Venäjän sota

Venäjän sota Ukrainaa kohtaan on varsinainen farssi. Venäjä on tehnyt maailman suurimman virheen. Kävi miten kävi, mutta Venäjä on hävinnyt sodan. Vaatii todella suurta rohkeutta myöntää, että sodan aloittaminen nykysivistystasolla on ollut todella suuri virhe. Venäjällä on erittäin huono johtajista ja se tulee vaihtaa. Se tulee vaihtaa nykypäivän vaatimuksen tasoiseksi. On aika venäläisten hyvästellä oman maansa johtajisto ja yhdessä rohkeasti poistaa heidät tehtävistään. Olkaa venäläiset rohkeita ja viisaita ja valitkaa uusi johtajisto. Nykyjohtajisto tulee pidättää. Heitä ei tule surmata vaan saattaa tuomioistuimen eteen ja tuomita iankaikkiseen vankeuteen. Sodassa on kuollut niin paljon venäläisiä, ukrainalaisia, muita kansallisuuksia, täysin viattomia ihmisiä, eläimiä ja ennen kaikkea lapsia. Sota tekee paljon tuhoa, mutta ei ole myöhäistä lopettaa sotimista. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

putte putin teki sen virheen, että ei ymmärtänyt hyökkäyksen kohteena olevan kansan olevan eri mieltä kuin hyökkääjä. Olisi lukenut historiaa ennen kuin alkoi toheloimaan.

Äänestä

Aloittaja on täysin aivopesty. Eikä ihme, media on rummuttanut samaa virttä vuodesta 2007 lähtien. USA:n ja koko läntisen pääoman tavoitteena oli saattaa Venäjä polvilleen ja jakaa sen jälkeen maan rikkaudet samalla tavalla kuin ovat jakaneet mm. Afrikan kaivokset: kullan, timantit, uraanin jne. Afrikkalaisilla ei ole tulevaisuutta, siksi sieltä on tultu vyörynä Eurooppaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäjän sota Ukrainaa kohtaan on varsinainen farssi. Venäjä on tehnyt maailman suurimman virheen. Kävi miten kävi, mutta Venäjä on hävinnyt sodan. Vaatii todella suurta rohkeutta myöntää, että sodan aloittaminen nykysivistystasolla on ollut todella suuri virhe. Venäjällä on erittäin huono johtajista ja se tulee vaihtaa. Se tulee vaihtaa nykypäivän vaatimuksen tasoiseksi. On aika venäläisten hyvästellä oman maansa johtajisto ja yhdessä rohkeasti poistaa heidät tehtävistään. Olkaa venäläiset rohkeita ja viisaita ja valitkaa uusi johtajisto. Nykyjohtajisto tulee pidättää. Heitä ei tule surmata vaan saattaa tuomioistuimen eteen ja tuomita iankaikkiseen vankeuteen. Sodassa on kuollut niin paljon venäläisiä, ukrainalaisia, muita kansallisuuksia, täysin viattomia ihmisiä, eläimiä ja ennen kaikkea lapsia. Sota tekee paljon tuhoa, mutta ei ole myöhäistä lopettaa sotimista. Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu