Vaikuttaa ahneudelta.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaitakunta katsoi, että Ojalalle riittäisi 750 euroa. Kaupunki ei maksa sitäkään, koska perustuslakivaliokunnan linjauksen mukaan mitään väärää ei ole tapahtunut.
Ojala oli mennyt yhdelle koululle, vaikka hänellä ei ole edes lapsia siinä koulussa. Kun ohjelma ei miellyttänyt, hän vaati korvausta peräti 5000 euroa. Loput vaatimukset tulivat kahden muun koulun juhlien perusteella.
Tätä on vapaa-ajattelu. Järjettömyyttä, ahneutta ja virkahenkilöiden kiusaamista.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolaitakunta katsoi, että Ojalalle riittäisi 750 euroa. Kaupunki ei maksa sitäkään, koska perustuslakivaliokunnan linjauksen mukaan mitään väärää ei ole tapahtunut.
Ojala oli mennyt yhdelle koululle, vaikka hänellä ei ole edes lapsia siinä koulussa. Kun ohjelma ei miellyttänyt, hän vaati korvausta peräti 5000 euroa. Loput vaatimukset tulivat kahden muun koulun juhlien perusteella.
Tätä on vapaa-ajattelu. Järjettömyyttä, ahneutta ja virkahenkilöiden kiusaamista.
Vastaukset 31
Vanhimmat
- Ei oikeutta maassa saa jos itse sit ei hanki.
Lauri Ojala on oikealla asialla. Kiitos hänelle!
Ei ole. Perustuslakivaliokunnan linja ratkaisee, mutta sinähän et siitä välitä vaan jatkat samalla oikeusjärjestystä horjuttavalla leninistisellä linjalla.
Mutta ei siitä sen enempää. Kerro sen sijaan, onko Ojalan hyvitysvaatimus mielestäsi kohtuullinen?
Lauri ojala.
Pesunkestävä businesmies!!
Kannattaa aina vaatia miljoonaa! Olipa kyse mistä tahansa kärsimys-, tai muusta hyvityksestä niin, kun vaatii miljoonaa on aina vara saada tarpeeksi.
Kukaan ei varoittanut, että jouduin sekä Ilta-Sanomien että Iltalehden sivuilla heti pällistelemään Ojalaa. Vaadin korvauksia, koska en ole samaa mieltä kyseisen herran kanssa ja tuosta aiheutui suunnaton stressi. Kuka korvaa, jos en saa yöllä nukuttua ja huominen päiväkin menee ojala-painajaisissa.
Et ole ainut. Joukkokanteen paikka.
Kukaan ei pakottanit sinua iltapäivälehtien sivuille. Ihan oma valintasi.
Pakottiko joku Ojalan jonnekin?
Ojala on espanjaa ja merkitsee jos allah suo
ojala sea empresario acerrimo
jos allah suo hän on pesunkestävä bisnemies
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19416272/ajankohtaista-kesakuu-2026#comment-142805781
Valituksen tehnyt oppilas yoivoi 1000 euron hyvitystä, mutta lautakunta nosti toteamassa syrjinnän vuoksi 2500 euroon.
Laurin valitus koska useimmiten vuosien syrjintää, mutta lautakunta käsitteli vain vuonna 2024 tapahtumaa.
Ojala selvästi aliarvioi, miten paljon voisi netota lapsensa kautta.
Pieleen meni bisnekset. Tulee iso lasku oikeudesta. Sitten Ojala maksaa.
Kun maksun paikka tulee, va-liitto vetää tukensa pois.
Ojala harkitsee vievänsä tämän oikeuteen. Jos hän niin tekee, se käy hänelle kalliiksi. Koska hän häviää jutun, hän joutuu maksamaan oikeudenkäyntikulut.
Jos häviää, voimme soittaa ihan missä tahansa esimerkiksi muezzinin rukouskutsua tai eli aasin huutoa. Valittajille sanomme että se on meidän oikeutemme, nauttikaa!
Rukoushuuto julkisella paikalla ei liene kiellettyä nytkään. Sen sijaan koulun kevätjuhlaan sitä ei voi ottaa yhteisenä juhlan osana, koska se ei ole suomalainen traditio. Mikä tässä on niin vaikea käsittää?
Kristinuskonnharhan jumala johon virressä viitataan on tuontitavaraa, ei siis suomalainen treditio.
Mieluummin kuulisin kalevalaisia runoja laulettavan, enkä pistäisi pahakseni vaikka samalla laulettaisiin kristinuskonharha suohon.
Perustuslakivaliokunta on päättänyt, että suvivirsi on suomalainen traditio. Se määrää, et sinä.
