Kertooko joku miten pienimies laittoi talouden kuntoon?

Niin sanoi lähtiessään
19678
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hän kertoo sen käräjäoikeudelle.

Äänestä

Juu. Miljoona saatavat oli taseessa... puuttui vain maksava taho. Nythän nuo olemattomat saatavat on alaskirjattu.

2Äänestä

Tämä kertoo kaiken olennaisen Pienen miehen taloudenpidosta:
"Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen (kok.) yhtyy arviointimenettelyssä tehtyyn päätelmään siitä, että Ähtärin palvelut ovat vaarantuneet taloudellisen tilanteen takia.
– Arviointiryhmän arvion mukaan kuntalaisten palvelut saadaan näin turvattua. Näkyvissä oli, ettei alijäämiä saada katetuksi muutoin, edes voimakkailla sopeutustoimilla."

Äänestä

Eikös pieni mies ja kahdeksan muuta kepulaista ja sosialistia keskeistä kuntapäättäjää ole erikoissyyttåjän tekemän pitkän harkinnan jälkeen rikossyytteessä jopa törkeästä virka aseman väärinkäyttämisestä?

Oletan, että heiltä vaaditaan myös miljoonien eurojen vahingonkorvausta jotka tuloutetaan uuden kunnan tyhjään kukkaroon?

3Äänestä
  • On siellä syytettyinä mukana Kaskimäkikin joka ajoi omistamaana Eventsiä konkurssiin menneen Mesikämmenen syliin.

    Se ei onnistunutkaan. Mesikämmen loppui.

    Samalla uhrattiin Salo ja Nortunen laittomilla päätöksillä löysään hirteen vaikka he pelastivat veronmaksajien rahat.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    On siellä syytettyinä mukana Kaskimäkikin joka ajoi omistamaana Eventsiä konkurssiin menneen Mesikämmenen syliin.

    Se ei onnistunutkaan. Mesikämmen loppui.

    Samalla uhrattiin Salo ja Nortunen laittomilla päätöksillä löysään hirteen vaikka he pelastivat veronmaksajien rahat.

    Ehkä uskoi noin. Kansakoulunopettajan talousopit oli heikot.

    Äänestä

Löytyykö jostain se pienen miehen manifesti kun hän suureen ääneen erosi johtajan paikalta?

Nyt se teksti olisi kiva lukea.

Äänestä

Pikkumies harrasti pikku temppuja, rahoitti zoota laittomasti ja muutti velat saataviksi. Tarvitaan vain yksi pikku viiva ja miinus muuttuu plussaksi.
Talousosaamisestaan kaupunginhallitus palkitsi hänet nostamalla hänen palkkansa kymppitonniin kuussa. Juuri irtisanottu Ilmajoen kj. saa kolme euroa enemmän irtisanomisajan palkkaa. Pikkumiehellä oli siis vahva tuki. Vain Olli näki,

Äänestä
  • Vain Olli näki, että nyt fuskataan.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vain Olli näki, että nyt fuskataan.

    Tuo Pikkumiehen paljankorotus osoittaa, että hänen toimillaan oli vahva tuki. Kuten Eero Laesterä sanoi, itsehän te olette ne päätökset tehneet (valtuusto).

    Äänestä

Ilkka- lehdessä 5.5.2021 Olli kertoi faktat. Muutamaa päivän päästä 7.5 Pikkumies kiisti kaiken Ilkan palstoilla. Tässä ote Ollilta:
"Lähivuosina investoidaan matkailumäelle mm. uimahallipalatsi, lämpökeskus, muualle Otsonkoulu, Tuomarniemen koulu, Alavuden sotekeskus, keskustan lämpölaitos, Mesikämmenen risteys ja ym. Keilahalli on tyhjillään eikä tuota kuin menoja.

Koko matkailumäki on panttina veloista jo ennestään. Tällä vauhdilla Ähtäristä on tulossa kriisikunta."

