Jes! Kirsi Salo tippui Farmista

Kieroillut alusta saakka ja napsinut kilpailijoita pois. Ei voi käsittä miten jotkut Farmi ohjelman katsojat ovat voineet olla hänen puolellaan.
4201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kun Farmisuomen 2026 kautta on seurannut, aikuisena ihmisenä ei voi kuin ihmetellä, miten paskamaisesti Kirsi Saloa on siellä kohdeltu. Mietin jopa, onko kaikki käsikirjoitettu. Kirsi on omanlaisensa henkilö, mutta niin on jokainen osallistuja. Annetaan kaikkien olla. Varsinaiset kiusaajat ovat olleet Jannica, joka on ollut tosi pirullinen, sekä maanviljelijä ja Jucci. Jotkut ovat heitä ehkä hieman myötäilleet, ehkä pelosta ettei itse tule kiusatuksi. Ihan kuin tuolla kajaroutten maailmassa. Mutta että aikuisillakin tommista on, olen ihan järkyttynyt. Kun ulkopuolisena on katsellut, näkyy niin selvästi. Tai tosiaan sitten kaikki on vaan tehtyä?

Äänestä

Kerro miten Kirsi on kieroillut? Sen enempää kuin muutkaan. Olisiko Kirsin pitänyt kieltäytyä pelin hengestä eli porukkaa tippuu ja tiputetaan? Nähdyn perusteella kaikki muut oikeestaan kieroili paljon enempi, ehkä Kirsikin sitä teki mutta tv katsojalle sitä ei näytetty. Tuottajan linja ehkä tämä, tehdä yhdestä kiusattu, yleisön mielenkiinto lisääntyy... Aiemmin en ole Farmisuomea katellu, tiedä sitten onko samanlaista kiusaamista ollut ennenkin.

Äänestä
  • Koko ajanhan hän oli haastamassa muita, jotka sitten tippuivat, kun Kirsi oli niin
    **** ylivoimainen jokaikisessä kategoriassa. Hänestä huokui sellainen jonkinlainen
    suunnaton ylimielisyys, sitten jotkut muka väittävät, Kirsiä muka kuisattiin Farmilla.
    En kylläkään niin paljoa Farmia katsonut, että olisin huomannut, että Kirsiä olisi kiusattu.

    Äänestä

Kuka ylipäätään katsoo noita hömppä ohjelmia?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kieroillut alusta saakka ja napsinut kilpailijoita pois. Ei voi käsittä miten jotkut Farmi ohjelman katsojat ovat voineet olla hänen puolellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu