Kurkku näytti olevan taas vähän halvempaa kuin pitkään aikoihin. En vielä raaskinut ostaa. Kurkkuahan käytetään siivuttamalla sitä kelmusta sitä mukaa kuin kuluu. Mutta kummasta päästä kurkkua pitäisi käyttää, jotta tulisi vähiten hävikkiä?
Kummasta päästä kurkkua kannattaisi käyttää?
Anonyymi-ap
9160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vasemmalta
Vähiten hävikkiä tulee kun katsoo minkälaisen kurkun ostaa. Pitkä suora
kurkku missä on mahdollisimman pienet hukkapalat päissä.
Sen valinnan olen tehnyt jo vuosikausia. Alkaa olla tomaatti/kurkkukausi.
Kannattaa ottaa kaupassa mora esiin ja leikata kurkusta päät veks ja maksaa vain käyttökelpoisesta osasta.
Kun tarpeeksi häärää kurkkulaarilla mora käsissä voi olla ettei tarvitse ostaa enää
mitään siitä kaupasta ja kurkullekin tulee melkoisesti extrahintaa .
Itse poltan kurkkua molemmista päistä.
Sitten kun veitsi osuu sormeen niin tietää että kurkku on loppu.
Tuore kurkku sisältää noin 95–97 % vettä, joten se kuuluu kuulemma kaikkein vesipitoisimpiin vihanneksiin. sijoittaisin kaaliin ja juureksiin. enemmän vähemmällä rahalla.
Jos tuorekurkun puhdistaa huolellisesti sen voi syödä. Tuorekurkku on siitä hyvä, että se on hieman kuin vesimeloni, että siinä on syömä ja juoma samassa. Tuorekurkun haaste on siinä, että sitä on voitu kastella vedellä, joka ei ole kaikkein puhtainta. Ja siitä on sitten juuriston kautta tai muuten mennyt sitä vettä tuorekurkun sisälle. Ja sen tietää sitten miten siinä käy. Vatsaahan siinä alkaa kipristämään.
Sitten on olemassa suola, hapan ja maustekurkkujen maailma, joista köyhät löytävät yleensä hieman sellaisia sokurisia variantteja, jotka varmaankin sopivat esim. naisten suutuntumaan.
Tuorekurkusta saa vetisyyttä pois hikoiluttamalla sitä suolalla. Huuhtelee vaan suolat pois ennen syömistä, jottei saa sydänkohtausta.
Kun hinnat nyt alkoikin laskemaan niin voin tas panostaa niihin suosikkeihin
eli alkaa rohmuamaan kaupan laarista avomaan herkullisia kurkkuja.
Niissä on oivallinen, makuhermoja hivelevä makuelämys.