Äänestä

htärin pitkäaikainen kaupunginjohtaja Jarmo Pienimäki erosi tehtävästään joulukuussa 2023 (11 työvuoden jälkeen) ja jätti paikkansa virallisesti maaliskuun alussa 2024.
​Ero tapahtui dramaattisesti ja nopealla aikataululla heti kaupunginvaltuuston tiukan budjettikokouksen jälkeen. Lehdistölle (kuten Ylelle, Kuntalehdelle ja Maaseudun Tulevaisuudelle) antamassaan eroilmoituksessa ja tiedotteessaan Pienimäki nimesi lähdön syyksi molemminpuolisen luottamuspulan sekä syvät näkemyserot kaupungin talouden pelastuskeinoista.
​Pienimäen omat perustelut ja kova kritiikki jakautuivat pääasiassa seuraaviin kohtiin:
​1. Budjettiesityksen kaataminen ja "liian suuri ristiriita"
​Poliittiset päättäjät (kaupunginhallitus ja -valtuusto) hylkäsivät virkamiesjohdon valmisteleman talousarvioesityksen. Pienimäen esitys olisi kääntänyt Ähtärin talouden plussalle muun muassa katuvalojen omistusjärjestelyiden ja veronkorotusten avulla. Päättäjät kuitenkin hylkäsivät esityksen ja hyväksyivät budjetin reilusti alijäämäisenä (~830 000 euroa miinuksella).
​Pienimäki totesi eroilmoituksessaan suoraan:
​"Edelleen koen, että tavoite meillä on yhteinen, Ähtärin etu, mutta keinot sen eteen tehtävistä taloudellisista ratkaisuista talousarvion osalta ovat nyt niin kaukana toisistaan, että koen liian suurta ristiriitaa välillämme löytääksemme yhteisen näkemyksen."
​2. Virkamiesten ja päättäjien välinen kuilu
​Pienimäki arvosteli sitä, miten vaikeaksi ja umpikujamaiseksi yhteistyö luottamushenkilöiden kanssa oli käynyt kriittisissä talouskysymyksissä. Hän muotoili asian tiedotteessaan näin:
​"Välillä virkamiehet ja päättäjät eivät näe asioita samoin. Se minkä toinen kokee oikeaksi, näyttäytyy toiselle huonona vaihtoehtona tai ratkaisuna."
​Taustalla Ähtärin raskaat talouspaineet
​Vaikka Pienimäki muotoili eronsa nimenomaan keinovalikoiman ristiriidaksi, uutisoinnissa muistutettiin laajasti Ähtärin silloisesta poikkeuksellisen vaikeasta tilanteesta. Kaupunki paini noin 40 miljoonan euron velkataakan, alijäämien sekä Ähtärin Eläinpuiston ja siihen liittyvien jättiläispandojen (Lumi ja Pyry) raskaiden kustannusten ja miljoonatappioiden kanssa.
​Pienimäki koki, ettei hänellä ollut enää edellytyksiä tai poliittista selkänojaa johtaa kaupunkia sellaiseen suuntaan, jota hän itse piti taloudellisesti vastuullisena, ja päätyi siksi nostamaan kytkintä.

Äänestä
  • Tämä oli näin hänen itsensä kirjoittamassa tiedotteessa. Tietäjät tietää todelliset syyt.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Tämä oli näin hänen itsensä kirjoittamassa tiedotteessa. Tietäjät tietää todelliset syyt.

    Raha ratkaisee kunnan toiminnassa. Mitään ei voi tehdä ilman rahaa. Pikkumies tuki joukkoineen oli ajanut kaupungin talouden sellaiseen solmuun, että oli parasta vaihtaa hiippakunta
    Halkoniemi, koulujen korjailu ja sitten lopulta purkaminen, päiväkodin siirtely paikasta toiseen yms. johtivat tilanteeseen, josta Olli varoitti jo v. 2021, (ks. edellä tässä ketjussa).

    Äänestä

Hulvaton taloudenhoito ryyditettynä hirvittävällä riskillä, se takasi tuhon kunnalle, varoittajia oli kolme Olli,Seppo ja Kautokuru heitä ei kunneltu.

Äänestä

Jos joku tässä asiassa naurattaa niin se että Ylitornio sai tämän ongelman itselleen.

1Äänestä
  • Ja omaisuus on täällä myyty?

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja omaisuus on täällä myyty?

    En tiedä onko myyty, mutta tuskin haluaa näyttää naamaansa näillä seuduilla. Hänen suunnitelmansa oli hyvä mutta huono.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Ja omaisuus on täällä myyty?

    Ei auta omaisuuden myynti. Vouti saa takautivasti omansa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niin sanoi lähtiessään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu