Sairasta! Menetin ystäväni valheiden takia. Vain valtavan ikäeron takia ja kun emme ole samaa sukupuolta!! Miksi hän olisi edes sitten minua halunnut, kun olin jo aikuinen? Kun tutustui minuun, kun olin taapero ja hän jo teini. Ystäväni oli aluksi vanhempani ystävä!! Vanhempani oli aina kotona, kun ystäväni kävi kylässä. Ei sellainen suhde muutu ystävyydestä mihinkään, jos on on jo vuosi kymmeniä oltu ystäviä. Kuka haluaa suhteeseen ihmiseen? Jonka on ensimmäisen kerran nähnyt, kun toinen on ollut taapero ja itse silloin teini?
Toihan on aivan sairas ajatus!!
Me oltiin aina vaan ystäviä!! Olisi luullut ihmisten ton tajuavan, ettei meidän ystävyys olisi ikinä voinut muuttua! En ikinä alkaisi suhteeseen ihmisen kanssa, joka oli lapsena minun paras ystäväni ja nähnyt minut lapsena kylpytakissa. Ei. Ei ole mitään outoa nähdä kylpytakissa. Eikä mitään väärää koskaan lapsuudessa tai nuoruudessa minulle tapahtunut! Siihen aikaan maailma oli aivan eri kuin nykyää. Erilaisia ystävyyttä hyväksyttiin. Nykyään luullaan kaikkea saastaa!!! Se minua suututaan erityisesti. Minun lapsuus ja nuoruus oli hyvä ja turvallinen!! Minulla oli lapsuuden perhe, joka oli hyvä ja turvallinen!!
Minun muistoja ette tuhoa! Minä en ole uhri!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Rakastan sinua! Älä ole hiljaa vaan laita viestiä, niin kuin ennen vanhaan ja nähdään! Kaipaan ja rakastan sinua . Muut olivat oikeassa! Minulle ei riittänyt ystävyys!!! ❤️