kun varautuu etukäteen menoihin niin ei ole hätää ja hermokin lepää .
On sekin jotain. Harjoittelee, niin säästyy kohta monin verroin. 10 prosenttia on jo aika paljon.
On toki totta että 10% on paljon, mutta se antaa samalla myös enemmän pelivaraa.
Tarkoitus ei ole yltiöpäisesti säästää vaan muodostaa muhkea potti, mitä voi sitten
hyödyntää erilaisiin tarpeisiin. Jemmarahassa ei ole korkoa eikä osamaksulisää.
Takaisinmaksusta voi sopia ihan mielensä mukaan eli ylivertaiset lainaehdot.
Hankinnoista selviää helposti kertamaksulla kun ei pelaa luoton kanssa.
Jahas toimeentulotukiasiakkaat onkin säästäjiä ni sitten vähennetään seuraavassa kuussa. Ei köyhillä mitään rahoja ole mistä säästää mitään.Siirtykää köyhyyspalstalta yhteiskuntapalstalle.
Elläkeläisella 💩 verkkareissa
Jos pystyy maksamaan summan x per kk osamaksuja niin pystyy myös säästämään.
Eipä ole vielä näkynyt, mutta säästöjä kuitenkin kertyy kohtuuvauhtia.
Moni eläkeläinenhän elää hyvin säntillisesti niin miksi mukamas kakit housuissa ne kakit on kylläkin pitkäaikaisnotkujien housusuissa kun ei ole muuta varaa syödä kuin makaronia.
Itse olen eläkkeellä ja minulla on viikko rytmi jota noudatan. Maanantaisin on työtoimintaa ja juttuseuraa. Perjantaisin on taas keskusteluryhmä ja tämä on henkireikä. Ohjelmaa on hyvä kehitellä eläkkeelläkin.
Mb_76
Eihän tuo tuhlureitten sukupolvi voi ymmärtää säästämisen ideaa lainkaan.