Se on näkynyt selvästi tämän hallituksen toimissa ja päätöksissä. Suurituloisille myönnetään etuja ja veronalennuksia ja pienituloisia kuritetaan.
Tavallisen kansalaisen puolueeksi siitä ei ole.
Tavallisen kansalaisen puolueeksi siitä ei ole.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Oikeassa olet.
Oliko tuo sinulle yllätys..? Että kokoomus on riistoporvari puolue, ja ollut sitä aina..
No, ei ollut uutinen... Aikaisemmin kokkarit oli jollain tasolla kulttuuriystävällinen puolue ym. Nyt lähinnä äärioikeiston maltillinen sisar. Oletettu pedarikin on aivan ok ministerinä. Let's make things Petter... Hyytävää.
Kauhiaa, jos on puoletkin totta...
Suurpääomaa meillä tarvittaisiin mahdollisimman paljon.
Vanhaa, vahvaa pääomaa, kuten Ruotsissa, jossa on myös tehty tarpeellisia rakennemuutoksia esimerkiksi verotuksessa ja talous kasvanut vuodesta toiseen, kun taas meillä kasvua ei ole toistakymmeneen vuoteen ollut juuri lainkaan, tai on ollut kitukasvuista...
Mutta kaikista ihmisistä on pidettävä huoli etteivät tipu rattailta ja rattailta tippuneistakin.
Vaan ihmisten on silti jonkun verran otettava vastuuta itsestään..
Nykyään moni odottaa että.minulle kuuluu tämä ja tämä.
Kun taloudessa pyyhkii hyvin, voidaan pitää huolta heikoista paremmin, kuten esimerkiksi Ruotsissa, joka tosin taitaa pitää huolta myös ei-toivotuista vieraista...
Terveen ja työkykyisen ihmisen on huolehdittava ensisijaisesti mahdollisimman pitkälle itse omista ja mahdollisen perheensä asioista ja toimeentulosta.
Se on vähän niin kuin muinoin Espanjassa suomalaisturistien porsasjuhlissa, jossa matkan hintaan sisältyi ohjelman lisäksi syötävää ja juotavaa, punaviiniä.
- Mää en saatana sosiaaliviinaa juo...!
Tuumasi muuan pohojalaamies isolle pöytäseurueelle, nousi ja meni ja tilasi baaritiskiltä itselleen terävät ja maksoi sen itse, omasta pussistaan.
Se on sinun kuvitelmasi.
Kyllä sellaisia on, myös aikuisia, jotka ovat jääneet henkisesti karkkihyllyn vieressä kiukuttelevan lapsen tasolle.
Heitä ei Kokoomus auta.
Henkisille taaperoille pitäisi toki olla kaitsijat yhteiskunnan puolesta, eli yhteiskunnan verovaroin.
Kokoomuksella on kaikkein sivistymättömimmät arvot.
Joo, ja arrrllllvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuurrrlllessa....
Jos Suomen vasemmistossa olisi edes hiukan samaa kuin Ruotsin demareissa ja Suomen Kokoomuksessa, ei me tällaisessa pi3sissä oltaisi.
Hyvä että on edes kokoomus Suomessa, jotta edes jotkut yrittää. On sitten verorahoja mitä käyttää.
Just!
....Tavallisen kansalaisen puolueeksi siitä ei ole...
Olen hyvin tavallinen kansalainen ja olen aina äänestänyt kokoomusta.
Suomessa on niin vähän rikkaita, että jos ei tavallisetkin ihmiset äänestäisiä Kokoomusta, oltaisiin sosialistinen valtio.
Kuka muu kuin kokoomus saa AY liikkeen hiukan muuttamaan asenteitaan.
Nyt esimerkiksi on onneksi kielletty viimein poliittiset lakot. Ne olivat demokratian irvikuvia.
Samoin laittomat tukilakot. Ei enää satamat ihan kaikesta pysäytä Suomea, niinkuin on tapahtunut liian usein Suomessa, varsin mitättömästä syystä.
Laittomat lakot ovat ay-mafiaa.
Persut on juuri samanlaisia kuin kokoomuslaiset. Innokas apupuolue on auttanut kokoomusta kaikissa sen tekemisissä.
Ja kommunistit olivat aikanaan NKP:n apupuolueita.
Aloittajalle ja muille samanhenkisille täytyy sanoa,
että hirveetä on, jos on puoletkaan totta...
Totta
Tämä hallitus kätevästi yksityisti ( omiin firnoihinsa) terveydenhuollon.
Seuraavaksi putoaa labrat ja viikonloppupäivystykset.
Vastaanottoihin on tarkoituksella laitettu " viikatemies", tehokas ja kylmä sairaanhoitaja jolta aikoja ei " terveet" saa.
Sitten palvelu suljetaan, koska ei ollut käyttöä.
Suurpääomaa tarvitaan meillä paljon, paljon enemmän, niin kuin Ruotissakin on, vanhoja vauraita sukuja, paljon vanhaa rahaa, pääomaa, jota on sijoitettu tuottamaan lisää pääomaa ja työtä ja toimeentuloa, hyvinvointia sitä kautta kaikille.
Persaukiset uneksijat eivät hyvinvointia rakenna, kuluttavat kyllä.
muistatteko jykä käteisen buumin kun se alkoi..Jykä lapsinero.Ytbessa Speden pelit,katsokkee.Jykää äänesti hoitajat,rkiskan tädit.Miten kävi??lakko ainakin..Älä ikinä äänestä porvaria pöytääsi älä päästä .Historia muistuttaa siitä,lisää lisää mulle.Sama joku demokratia hölinä.Täyttä soppaa.