Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertasi upotuskastetta Kristuksen hautaamseen ja ylösnousemukseen.
Room 6:4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Ortodoksit ovat aina kastaneet upottamalla, koska kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista veteen. Kreikkalaiset käyttivät sitä sanaa myös uponneista laivoista.
to dip repeatedly, to immerse, to submerge (of vessels sunk)
https://www.blueletterbible.org/lexicon/g907/kjv/tr/0-1/
Johannes Kastaja kastoi siinä kohtaa Jordanjoessa, missä oli runsaasti vettä, jotta kastettava voitiin upottaa.
Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.
Matt 3:16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä,
2 Kun 15:13 Mutta hänen palvelijansa astuivat esiin ja puhuttelivat häntä ja sanoivat: "Isäni, jos profeetta olisi määrännyt sinulle jotakin erinomaista, etkö tekisi sitä? Saati sitten, kun hän sanoi sinulle ainoastaan: 'Peseydy, niin tulet puhtaaksi'."
14 Niin hän meni ja sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa, niinkuin Jumalan mies oli sanonut; ja hänen lihansa tuli entisellensä, pienen pojan lihan kaltaiseksi, ja hän tuli puhtaaksi.
Room 6:4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Ortodoksit ovat aina kastaneet upottamalla, koska kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista veteen. Kreikkalaiset käyttivät sitä sanaa myös uponneista laivoista.
to dip repeatedly, to immerse, to submerge (of vessels sunk)
https://www.blueletterbible.org/lexicon/g907/kjv/tr/0-1/
Johannes Kastaja kastoi siinä kohtaa Jordanjoessa, missä oli runsaasti vettä, jotta kastettava voitiin upottaa.
Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.
Matt 3:16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä,
2 Kun 15:13 Mutta hänen palvelijansa astuivat esiin ja puhuttelivat häntä ja sanoivat: "Isäni, jos profeetta olisi määrännyt sinulle jotakin erinomaista, etkö tekisi sitä? Saati sitten, kun hän sanoi sinulle ainoastaan: 'Peseydy, niin tulet puhtaaksi'."
14 Niin hän meni ja sukelsi Jordaniin seitsemän kertaa, niinkuin Jumalan mies oli sanonut; ja hänen lihansa tuli entisellensä, pienen pojan lihan kaltaiseksi, ja hän tuli puhtaaksi.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Raamattu sanoo, että sellaisen henkilön kaste on laiton, kreikaksi EXESTI, joka ei ole tunnustanut uskoaa. Pienen sylilapsen kaste on laiton ja mitätön, koska hän ei ole tunnustanut uskoaan.
Ap.t 8:36 Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?"
37 Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."
38 Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
Mark 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ei sinua kukaan usko
Ei tietenkään kun Raamattu on valetta ja Jumala saatanan kiduttama.
Siinä ukastajien todistus!!
Alapas taas spämmätä, luterilainen, niin tulee hoideltua luterilaiset valheet!
Taasko uudestikastaja vikisee. Harmittaa kun sinua ei kukaan usko
Se on raivona. Spämmää samaa viestiä jatkuvasti
Sinulla jäänyt vanha levy pyörimään.
Luterilaiset ns. kastavat Kristukseen. Mutta Kristukseen kastaminen ja veden valuttamalla päälakeen on turhaa ja arvotonta. Paavali todistaa Egyptistä lähteneistä Israelin heimoissa: "Saivat kaikki kasteen Moosekseen pilvessä ja meressä." Kaste ei auttanut saavuttamaan luvattua maata, vaan lähes kaikki kasteen Moosekseen saaneet kuolivat erämaassa.
Egyptistä lähteneistä 600 000 jalkamiehestä ainoastaan Joosua Nuunin poika sekä Kaaleb Jefunnen poika pääsivät Jordanin yli perintömaahansa. "Herra oli heille sanonut, että heidän oli kuoltava erämaassa. Eikä heistä jäänyt ketään, paitsi Kaaleb, Jefunnen poika, ja Joosua, Nuunin poika,
sillä nämä ovat uskollisesti seuranneet Herraa". Mutta koska minun palvelijassani Kaalebissa on toinen henki, niin että hän on minua uskollisesti seurannut, niin hänet minä vien siihen maahan, jossa hän kävi, ja hänen jälkeläisensä saavat sen omakseen.
Mikään kaste tai sen väärennös, otsan kastelu, ei anna taivasosuutta, vaan niin kuin Kaaleb seurasi uskollisesti Herraa, niin vain ne, jotka uskollisesti seuraavat Jeesusta, näkevät Taivaan valtakunnan.
Ei 🙂↔️ ole turhaa ja arvotonta koska Jeesus käski no
Porttokirkko käski ja alkoi murhata Jeesuksenseuraajia!
Puhutko helluntaikirkosta?
Erikoista että kastaminen on turhaa ja arvotonta mutta silti Jeesus käski kastamaan 😄
Jeesus ei käskenyt kastaa Kristukseen eikä Jeesus käskynyt valuttaa vettä kenenkään päähän!
Porttokirkko on sinun luterilainen kirkkosi valheen ja petoksen kirkko, Jeesuksen todistajien verestä juopunut!
Reformaation isät Martti Luther ja Philip Melanchthon antoivat arvovaltansa ja teologisen tukensa vainoille ja väkivallalle puheillaan ja kirjoituksillaan. Dokumentit osoittavat, että Luther ja Melanchthon antoivat useita jyrkkiä ja väkivallan sallivia lausuntoja uudestikastajista. He eivät pelkästään hyväksyneet ihmisten vainoamista ja heihin kohdistettua fyysistä väkivaltaa, vaan jopa kannustivat vallanpitäjiä siihen sekä maallisin että teologisin perustein.
Silloinen maallinen hallinto käytti arvovaltaisten kirkonmiesten tuomitsevia puheita ja kirjallisia lausuntoja hyväksi uudestikastajiin kohdistamansa vainon legitiimeinä perusteluina. Keisarikunnassa laadittiin uskonpuhdistajien tukemana laki, joka mahdollisti vainoamisen ”laillisesti”.
Luther joutui ottamaan kantaa anabaptisteiksi nimitettyjen kristittyjen tappamiseen vuonna 1527. Hän antoi suostumuksensa laille ja kuolemantuomioille, vaikka tapahtumia hänen omien sanojensa mukaan olikin ”kauheaa katsella”.
Erikoista on, että lukutaidottomat esiintyvät opettajina.. Erikoista on ennen kaikkea jumalattomien, maailman ihmisten esiintyminen Sanan opettajina!
Jeesus käski kastamaan, kastetapaa erittelemättä
En minä kuulu luterilaiseen kirkkoon.
Ainoa porttokirkko mitä tiedän on helluntaikirkko
Sinä olet hyvä esimerkki sellaisesta
Tosi kuin vesi
Tosi kuin vesi
Tosi kuin vesi
Et osaa edes lukea, sinä jumalaton rienaaja, niin miksi hillut palstalla suuna ja päänä?
"Kristukseen kastaminen ja veden valuttamalla päälakeen on turhaa ja arvotonta".
Joo, uudestikastajilla on halu rienata
taidan tietää kenestä puhut
Tokihan uskonharhaiset voivat liotella toisiaan ihan missä lätäköissä lystäävät, vaan ei sillä ole mitään vaikutusta yhtään mihinkään.
Kun suoraan sanotaan niin taikomistouhujahan tuollaiset höpöilyt ovat.
Uskooko joku vielä tosissaan tuollaiseen?
Ortodoksit ovat aina kastaneet upottamalla, koska kreikan sana BAPTIZO merkitsee upottamista veteen. Kreikkalaiset käyttivät sitä sanaa myös uponneista laivoista. Latinankieliset roomalaiskatoliset alkoivat valuttaa vettä päähän, koska he eivät ymmärtäneet mitä kreikan sana BAPTIZO merkitsee, jolloin kasteoppi meni väärin.
to dip repeatedly, to immerse, to submerge (of vessels sunk)
https://www.blueletterbible.org/lexicon/g907/kjv/tr/0-1/
Johannes Kastaja kastoi siinä kohtaa Jordanjoessa, missä oli runsaasti vettä, jotta kastettava voitiin upottaa.
Joh 3:23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.
Ortodoksinen kirkko hyväksyy myös muut kastetevat
Ortodoksisessa kirkossa ymmärretään se, että BAPTIZO merkitsee upottamista, minkä takia siellä upotetaan veteen.
Mitä tulee nykyajan ekumeniaan, se on sotkenut monia asioita.
Se merkittsee upottamista, vedellä koskettamista ja pesemistä. Kristityt ovat aina käyttäneet eri kastetapoja
BAPTIZO ei merkitse vedellä koskettamista vaan tässä asiayhteydessä nimenomaan upottamista veteen. Se tietenkin tuottaa myös ruumiin pesun, mutta sanan alkuperäinen tarkoitus on upottaa veteen. Valelulle ja pirskottamiselle on kreikassa eri sanat.
Näin on veliseni
BAPTIZO ei merkitse vedellä koskettamista vaan tässä asiayhteydessä nimenomaan upottamista veteen.
Totta.
Jas kasteen yksi monista merkityksistä on "vanhan ihmisen hautaaminen."
Täälläpäin ainakin koko ruumis pannaan hautaan, eikä pelkästään otsaa.
Miksihän tuo hozaa-pelle ei ole vielä ilmestynyt palstalle?
Sen jälkeen ylläpito keskeyttää yleensä keskustelun.
Kyllä, hautaaminen, ei upottaminen. Yhdellä taas otsafetissi
Sinun sairaiden viestiesi takia itse asiassa
Hyvä että yp tekee niin
Ihminen on kokonaisuus ja koko ihminen kastetaan vaikkei vesi koko ruumiiseen koske. Koko ihminen nauttii ehtoollisen vaikkei ehtoollisaineet koko ruumista kosketa
Juu, sinä hautaat vainajat kolmella pikku lapiollisella hiekkaa.
Jeesusta ei haudattu hiekkaan. Sinun mukaasi Jeesus haudattiin väärin
Hozaapelle taitaa istua valvontatornissa , sopii asiat ja ajat yhteen.
Mutta miksi ei pysäytä sakastin viimeistä aasinleukaluuta eli flooraamista !
Valitettavasti monta hyvää keskustelua on keskeytetty, kun tuo hooza-pelle on laukonut typeriä kommenttejaan.
Heistä kuuluisin on tämä u-k-i-e nr
Keskustelun sulkeminen on johtunut vain siitä syystä, että keskusteluun lähetettyjen kommenttien määrä ylittyi säädetyn määrän. Moniin keskusteluihin roskapostitettiin valtavia määriä lyhyitä häirintäviestejä.
Se on uudestikastajien tapa
se on juurikin näin tämä asia
Ensimmäisenä Helluntaina Jerusalemissa ei ollut mahdollista upotuskastaa ketään!
Koska Jerusalemissa ei ollut tähän upottamiseen tarvittavaa määrää vettä!
Lahkot ja eriseurat etsivät aina syitä mitätöidä Jeesukseen Kristukseen uskovan Lapsena Saama kaste!
Totta tuokin
Olihan Jerusalemissa esimerkiksi kymmenen roomalaisten rakentamaa kylpylää seremoniapuhdistusta varten.
"Ensimmäisenä Helluntaina Jerusalemissa ei ollut mahdollista upotuskastaa ketään!"
Jerusalemissa oli jokisen talon pihalla ns mikve-allas, jossa juutalaiset kävivät puhdistautumassa ja upottautumassa ennen synagoogaan menoa
"Koska Jerusalemissa ei ollut tähän upottamiseen tarvittavaa määrää vettä!"
Olet väärässä. Temppelin lähistöllä oli monta vesiallasta, jossa oli mahdollista ottaa upotuskaste. Kaupungissa oli lähteitä, joista tuli vettä.
Joh 5:4 Aika ajoin näet Herran enkeli laskeutui lammikkoon ja pani veden kuohumaan, ja se, joka ensimmäisenä astui kuohuvaan veteen, tuli terveeksi, sairastipa hän mitä tautia tahansa.
Joh 9:7 ja sanoi: "Mene Siloan altaalle ja peseydy." -- Altaan nimi merkitsee: lähetetty. -- Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
Upotuskaste ei ollut ainoa kastetapa
Juutalaiset ja alkuseurakunta kastoivat aina upottamalla. Paavali vertasi kastetta hautaamiseen. Pään valelu ei ole hautaamista.
