Köyhänä voi pärjätä jos tekee seuraavaa

Kaikki ruoka ostetaan tarjouksesta, hamstrataan se mikä on järkevää ja loput pakkaseen. Vaatteet ja kengät kulutetaan loppuun. Uusia ostetaan alennusmyynneistä ja sillon ostetaan laatua. Aina laatua. Ikinä ei soiteta minnekään, aina sähköinen kontakti. Kuljetaan kävellen, pyörällä tai julkisella. Sienestetään, marjastetaan. Pakastetaan ja kuivataan. Ei tilata lehtiä, ei käydä elokuvissa, ei käydä ravintolassa. Koskaan ei tehdä heräteostoja. Olen elänyt näin yli 20vuotta.
14194
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Olipa hyvä kirjoitus!
Itsekin suunnilleen tuolla tavoin olen koettanut elää, mutta en liian ankarasti.

1Äänestä

Miten tuo kuulostikin niin tutulta, aivankuin omasta elämästä.
Tasainen, kordinoitu elämä saa aikaiseksi sen, että talous toimii hyvin ja
jää vielä kuukaudessa pienoinen potti säästöönkin.
Suurimmat säästöt syntyy juuri järkevistä hankinnoista.

Äänestä

Kun jemmaa rakentaa sukanvarteen, niin on mukavaa repäistä sitten
vaikka kesälomalla tai tehdä jokin tasokas, harkittu hankinta.

Äänestä

Meillä on kierrätyskeskus ja sieltä saa ilmaiseksi vaatteita ym tavaraa, nytkin on vaatteet kaikki jotka on päälläni alkkareita lukuunottamatta, ilmaisvaatteita.
Aloitus on kuin omasta elämästäni, ilman pakastusta, kauppa on minun pakastimeni, ainakin niin kauan, kuin tässä asun, sitten kun muutan niin otan pakastimen jälleen käyttöön. aloituksessa on hyviä ja ravitsevia köyhäinoppeja.

Äänestä

Ei nyt pidä ihan orjallisesti noudattaa aloittajan oppeja vaikka hänellä onkin
oikea suuntaus ja sillä pysyykin poissa kaikki talouden vaikeudet.
Erityisen mielenkiintoiseksi opit tekee se kun vertaa niitä tuhlureihin,
jotka tilin saatuaan tuulettavat lompakkoaan niin että loppukuu on ankeaa.
Tämä vielä toistuu vuodesta vuoteen eli ikinä ei opita talouden alkeitakaan.

Äänestä

Hyviä neuvoja. Itse olen kulkenut fillarilla viimeiset 20 vuotta. Ostan halpaa ruokaa ja teen itse makaroonilaatikkoa vaikka josta riittää 2 päivää. Vaatteet todellakin kulutan loppuun mutta uusia pitää ostaa niin ostan kyllä alennuksesta. Just etsin shortseja ja uudet maksoi jopa 45-50 euroa. Etsin monesta kaupasta ja löysin 24.99 eurolla uudet. Shortseissa pitää olla hyvät taskut että saa lompakon ja kännykän. 25 euroa on hyvä hinta. T paitoja etsin alesta aina.

Äänestä
  • Oho että joku vielä tekee makaronilaatikon itse lihamakaroonilaatikon.Vanhan kansan ihmiset tuota makaronilaatikkoa tekivät lisukkeeksi ilman lihaa.

    1Äänestä

  • Myin perheemme molemmat fillarit vajaa 20 vuotta sitten. aimoni tunaroinnin, ja oman heikon näkökykyni johdosta. Asunnon sijainnista johtuen, kaikki tarpeellinen on puolen kilometrin säteellä. Kirjastoon on matkaa vaja 3 kilometriä.
    Olen kaikki 25 kotivuotta ja edelliset sunnuntaitkin, tehnyt sapuskat. Ensin 4:llem sitten kahdelle henkilölle.
    Kahden ruokinnan olen ratkaissut massatuotannolla. Valmistan etupäässä uuni- ja keittoruokia.
    Kahtena päivänä peräkkäin samaa ja kolmas pakasteessa.
    Olen vaimoani taitavampi myös sapuskoiden ravinnesisältöjen suunnittelussa.
    Makuskaalamme on lavea joten aina voi marketissa katsoa mikä sopisi meille.

    Parhaat tilanteet. Tuttavani isän lampolan kevätkaritsoiden syysteurastu ennen Karjaportin auton tuloa.
    Kun teurastin 10 niin sain ostaa yhden hyvin halvalla. Lihapaino karitsoilla oli noin 20kg. Sama juttu yhden entisen työkaverini lampolan kanssa mutta vain kahtena vuotena.
    Toinen mahis. Vaimoni oli pienessä päivittäistavarakaupassa töissä.
    Kerran saimme ostaa hänen lihamestari tutultaan vasikan pilkkomattoman puolikkaan ja toisen kerran porsaan puolikkaan.
    Raatoja pilkkoessani suunnittelin mitä sapuskaa mistäkin osasta tulen tekemään.
    Meillä oli 500 litran pakastearkku. Lihojen lisäksi siihen mahtui metsämarjoja ja sieniä mutta muutamana vuotena se oli tosiaankin kantta myöten täysi.
    Vaimoni ostaa minulle tusinavaatteet mutta "sopivampien " kanssa on joskus hankaluuksia.
    Pillilahkeiden aikaan reisien koko määritti suorien housujen valinnan. Vaimo teki tarvittavat muutokset. Yksi puku koostettiin kahdesta ei koosta. Ikääntyminen on hoitanut tuon ongelman.
    Jalkineiden hankkimista siirrän viime tippaan. Rintava räpyläjalka. Jalkaterän pituus 41 ja leveys vähintään 43.
    Reilun viikon takaisessa juhlatilaisuudessa olin vuosien jälkeen liikkeellä mustassa puvussa ja mustissa, kiiltävissä kengissä. Kengät on säilytettävä sisällään tiukka, pullistava nyytti.
    Otettuani ne pois jaloistani kostutin ne nyytit vedellä josko nahka venyisi varastoinnin aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Oho että joku vielä tekee makaronilaatikon itse lihamakaroonilaatikon.Vanhan kansan ihmiset tuota makaronilaatikkoa tekivät lisukkeeksi ilman lihaa.

    Tuollaista makaroonilaatikkoa tuli syötyä joskus 60-luvulla lisukkeena eli
    perunan ja kastikkeen kanssa . Kyllä se siinä meni kylkiäisinä.

    Äänestä

tuo on hyvä filosofia ja arkirutiini..muista nyt kuitenkin välillä ottaa irtiottoja.. mutta peukutan filosofiaasi..

Äänestä
  • Kurinalainen taloudenpito on hyväksi. Silloin raha riittää useaan tarkoitukseen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kurinalainen taloudenpito on hyväksi. Silloin raha riittää useaan tarkoitukseen.

    Vaikka selloon

    Äänestä

Kalastan kalaa. silläkin pärjää jo kaksi viikkoa kun osta perunaa lisukkeeksi. Ahventa tulee aika hyvin. Sukanvarteen olen säästänut jo 15 vuotta. Kesällä menee pari tonnia kaikenlaiseen.

Äänestä
  • Kesällä tosin kuluu rahaa helposti ennemmän kuin ansaitsee, mutta tuohon
    se vanha jemmarahavarasto on mainio apu. Talvet säästetään, kesät törsätään.
    Muutama vuosi sitten kiihdytin yltiöpäisesti säästämistä, sillä tiedossa oli
    että taloyhtiössä tehdään remontti A tai B jonkin vuoden kuluttua.
    Takaiskuiltakaan ei voitu välttyä, sillä vuosi sitten laukesi jääkaappi ja astis
    kuukauden välein, mikä aiheutti melkoisen loven niihin säästöihin.
    Onneksi sai kuitenkin kurottua talven aikana saldon entiselleen ja jopa yli.
    Päätavoite on siis kuitenkin toteutumassa eli saan maksetuksi tuon tulevan
    rempan 10 t€ summan köntässä joten ei tarvitse jäädä 15 vuoden osamaksuille.
    Tämä on kyllä merkinnyt monesta asiasta eli hupimenoista kieltäytymistä.
    Tässä ratkaisussa näkyy selkeästi se jemmarahojen maaginen voima .
    Kun pankit nostavat korkojaan sekä marginaalejaan niin voi vain todeta,
    että pitäkää tunkkinne, minä poika pärjään kuitenkin omillani. Jihaa !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kaikki ruoka ostetaan tarjouksesta, hamstrataan se mikä on järkevää ja loput pakkaseen. Vaatteet ja kengät kulutetaan loppuun. Uusia ostetaan alennusmyynneistä ja sillon ostetaan laatua. Aina laatua. Ikinä ei soiteta minnekään, aina sähköinen kontakti. Kuljetaan kävellen, pyörällä tai julkisella. Sienestetään, marjastetaan. Pakastetaan ja kuivataan. Ei tilata lehtiä, ei käydä elokuvissa, ei käydä ravintolassa. Koskaan ei tehdä heräteostoja. Olen elänyt näin yli 20vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu