Täällä oli jo poronhoidosta ja samasta aiheesta juttua, mutta muistuttelen uudestaan. Käykää kannattamassa kansalaisloitteessa uudesta poronhoitolaista! On tärkeää lopultakin saada riisto- ja ulkopuolisten elämää haittaava elinkeino kuriin! Poromiehet vastuuseen!
Käykää kannattamassa poronhoitolainuudistusta
Anonyymi-ap
55802
5Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 55
Vanhimmat
Säälittävää yhteiskunnan elättävää porukkaa.
Sepä se. Siksi kantakaa ja viekää ilmoitusta muuallekkin, että kannattaisivat. Tärkeää tehdä asialle jo jotain.
Kannattakaa siis.
Tuskin muuttavat kansalaisaloitteen takia perustus lain vapaan elinkeinon harjoittamisen pykälää.
Tiukka paikka saada 5/6 kansanedustajista muutoksen taakse.
Sama koskee myös luontais- elinkeinon harjoittamisen poistoa laista.
No joutuvat asiaa edes pohtimaan.
Jos riittävästi allekirjoituksia tulee käsittelyyn ja saman tien nuija napsahtaa asia loppuun käsitelty ja mennään seuraavaan asiaan.
Siinä ei pohdintaa tarvita.
Kerrankin asiallista asiaa , ehdottomasti jokaisen allekirjoitettava !!!
Käyn tosi hyvä ,
Ei käydä.
Poromies
En käy.
Käytiin jo ja moni muu Hyvä..👌👌👌👌
Et ole käynyt!👿
Poromies
Muista poroihminen harrastelija valtio elätti 🥵🥵🤣
Olen allekirjoittanut 👍
En tuollaista höpö juttua alle kirjoita, porot on vapaita eläimiä!
Höpö höpö
Jos vapaita niin poronmetsästys joka vuosi vapaata riistaa
Kuka sen syö jos tapan
Poromiehet maksaa paljon kilosta poronlihaa
Niinhän ne ikävä kyllä ovat, juoksevat vapaina ja sotkevat kus...lla ja pas...lla toisten pihat ja niityt, laatoitukset ja terassit. Polkee ja talloo alleen ja syö pihojen istutukset ja kasvit, jotka kalliilla rahalla jokainen pihalleen laittanu. Aiheuttaa kolareita ja vaaratilanteita liikenteessä harva se päivä, monesti jopa useasti päivässä. Niin, ikävä kyllä, vapaina kulkevat.
Mukavahan se on kun kylällä näkee edes jotain elävää.
Höpö höpö,,Suomessa on perustuslain suojaama elinkeinon harjoittamisen oikeus.
Höpö höpö elinkeino on poronhoito
Kieltää lailla poronhoito!
Eikun lissää poromiehiä ja naisia!
Porot tarhaukseen tai tunturi Lappiin
Kaikki porot pitäsi tappaa🤬
Porot kuuluu poromiesten pihoille aitaukseen eikä ihmisten pelloille ja maantielle haitaksi
Poro on luotu liikkumaan,ei sitä voi aitauksessa pitää.
Porotalous on myös elinkeino jota tuotetaan luonnon armoilla.
Miksi ihmiset joutuvat elämään aitojen ja keltaisten nauhojen takana.?.??
Ilman muuta aitaukseen joka sorkka, sitten loppuisi tämä ikuinen kinastelu.
Porot kuuluu Kainuu luontoon!
Kyllä samaa mieltä.
Kyllähän poro on tunturi Lapin eläin ollut aina ei kuulu Kainuun luontoon täällä ei ole jäkälää evääksi vain ihmisten kasvimaat
Van mitäpähän hyvejjää..
Porot aitaukseen ja omistajat huolehtimaan elinkeinostaan niin ei olisi mitään riitaa vaan oltaisiin sovussa poron omistajien kanssa!
Porojen omistajille soveltuvuustestit valtion toimesta.
Allekirjoitin ISOLLA
Kävin allekirjoittamassa
Porot pois Kainuusta.
Mmnestäkää Pihlajamäkeä se on luvannut tarhauttaa porot!
Pihlajamaa ei mäki
Allekirjoitus auttaa
Allekirjoitin
Allekirjoitin
Kuin myös.
Tuosta ie vetoomus enää parane..👍👍👍
👍👍👍👍
Hyvä aloite 👍👍👍👍👍👍
Porot tarhaan aitojen sisälle ei pihoille eikä maanteille
👍👍👍
Maantiellä taas haittaa porot
Porot pohjolaanLappiin porot tappaa ihmisiä?.!
Tämä on hyvä aloitus allekirjoittaa