Siinäpä alat soitella rukouskutsua kun löydät moskeijan jonne kutsua. Julkisella paikalla liikkuessa etenkin iltaisin ja viikonloppuisin kuulee vaikka minkalaista musiikkia eikä kukaan kysy lupaa saako soittaa vai ei. Sinne sekaan vaan rukouskutsujesi kanssa. Tai ala huutaa kuin aasi.
Suvivirsi ei ole rukoushuuto.
Suvivirsi on traditio, tutustu historiaan.
Opetushallituksen kommunistijohto ulostettiin eli nyt maanantaista
lähtien niillä ei enää ole avaimia työpaikalle
Kyllähän hallitus huolen pitää että islamistit menettävät valtaa kouluissa
nyt eivätkä pysty määräämään miten tärkeässä ja kalliissa koulusssa
käyttäydytään suomalaisten ehdoilla palevelematta isamilaisia
Ojala on arabiaa ja tarkoittaa
jos allah suo
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19426674/#comment-142806691
Kunta voisi kustantaa ihan hyvän tahdon eleenä muutaman terapiatunnin.
Toisin kuin uskoharhoissaan piehtaroivat luulevat, niin Suomessa ei ole uskontopakkoa, ei kouluikäisillä lapsillakaan.
Mikä tässä on vaikea ymmärtää?
"11 §Uskonnon ja omantunnon vapaus
Jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus.
Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen."
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/1999/731#chp_2__sec_10
Ja suvivirsi koulun juhlassa ei ole uskonnonharjoitusta kuten perustuslakivaliokunta on linjannut. Sitä sinunkin on noudatettava vaikka kuinka ketuttaisi.
En kuulu uskonnollisiin yhteiskuntiin, en ole uskonnollinen, mutta olen ihan omasta vapaudesta kuunnellut, ja jopa itsekin laulanut Suvivirttä koulujen kevätjuhlissa. Ei siihen kuole, vaikka ei uskonnollinen olisikaan.
Toisin kuin ateismiharhassaan piehtaroiva fanaatikko luulee, ei Suomessa ole koulupakkoa. Mikä siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Yle meni kavaltamaan verottajalle varottamatta osaamattomia opiskelijoita
että pullopantista pitää maksaa vero jos pullon löytää maasta
Niiden olisi pitänyt kertoa sosdemahneuden verosäännöistä
Veroilla elätettyjä ovat Yle Valiitto SAK ... jne veroparasiitteja
joten ne eivät tajua että muut
Wahlroos ja piensijoittajat
esimerkkeinä
maksavat veroja pääomatuloistaan myös pullopanteista
https://yle.fi/a/74-20230718 tuhansia pulloja palauttaneesta hyväntekijästä – näin kommentoi verottaja
Ojalan käytös ei kuulu terveelle ihmiselle. Hänellä on omasta lapsuudestaan pahoja patoumia jotka hän nyt yrittää siirtää omille lapsilleen perintönä. Näin kasvatettuna lapsista kasvaa mahdollisesti epätasapainoisia ja häiriintyneitä nuoria. Ojalan ei edes olisi ikinä pitänyt hankkia lapsia jos hän ei anna lasten tehdä itse päätöksiä vaan ohjailee heitä omien kokemuksien ja kärsimysten viitoittamalla tavalla. Yritys jatkuvasti rahastaa kaikilla tekemillään protesteilla ei ole normaalia käytöstä ihmiselle.
Valiitto on gurujohtoinen uskonto
ja täynnä traumatisoituneita (vähän hitaita poikia ja tyttöressukoita)
jotka ovat uskoneet ja nyt kostavat
eli arvioin, että jos joku - kuten minä - menettää uskonsa aikaisessa vaiheessa
ehtii tottua tilanteeseen murrosiässä - kävin rippikoulun ja normaalit uskontotentit
ylioppilaskirjoituksiin - eikä riidellyt koskaan koulun kanssa, niin kehittyy
Koulun kanssa riitely on todella vaarallista ja Valiiton politiikka tuoda taistelu
kouluihin on vastustettavaa. Ei missään nimessä saa päästää niitä sinne
Lisäksi huvittavaa on että luonnontieteellisesti pihalla liitto
einsteineen ja heisenbergeineen "opettaa" tieteellistä maalimankuvaa
täysdiletantte ja osaamatonta porukka
Mutta itse käyvät intialaisen fakiirin seuraajina risteilyillä jonka oppien taustoista eivät tiedä mitään
eli menevät heti gurun halpaan vuosiksi niin että mainostavat vielä
Ja guru nettosi noilla yksinkertaisilla.
Jos on itse kovin kiinnostunut vain jostain tietystä aiheesta, niin ei se pahaa tee jos käväisee oman mukavuusalueen ulkopuolellakin. Se avartaa omaa ajattelutapaa, omaa käsitystä asioista, sekä myös opettaa ihmistä omasta itsestään.