Pomo nauroi autolainalleni

Piti ostaa auto kun vanha ei enää mennyt katastuksesta läpi ja korjaaminen olisi ollut liian kallista. Vakavia ruostevaurioita ja sellaisia mitä en voisi itse tehdä.
Olin jo varautunut ja säästänyt käsirahaan että saa sitten halvan auton pienellä käsirahalla.
Kahvihuoneessa työkaveri totesi että olen autoa vaihtanut. Kysyi että paljonko maksoi. Sanoin että 3000 euroa. Pomo, joka oli myös paikalla, naurahti hieman. Kaveri kysyi että otitko osamaksulla. Sanoin että otin. Sitten pomo alkoi nauramaan.
Molemmat katsottiin vähän kiukkuisesti pomoa joka vain hihitteli edelleen ja pyyhki silmiään.
Kysyin että mitä hauskaa siinä on ja sanoi että ei kukaan ota kolmen tonnin autoon lainaa. Sanoin että pakko se on kun maksat minimipalkkaa ja on kaksi lasta yksin ruokittavana.
Sitten se kehtasi suuttua ja sanoi että ei näistä hommista enempää voi maksaa ja lähti pois.
Itse ajelee ihan uudella Teslalla ja asuu kivitalossa. Kai ne meidänkin rahat menee hänen taskuun.

Jos olisi osaamista johonkin niin vaihtaisin heti työpaikkaa mutta kun ei ole niin pitää tyytyä siihen mitä saa. Oma vika kun en kouluja käynyt.
Ja kyllä se miehenä hävettää ja on kova paikka että ei voi tarjota lapsille parempaa.
Lasten äiti lähti kalppimaan aikoja sitten eikä maksa elatusta. Asuntolainakin jäi yksin minulle. Pärjättiin hyvin kunnes lasten äiti alkoi sekoilemaan meidän rahoilla ja alkoi vielä ryyppäämään.
Mutta eteenpäin vaikka rämpien.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ulosottojen asiantuntija varoittaa velalla ostetuista autoista: "Sillä pystyy pilaamaan taloutensa loppu­elämäksi"

Äänestä

Hei aloittaja! Pyydä rohkeasti nyt palkankorotusta, että selviät kaikista maksuista. Sano että exä ei maksa elatusmaksuja ja tarvitset elämiseenne enemmän rahaa. Jos pomosi on vähääkään ymmärtäväinen, hän nostaa palkkaasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Piti ostaa auto kun vanha ei enää mennyt katastuksesta läpi ja korjaaminen olisi ollut liian kallista. Vakavia ruostevaurioita ja sellaisia mitä en voisi itse tehdä.
Olin jo varautunut ja säästänyt käsirahaan että saa sitten halvan auton pienellä käsirahalla.
Kahvihuoneessa työkaveri totesi että olen autoa vaihtanut. Kysyi että paljonko maksoi. Sanoin että 3000 euroa. Pomo, joka oli myös paikalla, naurahti hieman. Kaveri kysyi että otitko osamaksulla. Sanoin että otin. Sitten pomo alkoi nauramaan.
Molemmat katsottiin vähän kiukkuisesti pomoa joka vain hihitteli edelleen ja pyyhki silmiään.
Kysyin että mitä hauskaa siinä on ja sanoi että ei kukaan ota kolmen tonnin autoon lainaa. Sanoin että pakko se on kun maksat minimipalkkaa ja on kaksi lasta yksin ruokittavana.
Sitten se kehtasi suuttua ja sanoi että ei näistä hommista enempää voi maksaa ja lähti pois.
Itse ajelee ihan uudella Teslalla ja asuu kivitalossa. Kai ne meidänkin rahat menee hänen taskuun.

Jos olisi osaamista johonkin niin vaihtaisin heti työpaikkaa mutta kun ei ole niin pitää tyytyä siihen mitä saa. Oma vika kun en kouluja käynyt.
Ja kyllä se miehenä hävettää ja on kova paikka että ei voi tarjota lapsille parempaa.
Lasten äiti lähti kalppimaan aikoja sitten eikä maksa elatusta. Asuntolainakin jäi yksin minulle. Pärjättiin hyvin kunnes lasten äiti alkoi sekoilemaan meidän rahoilla ja alkoi vielä ryyppäämään.
Mutta eteenpäin vaikka rämpien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu