Hoidetaanko psykiatriassa olevilla hoitomenetelmillä vääriä potilaita? Sellaisia elämässä ilmaantuvia normaaleita ongelmia joita psykiarian lääkekeskeinen hoito sähköhoitoineen pikemminkin pahentaa ja kroonistaa kuin millään tavoin auttaa?
Pidetäänkö vääriä potilaita psykiatrisessa hoitojärjestelmässä?
Anonyymi-ap
4801061
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 480
Vanhimmat
Ajatusmaailmastasi kumpuaa ehkä säästö-ajatus mitä nykyhallitus ajattelee joka asiassa.
Ei kai hallituksella ole mitään tekemistä sen kanssa millaisia potilaita psykiatria imuroi itselleen hoidettavaksi.
kylläpä ne tahtoo ylemmältä taholta (esim eduskunta) määrätä leikkauspolitiikkaa ny.
Mikä näkyy joka ammattialalla säästöajatteluna. Vähän pakko tehdä näin kun valtionvelka on suuri. Vähän siis pakko jostakin leikata. Ehkä pitäs miettiä viel tarkemmin mistä leikata ja mistä ei. Onko sitten tämä ammattiala se mistä ei sais leikata? Ehkä ei saisi ja samaa vähän miettiny sairaanhoitoalasta ettei sieltä saisi ainakaan leikata liika-paljon että esim ei vaaranneta kenenkään ihmishenkiä.
Kyllä kait hallituksen toimilla miten ne politiikka hoitaa.Varmaan jotain vaikutusta on minkälaista porukkaa pskyatriaan joutuu hoidettavaksi.
Kyllä ja ei.
Eduskunta säätää lait ja hallitus toimeenpanee niitä tekemällä budjetteja. Ne siis välillisesti vaikuttavat siihen, että millä säännöillä ja resursseilla MT ihmisiä hoidetaan. Vaikka he eivät yksilötasolla suoranaisesti vaikutakkaan hoitotarpeen arviointiin.
Toisaalta, myös hallituksen toimet, leikkaukset ym. saavat ihmisiä heikkoon jamaan, ja jotkut voivat ahdistua ja masentua vaikean elämäntilanteen takia. Esim. varattomuus, työttömyys, ym.
Ihan hyvä pointti. Suuri osa leikkauksia kohdistuujo valmiiksi heikossa asemassa oleviin, eikä nämä samat ihmiset ole hyötyneet työllistämis toimista.
Onko ongelma normaali jos ihmiselle tulee psykkosi ja itsetuhoisuutta arjen vastoinkäymisistä. Sähköhoitoa ei ensin ehdoteta kun potilas hakee apua esim pahaan oloonsa.ja ei sitä ehdoteta jos terapia ja lääkehoito toimii.
Jokaisella on joskus elämässään ongelmia, sitä ei voi kukaan kieltää.
On sitten eri asia, kuinka ihmiset ongelmiinsa suhtautuvat, miten he kestävät esim. psyykkisesti. Joillain voi mennä ongelmat niin syviksi, että saattaa alkaa oireilla psyykkisesti, ja silloin yleensä haetaan psykiatrilta apua.
Kaikki ihmiset eivät tarvitse ongelmiinsa apua, vaan kestävät paremmin, ja pääsevät niistä yli ilman terveydenhuollon apua.
Kyllä apua voi hakea.Sähköhoitoa ei anneta avohoidossa esim psykiatrisen sairaanhoitajan vastaanotolla. Esim kriisikeskuksessa voi käydä juttelemassa jos haluaa purkaa ajatuksia ja saada keskusteluapua. Jos kokee että haluaa vaan että joku kuuntelee. Joskus se pelkkä puhuminen lievittää pahaa oloa.
Eikö kannata hakea apua ajoissa eikä päästää tilannetta niin pahaksi.
Sähköhoitoa ei anneta ainakaan hoidon alkuvaiheessa. Se taitaa olla sellainen keino, jota kokeillaan vasta lähes viimeisenä.
Sähköhoitoa ei myöskään anneta ilman potilaan suostumusta.
Yleensä kun hakedutaan julkiseen terveydenhuoltoon niin ne joille ohjataan ovat psykiatrisia sairaanhoitajia.
En tiedä kuinka monella psykiatrisella sairaanhoitajalla on vastaanottohuoneessa sähköhoitoon tarkoitettuja laitteita terveyskeskuksessa.
Ei varmasti ole yhdelläkään psykiatrisella hoitajalla sähköhoitoon tarkoitettuja laitteita huoneessaan.
Sähköhoito annetaan sairaalassa, koska paikalla on oltava myös anestesialääkäri, eikä heitä ole terveyskeskuksissa, eikä edes psykiatrian poliklinikoilla, ei psykiatrisilla osastoillakaan.
Sitäkin minäkin. Henkilö saa olla todella huonossa kunnossa jos sähköhoito tulee kyseeseen. Eiköhän silloin ole kokeiltu terapiat ja lääkitykset.
Psyyken sairaudet eivät johdu tavallisista arjen ongelmista.
Psyyken sairaudet eivät myöskään ole tavallisia arjen ongelmia vaan vaikeita psyyken poikkeustiloja, jotka johtavat hankalaan käyttäytymiseen ja kokemiseen.
Kyllä voi johtua. Psyyken sairaudet voi johtua eism stressistä,taloudellisista huolista, ihmissihteista. Nämä kuluttavat ja kuormittavat mieltä. Kaikki joilla on psyykeen kanssa haasteita eivät käyttäydy hankalasti. En tiedä mihin perustat väitteesi.
jos sairas ihmine vetäytyy omiin oloihinsa ja ei ole tekemisissä muije kaa niin kyse ei ole hankalasta käytöksestä vaan sairastamisesta.
Mikään mainitsemasi, ei aiheuta luulosairautta.
Ihan jokainen joutuu ratkomaan arjen ongelmia jatkuvasti tai ainakin toisinaan mutta jokainen ei silti sairastu. Sairastumiseen tarvitaan muutakin. Mitä se muu on, sitä en tiedä. Opittua käyttäytymistä? Aivosairaus?
Toisaalta psyyken sairaus voi kohdata ketä hyvänsä ilman mitään kummempia ulkonaisia ongelmia siis ilman stressiä, taloudellisia huolia, ihmissuhdeongelmia. Mutta sairastuminen helposti aiheuttaa noita kaikkia.
Olenko jossain puhunut luulosairaudesta
Ei tietenkään jokainen sairastu. Olet esim kuullut esim ikinä esim työuupumuksesta tai uupumuksesta ylipäänsä esim tiedätkö mitä on omaishoitajan työ ja esim vammaisen läheisen hoitaminen. Luuletko todella kevyeksi työksi
Jos et tiennyt niin stressi ym mainitsemani asiat voivat sairastuttaa ihmisen. Voi tulla masennusta, ahdistuneisuutta. Tiedoksi sinulle. ja ne ovat psyykkeen sairauksia
Vain luulosairas luulee, että hän on väärä potilas.
Luulosairashan luulee olevansa sairas, se menee niin päin.
Olisiko se sitten luuloterve, että luulee olevansa terve ?
No eihän tuollaista sanaa olekaan.
Taidetaan edelleen käyttää termiä sairaudentunnoton, jos puhutaan ihmisestä, joka ei halua hyväksyä olevansa sairas.
Väärä potilas-termi ei oikein toimi psykiatrian puolella, somaattisella noin voidaan sanoakin, jos sattuu olemaan väärä potilas kyseessä.
Minutkin kerran päivystyksessä työnnettiin pyörätuolilla ortopedin luokse, vaikka olin vatsapotilas. Ortopedi tokaisi "väärä potilas", kun hän vaivaa kysyessään huomasi etten ollut se joka piti olla. Minut oli napattu väärästä sängystä pyörätuoliin, vaikka piti viedä viereisestä.
Ei masennus ja ahdistuneisuus ole psyyken sairauksia, eivät ne ole sairauksia ollenkaan.
Ihmisen aivan normaaleista tunnereaktioista elämässä tapahtuviin negatiivisiin asioihin on alettu nimittää sairaudeksi, jota tarvitsee lääkitä. Tämä on aikamme suuri harha jota opetetaan sairaanhoidon opinnoissakin. Tuntuu että jokainen uusi lääkärisukupolvi määrittelee normaaleita ilmiöitä sairaudeksi ja keksii uusia diagnooseja.
Psykiatri käy opiskelee monta vuotta mutta silti hänellä ei ole tieto-taitoa esim. psykoterapiaan, keskustelemiseen ihmisten kanssa hänen ongelmistaan, muutenkin kuin vain määräämällä lääkkeitä. Kyllä minä tiedän paremmin kuin sinä itse asenne ei salli aitoa ihmisen kuuntelemista ja ongelmien todellista kohtaamista.
Psykologien ammattiryhmä ovat tässä suhteessa parempia auttajia ja keskustelijoita ihmisten ongelmien parissa. Moni hakee apua väärästä paikasta kun hänet ohjataan psykiatriseen hoitojärjestelmään elämään lääkehuumeessa.
Kyllä ovat. Masennuksella on ollut virallinen psykiatrinen diagnoosi ja sairauskoodi 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien.
Kun sinulla on huonoja kokemuksia niin muilla ei ole voinut olla hyviä kokemuksia. Jos sinä et ole saanut terveydenhullossa kaipaamasi apua niin monia terveydenhuollon ulkopuolsia tahoja joissa voi käydä juttelemassa mutta sinä yleistät tämän huonon kokemuksen koskemaan kaikkia auttamistahoja?
Miten minuun liittyy. sano tuo sille joka noin ajattelee
Uskallan taas olla eri mieltä. Ihminen ei vaan tapa itseään normaaleissa tunnereaktioissa.
Eihän ihmisiä edes olisi olemassa, jos kaikki normaalisti reagoisi siten.
Masennus ja ahdistus voivat aiheuttaa sen verran hankalia psyykkisiä oireita, että niiden lievittämiseksi saatetaan määrätä lääkkeitä.
Lievempiä oireita kenties pystyy hoitamaan lääkkeettä.
No sille minä en voi mitäään jos joku luulee.
Ei kukaan sinua syytä mistään, ole huoleti.
en ole niin sanonut. Mutta ihmettelen että miksi minun kommentteihin pitää alkaa puhumaa luulosairaudesta.
Kyllä minä sen tiedän. Sano se tuolle joka sanoi ettei masennus ja ahdistus ole psyykkeen sairauksia.
Ahdistus on kylläkin oire, ei varsinaisesti mikään psyykkinen sairaus.
Masennuskin on oire jostakin.Ei sairaus vaikka siihen on diagnoosikin.
Huoh. no sanotaan sitten ahdistuneisuushäiriö joka on sairaus. jos oikein pitää rautalangasta vääntää
En usko että liittyy sinuun mitenkään, vaan siihen että tällä foorumilla on vuosikausia yritetty sekoittaa psykoosisaraudet ja vakavat masennukset keskenään.
Osa tänne kirjoittavista ihmisistä ei ilmeisestikkään pysty hyväksymään sitä, että vakavasti masentuneilla ja ahdistuneilla ihmisillä on sairaudentunto, eikä heillä siksi ole samanlaista tarvetta haukkua hoitoa täällä perusteetta.
Kyllä. Masennus on sairaus. Sairaus on oireita aiheuttava haitallinen poikkeama elimistön normaalista toiminnasta.
vakavasta masennuksesta voi toipua. Onko kyse masennuksesta jos siitä ei voi toipua ja parantua?
Jotkut pitää masennusta sairautena ja jotkut eivät.
Onhan me/cfs tilaankin ollut diagnoosikoodi jo ainakin 1969.Mutta eipä kaikki lääkäritkään pidä tänäpäivänäkään me/cfs tilaa oikeana sairautena.
Masennus ei ole sairaus vaan oire.
Mullaki meni masennus oireet kun somattisella puolella oleva syy hoidettii.
Jos masennus olisi ollut oma itsenäinen sairaus,Olisin tarvinut hoitoa myös masennukseen.
Joo. Mutta jos joku ei pidä sairautta sairautena niin ei se poista sitä ettei kyse ole sairaudesta.
Masennus on sairaus. Sinulla oli somaattinen sairaus. Ei kaikilla masentuneilla ole somaattista sairautta taustalla.
Masennus on sairaus joka aiheuttaa erilaisia oireita.
Masennus ei ole sairaus kun mielentilahäiriö.Mielentila häiriintyy jos vaan on elämässä rankkoja kriisejä somattisista sairauksista lähtien.
Masennus on omanlainen luonnollinen reaktio rankkoihin vastoinkäymisiin.Ei mikään sairaus.
Täh miten niin ei muka ole??
et voi kiistää sitä 100% faktaa että tietyssä tilanteessa lääke (ja terapia samaan aikaan) on käytännössä melkein pakollinen eli viittaan esim hyvin vakavaan mt-ongelmaan. Jos ihminen alkaa riehua, hänet viedään suljetulle jossa lääkettä naamariin ja terapian avulla yritetään myös kuntouttaa.
Myös ihmiset jokta ei joudu suljetulle osastolle joilla on vakava tai keskivaikea skitsofrenia, käytännössä tarvitsevat lääkityksen. Mietipä jos ihminen skitso olisi ilman lääkitystä?? Tiiät kyllä itsekin yhdistelmä ei toimisi.
Ihminen joka on rauhaton liikaa niin rauhoittava lääke on möys paikallaan. Ei pitkäaikainen rauhoittavan lääkkeen käyttö vaan lyhytaikainen.
jos jostain syystä joku lääke/lääkkeet ei sovi, siitä pitää ensin jutella psykiatrin kanssa. Hän voi määrätä uudet lääkkeet tai voi lopettaa lääkkeenkäytön. Pitkäaikaisen lääkkeenkäytön jälkeen voi olla iso haaste päästä erroon lääkkeistä.
Valitettavasti masennus ei aiheuta niitä oireita.
Se mikä on masennuksen taustalla aiheuttaa ne varsinaiset oireet.
Taustatekiästä kun pääsee niin loppuu oireetkin.
hyvä asia että täällä joku kirjottaa asian faktana. Jotkut silti jankuttaa vasttaa.
Voi hyvänen aika. Sinusta itsetuhoisuus ja itsemurha on luonnollinen reaktio vastoinkäymisiin. Älä sekoita alakuloisuutta masennukseen. Anna mun kaikki kestää. Sinusta itsemurhan yrittäminen ja siinä onnistuminen on luonnollista ja kuuluu elämään.
Minä en ole niin väittänyt.
Onhan niitä vaikka mitä diagnooseja joita ei luokitella sairaudeksi.
ei tuossa nyt ole mitään pointtia mitä kirjootat nyt. Pointtia ei ole. Kun pointtia ei ole, niin sitä ei ole.
masennus(syvä) josta kokemuksia minulla aika-ajoin on sitä että maataan sängyssä kuin lahna konsanaan ja ei oo virtaa minnekään. Masennukseen voi kuulua myös muita oireita koska aina ihminen jolla on vaikeuksia, voi ajautua myös muihin oirekuviin.
Syvä masennus voi iskeä mulla esim työnteosta, odottelusta tai kaupungilla ostosreissulla (jos se venyy) ja sosiaalisissa tilanteiden kuormittumisessa.
Sen henkisen uupumuksen tuntee usein aivoissa jopa fyysisenä kipuna/fyysisenä juttuna. Silloin meen muuten aina lepään lahna-asentoon. Lahna-asento on mun lempiasento kun silloin yleensä saan elämääni paremman harmonian kun kiire ei sovi ollenka minulle.
Itsemurha-ajatukset voi kuulua masentuneen ihmisen oirekuvaan. Masennus on sairaus. Se on oikeastaan käytännössä 100% fakta että masennus on sairaus.
Sulla taitaa kuule nyt puuttua luetun ymmärtäminen.
voi yksinkertaisuus. Sinusta masennus ei voi olla sairaus koska siitä voi parantua.
Osa skitsoista pärjää ilman lääkitystä ja osa taas ei.
Tiesitkö että esim vaihdevuosioireet /vaihdevuodet on diagnoosi vaikka vaihdevuosia ei luokitella sairaudeksi.
Minähän olen koko ajan sanonut että masennus on sairaus. Sano tuo sille joka väittää ettei masennus ole sairaus. Minä en ole väittänyt ettei masennus ole sairaus
Jos väität että masennus on luonnollinen reaktio vastoinkäymisiin. Niin olet varmasti tietoinen että masennus voi johtaa itsetuhoisuuteen ja itsemurhaan, ja sinä väität että masennus on luonnollinen reaktio.
Sinusta ei siis esim anoreksia , alkoholismi ole sairauksia koska nekin luokitellaa mielenterveydenhaäiriöihin. Sinusta mielenterveydenhäiriöt eivät voi olla sairauksia.
Se on tätä nykyä kohtalaisen pieni prosentti määrä masennuspotilaista jotka päätyy itsemurhaan.
Onhan toki niitäkin jotka on ite aiheuttanut masennuksen omilla riskipeleillä ajamalla mm oman taloustilanteen ahdinkoon.
ihan eri asia vaihdevuodet kuin esim masennus.
Asia selvä koetan olla sekoittamatta ajatuksiani kun mulla on tuota hahmotushäiriötä joka koko ajan arjessa sotkee ajatus-kaavaani jolloin ymmärrän väärin. Toivottavasti ei haittoo liikoja.
On sulla heikolla kantimilla luetun ymmärtäminen.
Ei ole.
Eikä monien muittenkaan mielestä.
Onhan niitä psykiatrian professorejakin jotka kieltää pskyiatrian oireyhtymien olevan oikeita sairauksia.
Mikä sinusta on sairaus?
Miten niin jos väitetään ettei masennus ole sairaus. Vaihdevuodet johtuu oireista ja jos masennus on oire niin mitä eroa?
Kuka on kieltänyt että mainitsemani diagnoosit eivät ole sairauksia? Kuka on keltänyt ja mitä on kielletty?
mikä psyykkinen sairaus ei ole sairaus professorien mielestä?
Sairaudet ovat ihmisen elimistön sairauksia jotka voi todeta oikialla lääketieteellisellä tutkimuksella.
Mieli voi olla sairas kielikuvallisesti.Mielisairaus on metafora.
Ei se mua haittaa. Mutta mulle ei tarvi kertoa että masennus on sairaus vaan hänelle joka ei pidä sitä sairautena.
Eli sinusta ihminen ei voi olla sairas jos sairautta ei voida osoittaa esim verikokeilla tai mittauslaitteilla. Sinusta mielialahäiriöt on metaforaa. Tiedätkö sä mitä metafora edes tarkoittaa?
Ne professorit jotka kieltää.Kieltää kaikki psyykkiset sairaudet oikiana sairautena ei vaan jotain tiettyä psyykkistä sairautta.
no sano nimiä ja mitä ovat kieltäneet ja milloin
Kenen mielestä eivät ole sairauksia. onko sulla antaa nimiä joiden mielestä ei ole
Lääketiede määrittelee sairauden ensisijaisesti toimintakykyä tai elämänlaatua haittaavana poikkeavuutena, ei sen perusteella, näkyykö se verikokeessa.
Kyllä ne vaan eka somattisella puolella varmistaa sairauden verikokein,Kuvantamismenetelmin ym.
Kelakin vaatii että pitää olla somattisesta sairaudesta objektiivinen näyttö jos meinaa vaikka eläkettä saada pysyvästä sairaudesta.
Me/cfs potilaittenkin pitäisi saada eläke pelkästään toimintakyvyn perusteella mutta kun ei saa.Kelan papereissa lukee että ei ole todettua sairautta mikä heikentää toimintakykyä.
Jos olet oikeen ahkerasti seurannut täälä keskusteluja viimevuosina olet varmaan törmännytkin niihin nimiin.
En ole seurannut. Mistäköhän ketjusta löydän ne nimet niin käyn lukemassa
Ne nimet on kaikki hajantuneena ties missä ketjuissa.
Masennusta tai muita mielenterveyden häiriöitä ei voi tutkia verikokeilla tai kuvantamisella. Oletko tietoinen että kela hylkää myös muitakin diagnooseja kuin tuon me/cfs diagnoosin. Nyt on kyse siitä että joku ei pidä masennusta ja muita mielenterveyden häiriöitä sairautena vaan pelkkinä oireena. Jonkun mielestä ei voi olla sairas jos sitä ei voida tutkla esim verikokeilla.
Sitähän moni me/cfs potilas ihmettelee kun masennus ja me/cfs diagnisodaan samalla periaatteella mutta masennuspotilas voi saada eläkkeen.
Täytyykö sinun hakea töitä tai opiskelemaan?
Ei tarvi nyt kun haettiin masennusdiagnoosilla eläke.
Varmaan moni tehenyt saman ratkaisun.
ja sekin sinulla hylättiin? jos kela hylkään eläkkeen ja pitää sinua työkykyisenä niin sinulla on oikeus työttömyysturvaan.
no kait sä voit jotain nimiä
Amerikkalainen psykiatrian emeritusprofessori Thomas Szasz (1920-2012), joka on julkaissut psykiatriasta yli 30 kirjaa, kertoo seuraavassa videossa, että psyykkisiksi “sairauksiksi” diagnosoidut tilat eivät ole sairauksia ja että kyseisillä diagnooseilla ainoastaan leimataan ja kontrolloidaan ihmisiä. Sairaudet ovat ihmisen elimistön sairauksia, mutta mieli ei ole elin. Mikään käyttäytyminen ei voi olla sairaus. Termi “psyykkinen sairaus” on vain kielikuva, metafora. Sen vuoksi psyykenlääkkeet eivät voi parantaa, koska ei ole olemassa sairauttakaan. Kielikuvaa ei voi parantaa kemiallisesti. Psyykenlääkkeet ovat myrkkyjä. Vielä Szasz toteaa lastenpsykiatreista puhuessaan, että lastenpsykiatrit ovat kaikkein vaarallisimpia vihollisia lapsille ja myös vanhemmille ja kaikille, jotka välittävät lapsista ja vapaudesta. Videon nimi on “CCHR Co-Founder Dr. Thomas Szasz, Professor of Psychiatry Emeritus”, ja se löytyy YouTubesta osoitteella
https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2016/04/08/professori-szasz-kertoo-mita-psykiatria-on/
No sinun pitäs varmaan myös me/cfs sairauden kieltäjille käydä puhumassa järkeä.Ne kun kieltää sairauden puuttuvilla verikokeilla.
En ymmärrä pointtiasi psykoosisairauden ja masennuksen sekoittamisesta. Oma kokemus on että psykiatria yritti niputtaa lääkehaitat psykoottksen masennuksen piikkiin sivuuttamalla ne. Se on ainakin oma henk kohtainen ainoa kokemukseni ns psykoosisairaudesta. Toipuminen tapahtui kun eräs psykiatri myönsi lääkehaitan kuukausia kamalaa polyfarmasiaa myöhemmin. Sen koommin ei sitten olekaan pillereitä juuri suositeltu kun on hoksattu että on enemmän järjissään ilman lääkkeitä. Olen selkeämpi, ajattelukykyisempi ja enemmän oma itseni ilman aineita. Sain aineista myös kognitiivisia ongelmia ja itsemurha-ajatuksia hetkellisesti.
Oman kokemukseni mukaan en näe ns psykoosisairauksia enkä vakavia masennuksiakaan sellaisina ettei niistä toisinaan voisi lääkkeettömänäkin selvitä - jos joku haluaa käyttää aineitansa - se on ok. Pää selkiää kyllä monesti ja mietin mitä osa monissa psykoosisairauksissa ja psykooseissa näyttelee
1. Lääkkeillä pään sotkeminen esim vieroitukset miten sattuu
2. Päihteiden käyttö
Minulla on kokemus siitä että olin sekava lääkkeissä. Kaiken paskan laukaisi ssri-vieroitus liian nopeaa ilman parempaa tietoa jonka puhkaisemaa pahaa unettomuutta lääkittiin. Se oli tie elämäni pahimpaan kuoppaan.
Masennus on oireyhtymä ja usein reaktio elämässä sattuneeseen. Usein hermoston reaktio esim kuormituksen jälkeen jolloin iskee tunnoton olo. Keho saattaa suojella itseasiassa itseään viemällä motivaation pois ja pakottamalla lepäämään.
Se on kuin päänsärky, ei mikään erityisen spesifi sairaus. Oire jostakin.
Ja kuinkakohan moni 1/5 nuorista naisista hautoo vakavissaan itsemurhaa jolle on määrätty nuppilääkkeitä?
Oma kokemus loppuvaiheessa psyykenlääkepaskaa oli että se aiheutti itsetuhoisia ajatuksia. Oliko sekin masennusta? Ei. Kun purin aineet, akuutit itsetuhoajatukset lakkasi. Pahimmat itsetuhoajatukset elämäni aikana olen kokenut lääkkeenkäytön aikana. Silloin oli olo että on pakko tappaa itsensä vaikkei halua - se oli ihan paradoksaalista.
Olo oli vain karmea kun piti pakkoliikuttaa itseään psyykenlääkkeiden vuoksi. Lääkkeiden lainausmerkeissä - en koe miten välittäjäainetoiminnan sotkeminen, homeostaasin sotkeminen on lääke. Se on sotku ennemminkin joka voi räjähtää käsiin jossain vaiheessa.
Minulla oli iatrogeenisesti aiheutettu sairaus. Toipuminen tapahtui lääkkeettä lopulta - joko minulla a) oli vakava masennus josta toivuin lääkkeettä (eli se on mahdollista) b) iatrogeenisesti eli hoidolla aiheutettu tila johon auttoi aineiden purku
Eli siis toisinsanoen esim hermostosi käy ylikierroksilla ja tarvit enemmän lepoa. Ylikuormitut. Ratkaisu voi hyvinkin olla autonomisen hermoston rauhoittaminen. Ainakin itsellä polyvagaalisen teorian ymmärrys on auttanut itseäni miljoona kertaa enemmän kuin joku masennusteoria joka on rrliabiliteetiltaan heikko ns sairaus. Itsekin toisinaan uupuneena tai ylistressaantuneena tunnen alakuloa (mikä on täysin luonnollinen reaktio usein ylikuormitukseen) , ratkaisu löytyy siitä että alkaa hoitaa itseänsä ja kuuntelee kehon ja mielen tarpeita. Huoltaa itseään, menee luontoon kävelylle, ja antaa itsensä levätä - ihan sallitusti. Antaa vaikka angstata hetken.
Mielestäni tässä on 102 osuva kokemus siitä kuinka lääkäri itse sairastuttaa hoidoillaan ihmisen ja sitten sanoo että sinä olet psykoottisesti masentunut, kun ei "tumpelo" ymmärtänyt lääkkeiden haitoista mitään.
Tunnen erään jota kohdeltiin tismalleen samalla tavalla ja syötettiin lääkkeitä vielä monta vuotta. Vietiin myös pakolla sähköhoitoon kun alkoi fyysinenkin toimintakyky mennä kokonaan. Toimintakyvyn halvaantuminen onkin pahin lääkehaitta ja tämän hän sai.
Koskaan en ole nähnyt tätä hyvin tuntemaani henkilöä psykoottisena enkä mieleltään millään tavalla psyykkisesti sairaana. Ainoastaan sairaalassa hänestä tehtiin sellainen.
Eiköhän tässä ole myöskin konkreettinen esimerkki kuinka pidetty väärää potilasta hoitojärjestelmässä.
Myöhemmin henkilö lopetti lääkkeet ja meni vuosia mutta hän pääsi normaaliin elämään ilman lääkehuurua. Fyysisiä vaurioita jäi eikä elimistö pystynyt palautumaan enää ennalleen toimintakyvyltään.
Myös vakavista psykoosisairauksista voi toipua ja samalla tavalla ihimen voi oppia elämään masennuksen, ahdistuksen tai oman psykoosisairautensa kanssa. Eli siitä näkökulmasta en ymmärrä kysymystä.
Vaihdevuodet ei johdu mielenterveydestä vaan ne tulevat vaihdevuode-oireet ulkopuolelta ikävuosista johtuvasta seikasta. Masennus ei aiheudu ikävuosista.
Kohrallani kyse on masennuksesta. Syvä masennus. Koska psykiatri totesi niin joskus vuonna 2008 ja oma kokemus omalta kokemus -ja tunnepohjalta on vahvasti se että kysseessä on hankala masennus. Elämässäni kun on tyhjyyttä että koen niin paljon tyhjyyttä että siksi usein masennus iskee ettei ole motivaatiota ollenkaan. Kuvaavaa se kun tavoite tehdä 8 kilometrin kävelylenkki niin voi käyvä siten että en lähre lenkille ollenkaan tai teen vain 3 kilsan lenkin koska ei kiinnosta.
Kun on masis hankalampi päällä, ei oikein kiinnosta mikään. Ei kiinnosta muu kuin makaaminen ja tuolilla istuminen.
mulla SSRI-lääkkeet ei aiheuttaneet vakavia sivuoireita. Käyttäny sitä lääkettä kohta 20 vuotta. Ainoa huono puoli se että turruttava vaikutus hieman ja se että seksuaalinen vietti laimentunut hieman (ei liika-paljon) .
En ole koskaan sekoittanut alkoholia lääkkeiden kanssa = pahin mahdollinen yhdistelmä.
Rauhoittava lääke opamax ei sopinut minulle = siitä tuli ikäviä sivuoireita joten lopetin sen käytön. Siitä tuli sekavuus-oireita että tuntui psykoosin oireita tuovan ja sekavuus/sekoamistunteitakin jopa.
minulla päinvastoin . Minulla pahimmat itsemurha-ajatukset aikajaksolla ennen lääkkeenkäyttöä mutta kun sain kaksi lääkettä(sertram ja risperidol) niin pahimmat itsariajatukset lakkasi ihan kokonaan.
Ei mutta nyt kyse kun puhutaan kun joku mainitsee ettei masennus ole sairaus. Oli hieman sarkasmia. Kun vaikka kyseessä ei ole sairaus niin sitä hoidetaan terveydenhuollossa.
Psyykelääkkeet eivät paranna ja niiden tarkoitus on lieventää ja poistaa oireita. Tiesitkö että aivot on elin. Sä voit väitää mitä huvittaa.Psyykkinen toiminta edellyttää fyysisiä aivoja.
Se ei ole minun tehtävä. Sinunhan se pitää heille kertoa ettei siihen ole verikoetta.
Masennus on myös psyykkinen sairaus. Aivojen välittäjäaineiden, kuten serotoniinin ja dopamiinin, toiminta häiriintyy. Terveellä ihmisellä näin ei käy.
Tiesitkö että miehet hautoo itsemurhaa.Noin kolme neljäsosaa kaikista itsemurhan tehneistä on miehiä. Nyt on puhe siitä että masennusta ei pidetä sairautena.En tiedä miksi olet alkannut syömään psyykelääkkeitä. Sinä varmasti tiedät että potilaalla on oikeus kieltäytyä hoidosta. Sinä et ole pitänyt potilaan oikeuksista kiinni.
Yleensä masennukseen löytyy syy ja masennus poistuu kun nämä syyt poistuu elämästä. Voi johtua tiedostamattomasta stressistä. Ihminen yleensä kyllä huomaan tilanteet jotka kuormittaa ja silloin niille asioille pitää tehdä jotain.
Tiesitkö että vaihdevuosissa hormonit vaikuttaa myös mielenterveyteen .Hormonien lasku elimistössä vaikuttaa mielenterveyteen ja näitä hormoneja tarvitaan jotta elimistö toimii varpaista päähän.
Yleensä sairaus on reaktio johonkin elimistössä tapahtuvaan. Mutta sinusta masennus ei ole edelleenkään sairaus.
Sinusta esim astma, diabetes,alzheimerintauti,ms-tauti, keuhkkoahtuamatauti,fibromyalgia eivät ole sairauksia koska niitä ei voi parantaa mutta lääkkeillä voidaa lieventää oireita. Pidät näitä sairautena mutta masennusta et voi pitää sairautena.
Aivot on elin.
Aivosairaudet kyllä kuuluu neurologiaan.
Psyykelääkket mulla enempikin vaan lisäs oireita kun lievitti ja vähensi niitä.
Akatisia oli viimeinen niitti psyykelääkkeitten lopettamiseen.
Fibromyalgia on toiminnallinen häiriö.
Jos terveellä ihmisellä ei voi häiriintyä välittäjäaineet.Eihän silloin kukaan voi sairastua masennukseen.
Terävä-älyinen viesti, kiitos. Oon kanssas sammaa mielt.
Vaihdevuosien aikana joillain voi esiintyä myös masennusta. Se on yksi mahdollinen vaihdevuosien oire.
eli sinusta toiminnallinen häiriö voi sairaus mutta aivojen kemiallinen toiminnan häiriö ei voi olla sairaus
Tärkeintä on, ettei hahmotushäiriösi haittaa liikoja itseäsi. Sillä ei kai loppujen lopuksi ole väliä, jos se haittaa jotain toista.
Vaihdevuodet eivät johdu oireista, vaan iästä, jolloin naisella alkaa tapahtua hormonaalisia muutoksia kehossaan.
Oireet taasen voivat johtua vaihdevuosista.
Olet varmasti tietoinen että kaikilla lääkkeillä on haittavaikutuksia ja se ettei joillekin lääkkeet sovi tarkoita että kaikille tulee haittavaikutuksia. On ihmisiä joilla lääkkeet toimii kuten pitääkin. lääkkeistä voi haittavaikutuksia ja tämä koskee muitakin lääkkeitä kuin psyykelääkkeitä
Sairauksista on olemassa diagnoosiluokitukset, ja kaikki, jotka listassa on mainittu on sairauksia, diagnosoituja sairauksia.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Masennus on aivojen sairaus. Aivojen välittäjäaineiden, kuten serotoniinin ja noradrenaliinin, toiminnassa on todettu häiriöitä. Masennus heikentää aivojen plastisiteettia eli kykyä uusiutua. Esimerkiksi tunteiden säätelystä vastaava aivojen osa voi kutistua ja hermosolujen väliset yhteydet heikentyä.Pitkäaikainen stressi ja korkea kortisolitaso kuormittavat aivoja ja vaikuttavat erityisesti etuotsalohkon toimintaan, mikä näkyy keskittymisvaikeuksina ja aloitekyvyttömyytenä.
Ei sais haitata kethään. Ei ei ja ei. Pithää olla ihimisen tyhymä jos vaivaa toisen hahamotushäiriö. Todettihin mulla kun olin pikkulapsi.
moni ei ymmärrä tätä vaan sannoo että lääkkeet on aina paha asia mut he ei lue muiden ihmisten kommentteja jotka positiivisia kokemuksia lääkkeistä. Ihmettelen joskus miksi jotkut noin `?? Onko takana lääkevastaisuus siinä mielessä tai jopa inho mt-ongelmia potevia kohttaan joillaki??
jotkut kannattaa jopa lääketeollisuuden alasajoa ettei ihmisille annettas lääkkeitä ollenka? Se vois olla katastrofaalista ja olisikin.
veit sanat suustani juuri noin kuten sanoit. =)
Jaa-a, ehkä hieman eri mieltä tuosta (00088), miten sairaus määritellään.
Somaattisella puolella, jos ihminen on huonossa kunnossa, elämänlaatu heikentynyt, väitetään ettei mitään vikaa ole, koska verikokeissa on esim. tulehdusarvot normaalit. Myös se, jos kuume ei nouse, niin ihminen ei ole sairas. Vaikka on olemassa kai aika moniakin ihmisiä, joilla kuume ei jostain syystä nouse.
Kuvantamisissakin jos esim, sisäelimissä jotain näkyy, niin ei mikään ole pahemmin pielessä, kun ihminen vielä hengittää ja kävelee itse. Sitten vain odotellaan, että tilanne menee pahemmaksi.
Sorry, oli pakko vähän purkaa...kiukkua...
No kun kerran tiedät(?) nimiä, niin laita nyt joitain ?
Jos olet kerran nimiä nähnyt eri ketjuissa, niin kai jotakin muistat ?
Vaihdevuodet johtuu hormooneista ja niiden vähenemisestä.Ja naisen keho tarvitsee näitä hormoneja toimiakseen oli minkä ikänen tahansa. Kyllä oireet johtuvat kun estrogeeni vähenee ja elimistö ei enää tuota sitä. ja vaihdevuosioireet johtuu koska elimistössä ei ole hormonia jota se tarvitsee.
Kerroit, että on monia, jopa kaikki professorit, jotka ovat muka sitä mieltä, ettei psyykkisiä sairauksia ole. Kommentissasi on vain yksi, missä muut monet ?
Se ei riitä tälle joka väittää ette masennus ole sairaus koska masennus on metafora
Ymmärrän sen, että akuutissa vaiheessa, psykoosin ollessa pahimmillaan, käytetään lääkitystä. Mutta sitä en ymmärrä, miksi kehotetaan käyttämään lääkkeitä koko loppuiän ajan, sanovat vain että ennaltaehkäisyksi. Ei kaikille edes tule uudestaan psykoosia. Ja ne joille ehkä tulee, voi se pitempikestoinen lääkitys olla hyvä vaihtoehto.
Jos masennus menee niin pahaksi, että ihmiseltä menee toimintakyky täysin pois, niin ei se ole enää mikään reaktio, silloin se menee sairauden puolelle.
Lisään vielä jos lääkkeestä tulee haittavaikutuskia niin siitä ilmoitetaan hoitavalle taholle.
Vaikutat siltikin jotenkin katkeroituneelta edelleen, vaikka kommenteissa puhut menneisyydestä, jolloin meni heikommin. Onko tilanne jo paljon parempi, jos ei oteta katkeruutta mukaan ? Eikö olisi parempi vointi, parempi mieliala, jos ei ajatukset pyörisi menneissä, ikävissäkin kokemuksissa ?
Siis, että ihminen menee terveenä lääkäriin, ja lääkäri sitten sairastuttaa hänet ?
Onhan tuo aika paksua...
Terve ihminenkö vietiin sairaalaan, jossa hän tuli sairaaksi ?
Toipuminen on täysin mahdollista. Sairaudenkin kanssa pystyy elämään, jos sellainen on.
Itselläni oli/on psykoosisairaus, on siis edelleen, vaikka psykooseja ei ole ollut yli 20 vuoteen.
Minä en ole määritellyt sairauden määritelmää. Eli sinä et ole samaa mieltä kuin mm WHO. Pura kiekkua niille jotka ovat olleet näitä asioita päättämässä
Fibromyalgia taitaa nykyään lukeutua reumasairauksiin.
Juurikin näin. Ihminen on yleensä terve siihen asti kunnes sairastuu (siis jos sairastuu, kaikki eivät).
Eihän masennukseen voi sairastua jos ei jonkun mielestä sairaus.
Tämä on ollut kiistakapulana varmaan vuosikymmenet.
Osa tutkioista on erimieltä kuin toiset.
Osa pitää masennusta aivosairautena ja osa taas ei.
Miten avohoidossa lääkkeitä väkisin syötetään. Kukaan ei tule avohoidossa syöttämään lääkkeitä. Ja henkilö on haettu kotoa sähköhoitoon? Miksi hän on joutunut sairaalaan jos hän voinut hyvin?
Ensinnäkin pakkohoitoon noin vain joudu. Itseasiassa psykiatriselle osastolle ei pääse vaikka itse sinne tahtoisi. Miksi tuttavasi ei valittanut että hänet on ilman syytä viety pakkohoitoon?
No ainakin sitä hoidetaan myös toiminnallisten häiriöiden klinikallakin.
Juuri sen takia koska lääkäri ei voi tietää kelle tulee psykoosi ja kelle ei. Mutta potilaalla on itsemäärämisoikeus ja oikeus kieltäytyä hoidosta. Itselläni oli lääkevähennys menossa kunnes psykiatri oli sitä mieltä että psykoosi lääkettä pitää käyttää koska voin sairastua psykoosiin. Lääke oli siis määrätty unettomuuteen.Minä kieltäydyn ja meni jokusen aikaa kunnes sain jatkaa lääkevähennystä. Lääkärillä ei siis ollut perusteita kieltäytyä lääkevähennyksestä.
Ehkäpä positiivisia kokemuksia omaavat keskittyvät elämässään muihin juttuihin, kuin että olisivat täällä kommentoimassa negatiivista soopaa.
Harvoinhan minnekään annetaan positiivista palautettakaan, useimmiten palautteet ovat negatiivisia. Toki positiivistakin annetaan, mutta taitaa olla vähäisempää kuin negatiivinen.
Niin, kirjoitinkin hormonaalisista muutoksista, jos et sattunut huomaamaan. Vai olisiko luetun ymmärtämisessä jotain ongelmaa ?
Antaa väittää, mitä väittää. Tuskin sillä niin väliä on, ei kannata alkaa kinaamaan asiasta.
En ole sinua mistään syyttänytkään, ole huoleti.
Minäkin söin psykoosilääkkeitä monet vuodet, alkuun kyllä ihan psykoosisairauteen.
Lopetin vuosien jälkeen lääkityksen, kun ei ollut psykoosejakaan ollut enää yli kymmeneen vuoteen. Psykiatrin mielestä olisi pitänyt jatkaa lääkitystä ennaltaehkäisevästi edelleen, mutta en jatkanut. Nyt mennyt ilman lääkettä, sekä ilman psykooseja jo yli kymmenen vuotta.
Useimmiten ei voi kyllä etukäteen tietääkään, tulisiko jollekin psykoosi, jos lääkitys lopetetaan, jos ei anneta edes mahdollisuutta kokeilla olla lääkkeettömänä.
No eipä niiden tutkijoiden mielipiteillä ole ollut merkitystä kun masennus on luokiteltu sairaudeksi. Jos joku haluaa pitää masennusta metaforana niin ei kannata ainakaan sitten masennuksen takia hakea esim sairauslomaa koska ei pidä itseään sairaana vaan menee kiltisti töihin oireiden kanssa
Noita klinikoita ei vaan löydy jokaisesta sairaanhoitopiiristä
Täytyyhän täällä kertoa joillekin tosiasioita. Minusta on outoa että esim masennusta pidetään metaforana ja silti metaforasta voi saada sairauspäivärahaa tai eläkettä kuin sairaudesta.
Sinä sanoit että ikä vaikuttaa. Tiedoksi vaihdevuodet voi alkaa jo alle 40 vuotiaana. Vaihdevuodet ei johdu iästä vaan estrogeenin vähenemisestä.
Ei sillä mulle ole mutta miltä tuntuu heistä joiden masennusta pidetään mielikuvituksen tuotteena.
Ymmärrän pointin . Mutta pitääkö jotain lääkettä syödä sen takia ettei sairautta tulisi? Kun kyseistä sairautta ei ole ikinä todettu ja sen oireita.
Kun luin aiheesta miksi jotkut tutkijat eivät pidä masennusta sairautena on ettei nämä potilaat leimaidu ja saa vaikutteita masennukseen liittyvistä uskomuksista ja hoitoon koskevista asenteista. Potilaalle voi olla hyödyksi, jos heille selitetään, että masennuksella on tärkeä inhimillinen tehtävä, eikä se ole geneettisistä ja ympäristöön liittyvistä riskitekijöistä johtuva sairaus.
Miten tälläinen henkilö voi hakea sairauslomaa koska henkilö voi pimahtaa jos hän saa tietää että kyseessä on sairaus?
Eihän täälä masennusta ole kukaan kieltänyt.
Siitä täälä on intetty onko masennus sairaus vai pelkästään oiretila.
Joku sanoo masennusta metaforaksi ja metafora ei ole sama kuin oiretila. jos oikein mietitään
oiretila on merkki sairaudesta niin mikä se sairaus on missä on samoja oireita
Pyysin tekoälyä tekemään metaforan.
"Mielisairaus on kuin suomi 24 foorum, se jankkaa ja jankkaa, eikä koskaan parane."
En edelleenkään puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta tässä tullaan taas tähän tämän foorumin perisyntiin.
Kukaan täällä ei voi tietää sitä, että miksi 1/5 osa nuorista naisista kokee itsensä niin sairaaksi, että menee lääkäriin. Miksi sekä potilas että lääkäri ovat sitä mieltä, että lääke on riittävän hyvä vaihtoehto niiden ongelmmien ratkaisemiseen, miksi nuori nainen tulee sinne lääkäriin?
Ainoa asia mikä on varma, on se että se sotii lääkehaittauskovaisen ajatusmaailmaa vastaan, jossa ambulanssien pitää ajaa kaupungilla, ja kaapata nuoria naisia kyytiinsä pakkohoitoon.
Jos sinulla on näyttöä hoitovirheestä, niin silloin kannattaa auttaa virheen kohteeksi joutunutta ihmistä tekemään oikeanlaisia valituksia.
mitä sä nyt oikein ?? Masennus ai että sää pijät outona jos masennuksen takia myönnetään työkyvyttömyyseläke?? Miksi ajattelet noin ikävästi ettei saisi myöntää silloin eläkettä?Ihmisellä voi olla tosi suuri hätä. Etkö osaa mennä toisen ihmisen asemaan? Puuttuuko sulta empatiakyky kokonaan?
Mieti vähän mitä kirjoitat! Nyt mie suutuin. Koska mun isä sairastui vakavaan masennukseen ja hänelle myönnettihin työkyvyttömyyseläke. Kun hän alkaa tekemään jotain työskentelyä niin usein hermosto väsyy hänelle. Sama tapahtuu minullekin työnteosta. Usein joutuu menemään vuodelepoon&nukkumaan kun iskee uupumus.
Miksi jankutatte koko ajan toisillenne? En ymmärrä. Pitäs osata ajoissa lopettaa.
Ja sinulle sanon vielä uudelleem; koettaisit asettua toisen ihmisen asemaan paremmin, kiitos.
Ihmiskunta&maailma tarvii enemmän empatiaa ja halia. Vähemmän tällaista.
estrogeeni ja ikä tai estrogeeni mutta sillä ei ole mitään yhteyttä masennukseen&sairauteen joten siksi vaihdevuodet ei ole sairaudeksi kirjattu psykiatriassa.
No kaikkia oiretiloja ei luokitella sairaudeksi.
Etkö ymmärrä lukemaasi. Minä pidän outona sitä että joku pitää masennusta metaforana.
Minä sanoin " Minusta on outoa että esim masennusta pidetään metaforana "
Suutu tuolle joka pitää masennusta metaforana äläkä mulle joka yrittää hänelle sanoa että masennus on sairaus. Minä olen sairastanut masennuksen ja parantunut siitä.
Älä minua syytä siitä että joku ihminen pitää masennusta kielikuvana.
Täytyykö sinulle kertoa faktoja. Estrogeenillä on merkittävä yhteys masennukseen. Hormoni vaikuttaa suoraan aivojen välittäjäaineisiin, kuten serotoniiniin ja dopamiiniin. Estrogeenitasojen voimakas vaihtelu tai lasku voi laukaista tai pahentaa masennusoireita. Vaihdevuodet ei ole sairaus.,mutta sitä hoidetaan lääkityksellä johon tarvitaan lääkäriltä lääkeresepti. Jos olet nainen niin luulisi sinun tietävän tämän.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta kannattaa muistaa että netissä on ihmisiä jotka itsepintaisesti väittää valheellisia asioita vuodesta toiseen, eikä mikään sanominen siihen auta.
Mutta kun se ikääntyminen aiheuttaa sen estrogeenin vähenemistä, eli kyllä siihen ikä vaikuttaa.
J(a ikähän tarkoittaa aina jotain ikää, on se sitten 10 vuotta tai vaikka 80 vuotta.)
Vaihdevuodet alkavat kyllä naisilla eri ikäisinä, ei kaikilla samanikäisenä.
Tuota on kysyttävä lääkäriltä, vaikkapa siltä, joka niitä lääkkeitä määrää.
Viimeistään sitten, jos pimahtaa, niin luultavasti saa sairauslomaa.
Olen huomannut ja miettinyt ettei tälläiset ihmiset voi hyvin ja elä mielekästä elämää.
Nimenomaan. Netissä kirjoittelijat ovat yleensä anonyymejä, tuiki tuntemattomia, ja jotkut kirjoittavat myös ihan mitä sattuu. Ei niistä kannata itseensä ottaa tai alkaa itseään syyllistää. Me emme voi mitään sille, mitä kukakin kirjoittelee. Ikäväähän se on, mutta ei muita ihmisiä voi, eikä yleensä edes hyödytä alkaa määräilemään, estelemään tai mitään muutakaan. On vain hyväksyttävä, että olemme erilaisia.
Totta kai vaikuttaa mutta jollain vaihdevuodet voi alkaa jo reilu kolmekymppisenä. Kuule kyllä minä tiedän että vaihdevuodet alkaa eri ikäisenä. Minä olen jutellut eri ikäisten naisten kanssa ja aika monet heistä ovat olleet alle 40 vuotiaita.
Miten tämä ihminen pärjää kun kuulee että hän ellä onkin sairaus ? miten hän käsittelee sen asian. Jos ihmiselle ei voi sanoa että masennus on sairaus ettei ihminen mene ihan pois tolaltaan siitä tiedosta. Ihminen tuntee sen takia itsensä huonommaksi ja arvottomaksi.
Sen takia tutkijat eivät halua pitää masennusta sairautena .
Tervetuloa mt foorumille, missä järki ei aina voita.
Ihminen voi tuntea mitä vain. Voi tuntea itsensä huonommaksi ja arvottomaksi, mutta jos se ajatusmaailma ja tunteet alkavat aiheuttamaan psyykkisiä, joskus fyysisiäkin oireita, se muuttuu sairaudeksi.
Ja tämä sairaus ajaa useimmiten ihmisen itsetunnon aika alas, tulee häpeää, tulee lisää sitä arvottomuuden tunnetta, jne. On vaikeaa hyväksyä itseään, etenkin sairaana ihmisenä.
Mutta siihen on hoitokeinoja, jos on valmis ottamaan apua vastaan. Toipuminen ja paraneminen on sitä vaikeampaa, mitä enemmän suhtautuu vain negatiivisesti kaikkeen hoitoon liittyvään.
Ole huomannut ja näillä ihmisille ei ole perusteita väittämilleen.
Miten joku joka pitä esim masennusta kielikuvana on ikinä valmis ottamaan apua vastaan koska ei koe olevansa sairas ja pidä masennusta sairautena. Toki sitten on pakkohoito jos ihminen ei ymmärrä.
Aivan. Ja minä kysyin ja lääkäri ei käskenyt enää syömään lääkettä sairauteen jota ei ole koskaan todettu. Kaikki ei jaksa ja osaa pitää puoliaan ja potilaan oikeuksista kiinni.
Ei pelkän masennuksen takia kovin helposti laiteta pakkohoitoon.
Pitää olla pskykoottinen masennus.
Voi kuule monikin on ottanut masennukseen apua vastaan vaikka ei masennusta pidä oikeana sairautena.
joo mutta mistä ihminen itse se tietää kun hänelle on sanottu että masennus on ihan normaali reaktio .Mutta edelleen jos ihminen luulee että masennus on normaali olotila niin tuskin silloin tiedostaa miten paha tilanne on jos se muuttuu psykoottiseksi.
Miksi henkilö ei voi sitten sanoa että tarvitsee apua sairauteensa . Jos henkilö luulee että masennus on luonnollinen reaktio niin miten hän tietää olevansa sairas kun pitää olotilaansa luonnollisena ja normaalina.
Miten henkilö voi sairastua ja parantua sairaudesta mitä ei ole olemassakaan?
Eihän se ole muuten mahollista kun omissa mielikuvituksissa.
masennus on edelleen sairaus mutta jos henkilö haluaa uskoa tutkijoita jotka sanoo ettei masennus ole sairaus ,niin toki saa siihen uskoa.
Masennus ei ole sairaus vaan seuraus.
on sitä kuten aika moni sairaus on seuraus jostakin.
Seurauksesta kun pääsee eroon masennus paranee.
Kaikissa somattisessa sairauksissa ei päde sama laki.
Ei se toki minultakaan ole mitään pois jos joku haluaa uskoa olemattomaan sairauteen.
No kenellä täälä on ollut perusteet väittämille?ei kenelläkään.
Eikä sitä saa kutsua sairaudeksi, koska se saattaa satuttaa narsistisen persoonan tunteita.
Jos jonkun mielestä masennus ei ole sairaus niin mistä pitää parantua?
Kyllä minulla on perusteet. Käyhän lukemassa. Mm hormoneilla on suora vaikutus mielialaan. Mutta minä en ala toistaa samoja asioita taas.
Sinunkin perusteet ovat olleet toki hyvin pinnallisia.
Sehän nyt on sanomattakin selvää joka narsisti kortteja latoo pöytään paljastaa siinä samalla myös oman narsistisuuden.
Sinusta kehon hormonit ovat pinnallia. Kiinnostaa kuulla.
Hormonit eivät ole vain pinnallisia tai hetkellisiä ilmiöitä.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti.
Uskon että jokaisella tänne kirjoittavalla on omasta mielestään hyvät perusteet kirjoittaa sitä mitä kirjoittaa.
Valitettavasti objektiivisesta näkökulmasta useimmat perusteet ovat "Omaa kokemusta" jonka kuvitellaan sitten jotenkin kumovan yleisen mielipiteen tai käytänteet jne jne. Joskus jopa siinä määrin, että foorumilla vilisee itsepintaisesti toistettuja valheita.
Arvatenkin muiden lukioiden mielestä joilla on joko toisenlainen kokemus, tai tietämys siitä miten asiat oikeasti makaa, niin tämä ei ole hyvä tai riittävä peruste.
Jos oikeasti haluat keskustella hormooneista ja niiden vaikutuksesta henkiseen hyvinvointiin, niin ole ystävä ja tee sille oma ketju, mutta jos haluat jankata siitä vain osana hoidonvastaisuutta, niin voidaan toki jatkaa täälläkin.
Missä olen puhunut hoidon vastaisuudesta? Jos joku väittää hormoneja ja hormonitoimintaa pinnalliseksi niin voi hyvin perustella. Jos osaa perustella miksi hormonit eivät vaikuta mielilaan. Kun kertaa väittää että täällä on puhuttu vain pinnallisista syistä.
Sinä haluat elää siinä uskossa ettei serotoniinilla ja dopamiinilla ole merkistystä aivojen toiminnassa. haluatko että kerron mihin näitä tarvitaan
Ymmärsit varmaan itekki tosi hyvin että sanoin perusteluja pinnallisiksi en hormoneja.
Mutta jatka sä täälä jankkaamista.Mä keskityn nyt tästä juhannuksen viettoon.
Pinnallinen perustelu tarkoittaa argumentaatiota, joka käsittelee aihetta vain sen pinnalta. Se ei syvene ilmiön syihin, seurauksiin tai taustoihin, jolloin perustelusta puuttuu tieteellinen tai looginen syvyys ja vakuuttavuus. Kun kerron hormoneista niin vakutuksista niin se ei ole pinnallinen perustelu.
Katso otsikko ja tee hormooneille omansa.
juu mutta tässä ketjussa on myös puhuttu masennuksesta. Sen verran sanon sähköhoitoa ei tarvita jos aivot toimii normaalisti. Ja aivot tarvitsee hormoneja toimiakseen.
Niin kivaa kuin olisikin seurata narsistien juupas eipäs kinastelua, että kuka onkaan narsisteista paras, niin todellisuudessa oikeat narsistit on helppo erottaa narsistiksi perusteetta haukutuiksi yksinkertaisten narsististen piirteiden avulla.
Sellaisia on esimerkiksi.
- Jatkuva itsestä puhuminen.
- Jatkuva vähättely, siitä miten oma sairaus on vaikuttanut hoitoon joutumiseen.
- Empatian puute, esimerkiksi työntekijöitä kohtaan jotka ovat tehneet työtä heidän parantumisen eteen.
- Kyvyttömyys ottaa vastaan kritiikkiä.
- Jatkuva syyttely kaikkia muita ihmisiä kohtaan, joka kerta kun elämässä on joku vastoinkäyminen
- Jatkuva valehtelu, jotta minäkuva säilyy.
- Eikä opi virheistään
Ja se kaikkein helpoin tunnusmerkki.
- Narsisti ei kykenen nauramaan itselleen
Siitä vain pistämään rastia ruutuun, montako saa lotossa oikein.
Ei ainakaan minuun täsmää narsistin piirteet.
Näillä palstoilla myös siis epäillään joitakin ihmisiä ovatko he sairaita vai eivät. Lisäksi sairaat jotka ei ole tehneet töitä paljoa, saavat usein kritiikkiä. On olemassa aika paljon ihmisiä jotka ei ole juuri koskaan tehneet työtä koska on olleet hautaan asti sairaita. Ei kaikki ihmiset selviydy välttämättä. Sekin kannattaa muistaa näissä keskusteluissa.
Eivätkä kaikki täällä kommentoivat ole heti narsisteja jos sellaisia piirteitä löytyy. Ammattilaiset tekkee diaknooseja vain ja me kaikki muut oomme vain keittiöpsykologeja.
Eniten naurattaa tällä palstalla kaiken maailman epäilijät ja napakat kommentoijat jotka näkee ristiriitaisuuksia sun muita.
Esim minä oon saanu sellaisia kommentteja osakseni joissa mun kirjoitukset on nähty joskus ristiriitaisina.
Kaikki tulkihtee asioita vähä eritavalla.Siitä ne ristiriidat syntyy.
Esim tällä palstalla esiintyy sellaista että ei uskota sairasta ja nähdään ristiriitoja.
Kuitenkin esim mun kohdalla kaikki psykiatrit ja psykologit jotka on hoitaneet minua, eivät näe minun toiminnoissa &puheissa ristiriitaa ja epäilyttävää mitään.
Minulle myönnettiin eläke vähän yli 10 vuotta sitten ja tuolloin myös oli puhetta monista eri asioista ammattilaisten kanssa ja ne ymmärtää minua.
Moni tällä palstalla ei ymmärrä. Tulee kaikenmaailman ihmeellisiä narsisti-kortteja kun narsisti-kortteja heilutellaan tai sitten epäillään sairaan kirjoituksia että niissä on ristiriita että usein törmännyt tällä palstalla vähätteleviin kommentteihin.
Puhuin tästä viime kerralla psykologilleni ja hän sanoi että Suomi24-palsta on aika törkypalsta jossa ei ole järkeä paljoa että hän kehoitti ettei mun ainakaan kannata välittää ilkeistä kommenteista.
Vaikka jokaisella ihmisellä pitäisi olla ihan kohtalaisen hyvä tuntuma siitä, että miten listan kohdat käyvät ilmi, kuten vaikka jatkuva itsestään puhuminen, niin en ole ihan varma pystyykö ihminen itse julistautumaan vapaaksi narsistisista piirteistä, vai pitääkö todellisen havainnoinnin tulla ulkopuolelta.
Raskauskin on sairaus tämän mukaan.
Ahaa, enpä tiennyt, että sekin olisi noilla listoilla, sorry.
on niitä muitakin joilla on diagnoosikoodi esim Pienituloisuus tai taloudelliset vaikeudet,Miestyyppinen kaljuus ,Pieni raskausoksentelu,Vireystilan tai uupumuksen koodit,Alkoholin ja päihteiden käyttöön liittyvät koodit,Riskitekijät: Monet koodit (Z-koodit) liittyvät siihen, että potilaalla on jokin tulevaan sairauteen altistava tekijä (esim. sukurasite tai tietty elintapa), mutta henkilö on tällä hetkellä terve.
Se koodisto on suht monimutkainen, kirjaimet ja numerot aina tarkoittavat jotakin tiettyjä juttuja. Mutta ne onkin ammattilaisia varten, ei tavisten tarvitse niistä edes tietää, tai ei siitä ainakaan mitään hyötyä ole.
Tays sairaala otti masennuksenhoitosivuiltaan pois tuon masennus on "nönnönnöö välittäjäaineiden epätasapainotila"-höpönlöpön päivittäessään sivuja tähän päivään. Miksi? No mietipä sitä.
Samalla voit lukea Moncrieff et al analyysin siitä kuinka masennus ei liity mihinkään serotoniinivajeisiin millään tavoin. Koko kemiallinen epätasapaino on enemmän lääkeyjtiöiden markkinointipuhetta.
Ja lääkkeet aiheuttaa krmiallisia häiriöitä ajan saatossa. Huomaat sen sähköiskutuntemuksista päässä ym muista vieroitusoireista. Silloin sinulla on oikea kemiallinen häiriötila. Keho alkaa ajan saatossa vähentää serotoniinireseptorien määrää aineen vuoksi koska se yrittää pitöä huolta että mitään ei ole liikaa. Tulet fyysisesti riippuvaiseksi aineesta (dependence) kun keho mukautuu sen alla olemiseen.
Homouskin oli sairaus aikanaan.
Riittää epäily siitä. Minut määrättiin pakkohoitoon kun kärsin lääkehaitoista mitä lääkäri ei ottanut vakavasti laisinkaan ja päätti muuttaa vapaaehtpisen hoitoni pakkohoidoksi ja kiduttaa minua vielä lisälääkkeillä. Never forget. Menetin niin paljon tuossa kidutuslaitoksessa ja sain traumat. Onneksi selvisin hoidosta huolimatta ja otin asiat omiin käsiin lopettelemalla aineita mm sylkemällä aineita ulos jo itse hoidossa. Lääkehaittadiagnoosin sain myöhemmin.
Toivon vaan karmaa noille lääkäreille jotka vähätteli haittojani ja tunki lisää aineita jotka pahensi kaiken tosi pahalle tasolle. Toivottavasri vanhuufenhöperönä kokevat huonoja lääkereaktioita aineisiin minkä haittoja eivät usko. Eikä käy yhtään sääliksi jos joku tuosta henkilökunnasta joka ei uskonut haittojani kärsii joskus vieroitusoireista pahempana. Ansaitsevat sen täysin.
masennus on oire kuten päänsärky. Jotkut on vissiin pahan särynkin vuoksi päättäneet päivänsä. Sen reliabiliteetti sairautena on kehno. Sen alle voi niputtaa vaikka mitä tunteita surusta taloudelliseen ahdinkoon, eksistentiaalikriisiin, yksinäisyyteen ja burn outiin joka saa olon kurjaksi. Toki joskus on pessimistinen sairaalla tavalla eikä näe valoa mutta siltikin se on aina monimutkainen asia, ja usein oire jostain. On tyhmää ajatella että masennuksesta aiheutuu jotain, ennemmin se on että jostain aiheutuu masennus. Esim liiasta ryyppäämisestä. Itse näen yhä enemmän masennuksen luontaisena seurauksena esim pitkittyneestä stressistäa ja positiivisena siinä sitä että ihminen usein havahtuu muuttamaan tapojaan.
Lääkeyhtiöt markkinoi siitä masennuskyselyillä kartoitettavan simppelin asian. Se on johtanut siihen että iso osa väestöstä vetää aineita, usein ihan luontaisiinkin reaktioihin. Väitän että tosi synkät ajatuksetkin voi olla ihan ymmärrettävä reaktio jos kuormitus ylittää pärjäämiskeinot.
En itse miellä oloani enää masennuksena vaan sanoitan oloa mielummin omin sanoin. Täten myös ratkaisut löytyy helpommin.
Ei ole pitäviä todisteita että masennus johtuu neuroplastusuuden puutteesta. Uskon että tulevika kymmeninä vuosina lääkkeiden tuhopotentiaali aivoille tullaan ensin eläinkokeiden kautta huomaamaan. Kun katsoo tutkimuksia eläintutkimuksista, löytää jo merkkejä.
Neuroplastisuus on monilla nuorilla huipussaan. Jos masennuslääkkeet lisäisi neuroplastisuutta mikä järki on kajota tuollaisiin mekanismeihin. Noita määrätään etenkin nuorille.
Itse en koskaan enää anna aivojani muovailuvahaksi psykiatrialle ja lähde ei kontrolloituihin lääketutkimuksiin mukaan
Ja mikä ratkaisu tuohon ns neuroplastisuusongelman on?
1. Fyysistä riippuvuutta aiheuttavien aineiden vetäminen joiden vieroituksen ja pitkäaikaiskäytön vaikuruksia aivoille kukaan ei ole kunnolla viitsinyt ja jaksanut selvittää kunnolla. Ei varsinkaan nuorten ihmisten kohdalla aivojen kehitykseen liittyen.
2. Lepo, kunnon ruokavalio, liikunta, aivojen haastaminen jotta ne pysyy skarppeina. Tämä usein kyllä auttaa siihen aivojen homehtumiseen. Joskus on hyvä levätä ja hyväksyä tunteensa esim masennuskin
Siinä missä homous oli sairaus aikanaan ja sitä kautta sillä oli yhteiskunnan arvomaailmaan yhteyksiä, masennus on reaktio esim kapitalismin maailmaan jossa ainut tapa levätä 8-16 putken ulkopuolella ja saada joustoa on kävely lääkärille. Joo ei eläkkeellä tarvi toki tehdä töitä. Sen portinvartija on psykiatri. Muiden pitää, muuten vaihtoehto on kohta leikattu toimeentulotuki ja kova kärvistely. Osa-aikaistenkin pitää hakea kokoaikaiseksi. Standardi on 8 t päivä töitä, koko hiton elämän
Joo ja yleisesti psykoaktiivisilla aineilla on usein haittavaikutuksia ja samanlainen haittaprofiili usein eli samat haitat toistuu esim Abilifyn kohdalla akatisia on merkitty yleiseksi haitaksi. Psykoaktiivisten aineiden kohdalla säännöllisessä käytössä tulee fyysinen mukautuminen, fyysinen riippuvuus, siitä johtuvat vieroitusoireet ja joskus toleranssi.
Sanoiain että psykiatria oppisisältöikeen turmeli elämäni niin pahasti että on hankala täysin unohtaa. Se on osa identiteettiä nykyään että olen saanut harmia lääkkeistä ja vaikutttaa edelleen elämääni. Haitat ei poistuneet täysin.
Päästä irti menneistä, se helpottaa.
Epäilyksellä pääsee tarkkailuun. Pakkohoitoon pääsee vasta kun epäonnistuu tarkkailussa.
Tästä samaa mieltä, pelkkä epäily ei pitkälle johda, jos ei ole tarpeellista enempään.
Olisiko ongelma se että luulosairasta ei saa epäillä?
Pakkohoidosta ei voi valittaa.
Keksit ihan itse? Vai luotat että neljässä päivässä hätinä yleislääkärin paperit saanut katsoo onko oikeaa aihetta?
Epäonnistuu? Millä tavalla? Oliko tää peli vai lääketieellinen arvio josta oli puhe? Ei voi lääkepöhnässään vakuuttaa ketään koska heitä ei vakuuteta ns. syyttömyydestä kun sille päälle sattuvat.
Voi valittaa, ja täytyykin valittaa jos joutuu vaikka potilasvahingon kohteeksi.
Siitä ei tietenkään voi valittaa, jos potilas itse on niin tillin tallin, eikä tajua, että mitä tai miksi tapahtuu. Se on ihan oma henkilökohtainen ongelma.
Kantava ajatus länsimaissa on, että ihminen on syytön kunnes toisin todistetaan. Ongelma ei siis ole se, että joku "hullu" skarppaa pari päivää ja pääsee "vapauteen" Se on vain henkilökohtainen voi voi, jos ihminen ei saa tarvitsemaansa apua.
Fundamentaalinen ongelma on se, että ihmisiä alettaisiin alistamaan pakkokeinoille ilman pätevää syytä, mikä on lakiin selkeästi kirjattu.
Sairautta ei siis pystytä parissa päivässä diagnosoimaan, tai parantamaan, mutta terveet ihmiset pystytään seulomaan ja lähettämään kotiin siinä ajassa.
Epäilyn perusteella voidaan laittaa tarkkailuun. Tarkkailuaika on sitä varten tarkkailu, että sinä aikana katsotaan tarvitseeko ihminen pitempää osastohoitoa vai ei.
Terveydenhuollossa ei ole syyllisiä eikä syyttömiä, potilaat eivät ole syyllisiä tai syyttömiä. Tuollaiset termit liittyvät oikeudellisiin juttuihin, ei terveyden- tai sairaanhoitoon.
Ei siis ole antaa nimiä.
Laki on siis muuttunut. Jotain edistystä.
Edelleenkään ei poista faktaa että sairaalaan voi joutua kuka tahansa millä perusteelka tahansa vaikka söisi lääkkeensä sekunnilleen oikeaan aikaan eikä aiheuttaisi kenellekään muulle kuin vessapaperille sitä itseään.
Ei ole terveydenhuollossa. Syyllinen jos toisin todistetaan.
Eikös anonyymiteetin idea ole se että ei tarvitse liata omaa nimeään pieneen valhetteluun?
Näytäppä mulle nyt taas ne terveet ihmiset jotka on joutuneet pakkohoitoon ilman syytä ja jatketaan tätä länkytystä sitten sen jälkeen.
Millaisessa tilanteessa ihminen sitten joutuu sinne osastolle, jos ei missään ole aiheuttanut mitään hämminkiä ?
Eihän ne tule esim. kotoa hakemaan kesken esim. elokuvaillan tai vaikka sukujuhlien.
Tai jos ihminen on jossain kodin ulkopuolella, niin ei ne tule nappaamaan kadulta tai kaupasta kesken hyvin käyttäytyvän ihmisen asioinnin.
Ei sairaalaan viedä ilman syytä tai epäilyä.
Ja jos epäilyn perusteella viedään, eikä hoidolle ole tarkkailun jälkeen aihetta, ihminen pääsee kotiinsa.
Minä en ainakaan tunne ketään tervettä, joka olisi viety osastohoitoon terveenä.
Ystäviäkin on, pari sairastakin, eikä heitäkään ole minnekään viety, ei ole otettu sisään vaikka ovat itse yrittäneet osastolle päästä.
Itse kerran asioin terveyskeskuksessa, lääkäri sanoi laittavansa lähetteen avohoidon poliklinikalle, osastolle ei lähettänyt siltikään.
Kenties käytökseni oli sen verran asiallista, ettei millekään pakkohoidolle ollut tarvetta. Eikä siinä ollut edes kenties, tiesin itsekin, ettei minua voinut hoitoon laittaa.
Olin lääkärissä aivan muista syistä kuin psyykkisistä.
Huvittavaa oli sekin, että olin silloin vielä asiakkaana, psyk. poliklinikan kirjoilla, ja sieltäkin minulta kysyttiin, miksi se yleislääkäri oli laittanut lähetteen, koska olin jo heidän asiakkaana.
Tunsivat minut siellä, ja tiesivät, ettei hoidolle ollut tarvetta. Kehottivat vieläpä vaihtamaan yleislääkärin toiseen, koska oli kohdellut minua sillä tavalla.
Mikä on väärä potilas?
Ne haaveet, missä itse (tai muut veronmaksajat) haluaisi maksaa liisää siitä että ihmisiä hoidetaan turhaa. Eivät ole mitään "terveitä" haaveita.
Mutta sitä voi miettiä, että saako suomessa liian helposti sairaslomaa tai sairaseläkkeitä? Erityisesti eläkkeen kriteereitä on nostettu, mutta pitäisikö kriteeristöä nostaa kautta linjan entisestään?
Ei tosiaankaan ihmisiä hoideta turhaan.
Itse olin vuosikausia psykiatrian puolella potilaana, ja asiakkaana. Kun alkoi menemään paremmin, niin kaikki katkaistiin, lopetettiin avohoitosuhdekin kokonaan.
Itseäni se ei haitannut lainkaan, ja olen ilman pärjännyt. Mutta jos turhaan hoidettaisiin, olisin vieläkin hoidon piirissä.
Ainaki potilaat jotka saavat väärän diagnoosin kautta väärä hoitoa on turhaa.Kukaan ei hyödy väärästä hoidosta.
Mikäli kyseenalaistaa palkattoman työn karensain uhalla Suomessa niin joutuu tarkkailuun, koska ei ole yhteistyökykyinen ja on hankala
Pelkkä kyseenalaistaminen ei johda tarkkailuun. Taitaa johtua enemmänkin siitä, millä tavalla kyseenalaistaa, kuinka käyttäytyy kyseenalaistaessaan.
Asiallinen ja rauhallinen käytös ei johda mihinkään toimenpiteisiin, ei tarkkailuun, ei pakkohoitoon.
Mihin tarkkailuun te- toimisto ryhtyy ? Jos sinä kieltäydyt toimenpiteistä ilman pätevää syytä niin sinä tiedät että siitä vo tulla karenssi.
Aloituksen esiinnostama aihe on aiheellinen. Mutta eikö noin, eli eli joidenkin elämässä tulleita normaalejakin ongelmia, kuten vaikka perheessä tulleita ristiriitoja ole saatettu tulkita oireilevan henkilön kohdalla psyykkiseksi sairaudeksi ja eikö näin ole tehty jo useamman vuosikymmenen ajan?
Jos joku reagoi perheen sisäisiin ongelmiin, tai vaikka omasta epävarmuudesta tässä maailmassa mt-oireina, kuten ahdistuksena, niin onko se ( että henkilölle annetaan jokin mt-diagnoosi ja siihen lääkkeet) välttämättä tosiaan oikea tapa ratkaista yksilön ongelmia?
Pidetään. En ole mahtunut sinne.
Tämän foorumin perusongelma on se, että kun ei pystytä hyväksymään sitä omaa psykoossairaus diagnoosia, niin ei pystytä hyväksymään mitään diagnooseja.
Eikä sen takia pystytä hyväksymään sitä, että jokainen diagnoosi itseasiassa kuvastaa jokaista yksilöllistä ihmistä yksilöllisellä mielenterveysongelmallaan.
Sen takia pitää ruveta inttämään, että tämä tuo ja se, ei voi olla mielenterveysongelma, koska minunkin psykoosisairaus vaatii yksilöllistä hoitoa.
Te sairaudentunnottomat ihmiset voisitte pitää näppinne erossa muitten ihmisten sairauksista, ja hoitaa ihan sitä omaa ongelmaanne.
Itseenhän sitä on parasta keskittyä. Ja omiin ongelmiin.
Minullakin todettiin psykoosisairaus aikoinaan. Hyväksyin sen, että olin sairastunut. Vuosia hoitoihin ym. meni, mutta lopputulos on tärkein. Arvostan eniten sitä, että selvisin. Tilanne silloin aikoinaan oli erilainen, ja nyt on toisenlainen tilanne.
Mikä psykoosisairaus? Elämäni ainoa "psykoosisairaus" mystisesti alkoi mystisesti ssri vieroitusoireiden ja haittojen aikana.
Ja alkoi lievittyä kun tein täsmälleen eri tavoin kuin psykiatri neuvoi - lopetin toksiset aineet jotka laukaisi haittaa. Sain lopulta haittadiagnoosin joka olisi pitänyt asianmukaisesti kirjata heti mutta psykiatri vähätteli oireitani ja puski lisää aineita sotkien päätä
Hyväksyn sen että minulla on psykiatrisen hoidon laukaisema ptsd. Ja minulla on myös muuta lääkkeiden laukaisemaa kehossani mm pssd. Pitkästä lääkekäytöstä on jäänyt harmia hermostooni.
Olin masennusdiagnoosilla ennen ja en ole jäänyt sen vangiksi vaan alkanut toimia ja löytänyt neuroplastisuuden voiman. Moni kuka identifioituu vahvasti masennukseensa ei löydä sitä - vaan selittelee sillä kaikkea.
Minun puolesta kuka tahansa saa kokea niin oman sairautensa miten kokee ja vetää pillereitään vaikka silmät päässä seisoen.
Samalla etenkin nuoria pitää suojella medikalisaatiolta ja heidän pitää saada informoitu suostumus aineisiinsa. Itse en koskaan saanut ja näin sen puolen missä potilas on osa ei kontrolloitua lääketutkimusta. Se ei ole tieteeseen perustuvaa
Koko Suomen kansa tarvitsee psykiatrista hoitoa niin kauan kuin kokoomus on vallassa, Nimim. PAHA PÄIVÄ!
Yksikin hoidokki haettiin ambulansilla Lapista asti kun ei tullut ajoissa piikille: Että näin hyvin hoidetaan Suomessakin:
Se hoidokki on ollut varmaan sellaisessa kunnossa, että on hoitoa tarvinnut.
Itselläni oli aikoinaan piikkilääkitys, ja silloin kun en mennyt piikille, ei minua mistään haettu, vaikka oli lyhyt matkakin, ei siitä olisi ollut kiinni. Ehkä en sitten ollut niin huonona kuitenkaan.
haettiin lapista asti minne? etelä-suomeen?
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta kaikille huru-ukoille ja akoille tiedoksi, että hoitajalla ei ole mitään vakoilulaitetta, millä hän tietäisi että missä puolella suomea kaikki "potilaat" viilettää. Ja lähettelee sinne ambulansseja
Se on ihan eri juttu jos joku pohjosen poika näkee että nyt jänkhällä juoksee sellanen sarvipää alasti, että on parempi soittaa kissalanpojat asialle, ja sieltä sitten järjestetään kyyti kotikonnuille.
Eli enemmän faktaa ja vähemmän lapinlisää kiitos.
Tai ehkä olit huonona mutta sinua ei vain kiireen vuoksi haettu piikille. Jokainen tietää että sotelaisilla on kiire.
Voi kun et tunne minua, et tiedä, ettei minulla ole piikkilääkitystä, ei tosin muitakaan lääkityksiä. Teet hätiköityjä johtopäätöksiä, toki se on täysin oma ongelmasi.
Ei ole minun ongelma tosiaan ettet ymmärrä lukemaasi. Voit halutessasi alkaa opetella vaikka saman tien!
En ole kokenut tarvetta psykiatriselle hoidolle Kokoomuksen takia.
Hoidoilleni kauan sitten oli paljon pahemmat vaikeudet, kuin joku Kokoomus. Aika pienestä "kaatuisin", jos Kokoomus sen saisi aikaan. Onneksi ei.
Parempia aikoja odotellessa.
Jos puoskarilääkäri ei osaa, helposti tulee mielenterveysdiagnoosi. Valitin useiden vuosien ajan omalla diagnoosillani eri lääkäreille oireistani. Eniten antoivat mielenterveyteen liittyviä diagnooseja - kunnes sairaus, josta olin vuosikausia valittanut, löytyi. Sain hoidon ja pääsin ko. vaivoista eroon.
Antoivat minun kärsiä useita vuosia turhaan.
Mutta enää et kärsi. Keskity tähän hetkeen ja siihen ettet enää kärsi.
Minulla oli mt-diagnooseja jo valmiiksi taustalla, kun aloin oireilla fyysisesti. Meni pitkään, kun yleislääkärit väittivät kaiken johtuvan vain psyykestä, pari lähetettäkin lähti menemään psykiatrian puolelle. Oireilun aiheuttama vaiva kyllä sitten leikattiin sisäelimistä pois.
Olihan ne myös henkisesti aika raskaat pari vuotta, kun ei uskottu, että oikeaa vikaa oli.
Mutta pääasia, että kaikki järjestyi lopulta.
Eikö tämä fyysinen sairaus näkynyt esim verikokeissa poikkeavina veriarvoina vai miten sait lopulta oikeanlaista hoitoa?
Ei se alkuun näkynyt, valitettavasti. Tuli toki näkyvää oireilua kehoon, ihottumaa, ym. erilaisia yleisoireita.
Verikokeet ja kuvantaminen olivat alkuun pitkään kunnossa. Tulehdusarvo kun nousi lopulta, lääkäreille tulikin jo hätä, mikä mahtaa olla pielessä. Siinä vaiheessa heitti kyllä jo muutkin veriarvot. Ja kyllä näkyi jo kuvantamisessakin, että ongelma oli.
Tilanteen eteneminen kesti pitkään ilman, että olisi näkynyt missään. Onneksi lopulta näkyi, koska tilanne oli jo aika paha, ja vaati ison leikkauksen.
Eli en ollut turhaan valittanut vaivojani, vaikka niin alkuun väitettiin.
Mitä oireita sulla oli kun epäiltiin psyykkistä sairautta?
Siis selitin tuolla aiemmin, että vaiva oli fyysinen, ei psyykkinen, vaikka niin lääkärit väittivät.
Minulla ei ollut minkäänlaisia psyykkisisä oireita, ainoastaan menneisyydessäni on ollut mt-ongelmia, jotka jo helpottaneet ja pärjään psyykeni kanssa aika hyvin.
Ei ollut oireita, vaan terveystiedoissani näkyvät psykiatrian diagnoosit hankaloittivat avun saantia fyysiseen ongelmaan. Oli ilmeisesti helppoa vedota, että oireeni olisivat olleet psyykkisiä, koska aikoinaan niitä ongelmia on ollut.
En ole suinkaan ainoa mt-toipuja/-ongelmainen, jolla on ollut vaikeuksia hakiessaan apua fyysisiin vaivoihin. Uskottavuus taitaa olla jokseenkin heikompi, kuin ns. normaali psyyken omaavalla ihmisellä, jolla ei ole edes tiedoissa näkyvissä mitään mt-taustaa.
No mitä fyysisiä oireita sulla oli koska itse epäilit fyysistä sairautta johon hait apua? Oliko sinulla näkyviä oireita vai minkä takia hakeuduit terveydenhuoltoon?
Ei kai tämä keskustelu ole oikea paikka kysellä julkisesti tuntemattomilta ihmisiltä kenenkään sairaushistoriaa. Malttia uteliaisuudelle.
Ei kyse ole uteliaisuudesta. Mutta jos henkilö kertoo ettei häntä oteta todesta koska on mielenterveystaustaa ja kuitenkin hän on päässyt tutkimuksiin niin eikö se ole silloin ole tutkimista. Hän on päässyt verikokeisiin ja kuvantamiseen joka ei ole ensin sairautta esiin tuonut. Ymmärsin ettei hän ole päässyt tutkimuksiin. Jos verikokeet ja kuvantaminen ei ole aluksi osoittaneet sairautta niin eihän silloin sitä fyysistä sairautta ole voitu todeta. Myös psyykkiset häiriöt voivat aiheuttaa fyysisiä oireita.
Psyykkiset häiriöt toki voi aiheuttaa fyysisiä oireita.
Mutta ammatti pätevä lääkäri kuiteskin pois sulkee mahdolliset fyysiset syyt taustalta pois.Aina ei voi suoralta johtopäätöksellä sanoa että fyysiset oireet johtuu psyykkisistä syistä.
Ja tässä tapauksessa on tutkittu. Vaikka henkilöllä on ollut mielenterveystaustaa niin hän on päässyt tutkimuksiin.
Olet oikeassa, tämä foorumi ei ole oikea paikka sille, mutta ongelma on että kaikki yleisenä tiedetyt tai tilastolliset faktat ammutaan täällä aina alas henkilökohtaisilla subjektiivisilla kokemuksilla, niin niistä tulee automaattisesti osa keskustelua vaikka ne eivät siihen kuuluusikaan.
Totuus ei siis muutu subjektiivisella kokemuksella, vain sen takia ettei sitä ole soveliasta kyseenalaistaa.
mut pitäs niinku uskoa toisten kokemuksia enemmän näillä palstoilla että täällä palstalla on myös tapana heti epäillä kaikkea .
Olen tuo, joka kerroin, ettei alkuun uskottu fyysistä oireiluani, etenkään koska kokeissa ja kuvantamisissa ei näkynyt mitään.
Vaivoja väitettiin johtuviksi psyykkisistä syistä.
Lopulta kuitenkin tilanne muuttui niin, että kokeetkin alkoivat heittämään ja kuvantamisessa näkyi ongelmia.
Olin sairas, ja päädyin leikkauspöydälle, jossa se monen lääkärin väittämä "psyykkinen ongelma" operoitiin pois.
Ei kannata olla liian utelias, ihminen yleensä kertoo vain sen , minkä itse haluaa.
Tutkittiin joo, perusverikokeita enimmäkseen, joissa ei paljastunut mitään.
Eniten vaikutti uskottavuuteen se, kun tulehdusarvo oli pitkään alhaalla (silloinhan ei vikaa missään ole...).
Se arvo kun nousikin ykskaks, niin saman tien lääkärit olivat jo huolissaan, mikä mahtaa olla vialla. Paljon on kiinni pelkästä tulehdusarvosta, jota kytätään usein ainoana potilaan tilasta kertovana mittarina.
Eipä sille kukaan mitään voi, jos ei uskota, tai sitten uskotaan. Sehän on jokaisen oma valinta, mitä uskoo, mitä ei. Siihen ei paljon asioista kertova ja kommentoiva ihminen voi vaikuttaa, mitä muut uskovat tai eivät. Ja mitä väliä sillä loppujen lopuksi on tällaisella keskustelupalstalla, jossa kukaan ei tunne tosiaan ?
Aina voi käyttää omaa harkintaa, haluaako uskoa juttuja vai ei. Kaikkea ei edes kannata uskoa.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta se on ikävää jos somaattisen vaivan hoitoon on vaikea päästä MT-ongelmien takia, mutta täytyy myös muistaa, että vaikka somaattinen ongelma olisi hoidettu, niin MT-ongelma jää jos sitä ei hoideta.
MT-ongelmien hoito on yhtä tärkeää kuin somaattisten ongelmien hoito.
Joskus käy niinkin päin, että mt-ongelmat on jo saatu hoidettua, ihminen voi riittävän hyvin psyykkisesti, mutta kun mt-diagnoosit pysyvät tiedoissa, niin somaattisen puolen lääkärit lukevat, ja uskovat sokeasti niitä diagnooseja.
Vuosien varrella on tullut tavattua useampia lääkäreitä, joilla on jokaisella omanlaisensa asenteet mt-taustan omaaviin potilaisiin. Ja asenteet ovat hyvinkin erilaisia. Asennoituminen voi joskus olla hyvinkin yksinkertaista "kerran hullu, aina hullu"
Olen vuosia sitten tästä keskustellut myös psykiatrin kanssa, joka kertoi, että tuo "ongelma" on yleisessä tiedossa kyllä. Saihan siitä paljon mietittävää, että jos se on kerran yleisessä tiedossa, niin miksi asialle ei tehdä mitään.
Toki kaikki lääkäritkin ovat "vain" ihmisiä, ja ihmisten asennoitumista erilaisiin asioihin on vaikea mennä kenenkään toisen alkaa muuttamaan.
Vaikka ongelma on todellinen ja "hyvin tiedossa" niin väitän että suurin ongelma on potilaan käytöksessä jos mt ongelmat nousevat päälimmäisiksi lääkärikäynnillä.
Eipä niiden ongelmien ole tarkoitus nousta päällimmäiseksi, mutta joskus saattaa lääkäri nostaa ne päällimmäiseksi, jo ihan terveystiedot luettuaan.
Helppohan on väittää jotain, josta ei ole itsellä kokemusta lainkaan.
jos sinulla on hoitosuhde ja vointisi on parantunut ja elämäsi on hyvää,niin kyllä se kirjataan sinne potilasasiakirjoihin. Kyllä terveydenhuolto näkee jos potilas on yhteydessä terveydenhuoltoon mielenterveyssyistä.
Tiedän kyllä tuon. Minulla oli pitkä hoitosuhde psykiatrian puolella, vointini parani, hoitosuhdekin lopetettiin.
Toki ne terveystiedot näkyvät, kyllähän se on selvää.
Olikin kyse siitä, kun mt- diagnoosit kuitenkin jäävät näkyviin, ja jotkut yleislääkärit lukiessaan diagnoosit, asennoituvat potilaaseensa diagnoosin mukaisesti sairaana olevana ihmisenä. Toki lääkäritkin ovat "vain" ihmisiä, ja ihmisestähän se on aina kiinni, kuinka hän suhtautuu ja asennoituu toiseen ihmiseen.
Piti sanoa fyysisistä oireista. kun terveydenhuollon henkilöstö myös näkee että potilas voi hyvin ja elämä on tasapainossa niin luulis toisen lääkärin uskovan kollegan sanoja.Jos lääkäri haluaa puhua potilaan hyvästä voinnista ja elämänlaadusta, niin minä sanoisin että voidaan jutella siitä jos aikaa jää, kun ensin vaiva tutkittu ja hoidettu jonka takia lääkäriin on mennyt.
Terveydenhuollon henkilöstöllä ei taida olla aikaa lueskella potilaiden terveystietoja.
Terveydenhuolto on nykyään todella "risaista", lääkärit vaihtuvat usein, jopa omalääkärikään ei kauaa pysy ihmisen omalääkärinä. Erikoisaloilla on jokaisessa omat lääkärinsä, kuka heidän tekstejään perehtyy lukemaan tarkasti, ei kukaan.
Psykiatrian puoli on erikseen, ei niitä tekstejä yleislääkärit lue, jos ei ole erikseen tarvetta.
Yleislääkärit esim. terveysasemilla eivät lue erikseen käynnin tekstejä, jos potilas on käynyt vaikka päivystyksessä jonkin vaivan takia.
Joskus joku erikoislääkäri sanoo potilaalle, että jokin asia olisi hyvä tutkia ja selvittää, mutta kuka sen sitten tekee ? Potilas kun puhuu asiasta vaikka terveysasemalla, niin mitään ei tehdä.
Ja keskustelevatko he edes kamalasti keskenään, nykyään vain luetaan pikaisesti potilaan esitiedot koneelta ja se siitä.
Eli sinulle edellinen kommentoija (00266); voit vaikka kuinka puolustella terveydenhuoltoa, mutta kun se ei aina toimi kuten pitäisi.
Ensinnäkin jos sinä olet parantunut mt sairaudesta niin se poistetaan sieltä diagnooseista,jos et tiennyt. Jos hoitaja tai lääkäri on katsonut ettet ole parantunut niin sitä ei poisteta vaan sen takia että potilas sanoo olevansa parantunut.
No minä olen saanut hoitoa ja tutkimuksia vaikka minulla on ollut masennus diagnoosi ja olen masennuksesta parantunut . Olen sitten nähtäväti ainoa joka saa hoitoa vaikka menneisyydessä on masennusdiagnoosi.
Etkö sinä hoitoa fyysisiin oireisiin vaikka sinulla on ollut mt diagnoosi? Ja jos sinulla on poikkeavat veriarvot niin sinulle on sanottu että johtuvat mielenterveydestä.
Tiesin, ja tiedän kyllä, että se diagnoosi pitäisi poistaa, mutta ei se näköjään mene niin.
En ole potilaana erityisemmin sanonut parantuneeni, ja tuskin paranenkaan täysin, vaikka toipunut olen.
Psykiatrian puoli tosin itse päätti (lääkärit ja hoitajat), etten enää mitään hoitoa tarvitse, eli eivät he varmaankaan kovin sairaana minua enää pitäneet.
En nyt kovin usein hoitoa tarvitse, mutta takavuosina oli hankalaa, kun ei uskottu fyysisiä oireita. Se oli raskasta aikaa. Toki alkuun ei näkynyt veriarvoissa mitään, eikä kuvauksissakaan. Näkyviä oireita oli kyllä, ja yksi erikoislääkäri teki kaikkensa, että vaiva selviäisi. Hän laittoi joitain lähetteitäkin, ja oli yhteydessä joihinkin lääkäreihin, mutta heillä ei kiinnostus tainnut riittää, kun aina löytyi jokin selitys.
Pieniä heittoja oli verikokeissa koko ajan silloin, virtsassakin jotain heittelyä (proteiinia yli viiterajan).
Ei ne veriarvojen heittelyä sanoneet johtuviksi mielenterveydestä, vaan oireiluani.
Leikkaukseen päädyin lopulta, ja se asia hoitui sillä siinä vaiheessa. Toki ongelma on sellainen, että se tulee vaivaamaan koko loppuelämäni ajan, enkä ihan helposti ala käymään yhtä vaikeita vuotta, kahta läpi, eri lääkäreiden kanssa. Se oli todella turhauttavaa, ja toki henkisestikin raskasta, en voi sitäkään kieltää. Kestin sen kuitenkin.
Edelleen on kuvauksissa ollut poikkeuksia, niistä ei välitetä mitään. Veri- ja virtsakokeissa jos joku on ajoittain heittänyt, ei niihin ole puututtu.
Yksi hoitaja kiinnitti huomiota siihen, kun katsoi terveystietojani ollessani läsnä, että "sullahan on vaikka mitä, eikä mitään seurata millään tavalla".
Mitäpä siihen sanomaan asiakkaana/potilaana, kun ei itse tiedä selitystä, miksi niin on ?
Luin joitain vuosia sitten hyvän, mielenkiintoisen kirjan, joka oli nimeltään " Mies jota ei uskottu ". Se kertoi yhden miehen taipaleesta terveydenhuollossa, kun hän alkoi oireilla sairauden takia, siitä miten häntä kohdeltiin, miten häneen asennoiduttiin, monista ongelmista ja epäkohdista, joita hän kohtasi. Ja taustalla oli kuin olikin ihan oikea sairaus, ei psyykkinen. En nyt muista, mikä oli sairaus. Hänen kirjoittamaansa tekstiin oli helppo samaistua. Ja kyllä näitä juttuja varmasti riittää monia muitakin. Ei nuo kokemukset niin harvinaisia ole.
Itse en ole kirjaa kirjoittanut, vaikka onhan sekin mielessä käynyt, siitä tulisi ehkä liian pitkä, jos yrittäisin kaiken saada samoihin kansiin. Ja toki tullut ajateltua, että kiinnostaisiko sellainen edes ketään. Vaikka onhan noita muiden kirjoittamia itsekin tullut luettua.
Mutta onko sinulla lääkitys siihen diagnoosiin. Voithan sä olla toipunut mutta jos sulla on siihen lääkitys niin silloin sitä diagnoosia ei poisteta.
Kerrotko hieman tarkemmin miten olet tullut tähän väitteeseen päätyneeksi.
Minulla ei ole ollut enää moneen vuoteen lääkitystä sairauteen, josta diagnoosi on aikoinaan tehty.
Juu, kun suurin osa myös mt-ongelmaisista osaa käyttäytyä aivan hyvin siellä yleislääkärinkin vastaanotolla.
Ei silloin nouse mt-ongelmat päällimmäisiksi, ei ainakaan pitäisi, vaikka sitäkin valitettavasti joskus tapahtuu.
Et todellakaan ole ainoa. Vaikka itselläni on vaihtelevaa kokemusta terveydenhuollosta, niin diagnooseista huolimatta on vaivojani myös hoidettu somaattisella puolella.
Sinun pitää kysyä hoitotaholta miksi diagnooseja ei voi päivittää paikkansa pitäviksi.
Itseltäni ei kyselty mielenterveydestä kun kävin lääkärissä pyytämässä vaihdevuosien hormonikorvaushoitoreseptin. Pysyttiin aiheessa . Ei mitään ongelmia. Minusta oli mukava lukea että oli mainittu että potilas on asiallinen ja rauhallinen. Mutta myönnän lievä masennus ei ole pahimpia mielenterveysdiagnooseja.
Enpä maininnut, että psykiatri olisi sanonut "hyvin tiedossa", vaan hän sanoi "yleisessä tiedossa". Se tarkoittaa varmaankin sitä, että tuo kyseinen ongelma lääkäreiden suhtautumisesta on yleisesti tiedossa kenties kaikilla erikoisaloilla samoin kuin perusterveydenhuollossakin. Eli tiedossa yleisesti, toki sitä ei voi tietää, onko se hyvin tiedossa, tai sitten on, mutta siitä ei välttämättä niin välitetä.
Ehkäpä se on ongelmana, kun ei enää ole moneen vuoteen ollut mitään hoitotahoa, ei hoitokontaktia.
Psyk. diagnoosi voi olla "pahempikin", ja lääkäri voi somaattisen vastaanoton jälkeen siltikin kirjoittaa, että potilas on asiallinen, orientoitunut, rauhallinen, jne. Potilaan käytös ei ole pelkästään mistään diagnoosista kiinni, oireethan sen ratkaisee, käytöksenkin, jos on "pahemmasta" sairaudesta kyse.
Ai jaa. No joka tapauksessa minä olen saanut ihan asiallista kohtelua ja pysytty siinä aiheessa jonka takia olen lääkäriin mennyt.
No oisit kysynyt silloin kun vielä hoitosuhde oli. Pitää osata olla hieman aktiivisempi eikä vaan jättää asioiden olla ja sitten suomi24 palstoilla kertoa.
Sehän on hyvä asia. Kyllä olen itsekin saanut enimmäkseen ihan hyvää kohtelua, joskus on ollut ns. ylilyöntejä. Lääkäreistähän se on kiinni, heidän suhtautumistavastaan ja asenteistaan.
Jos on vaan masennus diagnoosi niin sitte voi olla helpompaa.
Psykoosisairaus diagnoosilla ei olekaan niin helppoa.
Itselläni on kokemusta nimenomaan tuolla psykoosisairaus-diagnoosin omaavana.
On ajoittain vaikuttanut, että jotkut lääkärit (muut kuin psykiatrit) kuvittelevat psykoosisairauden olevan ikuinen, vaikka ihminen voi olla parantunutkin siitä. En ole koskaan väittänyt parantuneeni, mutta toipunut olen, eikä psykooseja ole ollut yli 20 vuoteen.
Kun vanha diagnoosi on terveystiedoissa, ihmistä saatetaan pitää psykoosisairaana aina, vaikka hän ei sitä enää olisikaan.
Jos olet psykoosisairaudesta parantunut niin voit pyytää lääkäriä lukemaan edelliset potilaskertomukset joissa vointisi on todettu hyväksi ja elät muutenkin tasapainoista ja mielyttävää elämää. Ei siinä kauan mene kun lääkäri lukee edellisen käynnin kirjauksket jos terveydenhuollossa ei ole ollut asiointia.
Lääkäri kyllä lukee edelliset kirjaukset jo ennen kuin olet vastaanotolla.
Läääkäri voi tulkita että se psyykkinen tila on huonontunut ennen kuin on edes nähnyt potilasta.Niin se vain menee.
Kerrankin joku ymmärtää tämän pointin. Lääkärit tekevät tosiaankin turhan usein oletuksen vastaanotolle tulevasta potilaasta jo pelkkien kirjausten perusteella.
Jos on esim. psyykkinen sairaus diagnosoituna, potilas on jo valmiiksi "pöpi" mennessään lääkärin huoneeseen.
Ei se tosin aina ole noin, mutta kun se ei saisi olla koskaan noin.
En olisi ihan niin varma. Kyllä lääkäri lukee kyllä olennaisia juttuja jo ennen potilaan saapumista. Mutta nyt tarkkana, mitkä on niitä olennaisia juttuja? Jos ihminen käyttäytyy asiallisesti, eikä ongelma mitenkään liity mielenterveveyteen, niin paljonko lääkärillä on joutoaikaa lukea jotain epäolennasita?
Ihan sama kun väittäisi että lääkehaittauskovainen kävisi lukemassa kaikki lääkkeiden tai muun MT-hoidon hyödyt, ennen kuin se tulisi tänne valittamaan lääkkeiden haitoista.
On vain asioita jotka tapahtuvat enemmän mielikuvituksessa kuin todellisuudessa.
Vai että pitää oikeen uskoa että saa lääkkeistä haittaa.
Sama pätee siis hyödyissä.Eli uskomushoitoa koko psykiatria.
No mikä on ongelma kun olet päässyt tutkimuksiin mt diagnoosista huolimatta. Minkä mt diagnoosin sait kun tutkimukset ei heti näyttänyt syytä?
Näkeehän se lääkäri millasessa mielentilassa potilas on. Miten niin tulkita jos on ollut hoitosuhde jossa lääkäri tai hoitaja on kirjannut omat havainnot potilaasta ja potilaan voivan hyvin niin epäileekö toinen lääkäri toisen lääkärin merkintöjä potilaan parantumisesta.
Jos potilas on parantunut mt diagnoosista niin se on kirjattu kyllä sinne potilasasiakirjaan. On eri asia jos ei ole toipunut ja parantunut.Esim masennus ei ole sairaus josta ei voi parantua ja joka kestäisi lopunelämän.
Lääkärin ei tarvitse lukea mitään olennaista, eikä epäolennaista, riittää kun hän lukee potilaan diagnoosit.
Siinä jos lukee mt-diagnoosi, niin lääkäri voi ottaa asenteen sen perusteella, että jonkin tietynlainen potilas on tulossa vastaanotolle. Eli hänellä on mielikuva diagnoosin omaavan potilaan olemuksesta, miten esim. psykoosisairas muka käyttäytyy, tms.
Jos todellisuudessa haluat tietää, onko tuo mahdollista, niin hankipa itsellesi mt-diagnoosi ja käy kokeilemassa.
Onko tämä väännettävä rautalangasta, ennen kuin ymmärrät lukemaasi ?
Mt-diagnoosi vaikeutti tutkimuksiin pääsyä, koska oireiluani väitettiin johtuvaksi psyykkisistä syistä. Siinä vaiheessa en tietenkään saanut mitään mt-diagnoosia. Vaivani hoidettiin leikkauspöydällä, eli ongelma ei ollut psyykestä johtuva.
Joko nyt ymmärsit, mikä tarkoitukseni oli tuossa jutussa ?
Vaikka sinulla on asennevamma lääkäreitä kohtaan, niin kaikilla lääkäreillä ei ole automaattisesti asennevammaa sinua tai muita potilaita kohtaan.
Minä olen kertonut että minulla on ollut masennus josta olen parantunut. Minulla ei ole tarve hankkia itselleni psykoosisairautta.
Mutta sinä kuitenkin pääsit tutkimuksiin jossa ensin ei näkynyt mitään. Eihän ne tutkimukset olis aikasemmin osoittaneet mitään kun ne ei näyttänyt silloinkaan kun pääsit kokeisiin.
En olekaan yleistänyt asiaa koskemaan kaikkia lääkäreitä. Lääkäritkin ovat "vain" ihmisiä, ja heitä on paljon erilaisia. Myös asennoitumisen suhteen, suurin osa läkäreistä ei anna asenteiden vaikuttaa potilaan kohtaamisessa, on potilaalla mitä tahansa diagnooseja, mutta ikävä kyllä, jotkut ottavat huonon asenteen, vaikka eivät edes tunne potilasta etukäteen.
Kyllä minullakin joskus asenteet ovat vaikuttamassa, kun menen lääkäriin, mutta vasta kohtaamistilanteessahan selviää millainen toinen on.
Ja vaikka asennoituminen ei olisi aina paras mahdollinen, oli sitten kyse potilaasta tai lääkäristä, niin oman asenteensakin pystyy halutessaan peittämään, ettei toinen tule huonosti kohdatuksi.
Arvostuksen muita kohtaan pystyy halutessaan säilyttämään, vaikka kemiat eivät niin kohtaisikaan, ja vaikka toinen ei niin miellyttävä olisikaan. Ja tämähän koskee yleisesti aivan kaikkia ihmissuhteita, ei ainoastaan jotain lääkärin vastaanottotilanteita.
Anteeksi jos jotenkin loukkasin kollegiaalista ylpeyttäsi.
Ainut kerta kun en ole ollut asiallinen ja rauhallinen on ollut se kun minulla oli lääkkeiden puhkaisema levottomuustila ja olisin halunnut päästä nahoistani ja riisua kehoni pois. Se johtui siitä että psykiatria sekoitti välittäjäaineeni ja niiden sekoittaminen vaikuttaa motoriseenkin toimintaan. Koska esim dopamiini on tärkeä välittäjäaine motoriikassa #pseudoscience
Ainakin se on olennaista, että lääkäri lukee myös diagnoosit, jotka potilaasta on kirjattu.
Diagnoosin poistuminen käyntitiedoista ei tarkoita vielä mitään. Sairaus poistuu kun oireet poistuvat. Ei diagnoosin poistumisella ole tämän kanssa mitään tekemistä.
Dg voi tulla uudelleen kahden viikon, kolmen tai vaikka kolmenkymmenen vuoden päästä uudelleen. Se itsessään ei tarkoita uudelleen sairastumista jos oireita ei ole. Vain diagnoosin kirjaamista uudelleen.
Yllättävän paljon sitä joutoaikaa voi löytyä. Lääkäri ei aina ole oikeassa kaivellessaan psykiatrisen historian ensimmäiseksi. Ihminen kun vielä toistaiseksi sattuu olemaan, leikkaa-liimaa -menetelmällä on välillä kiva leikkiä töissä.
Onhan se. Mutta onko dg oikea edelleen jos se on kirjattu 30 vuotta sitten ensimmäisen kerran ja se kirjataan sinne koko ajan tänä aikana? Jos vastaanotolla ollaan tällä kertaa ihan muissa asioissa niin aika velho saa olla että voi vahvistaa kaikki paikkansa pitäviksi yhdellä vastaanotolla! Samalla pitää osata katsoa mitä vastaanoton varsinainen vaiva vaatii.
Diagnoosi silti on ja pysyy. Kun on mennyt yli 20 vuotta siitä, että viimeksi oli oireita, joiden takia diagnoosi aikoinaan tehtiin, niin siltikin diagnoosi on ja pysyy.
Diagnoosin perusteella jotkut tulkitsevat, että ihminen sairastaa ja oireilee edelleen, vaikka niin ei ole.
Niinhän se pitäisi katsoa, mitä vaiva vaatii, ja potilasta olisi uskottava, mutta se ei aina mene niin. Muutama lääkäri vuosien varrella väitti vaivaani johtuvaksi psyykkisistä syistä, vaikka syy oli aivan muu. Joka onneksi selvisi myöhemmässä vaiheessa.
Ongelma on se, että ei osata diagnosoida oikein ja sitten annetaan väärää hoitoa, joka ei tehoa ja tilanne pahenee. Tämä on järkyttävää rahojen tuhlausta. Kela maksaa psykoterapiat, joissa vuosikausia käy ihmiset. Psykoterapeutti käärii rahat ja juttelee mitä potilas haluaa. Hoito pitäisi olla tehokasta. Tällä hetkellä mielenterveyden hoito on katastrofi.