Alkuseurakunta kastoi upottamalla, pirskottamalla ja valelemalla
Paavali ei vertaa missään kastetta hautaamiseen.
Paavali iloitsi miten vähän oli kastanut ihmisiä.
Puhut lööperiä. Ainoa kaste, mitä alkuseurakunta käytti, oli uskoon tulleiden baptizo eli veteen upottaminen.
"ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista".
Mutta kastoi silti
Ei ole totta, ei kannata inttää
Ei sillä ole muuta elämää kuin inttää täällä
Sinä valehtelet. Paavali vertaa kristillistä upotuskastetta hautaamiseen.
Room 6:4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Sinä valehtelet. Paavali ei VERTAA tuossa kastetta hautaamiseen. Hän sanoo että kasteessa meidät haudattiin. Opettele lukemaan.
Juuri noin! Ja hautaamisella ei ole mitään tekemistä upottamisen kanssa.
Sinä olet tullut tänne vain valehtelemaan.
Paavali vertaa upostuskastetta hautaamiseen ja ylösnousemukseen. Mennään veden alle ja sitten ylös. Tässä ei ole mitään epäselvää. Kristillinen kaste on upotuskaste.
Room 6:4 Näin meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää, niin kuin Kristus Isän kirkkauden voimalla herätettiin kuolleista.
Sinä valehtelet, mitään vertaamista Paavali ei tuossa tee vaan hän kertoo kasteen merkityksestä. Kasteessa alkaa uusi elämä. Kristillinen kaste ei perustu kastetapaan tai veden määrään vaan Kristuksen työhön
Näin se tosiaan on
Jep, kasteessa kyse on osallisuudesta Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Upottamista ei halaistua sanaa
Näyttääkö luterilaisen kastetun kansan elämäntapa siltä että ollaan kristuksen kuolemaan kastettuja?
Ymmärrättekö te yhtään mitään!
Missä se ilmenee se kuolemaan kastaminen, mikä on kuollut häh ?
No missä se uuden elämän alkaminen tulee esiin, kun kansa on niin jumalatonta kuin olla voi häh ?
Luuletteko te jollain sanaleikeillä menevänne taivaan ovesta hah !
Osalla näkyy, osalla ei. Raamatun ilmoitusta se ei muuksi muuta
Näkyykö juutalaisen ympärileikatun elämäntapa siltä että hän kuuluu Jumalan kansaan?
Ymmärrätkö yhtään miten typerä kysymyklsesi on?
Ei se ymmärrä. Yrittää oman järkensä avulla kumota Raamatun Sanan
Ei hyvänen aika noita kommentteja ..näkyykö ympäril...
Kuvitteletko sen ympärileikkauksen liittyvän jotenkin sielun pelastukseen hah !@#%
Ei ole 500 vuoden katkismuksella takominen paljoa tuonut valoa pimeyteen.
Kastaminen vedessä on symbolinen toimi. Kyse on puhdistumisesta, mitä vedellä yleensäkin tehdään. Ei siinä itse toimituksessa sen enempää pyhyyttä tai muutakaan ole. Näissä uskonnollisissa tilaisuuksissa asianomaisen mieli ja tahto on koko sisältö. Jotkut ihmiset kokevat uskonnollisiin yhteisöihin liittymisen tarpeelliseksi. Itse en vaan vapauteen kuuluu yhteys kaikenlaisten ihmisen kanssa. Kasteen toteuttamistavan ehdottomuus on outo tapa suhtautua yhteisöllisyyteen. Eikö se johda hyvin ahtaaseen ihmiskäsitykseen? Tämmöiseen, "vain me olemme oikeita ja kelvolisia ihmisiä". Eihän se niin ole.
Ei ole symbolinen vaan konkretiaa.
Totta: "Kasteessa alkaa uusi elämä. ".
Vauvalle annetaan isommat vaipat ja syöttöväli tihenee. Uudet lastenvaunitkin voivat tulla kysymykseen.
Missäpä luterilainen jotain raamatusta oppisi kun elämän aikana ei kirjaa avata eikä vähääkään kiinnosta koko asia.
Pieni virkistys saattaa tulla jos pääsee rizukimppua kantamaan rovioon.