Teoreettinen esimerkki:
Kesko maksaa minulle osinkoja 10.000, josta verottaja ottaa 2.550 eli minulle jää 7450. Sitten Kesko pyytää minulta maksamansa 10.000 takaisin osakeannissa, jolloin joudun laittamaan omaa uutta rahaa 2.550.
Ainut hyötyjä on Suomen valtio, joka saa helppoja verotuloja.
Kyseenalaistan Keskon talousjohdon järjenjuoksun ja talousosaamisen.
Kyseenalaistan Keskon hallituksen järjenjuoksun ja talousosaamisen. Kyseenalaistan myös Keskon hallituksen toiminnan laillisuuden: hallituksen velvollisuus on ajaa yhtäläisesti kaikkien osakkeenomistajien etuja, mutta nyt osingoistaan veroa maksamaan joutuvat asetetaan selvästi huonompaan asemaan kuin osinkonsa verotta saavat osakkeenomistajat.
Uskon, että Kesko voisi maksaa siltarahoituksensa pois esim kansainvälisellä, seitsemän vuotisella joukkovelkakirjalainalla, jossa olisi ehtona osinkojen maksukielto niin kauan kun net debt / ebitda suhdeluku ylittää tason 2,5.
Keskon talousjohdon pitäisi vähintään avata näitä muita rahoitusvaihtoehtoja osakkeenomistajille, niiden kustannuksia, etuja ja haittoja.
PS. Pankit varmaankin ehdottivat Keskolle 10% koron maksavaa hybridilainaa, jossa heidän palkkionsa olisivat olleet erinomaiset; jossa suursijoittajat olisivat saaneet lähes riskittömän 10% tuoton; jossaa piensijoittajat olisi suljettu hybridiannin ulkopuolelle.
Onneksi näin röyhkeää ja pienten osakkeenomistajien kannalta järjetöntä ratkaisua ei sentään ole kehdattu ehdottaa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
"hallituksen velvollisuus on ajaa yhtäläisesti kaikkien osakkeenomistajien etuja"
Hallituksen tärkein tehtävä on ajaa yrityksen etua ja valvoa yrityksen operatiivisen johdon toimintaa. Toki yrityksen etu on yleensä myös yrityksen omistajien etu, mutta käytännön toimista voi syntyä erimielisyyksiä. Yhtiökokous sitten päättää nauttiiko hallitus vielä omiestajien enemmistön luottamusta. Omistajat eivät ole tasavertaisia, vaan heidän merkityksensä määrää äänivaltaisten osakkeiden omistusosuus.
ei pidä paikkaansa - osakkeenomistajat ovat yhdenvertaisia - jokainen ääni on samaveroinen (pl. äänivalta Keskossa, jossa 2 osakesarjaa).
Hallituksen jäsenet kantavat toiminnastaan henkilökohtaista vastuuta, ja heidän on aina toimittava yhtiön ja kaikkien osakkeenomistajien edun mukaisesti - siis kaikkien osakkeenomistajien.
Yrityksen johdon tärkein tehtävä on pääoman allokointi.
Jos se ei löydä investointikohteita, joiden pääoman tuotto ylittää pääoman kustannuksen, on myös osingonjako yksi mahdollisuus. Nyt Keskolla löytyi investointikohde, jonka tuotto kaiketi on riittävä.
Keskon johdon ja hallituksen osaaminen pääoman allokoinnin osalta ei vaakuta ainakaan minua.
Kun Keskon kotipesä ei ole kontrollissa, niin miten ihmeessä tämä johto kuvittelee menestyksellä johtavansa busineksiä muissa Pohjoismaissa?
K-raudan asiakaspalvelu on edelleen heikkoa ja hinta-laatusuhde surkea.
PT:n markkinaosuuden trendi erittäin huolestuttava ja tänään ilmennyt skandaalimainen huolimattomuus K-kauppojen kylmäaltaiden lämpötiloissa törkeää osaamattomuutta: sen sijaan että marketissa työtekijä kerää ja pakkaa 15 minuttia yhden asiakkaan ostoksia pahvilaatikkoon, voisi hän käydä tarkistamassa kylmäaltaiden lämpötilat - vaikka kaksi kertaa päivässä, jollei automaattista hälytystä ole käytössä. jne jne
Kauppiaan konsernille aiheuttama suuri mainehaitta pitäisi olla irtisanomisperuste kauppiassopimukselle. Ketjuohjauksessa on Keskolla paljon tekemistä.
Mieluummin olisin nähnyt koko roskan myynnin ulkomaalaisille pienellä preemiolla kuin tämän johdon seikkailun leegolandiin.
Onko Keskon osakeanti maksullinen? Nyt kyllä ole varaa osallistua. Johtaako tää nyt sitten siihen että omaisuuden arvo pienenee kun omistan älyttömästi Keskon osakkeita? Kyllä niin ymmärsin että omaa rahaa pitäis laittaa.
Aina pitänyt Keskoa yhtenä Helsingin Pörssin vakaimmista ja varmimmista yhtiöistä. Mut entäs nyt? Osinko lähtee pois muutamaksi vuodeksi ja loppuvuodesta osakkeen arvo on taas 15 eurossa? Olisko ollut syytä unohtaa tällainen suuruudenhulluus?