Totta. Aivan liian moni psykoosisairas tai narsisti feikkaa oireensa ja hakeutuu terapiaan, vaikka se on täysin väärää hoitoa heille.
No miksi sinun mielestä sairas pitää feikata oireensa?
Sivusta kommentoin. Sairas teeskentelee oireensa mm tarve saada huomiota , ulkoisen hyödyn saavuttaminen
Sairaan ei todellakaan tarvitse feikata oireitaan, mutta narsisteja ja psykoosisairaita yhdistää tarve etsiä työkaluja ja oikeutusta omalle sairaalle näkökulmalleen. Eli oman paramisen sijaan terapiasta haetaan tukea omalle vahvistusharhalle.
Tavallaan myös ymmärrän sen. Onhan se hienompaa että sen vahvistusharhan saa aidolta terapeutulta, kuin vaikka suomi 24 foorumilta.
Psykiatrinen hoitojärjestelmä toimii niin että sillä ei ole osaamista olla potilaan apuna nimenomaan hänen asioissaan. Hoidon tulisi vastata nimenomaan potilaan tilanteeseen ja hänen avuntarpeeseensa.
Nyt potilasta sopeutetaan psykiatrian monista hoitolokeroista aina johonkin niistä ja kuljetetaan lokeron määrittämää reittiä.
Ei ole potilaan tehtävä myöntyä järjestelmän näkemyksiin. Ollaan tietävinään mikä on potilaalle parasta, mitenkä hänen kuuluu järjestelmässä toimia jotta hän paranisi.
Hoitotyön periaatteet ovat potilaan kunnioittaminen ja arvostaminen, mutta silti kuljetetaan häntä järjestelmän määräysten mukaan osaamatta kuulla potilaan omaa ääntä omassa sairaudessaan.
Ehkäpä siitä voi kuvitella saavansa ulkoisen hyödyn, mutta ei oireiden teeskentelyllä potilaana voita yhtään mitään. Ammattilaisethan luulee potilasta vain entistä sairaammaksi, jos alkaa oireitaan feikata. Se ei ole mikään saavutus, jos tekee itsestään sairaamman kuin on.
Posti toimittelee uokirjeitä olemattomiin paikkoihin.
Mikä on väärä potilas ?
Terveitä ihmisiä ei hoideta, ei voi kuvitella, että rahaa ja resursseja kulutettaisiin terveiden hoitamiseen. Monet sairaammatkaan eivät saa hoitoa psyykkisiin ongelmiin, ainakaan kovin nopeasti. Jonot on pitkiä, ei ole resursseja, jne.
Jopa sellaiset, jotka itse hakeutuvat vapaaehtoiseen hoitoon, voivat jäädä ilman hoitoa.
Hyvä kysymys. Mielestäni joku kysyi sitä tuolla jo aijemmin, mutta siihen ei tainnut löytyä vastausta.
Foorumin tuntien pelkään että väärällä potilaalla ajatellaan ambulanssia joka ovet levällään kidnappaa ihmisiä pakkohoitoon.
Eipä sellaiseen ovet levällään ajelevaan ambulanssiinkaan tuhlata yhteiskunnan varoja.
Pakkohoitoon viedään hoidon tarpeesta, jos viedään. Terveitä ei hoitoon viedä.
Kun ei soita, ota yhteyttä, eikä mene ollenkaan julkisen puolen palveluihin, niin ei tarvitse joutua systeemin puolelta pompoteltavaksi, höykytettäväksi, turhilla diagnooseilla leimatuksi, ei joudu suljetulle, tai psykiatriseen sairaalaan, jossa ei kohdella edes ihmisenä, vaan ö-luokan kansalaisena, eikä saa lääkkeistä haittavaikutuksia, tai tule niistä uusia lisäsairauksia. Siinä on tarpeeksi hyviä syitä, ja säästyy todella paljolta vahingolta ja pahalta. Jos joutuu kyseiseen systeemiin, sinua tullaan kohtelemaan aina, jatkossa ja tulevaisuudessakin vain mt-diagnoosin omaavana potilaana. Ja se heijastelevaa myös kaikkiin muihinkin julkisella puolella oleviin sektoreihin. Eli, et välttämättä saa niitä tutkimuksia ja hoitoja, joita tarvitsisit, esim. somaattisella puolelle. Ja tämä kaikki, mitä edellä on kirjoitettu on totta ja pitää paikkansa. Älkää luottako ihmisiä kategorisoivaan, leimaavaan ja huonosti kohtelevaan systeemiin.
Terv: Kokemuksella
Edelliseen vielä sellainen lisäys, että eikö olekin kummallista, että edellä mainituista asioista ei tehdä koskaan alan puolella mitään tutkimuksia. Sen sijaan tehdään jokin aivan tyhjänpäiväinen tutkimus, jossa potilaiden omia toiveita ei oteta huomioon ja kuunnella hoitosuunnitelmaa tehdessä potilaan kohdalla. Suurin osa niistä tutkimuksista on ihan yhdentekeviä. Ei tehdä mitään laajempia galluppeja ja tutkimuksia esim. siitä, onko niistä mt-diagnoosin saaneille heille määrätyistä psyykelääkkeistä mitään erityistä hyötyä. Ja kyseiseen asiaan liittyviä aihepiirejä löytyy varmasti paljon muitakin.
Tehdään sellaisia tutkimuksia, joista on puhuttu jo useamman vuosikymmenen ajan. Ja toki sekin asia, että potilaiden omia toiveita, tai mielipiteitä ei oteta systeemissä huomioon on ollut ongelmana jo useamman vuosikymmenen ajan. Ei se tule minään uutena ja yllätyksenä asiana. Mutta kas kummaa, muut asiat eivät näytä tutkijoita kiinnostavan. Mm. se, että on niistä mt-puolen palveluissa tarjotuista palveluista ja hoidoista itse palvelujen käyttäjille mitään merkittävää, positiivista ja pitkäkestoista hyötyä. Tällaisista asioista asioiden kiusallisuuden ja mahdollisen mainehaitan takia ei tehdä mitään tutkimuksia. Koska kuten sanoin, kyseisten palvelujen käytöstä ei ole välttämättä itse käyttäjälle mitään merkittävää ja olennaista hyötyä.
Kun ei sekoile, niin kukaan muukaan ei soita ambulanssia.
Olin aikoinani kuten "sinä". Minulla oli huonoja kokemuksia hoidosta, ja kuvittelin että muillakin ihmisillä on.
Mielipiteeni muuttui, kun rupesin itse tutkimaan asiaa ja uskottava se oli. Ihmisillä on huomattavasti enemmän postiivisia kuin negatiivisia kokemuksia MT-hoidosta.
Tietysti olisin voinut tehdä tarkoituksenhakusia kysymyksiä, joilla olisin saanut haluamiani tuloksia, mutta se ei muuta MT-hoidossa olleiden ihmisten oikeita mielipiteitä tai kokemuksia hoidosta, siksi siinä ei ole mitään järkeä.
Suosittelen että että tutkit asiaa itse kunnolla, tai miksi ihmisillä on niin paljon parempia kokemuksia hoidosta, tai mikä sinua itseäsi estää hyväksymästä sitä, että jollain toisella on erilainen kokemus kuin sinulla? jne jne.
Juurikin näin. Todellakin joku ulkopuolinen voi hankkia toiselle apua, jopa pakkohoitoon saakka, jos ihminen käyttäytyy sairaudesta sekaisin. Hoitoon ei aina edes hakeuduta itse, vaan sen tekee sitten joku ulkopuolinen, jos tilanne niin vaatii.
Jotkut hakeutuvat itse avun piiriin psykiatrian puolelle ehkäpä juuri siksi, ettei sairauden oireet mene liian pahoiksi, ja sitten voi joutua vastentahtoiseen hoitoon jonkun toisen toimittamana.
Kun muistelen omaa hoitohistoriaani alkaen vuosikymmeniä sitten, olin oikeasti sairas silloin. Jouduin sairaalaan, muutaman kerran pakkohoitoon, useimmiten hakeuduin vapaaehtoiseen.
Kun olin pahimmassa kunnossa, olin hoidon vastainen, olin kaikkea vastaan, ammattilaisia, itseäni, ihan kaikkea. Se johtui sairaudestani.
Vasta vuosia myöhemmin, kun olin päässyt parempaan kuntoon, aloin nähdä kaiken laaja-alaisemmin. Toki sairaaloista, avohoidosta, ym. kertyi sekä hyviä, että huonoja kokemuksia.
En ole katsonut tarpeelliseksi tutkia tätä asiaa, on vain omat kokemukset, ja voisi sanoa oma selviytymistarina. Todella moniin ihmisiin tuli tutustuttua vuosien varrella, niin potilastovereihin kuin ammattilaisiinkin.
Kun oikein ajattelen, niin kyllä niitä positiivisia kokemuksia ja asioita tulee paljon enemmän mieleen kuin negatiivisia.
Ja ehkäpä se tosiaankin vaikuttaa, kun on päässyt itse parempaan kuntoon ja psyykkiseen vointiin, suhtautuu ja asennoituu itsekin aika lailla eri tavalla kaikkeen, kuin silloin sairaana ollessa.
Hoitotavoissa, hoidoissa ei suuria muutoksia ole tapahtunut edes yli 20-30 vuoden aikana, suurin muutos tapahtui omassa itsessäni. Siitä saan olla kiitollinen joka ikinen päivä. Toki voin myös kiittää ammattilaisia, jotka auttoivat ja tukivat pahimman yli, yksin en olisi onnistunut. Ja taisipa vertaistuestakin jossain vaiheessa olla iso apu ja tuki.
Ei muuta sitä kuvaa, minkä systeemista saa jos jokin systeemi pohjautuu pohjimmiltaan hierarkiseen ja autoritääriseen kulttuuriin, tai sen tavat suhtautua potilaaseen ovat liian kliinisiä. Siihen loppuu se yltiöpositiivinen kuvittelu ja kehuminen. Samoin se, että hoito pohjautuu suurimmaksi osaksi lääkkeiden määräämiseen ja keskustelujen osuutta on vähennetty merkittävästi ja liikaa viimeisten 20- 30 vuoden aikana.
Olennaisempaa on se, miten ja minkälaisena potilas nähdään hoitosysteemissä. - Jotakin sairautta edustavana ja sairauden kantajana? Vai tasavertaisesti nähtävänä ja kohdattavana ihmisenä. Vahvasti hierarkiaan pohjautuvissa kulttuureissa se tasa-arvo ja ihmisarvoinen kohtelu tuppaa puuttumaan ja jäämään toissijaiseksi. Jotkut jopa hyväksyvät tämän. Joillekin näyttää riittävän tai tyytyvät siihen, että saavat oireilleen jonkin "kaiken selittävän diagnoosin", tai oireita lievittäviä lääkkeitä.
Se, että elämässä olevat olosuhteet, olosuhteet, tai siinä tapahtuvat asiat nähdään jossakin kulttuurissa vain ja ainoastaan jonakin sairauden merkkinä ja todisteena siitä on tavattoman surullista. Laaja-alaisempi perpektiivi näyttää puuttuvan täysin. Ja se, että palveluihin hakeutuva nähdään "potilaana", eikä samanarvoisena ja tasa.-arvoisesti kohdeltavana ihmisenä on myös yksi olennainen ja merkittävä puute. Petrattavaa ja muuttamisen aihetta ja tarvetta asenteissa, kohtelussa ja hoitotavoissa on todella paljon.
Korjaus edelliseen tekstiin: laaja-alaisempi perspektiivi ja potilaan kokemien oireiden näkeminen elämästä johtuvien ongelmien ja ristiriitojen syynä näyttää puuttuvan hoitosysteemissä täysin.
Yliopistotutkimuksissa ei juurikaan tehdä tutkimuksia siitä, minkälaisena potilas nähdään ja koetaan systeemissä. Niitä ei tehdä alan toimijoiden, sen enempää, kuin palvelujen käyttäjien näkökulmasta katsottuna. Kiistaton tosiasia on kuitenkin se, että terveydenhuolto pohjautuu hyvin vahvasti hierarkiseen ja ihmisiä arvottavaan ja kategorisoivaan hoitokulttuuriin.
Se, että tai jos jokin kulttuurin osa pohjaa ajattelunsa ja toimintatapansa hierarkiseen ajatteluun ja käytäntöihin ei voi olla vaikuttamatta jollakin tavalla potilaaseen ja hänen kokemuksiinsa ja siihen, millainen kuva siitä tulee. Se ei vaan riitä, että kehutaan jotakin systeemiä "supertoimivaksi" ja ihanaksi, jos siellä on tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia, tai ihmisarvoista kohtelua rikkovia asioita.
Toinen asia, jota harvemmin miettii, tai ottaa huomioon ovat ne hoitojen, ja lääkkeiden aiheuttamat konkreettiset, eli todelliset hyödyt. Tästäkään asiasta ei tehdä juurikaan laaja-alaisempia tutkimuksia. Joillekin on saattanut tulla osakseen enemmän haittoja, kuin hyötyjä.
Oliko se vasta eilen vai toissapäivänä, Yle:llä oli todella pieni juttu jostain tutkimuksesta, joka oli tehty psykiatrian puolen potilaista.
Oli todettu, että psykiatriset potilaat ohitetaan usein, heitä ei kuunnella, heitä ei uskota, heillä ei ole oikein valtaa sanoa itse mitään omasta sairastamisestaan, he eivät saa ääntään kuuluviin.
Se oli joku tutkimus, oliko jonkun yliopiston vai minkä. Siinä oli tutkittu jotain potilasvahinkoilmoituksia, ym. juuri psykiatristen potilaiden kohdalta.
Oli muuten ihan mitättömän pieni juttu uutiseksi, siinäkin näkee, että asiaa ei kovin tärkeänä taideta pitää millään taholla, ei edes isommin uutisoimisen arvoisena, vain pienenä "ohimennen" katsauksena.
Mahtaneeko tuo tutkimus löytyä mistään, että voisi tutustua paremmin, onko kenelläkään tietoa ?
On diagnooseja jotka ei ole sairauksia mutta kuitenkin niihin tarvitsee lääkkeitä joihin tarvitsea lääkärin reseptin.
Terveellä ei ole myöskään mitään syytä hakeutua hoitoon. Terve ei taida voida olla väärä potilas.
Terve ihminen ei ole potilas ollenkaan, ei väärä eikä oikea. Terve ihminen ei tosiaan hakeudu lääkärin vastaanotolle, jos siihen ei ole mitään aihetta.
Kyllä pidetään, kun persutkin saavat kulkea vapaalla jalalla.
Kiitos hyvästä aloituksesta. Olen syönyt SSRI lääkkeitä nyt 16 vuotta. Aivan nuoresta asti. Lääkehoito aloitettiin, kun minulla oli synnytyksen jälkeinen masennus. Sen jälkeen olen syönyt kaikenlaisia psyykelääkkeitä. Uskon, että ongelma on mulla jopa neurologisella puolella isompi kuin mielenterveys puolella. Noista psyykelääkkeistä sen verran, että ne eivät ole mitään harmittomia ainakaan pitkään käytettynä. Koen, että ne ovat turruttaneet ja latistaneet tunne-elämäni. Mikään ei tunnu enää miltään niin kuin lapsena ja nuorena vielä tuntui. Kaikista ikävin vaikutus on kuitenkin empatiakyvyn heikkeneminen. Silloin tällöin pystyn edelleen tuntemaan empatiaa. Koen, että psyykelääkkeet ovat vieneet minulta inhimillisyyteni. Minulle ei ole ikinä tarjottu terapiaa vaihtoehtona lapsuuden traumojen käsittelyyn. Nyt olen vihdoin saanut keskusteluapua ja tuntuu, että se on tähän mennessä jo auttanut paljon. Tällainen on minun tarinani. Minusta Suomessa edelleen luotetaan liikaa lääkehoitoon, kun joissakin tapauksissa keskusteluapu, terapia, voisi olla jopa tärkeämpi auttamismuoto. Ihmiset ovat erilaisia tässäkin asiassa.
Eihän sinun ole pakko käyttää lääkkeitä jos et koe hyötyväsi niistä. Sinulla on itsemäärämisoikeus ja oikeus kieltäytyä annetusta hoidosta eli sinä voit kieltäytyä syömästä lääkkeitä.
Psykiatriassa itesemääräämisoikeus on vitsi.
Pakkohoidossakin voi kieltäytyä lääkityksestä.Ei sitä kukaan estä.Mutta piikkiä tulee jos ei nappeja suuhun laita.
Miksi ketään ei naurata, kun ihminen on sekaisin?
Minua naurattaa sikana kun joku on maniassa.Se tarttu kun olin suljetulla.
Ei se toki naurata kun huomio huorat päästetään sisään hoitoon ja oikiaa hoitoa vaativat jätetään ulkopulelle.
Ei kaikki ole pakkohoidossa olleita. pakkohoito on sit erikseen jos olet avohoidossa niin kukaan ei pakota. Ei sinne pakkohoitoon ihan kevein perustein joudu
Jos sinä voit hyvin ja pärjäät ilman lääkkeitä avohoidossa niin kukaan ei pakota. Käykää lukemassa potilaan oikeudet.
Ei niin ole.Kerroin että pakkohoidossakin voi kieltäytyä lääkityksistä.
Nykyisin sinne ei kevein perustein joudu.
2015 laitettiin pakkohoitoon itsari ajatuksilla vaikka ei niitä todellisuudessa ollut.Nyt olen terveenä eläkkeellä.
Näinhän se on, piikkiä tulee, jos ei ota lääkettä suun kautta. Mutta vain osastolla, ja ehkä vain pakkohoidossa, vapaaehtoisesta osastohoidosta en tiedä kuinka toimivat.
Avohoidossa kukaan ei pysty pakottamaan käyttämään lääkkeitä. Jos katsotaan pakkolääkitys tarpeelliseksi, voi tulla pakkohoito kyseeseen. Kotiin ei tule kukaan laittamaan pillereitä suuhun.
Miksi edes käyttää sanontaa "huomiohuora", ei sellaisia psykiatrisilla osastoilla ole, siellä hoidetaan sairaita.
Sitä paitsi tuo h-kirjaimella alkava sana on äärettömän ruma, sitä ei pitäisi käyttää missään yhteydessä. Loukkaava ja halveksuva sana ketä tahansa kohtaan.
Ei tule.Mutta jos avohoidossa ei mene piikille ajoissa niin kyllä ne soittaa perään.Ja voi olla että myös sosiaaliviranomaiset käy tsekkaamassa tilannetta.
Kyllä niitäki tapauksia valitettavasti on.
Yks oli ainaki minun kans samaan aikaan osastolla ja yks hoitaja suuttu sille sitte ihan totaalisesti niin loppu se huomiohuoraus sielä osastolla.
Minulla ei ole kokemusta pakkohoidosta ja osastohodosta. Minä puhuin vaan avohoidossa kun ihminen asuu kotona ja selviytyy arjen askareista.
Jos sinulla on psyykelääkitys unettomuuteen niin lääkäri ei voi pakottaa sinua syömään psyykelääkkeitä unettomuuteen ,jos elämäntilanteesi muuttuu ja siten vointisi.
Eihän se pakko ole avohoidossa käyttää lääkityksiä mutta joissakin paikoin terapiaan pääseminen edellyttää lääkityksen käyttö.
Jos haluaa terapian niin sitte on pakko suostua lääkityksiin.
Jos ei halua lääkkeitä käyttää niin ohan terveydenhuollon ulkopulisia tahoaja joissa voi käydä juttelemassa. Monella on esim psykoterapeutin koulutus takana
Pelkästään unettomuuden takia ei joudu pakkohoitoon. Jos unettomuus aiheuttaa esim. psykoosin tms. niin sitten voi joutua hoitoon.
Terapiaan pääsy ei vaadi lääkitystä. Terapiaan pääsy vaatii sellaista vointia että voi terapoida itseään. Se on ihan ihmisestä itsestään kiinni mitä hän siihen tilaan tarvitsee.
Sinut laitettiin pakkohoitoon koska lääkäri oli kirjoittanut että sinulla on itsetuhoisuutta. Ja sinä jouduit osastolle koska sinä voit hyvin ?
En ole puhunut pakkohoidosta vaan siitä ettei lääkäri voi pakottaa syömään unilääkkeitä sen takia kun ne joskus on määrätty.
Kyllä vaan joissakin paikkakunnilla vaaditaan lääkitys terapiaan pääsyyn.Siis julkisella ainakin.
Millä tavalla se yksi sitten haki sitä huomiota ? Olisiko johtunut sairaudesta ?
Kyllä minun kohalla ainakin vaadittiin.Psykiatrikin sano että terapiaan pääsy vaatii lääkityksen.
Ei tietenkään voi pakottaa. Sinulla on itselläsi oikeus päättää, haluatko käyttää unilääkkeitä vai et.
Itsekin sain kerran reseptin lääkkeisiin, joita olin aiemmin käyttänyt nukkumisen tueksi, mutta ne eivät sopineet minulle. Sanoin lääkärille, että en tarvitse reseptiä, kun en ole käyttänyt niitä lääkkeitä enää pitkiin aikoihin, silti hän kirjoitti reseptin. Jäivät lääkkeet sitten ostamatta, miksi olisin ostanut, kun en olisi niitä käyttänyt kuitenkaan.
Sitähän mä olen tässä yrittänyt sanoa että potilaalla on itsemäärämisoikeus.
On tietysti silloin jos ei ole todellisuudentaju hämärtynyt.
Juuri näin.
Eli niin kauan kuin ei ole pakkohoidossa tai viety oikeutta. Avossa kyllä on niitäkin joilta mennyt mut silti oikeus päättää
Lääkkeiden syömättämyys on yksi peruste joutua pakkohoitoon. Yhdenkin jos jätät välistä et ole turvassa.
Pärjääminen määritellään sen tahon puolelta joka määrää pakkohoidot ja lääkitykset. Oma kokemus ei riitä.
Nyt kannattaa käydä lukemassa lakia, eikä keksiä omia.
Jos sinä hoidat mm kotityöt ja maksat laskut, osaat käyttäytyä niin ei kait sua pakkohoitoon pakota. Miksi sinä joutusit pakkohoitoon jos osaat hoitaa asiasi ja käyttäytyä?
On peruste, joskus. Riippuen täysin lääkkeitä käyttävän psyykkisestä voinnista.
Itse lopetin lääkityksen omin päin, kun kukaan lääkäri ei suostunut edes vähentämään annostusta.
Kerroin myöhemmin psykiatrille, että olin lääkkeen käytön lopettanut (jo kauan ennen sen lääkärin tapaamista).
Lääkärin ensimmäinen kommentti oli " no jos avohoito ei riitä...". Eli jollain tavalla tuli ilmi, että oli uhkauksen tapainen mahdollisesta pakkohoidosta.
Keskustelun aikana selvisi, että avohoito oli riittävä, en joutunut pakkohoitoon. Lääkitystä kehotettiin jatkamaan, en jatkanut.
Avohoidossa ei ole pakko käyttää lääkkeitä, jos olisi pakottava tarve lääkitykselle, laittaisivat kyllä pakkohoitoon ja lääkitsisivät.
Oma kokemus riittää, kun siihen lisätään se, että pystyy osoittamaan pärjäävänsä jokapäiväisessä elämässään. Jos menee hyvin, niin tuleehan se ilmi siellä vastaanotolla. Ammattilainen huomaa potilaan voinnista paljon jo keskustelun perusteella.
Vuosia sitten kerroin psykiatrille, että kotityöt hoituvat, asioiden hoitaminen onnistuu, elämässä menee muutenkin hyvin, on kavereita, sekä vanhoja että uusiakin.
Psykiatri oli kirjannut ylös " suhtautuu epärealistisen optimistisesti pärjäämiseensä".
Tuollaista tekstiä lähti psykiatrilta eteenpäin sellaiselle taholle, joka päätti silloisesta hoidostani.
Ilmeisesti ei olisi saanut mennä hyvin....
Ei ne aina huomaa keskustelun perusteella.
Kyllä minäki olin yhessä välissä niin huonovointinen että jos olisi keskustelun perusteella huomannut niin olisi terapeutti siihen kyllä puuttunut.
Ja jouduit tuon takia pakkohoitoon? Miksi sinä et pyytänyt ystäviä kertomaan voinnistasi lääkärille? Sinulla on oikeus pyytää ystäviä vastaanotolle sitä varten
Ja kirjasi noin vaikka kerroit mitä teet ystävien kanssa ja mitä teet arjessasi
Psykiatrit toisinaan kirjaa niin mitä sattuu.Täysin semmosia asioita mitä ei ole edes tapahtunut minun elämässä.Tullu välillä vaikutelma että onko psykiatrit itekkään psyykkisesti ihan ok kunnossa.
En missään kohdassa kirjoittanut, että olisin joutunut pakkohoitoon. En joutunut hoitoon tuolloin, kyseessä oli aivan toisenlainen tilanne.
Pystyn kyllä itse kertomaan voinnistani, en tarvitse siihen ystäviä enkä muitakaan mukaan.
Vuosia sitten huomasin, jos vastaanotolla on joku mukana, lääkäri usein puhuu hänelle, joka on mukana, potilas itse vähän kuin sivuutetaan.
Mutta joo, aiemmin mainitsemani lääkärin asenne ei tainnut olla aivan kohdallaan, kun hän väitti, että liioittelin pärjäämistäni, että muka vain luulin pärjääväni.
Uskallan taas olla eri mieltä. Jos ihmisellä on tarve roikkua asiassa ja valittaa sitä vielä vuosien päästä, niin hyvin on lääkäri ollut kartalla ja ennustanut tulevaisuutta.
Miksi näet valittamisena sen, jos/kun joku kertoo kokemuksistaan ?
Tietenkin lääkäri/hoitaja puhuu sille potilaan ystävälle koska se potilaan ystävä on sitä varten että häntä kuullaan. Jos potilaalla on hoitosuhde niin potilasta on ehditty kuulla ja ehditään kuulla myöhemmin. Se tapaamisen tarkoitus on sisi kuulla potilaa ystävän tai läheisen näkemys potilaan voinnista. Lääkäri siin liioitteli vointiasi vaikka sinut tunteva henkilö on kertonut sinun pärjäävän ja voivan hyvin? ja lääkäri ei uskonut läheisen kertomusta?
Niin, jos potilaalla on hoitosuhde. Onhan se eri asia, jos potilas on lääkärille tuttu, ja sitten pyydetään ystävää tai läheistä keskustelemaan potilaan voinnista.
Tarkoitin lääkärin mukana olijalle puhumista sellaisessa tilanteessa, kun lääkäri tai hoitaja ei ehkä vielä tunne potilasta.
Nuo ovat ihan erilaisia tilanteita.
Jos on hoitosuhde, ehkä ollut jo jonkin aikaa, niin kyllä siihen otetaan mukaan keskusteluihin myös omaisia ja läheisiä, miksei ystäviäkin.
Ammattilainen tekee vain päätöksen. Ei vieras ihminen sitä voi huomata.
Varmistelun määrälle ei tule loppua. Lääkäri keksii kyllä keinonsa. Hänhän on aina ylempänä vaikkei osaisikaan hommiaan. Aspatyöstä tuttu lohkaisu: asiakas on aina väärässä passaisi tähänkin oikein hyvin.
Ei tulevaisuutta ihan näin ennusteta. Siihen tulee kristallipallo ja tarotit mukaan.
Ennustaminen nyt on muutenkin huuhaata. Sään ennustaminen onnistuu meteorologeilta aika hyvin, vaikka joskus heidänkin ennusteensa eivät pidä täysin paikkaansa.
Ihmisen tulevaisuutta on vaikea ennustaa, jollei jopa mahdotonta.
En puhu kenestäkään henkilökohtaisesti, mutta täällä tuntuu unohtuvan, että lääkäreillä ja hoitajilla on kokemusta sadoista, ellei jopa tuhansista potilaista ja sieltä nousee esille tietynlaisia "arkkityyppejä." Tässä asiayhteydessä voidaan puhua vaikka luonteenpiirteistä, jotka ovat niin voimakkaita, ettei ne muutu.
Näistä "arkkityypeistä" voi tehdä johdonmukaisia olettamia. Se ei siis ole sama asia kuin lottoaminen, missä täysin summamutikassa heitetään jotain, vaan se perustuu siihen tietoon ja taitoon, mitä tällä foorumilla ei haluta hoitohenkilökunnalla olevan.
Se on totta, että kyseessä on valistunutARVAUS, eli se ei ole absoluuttinen totuus tulevaisuudesta. Se voi heittää suuntaan tai toiseen. On ihmisiä jotka pärjäävät odotettua paremmin, mutta on myös ihmisiä jotka eivät sitten pärjääkkään odotuksiin nähden.
Tähän liittyy myös toinen harhaluulo. Vaikka hoitokunnalla on omat epäilyksensä jonkun ihmisen haitallisista luonteenpiirteistä, niin se ei silti ole heiltä pois, vaikka tällainen ihminen menisi kokeilemaan itsenäistä elämää, ja pärjäisikin siellä valistuneesta arvauksesta huolimatta.
Se onkin suorastaan hämmentävää, miten sairaan ihmisen narratiivissa nämä asiat menee päälaelleen. Ensin kuvitellaan, että ollaan niin uniikkeja lumihiutaleita, että hoitotaho pitää jopa lähes fetistisesti kiinni potilaasta, mutta sitten luullaan, että niitä omia "uniikkeja" luonteenpiirteitä ei kyettäisi tunnistamaan haitallisiksi kun verrataan muihin satoihin tai tuhansiin potilaisiin.
Minulle kävi niin, kun olin takavuosina hyvässä hoitolaitoksessa, tulin parempaan kuntoon. Jouduin siitä laitoksesta poistuessani menemään vielä toisen laitoksen kautta, jossa ei oikein ehkä haluttu ymmärtää, että olin tullut parempivointiseksi.
Odotukset eivät henkilökunnalla olleet kovin korkealla, ehkä hoitajat ymmärsivät paremmin, että saatankin onnistua, lääkärit vaikuttivat olevan sitä mieltä, etten pärjäisi. Hoitoni loppuminen ei tuntunut "miellyttävän" lääkäreitä.
No, lopputulos oli se, että päästyäni lopulta hoidosta aloin pärjäämään aivan hyvin. En ole hoitoa tarvinnut enää vuosiin, enkä lääkitystäkään.
Itse siinä kyllä piti tehdä iso työ, ottaa vastuu elämästä, ja kaikkea muutakin, muutos oli suuri.
Nyt tuli minun tajuntaani uusi "jysäys" niistä motiiveista millä psykiatrit ja hoitajat arvioivat ja hoitavat potilaitaan ja samalla tajuan millä perusteella ihmisen psyykettä pidetään sairaana. Oletan että kysymyksessä on sairaalan psykiatrinen osasto jossa he ovat hoidossa.
Potilaiden joukosta nousee esille ryhmä ns. arkkityypit, jotka ovat luoteenpiirteeltään jotenkin samanlaisia. Tämä lääkäreiden nimeämä synnynnäinen luonteenpiirteensä ominaisuus on heissä haitallinen ja sen mukaan arvioivat heidät sairaaksi.
Hoidon yksi arvioitava asia on miten he pärjäävät tulevaisuudessa kun pääsevät pois hoidosta. Eli hoidon yksi motiivi on ruveta arvailemaan ja olettamaan miten potilas tulisi mahdollisesti pärjäämään itsenäisesti elämässään.
Jos psyyken hoito on tällä tasolla joidenkin kohdalla, koko psykiatrinen hoitojärjestelmä ja lääkäreiden nykymuotoinen koulutus pitää lopettaa välittömästi.
Nyt täytyy muistaa että psyykenlääkkeet muuttavat ihmisen persoonallisuutta, ja ajatusmaailmaa ja yleensä asioiden normaali hahmottaminen hämärtyy ja käytännön asioiden looginen kyky hämärtyy ja joillakin loppuu kokonaan. Eli ihminen laitetaan huumattuun tilaan.
Ei kai lääkärit ja hoitajat pidä näitä lääkkeiden tuomia uusia persoonan ominaisuuksia potilaan omana sairautena. joita täytyy hoitaa antamalla lisää samanlaista lääkettä ja ovat tietävinään että lääke poistaa tällaiset personallisuuden piirteet joiltakin ihmisiltä.
Selviytymisen ratkaisee se taho joka päättää hoidosta ylipäätään. Potilas ei valitse omalla käytöksellään pysyä kotona pärjäämässä. Valinnan tekee henkilökunta ja vain he voivat päättää onko kyse selviytymisestä. Sillä ei ole väliä selviääkö potilas. Vain sillä on väliä mitä työntekijä henkilökohtaisesti ajattelee tästä asiasta.
Kyllähän henkilö itse aika isosti pystyy vaikuttamaan omaan pärjäämiseensä.
Eihän muut voi pärjätä toisen ihmisen puolesta, se on tehtävä itse.
Tosin joskus hoitotahon suunnalta on ollut niin, että potilasta on pidetty niin sanotusti toivottomana tapauksena, ettei hän tulisi enää pärjäämään, tms.
On käytetty diagnosoitaessa jopa sanaa "parantumaton", eli psyykkinen sairaus on voitu kirjata parantumattomaksi. Eihän sitä kovin usein voi kukaan tietää etukäteen.
Jos ihmistä väitetään parantumattomaksi tai toivottomaksi tapaukseksi, niin psyykkisesti huonossa kunnossa oleva voi hyvinkin alkaa itse ajatella olevansa tosiaan toivoton tapaus. Sen ei pitäisi mennä niin.
Hoitava taho tosiaan miettii hoitokeinoja ja -muotoja, mutta usein potilas pystyy itsekin vaikuttamaan hoitoonsa.
Nyt tulee varmaan väitteitä, että itse ei pystyisi vaikuttamaan millään tavalla, mutta kyllä pystyy, omaan hoitoon voi vaikuttaa itsekin, se on itsestä kiinni, mitä haluaa, onko halua tehdä itsekin jotain oman hyvinvoinnin palauttamiseksi.
Omahoitoa on esim. osallistuminen erilaiseen toimintaan hoitotahon ulkopuolella, ns. kolmannella sektorilla, on yhdistyksiä, järjestöjä, ym. Tekemistä ja vertaistukeakin on löydettävissä, jos itsellä löytyy motivaatiota.
No minkä perusteella se ammattilainen tekee päätöksen, jos hän ei huomaa potilaassa mitään ?
Tuon systeemin rattaisiin joutuu moni sellainen asioita liian henkilökohtaisesti ottava jota kohtaan olla nuivia koska ei ole tehnyt itsestään kovin hyödyllistä vallitsevalle järjestelmälle. Sitten taas järjestelmään onnistuneesti solahteissa saattaa olla hyvinkin ikävää persoonallisuutta joka aikaan saa ympärilleen pahaa oloa.
Siitä systeemistä on myös mahdollista päästä ulos. Itsekin olen siitä elävä esimerkki. Ja on niitä monia muitakin.
Mahollista kyllä mutta ei joka tapauksessa ihan niin helppoa että tuosta vaan lähtee.
Osa pyörii psykiatrian rattaissa varmaan loppu elämän.
Ei se helppoa ole, siinä olet ihan oikeassa.
Itsekään en lähtenyt tuosta vaan. Oli oman harkinnan, sekä myös hoitotahon päätös, että kontaktit loppuvat.
Lääkityksen lopetuksenkin tein pitkän harkinnan jälkeen, halusin olla varma, että uskallan yrittää ilman lääkkeitä, olin jo pitkään voinut sen verran hyvin, että kokeilin. Siitä alkoi lääkkeetön elämänvaihe, joka jatkuu edelleen.
Osa ihmisistä todellakin pyörii loppuelämänsä ajan psykiatrian rattaissa. Omalla kohdallanikin olisi voinut käydä niin, jos ei olisi osunut oikeanlainen hoito oikeaan aikaan, ja oikeassa paikassa.
Joillekin jatkuva hoito, seuranta on tarpeenkin, riippuen toki sairaudesta ja vaatiiko se minkälaista hoitoa ja seurantaa.
Aloitukseen vastaten: kyllä, systeemissä pidetään ainakin joissakin tapauksissa ja joskus vääriä potilaita. Joidenkin oireet johtuvat elämässä olevista kriiseistä ja psykososiaalisista ongelmista. Esim. ahdistus on sellainen tunne, joka on saanut, tai saa edelleenkin monia ihmisiä hakeutumaan tavallaan väärään osoitteeseen. Monen ongelmat saattaisivat tulla ratkaistuksi psykologin vastaanotolla. Traumoihin pitäisi tarjota neuroleptien ja masennuslääkkeiden sijaan psykoterapiaa.
Vika on osittain systeemissä. Kun esim. joku jostakin mt-oireesta tulee vaikkapa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, niin jos potilaalla oli, tai on useampi mt-oire, kuten ahdistuneisuutta, masennusta ja itsetuhoisuutta, niin kyseisessä systeemissä aika usein lähetettiin potilas psykiatriseen sairaalaan ensin tarkkailujaksolle.
Systeemissä ei useinkaan mietitä ja lähdetä edes selvittämään, mikä, tai mitkä asiat aiheuttavat yksilölle vaikeita olotiloja, tai oireita.Tätä selitetään, tai puolustellaan sillä, että terveydenhuollossa tutkitaan ja hoidetaan sairauksia. Silti uskallan väittää, että lähes 90 %: tin kohdalla mt-oireiden takana ja taustalla ovat elämässä olevat ongelmat, eikä välttämättä syynä ole mikään psyykkinen sairaus. Vika on opetuksessa. Alalle tuleville on opetettu ja ohjeistettu näin. Psykiatrisella puolella kaikki potilaan oireet nähdään useimmiten, lähes poikkeuksetta jonakin psyykkisenä häiriötilana, tai sairautena. Ja melkein aina annetaan potilaalle jokin diagnoosi ja siihen määrätään lähes pääasialliseksi hoidoksi lääkkeitä, Toki joku voi saada lähetteen traumaterapiaan. Yksi paha vika siinä koko asiassa on. Ne oireiden takana ja taustalla olevat syyt jäävät usein mt-puolella huomioimatta ja selvittämättä. Näin ei välttämättä toimita psykologien puolella.
Moni ajattelee niin, että kun saa jonkin diagnoosin, niin se helpottaa oloa, ja lisää itsetuntemusta. Mutta silti jokainen joutuu selvittämään ne elämässä olevat vaikeudet. Niitä ei paeta. Vaikka se onkin vaikeaa, niin se kannattaa silti. Ja toki kannattaa jokaisen hankkia itselleen itseä auttava ja kannatteleva tukiverkosto.
Ahdistuksen ja masennuksen ollessa kyseessä pitäisi hoitaa ja tukea mielenterveyttä.
Jos taas on esim. psykoosisairaus kyseessä, hoidetaan silloin mielen-/mielisairautta.
Kommentoija 384 on kuvannut hyvin ja realistisesti psykiatrisen hoitojärjestelmän toimintaa.
Pahinta mitä voi kokea tässä järjestelmässä on se että psyykkisesti terveistä muokataan pikkuhiljaa psyykkisesti sairaita ja he uskovat aidosti itsekin olevansa sairaita, koska järjestelmä näin opettaa ja täytyy syödä lääkkeitä.
Turhat lääkkeet ovat erittäin tehokas keino sitoa ihmiset elämään sairaan roolia ja pysymään järjestelmässä loputtomasti "löhöilemässä", koska mitään todellista hoitoa ei ole olemassa.
Miksi psyykkisesti terve joutuu psykiatrian hoitoon ? Miksi terve hakeutuisi psykiatrin juttusille ?
Että terveenä lääkärille, ja hoidon (jolla terveyttä hoidetaan) seurauksena tullaan psyykkisesti sairaaksi ?
Onhan tuo nyt aika outoa.
Eihän sinne kukaan terveenä hakeudu.
Esim sosiaalihuolto voi järestää terveitäkin psykiatriaan.Ja psykiatri uskoo kaikki ne sosiaaliviranomaisen valheet asiakkaasta.
Kyllä se psykiatri keskustelee itse myös sen sosiaalihuollon asiakkaan kanssa, ei hän muuten voi tietää millainen se sosiaalihuollon asiakas on.
Huoltohan voi tehdä ilmoituksia, jos niin haluaa, mutta asiakas itse osoittaa puheellaan ja käytöksellään sen, tarvitseeko psykiatrin apua vai ei. Ja psykiatri tekee itse päätelmänsä keskusteltuaan sos.huollon asiakkaan kanssa.
Psykiatri huomaa potilaastaan/asiakkaastaan, onko sosiaalihuollon väitteet valheita vai eivät.
Jos ihminen on kunnossa, ja joutuu käväisemään psykiatrin luona, niin siiten on käytävä. Se on sillä selvä, jos psykiatriselle avulle ei ole tarvetta.
Eihän se "maailmaa kaada", jos käy psykiatrin kanssa rupattelemassa, jos niin joku käskee.
Tässä ilmenee ihmisten tietämättömyys, myöskin näiden palstojen lukijoiden ja kommentoijien. Ymmärrän että kyseessä on tietämättömyys miten psykiatrinen hoitojärjestelmä ylipäätään toimii. He jotka ovat olleet tämän järjestelmän potilaina tietävät sen kommervenkit.
Miksi psyykkisesti terve joutuu / hakeutuu psykiatrian hoitoon?
Psykiatria kuuluu erikoissairaanhoidon alueelle eikä sinne yleensä kukaan hakeudu suoraan vaan tavallisesti yleislääkärin / terveyskeskusten / yksityisen lähettämänä. Täältä alkaa monen pitkä, vuosikausia kestävä tie kohti mielen hoidon kummajaisia, eli joutuu psykiatriseen hoitoon.
Yksityiselle, paljon maksavalle, psykiatrille saatetaan myös mennä, en tiedä miten tästä hoitopolku siellä jatkuu.
Minä en usko että monikaan on psyykkisesti millään tavoin sairas mennessään lääkäriin. Psykiatriassa vain on sellainen käytäntö että kaikesta tehdään sairauksia jolle annetaan diagnoosi.
Vaikka menisin itkemään tuskaisena joutuessani vaikka työpaikkakiusatuksi minusta tehdään ahdistuneisuushäiriöinen, se on psykiatriassa psyykkinen sairaus johon täytyy määrätä huumelääkettä johon syntyy riippuvuus.
Sitten lääkkeet saattavat sekoittaa aivoni ja kehoni ja se alkaa oireilemaan sekavasti ja tulee uusia sairauksia ja olen pian psykoottisessa tilassa.
Edelleenkään en ole sairastunut psyykkisesti, vaikka psykiatri näkee selvästi niin. Olen vain menettänyt tunteeni, seksuaalisuuteni, toimintakykyni ja asioiden hahmottaminen on heikentynyt lääkkeiden ansioista.
Lääkkeiden lopetus on tässä vaiheessa lähes mahdotonta vieroitusoireiden takia.
Seuraava etappi on osastohoito. Diagnoosiini lisätään uusi sairaus psykoottinen masennus ja itsetuhoisuus. Lisää lääkettä. En ole edelleenkään psyykkisesti sairas vaikka psykiatri niin väittää ja merkintä papereissa kulkee loppu elämän mukana.
Oen yrittänyt kuvata sitä outoutta jolloin terveistä tehdään sairaita. Tämä on yksi esimerkki monien muiden joukossa, mielestäni aika tyypillinen ja yleinen psyykkinen "sairastuminen"
Pysykoosi sairaala eläke
Maailman onnellisin maa
Terveet eivät joudukkaan psykiatriseen hoitoon.
Ajatus siitä että näin tapahtuisi on hyvin yleinen ja tutkittu ilmiö, mikä liittyy yleensä sairaudentunnottomuuteen.
Pestäskö meillä suomessa oikeesti lapsia höyrymopeilla, jos sossu sais hoitoon liian terveitä ihmisiä?
Uskallan taas olla eri mieltä.
Selitä minulle miten asia tai käsite voi olla samaan aikaan "outo" mutta "tyypillinen"?
Etkö itse pysty hahmottamaan ristiriitaa näiden omien väittämiesi välillä?
Tuo käsite "outo" on kommentoijan 414 sanomaa. Hän ihmettelee miksi terveenä mennään lääkärille ja siellä hoidon seurauksena tullaan sairaaksi, pitää sitä outona.
Halusin tarkentaa esimerkillä miten toimii se psykiatrinen hoitojärjestelmä jossa mieleltään terveistä ihmisistä psykiatrisessa hoidossa tehdään psyykkisesti sairaita. (Siis vain paperilla, ei oikeasti)
Tarkoitan sellaista ihmisryhmää jotka järjestelmään joutuessaan todellisuudessa eivät ole olleet mieleltään millään tavoin sairaita, eikä psykiatrinen hoitokaan pysty heitä sairastuttamaan.
Normaalit reaktiot esim. kokemiinsa vaikeuksiin, ulkoa päin kohdistuviin kauheuksiin tai oman identiteetin etsimisen vaikeudet saattavat viedä ihmisen ahdistuksen mustaan kuiluun, mutta eihän tämä ole samaa kuin sairastuisi psyykkisesti.
Se minkä lääkärit näkevät sairautena on heidän käyttämien lääkkeittensä vaikutus elimistöön, jotka huumaavat ihmisen olemuksen ja muuttavat sitä. Näitä lääkkeitä aletaan yleensä syöttää heti kun ovesta sisään astuu.
Siis täh. Kyllä masentunut ihminen joka hakee apua tiedostaa ja osaa myöntää olevansa masentunut,koska on hakeutunut saamaan apua. Ei kaikki ole sairaudentunnottomia jotka hakee apua. Myös ahdistunut ihminen voi hyvin tiedostaa olevansa ahdistunut ja eikä kiellä sitä.
Miksi sinä sitten olet syönyt lääkkeitä jos olet terve. Miksi aloit syömään lääkkeitä jos et ole kokenut tarvetta syödä niitä.
Eipä ollut edellisessä kyseessä tietämättömyys. Olin minä, joka kyselin tuosta, joutuvatko terveet hoitoon, ja miksi ?
Itselläni on taustalla monien vuosien psykiatrian puolen kokemus, potilaana vuosia, loppuvaiheessa avohoidon asiakkaana.
Tiedän aika hyvin, mikä tuo systeemi on, miten se toimii, tai ajoittain ei toimi.
Omalla kohdallani myönnän, että olin sairas, tosi huonossa kunnossa silloin, kun hoitoon jouduin. Vuosia siinä meni, mutta kuntouduin riittävän hyvin.
Isoin muutos tapahtui itsessäni, ei se olisi muuten ollut mahdollista enää palata pärjäävien joukkoon.
Onhan sekin onni ja onnellista, että sairaalla ihmisellä on mahdollista päästä myös jopa eläkkeelle, jos ei ole työkykyä.
Itse olen kiitollinen, että sain eläkkeen sairauteni takia jo kauan sitten. Ei olisi mukavaa olla työttömänä pompoteltavana Kelan ja työkkärin käskyjen alla, kun en ole kuitenkaan työkykyinen, vaikkakin parempivointinen kuin aiemmin.
Se "ahdistuksen musta kuilu" on juuri se, joka voi saada ihmisen psyykkisen voinnin heilahtamaan, ihminen alkaa oireilemaan, ja saattaa jopa sairastua.
Onko tuota jotenkin vaikeaa käsittää ?
Ei kiellä joo, mutta se joka tiedostaa tilanteensa, on myös valmis ottamaan erilaisia hoitokeinoja vastaan, kokeilemaan olisiko itselle jostain hyötyä.
Eihän sinne edes kaikki sairaatkaan hakeudu vapaa ehtoisesti.
Tässä on hyvin tyypillinen psykiatria uskovaisen lausunto.
Samaa voi sanoa että kukaan ei ole ollut syyttömänä vankilassa.Mutta kyllä niitäkin on ollut.
Harva kuitenkaan on valmis kokeilemaan kaikkea keinolla millä hyvänsä. Menee kevyenä letkautuksena.
Tämä kohta on avain siinä kohtaa kun tullaan vanhaan tuttuun sairaudentunnottomuuteen, lääkevastaisuuteen tai todellisuudentajun hämärtymiseen. Jos ei ole valmis kärsimään kaikkia sivuvaikutuksia tai mitä tahansa alistavaa käytöstä niin tämä kortti nousee helposti ylös. Keskustelua tai ratkaisua ei synny jos ei ole halua puhua yksinkertaisistakaan rajoista. Tämä on koko alan ongelma ja se pitäisi jo opetuksessa ottaa huomioon.
Hoitotaho on aina ylempänä ja vain he voivat korjata vastaanottojen tapahtumat jos halua löytyy. Ihminen ei voi fyysisesti eikä psyykkisesti taipua minne tahansa mutkalle. Vaikka mitä muutosta voi tapahtua potilaan elämässä parempaan suuntaan mutta jos kaikki pysyy vastapuolen päässä ennallaan, mielenterveyskriisi on ja pysyy ja pahenee vain.
Siis ihminen itse väittää, että psykiatria on tehnyt hänestä, terveestä ihmisestä sairaan, mutta se olisi tehty vain paperilla ?
Mikä sen ihmisen ongelma sitten on terveyden ja sairauden suhteen, jos asia ilmenee vain paperilla ?
Jos asia on vain paperilla, eihän ihmisen psyyken pitäisi heilahdella mihinkään suuntaan. Ja kyseessä olisi terve ihminen, jolla nyt vain sattuu olemaan sairaan paperit ?
Paperien perusteella annetaan sitten kuntoutustukea ja ehkä eläkekin, vaikka ihminen olisi terve muuten paitsi paperilla ?
Ja huom. Tämä ei ole ketään kohti mitään henkilökohtaista, älkää ottako kommenttia niin.
Ei hakeudukaan, mutta sairaimmat jossain vaiheessa toimitetaan hoitoon jonkun ulkopuolisen toimesta, jos sairas ei ole itse hakeutunut, ja mahdollisesti sitä tarvitsee.
Mietihän itsekin, mitä mahdat tarkoittaa psykiatria uskovaisuudella ?
Vaikka psykiatriassa löytyy epäkohtia, on siinä paljon hyvääkin.
Asioissa on aina kaksi puolta, miksi vaipuisi vain yhteen näkökulmaan ?
Vankilathan on täynnä syyttömiä. Samalla tavalla kuin psykiatriset osastot ovat lähes täynnä terveitä ihmisiä.....
Älkää uskoko, pieni kevennys vain.
Kuinka monet pystyvät siellä hoitotahossa asioidessaan, tai osastolla ollessaan ottamaan kantaa asioihin, omaan hoitoonsa, kertomaan mitä haluavat, mihin ovat tyytyväisiä, mihin ei ?
Alkaa jo siitä, kun menee hoitajan tai lääkärin juttusille, ja ammattilainen kysyy " mitä kuuluu?", yleisin vastaus on "ihan hyvää", vaikka kaikki asiat olisivat päin per***tä.
Noin monet vastaavat tuohon kysymykseen, usein joka paikassa, jossa sitä kysytään, ei pelkästään hoitopuolella vaan yleisemminkin elämässä.
Eli kyseenalaistaako hoitokeinoja ja muuta hoidossaan, vai vaikeneeko ja ottaa vastaan mitä annetaan, mitä tehdään, ja miettii negatiivisesti, että kaikki on syvältä, kukaan ei ymmärrä, kukaan ei halua eikä pysty auttamaan, jne. ?
Huom. Tämäkään ei ole henkilökohtaista, kunhan kommentoin.
Kyllä minä olen saanut vaikuttaa omaan hoitooni. Ja kyllä minä olen sanonut jos ei hyvää kuulu. Ja kerron sen myös muuallakin jos kysytään mitä kuuluu.Minulle kuuluu hyvää ja kerron myös miksi niin on.
Hienoa.
Olet myös varmaan huomannut, että hoitokin onnistuu paremmin, kun siinä on itsekin mukana ?
Minulla ei ole hoitosuhdetta enää koska voin hyvin. Unilääkkeiden vähennys menossa jonka takia olen yhteydessä terveydenhuoltoon.
Sen kun saivartelet. Vaikka hyvin itsekkin tiedät että "kaikki" vankilassa istuvat ihmiset ovat omasta mielestään syyttömiä.
Mikä ongelma se olisi korjata jonkun yksittäisen mt potilaan huonoa hoitoa, jos ei kaikki sairaudentunnottomat olisi valhettelemassa asioista samaan aikaan?
Niitä kun on ihan tutkitusti ollut syyttömiä vankilassa ja terveenä pakkohoidossa.
Osa on saanut korvaukset ja osa taas ei.
Sinä voit lukea ne samat tutkimukset ja värittää niitä mielikuvituksesi värikynillä sellaiseksi että se mahtuu sinun uskontoon.
Minun uskontoni mukaan hoito on sellaista kun se on iloineen jasuruineen ja tutkimusten mukaan siitä on enemmän hyötyä kuin haittaa jopa sairaudentunnottomille ihmisille.
Mä en nyt tarkoittanut että nyt ihan kaikki oikiasti olisi.
Tiedän vaan että jotkut on saanut korvauksia syyttömänä vankilassa ollessa ja terveenä pakkohoidossa ollessa.
Ei terveydenhuollossa ole syyttömiä eikä syyllisiä. Sellaiset termit ovat käytössä rikosoikeudessa, mahdollisiin rikollisiin liittyen.
Minä puhuinkin nimenomaan vanikilassa olleita syyttömiksi.Kun puhuin syyttömänä vankilassa olleita ne on kans ihan tutkitusti olleet.En toki tarkoittanut että kaikki olisi syyttömänä vankilassa olleita.
En ole missään kohtaan väittänyt että terveyden huollossa on termi syyttömyys tai syyllisyys.
Hyvin tyypillinen psykiatria uskovaisen lausunto.
Jos hoito on hyvää ja tehokasta ja se todella auttaa potilaita niin kuin sanot.
Eläke tilastojen kans asia on ehkä vähän ristiriidassa.
Vaikka ihminen olisi eläkkeellä, olisi työkyvytön, hän voi siltikin pärjätä elämässään sairaalan ulkopuolella omassa elämässään, omissa päivittäisissä touhuissaan.
Se on jo sitä toipumista, kun pystyy elämään ja toimimaan omatoimisesti sairaalan ulkopuolella.
Aivan sama, onko lääkkeet käytössä vai ei, mutta pärjätä ja selvitä voi silti, vaikka sitä työkykyä ei olisikaan.
Se, että ei tarvitse sairaalahoitoa, tai välttämättä muutenkaan tiiviimpää hoitoa, ei välttämättä tarkoita, että ihminen olisi välittömästi työkykyinen.
Tilastot on tilastoja, ja luultavimmin pitävät paikkaansakin, mitäpä siihen sanomaan.
Tiedoksi kommentoijalle 444, ja muillekin, että lääkärit kirjoittavat omia mielipiteitään ja kommenttejaan valtavasti raportteihinsa jotka eivät todellisuudessa pidä paikkaansa sen potilaan kohdalla.
Tähän syyllistyvät varsinkin psykiatrit. joilla ei ole mitään konkreettista esim. labortoriokokeita, kuvantamisia yms. sanomisiensa tueksi. Lähettävä lääkäri tai muu viranomainen on tehnyt jo alustavan kuvauksen ongelmasta, jonka takia hän lähettää potilaan psykiatrin luokse. Ja jokainen joka tulee vastaanotolle on lähtökohtaisesti psyykkisesti sairas.
Median eri kanavat ovat täynnä ihmisten kertomuksia joissa he toteavat että eivät tunnista itseään siitä sairauskuvauksesta jonka lääkäri on tehnyt hänestä. Eli tämä on aika yleinen käytäntö psykiatrian hoitojärjestelmässä.
Ovat ne psykiatrit ja joskus muunkin alan lääkärit aika mestareita tekemään potilaistaan ns. paperipotilaita ja vääristämään potilaidensa sairausidentiteetiä.
Montako kertaa täälläkin on kehoitettu hakemaan niitä hoitovirhe korvauksia jos on oikea virhe sattunut.
Minulle inttämälläkö sinä luulet saavasi korvauksia siitä että sinulla on paha mieli?
Ei mulla ole paha mieli.
Totesin vaan miten asia on.
Kun potilas tulee vastaanotolle ja lääkärillä on esim. lähete toiselta, siinä yleensä on jo jonkinlainen kuvaus potilaan tilasta. Lääkäri ajatuksissaa nopeasti luo jonkin diagnoosin ja kaikki mitä potilas kertoo, hän kuulee sen diagnoosin kautta. Kysymällä lisää hän kysymyksillään vahvistaa oletusta diagnoosistaan.
Kun potilas siirtyy hoitoprosessin sisällä uuden lääkärin luokse, kaikki edellisten lääkäreiden tai hoitajien tieto kulkee mukana. Vaikka tiedossa olisi väärää, sitä pidetään totena ja oikeana ja sen mukaan toimitaan.
Kun diagnoosi on olemassa, lääkärit eivät muuta lääkitystä vaikka kuinka kertoisi mitä haittaa lääkkeet aiheuttavat. Kaikki sanomiset lääkäri tulkitsee vain sairauden aiheuttamaksi. Heillä ei ole enää tässä vaiheessa mitään mielenkiintoa alkaa selvittämään / tarkentamaan mitään uutta. Papereissa lukee se mitä siihen on aikaisemmin kirjoitettu ja se on piste. Annetaan lisää lääkettä ja näkemiin. Muuta hoitoa ei yleensä ole.
Olen ollut useiden eri psykiatrian lääkäreiden vastaanotoilla tukihenkilönä tai kaverina ja tämä "tutkimuskaava" on tullut esille. Tarkoituksenani ei ole moittia lääkäreiden työskentelyä, koska tämä kaava on yleinen (vakiintunut) toimintatapa lähes kaikilla.
Mutta kun keskustelussa on tullut esille tuo paperilla ollut tehty sairaus, ymmärrän että näin se suurin piirtein käytännössä syntyy ja toimii. Nykyään toimitaan enemmän kirjoitetun tiedon perusteella (paperipotilaiden) kuin potilaiden kanssa kommunikoiden. Kollegoiden ammattikielen lukeminen on helpompaa kuin potilaiden kertomus.
Tietenkin ihminen voi olla "lähtökohtaisesti sairas", kirjausten mukaan, jos lääkäri lähettää potilaan psykiatrille.
Psykiatri keskustelee potilaan kanssa, ja näkee, huomaa, kyllä hoidon tarpeen, jos sellaista on. Jos ei ole tarvetta hoidolle, ei joudu hoitoon.
Sairausidentiteetin itselleen tekee ihminen/potilas itse, vaikka lääkäri voi siihen pienenä lisävaikuttimena ollakin.
Ei kai identiteetti muutu pelkkien lääkärin kirjausten perusteella ?
Jos on terve, kokee itsensä terveeksi, niin onko pakko muuttaa identiteettinsä sairausidentiteetiksi ?
Ihmisellä voi olla diagnoosi, mutta eihän ihminen itse ole se diagnoosinsa.
Lääkärin oletus voi muuttua, kun hän kyselee potilaalta kysymyksillään.
Hän voi huomata, että eihän tämä potilas olekaan sellainen, kuin ensin tuli luultua kirjausten perusteella, tai diagnoosin perusteella.
Ei ne lääkärit mitään ummikkoja ole, vaikka niin joskus luullaankin, tai kuvitellaan.
Lääkärin oletus voi muuttua jos yleensä edes kyselee.
Lääkäärin kyselytkin on varsinkin psykiatriassa omalaista muodollisuutta.Kyselyistä huolimatta ne on tehnyt jo oman johtopäätöksen ennen kuin on kysynyt potilaalta yhtään mitään.
Miksi se olet sitten sinä joka täällä esittää ääneen niitä ennakkoluuloja, eikä lääkäri?
Tämä on ihan kirjallista.Ei täälä kenenkään ääntä kuulu.
Miksi päivystät täälä?
Kyllä sitä lääkitystä voidaan muuttaa. Jos on hyvä hoitosuhde niin kyllä lääkäri/hoitaja näkee hoitosuhteen aikana potilaan voinnin kehityksen. Vaikka riippuu diagnoosista. Onko kyseessä esim masennus vai psykoosisairaus.
Potilaana voi lääkärin kyselyihin vastata sellaisella tavalla, että lääkärin mahdollinen johtopäätös muuttuu. Ehkä käyttäisin sanaa oletus, tai näkemys. Potilas itsekin pystyy vaikuttamaan siihen, millaisena lääkäri hänet näkee, millaisena hän potilasta pitää.
Kyllähän lääkäri kuulee ja näkee, millainen potilas siinä vastaanotolla istuu.
45minuutin aikana tuskin kukaan näkee koko totuutta ihmisestä.
Ei siinä ehdikään koko totuutta näkemään, vain pintapuolta vähäsen.
Mutta sen verran näkee, tarvitseeko potilas mahdollisesti uudestaan lääkärikäyntiä.
Psykiatrian puolella käynti ei kovin usein jää ainoastaan yhteen kertaan.
Sen ainaki psykiatrin kirjauksista näkee helposti onko halunut kuunnella potilasta tarkemmin.
Niitätkin on jotka ei jostain syystä halua kuunnella potilasta tarkemmin.Tekee sitte vaan omia johtopäätöksiä asioista.
Kunnon sähkö genitaali alueille on aina paikallaan🤣
Aina🍆🤣
Kaikki hullut on mielestään väärinymmärrettyjä neroja ja terveempiä kuin keskiverto ihminen.
Historiassa on myös ollut neroja, jotka ovat olleet väärinymmärrettyjä hulluja.
Jotkut historian suurista taidemaalareista ja säveltäjistä, on myös kärsinyt esim. skitsofreniasta. Kenties jotkut filosofitkin.
Eli minunkin pitää olla väärinymmärretty nero, kun joku muukin on ollut?
Ja kukahan niin on väittänyt, että sinun pitäisi olla jotain ?
Ei ollut puhe sinusta.
Todennäköisesti kyllä, nykyään kun on tapana tehdä diagnooseja vain että päästään ongelmista eroon.
-Jos lasta ei osata kasvattaa eikä pitää kurissa, sovitaan ADHD, kyllä vanhempien roolia helpottaa kun lapsi huumataan
- Kun nuorella on paha mieli, todetaan masennus, onhan helpompaa lääkitä tunteettomaksi kuin kuin tukea kestämään elämän vastoinkäymisiä
- Kun kuuppa sekoaa ja alkaa olla muille vaaraksi, rauhoitellaan kuinka vaikeaa on ollut, ja pyydetään läheisiä ymmärtämään, siitä on vähemmän vaivaa kun ottaa oikeasti hoidettavaksi
- Kun muisti alkaa pätkiä ja kotona selviytyminen heikkenee, todetaan muistiongelma ja lähetetään dosetin kanssa kotiin kuolemaan.
Tuo viimeinen tuossa listassa herätti ajatuksen muistin heikkenemisestä, muistiongelmasta.
Kun muisti alkaa pätkiä siinä vaiheessa, kun ikää on piirun verran alle 50 vuotta, niin ihminen on liian nuori siihen, että muistissa voisi olla vikaa.
Näin on vastattu mainitussa iässä olevalle ihmiselle, kun on valittanut muistiongelmiaan lääkärille ja hoitajalle.
Ongelmaa ei siis edes todeta, vaan annetaan olla kotonaan odottelemassa ties mitä.