Uudestisyntyminen

Tavallaan se on raamatussa vieläkin
Meidät tunnettiin ennen syntymää.
372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eikös siellä sanota, että ihminen nukkuu, ja herää vasta viimeiselle tuomiotta tai rangaistukseen? Joskus demonit pettävät ihmistä ja väittävät olevansa se joka sinua miellyttää heränneenä muka kuolleista.

Äänestä

>>>>Uudestisyntyminen

Tavallaan se on raamatussa vieläkin
Meidät tunnettiin ennen syntymää.<<<<
------------------
Et taida ymmärtää mitä on uudestisyntyminen?

Se tapahtuu uskomalla evankeliumin kääntyen pois entisestä synti elämästä. Ihmiseen jää " vanha ihminen" himoinen ja haluineen. Hänessä on uusi ihminen joka on Kristuksessa. Maan päällisen elämäm ajan toinen on toista vastaan Ihminen joko tahtoo elää uutena ihmisenä Jumalan tahdon Jumalsn ssnsn neuvon mukaan tai antautua uudelleen vanhan syntisen luontonsa himojen ja halujen mukaan elämään langeten pois armosta joka on Kristuksessa Jeesuksessa.
--------
Uudesti syntymä

”te, jotka olette uudestisyntyneet, ette katoavasta, vaan katoamattomasta siemenestä, Jumalan elävän ja pysyvän sanan kautta. Sillä: "kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin ruohon kukkanen; ruoho kuivuu, ja kukkanen varisee, mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti". Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana (EVANKELIUMINA ) julistettu.”
‭‭1. Pietarin kirje‬ ‭1‬:‭23‬-‭25‬ ‭FB38‬‬

”Hänessä on teihinkin,

sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne

pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi — hänen kirkkautensa kiitokseksi.”
‭‭Efesolaiskirje‬ ‭1‬:‭13‬-‭14‬ ‭FB38‬‬

”Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte ja jonka kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni semmoisena, kuin minä sen teille julistin, ellette turhaan ole uskoneet. Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut meidän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmantena päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista.”
‭‭1. Korinttilaiskirje‬ ‭15‬:‭1‬-‭5‬ ‭FB38‬‬

”Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana ( EVANKELIUMI ) , jota me saarnaamme. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".”
‭‭Roomalaiskirje‬ ‭10‬:‭8‬-‭13‬ ‭FB38‬‬

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tavallaan se on raamatussa vieläkin
Meidät tunnettiin ennen syntymää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu