Hyvinvointijohtajan valinta kaatui toisen kerran

Pelkosenniemen virkajohdon manipuloimaa Hyvinvointijohtajan vaalia ei vieläkään saatu kunnialla loppuun. Valinta kaatui taas järkyttävän huonoon valmisteluun. Miksi sama virkamies saa vuodesta toiseen tehdä valinta virheitä. Valittu oli täysin syrjässä kun Lehtikero ja Kankaanrannan klaani suhmuroi valinnan. Turha valittua on haukkua, hän ei ole valinnut ittiään. Nyt Lauri L ja Markku Kankaanranta peilin eteen. Eikö nämä vilunkivalinnat jo lopu. Tai poistukaa häpeillen Kilpiaavalle.
161214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Jatkuvasti virheitä. Koko johtoporras pihalle. Turha poliitikkoja on viskoa ulos. Lehtikero ei osaa hommiaan.

Äänestä
  • Niemi on ihan surkea. Ei Mitään elinvoimajohtajaa pieni kunta tarvitse. Onko saanu mitää hankittua kun projekteja joista työpaikkoja kavereille. Hyvä veli nainen.

    Äänestä

  • LAPIN KANSA KIRJOITUS UUTISET

    Puutteelliset perustelut

    Hallinto-oikeus katsoo, että päätös Koskenlaineen valinnasta on epäselvä, eikä lausunnosta ilmene riittävällä tavalla perusteita, jotka liittyisivät kelpoisuusvaatimuksiin, yleisiin nimitysperusteisiin ja hakuilmoituksessa etukäteen asetettuihin valintaperusteisiin.

    Päättäjillä on ollut käytössään hakemusasiakirjat ja yhteenveto, joista on selvinnyt muiden muassa koulutustausta ja työkokemus. Hakijoita on vertailtu keskenään.

    Kunnassa laaditusta pisteytyksestä ilmenee, että hakijoiden sijoitus on muuttunut laskentatavasta riippuen ja eräällä hakijalla on ollut huomattavasti pidempi haettavaan työhön liittyvä työkokemus kuin valitulla.

    Kaksi hakijaa on saanut häntä enemmän pisteitä työkokemuksestaan ja haastattelutyöryhmän jäsenten mielipiteet ovat jakaantuneet eri hakijoiden kesken.

    Ansiovertailun pisteytys on päätöksen mukaan osoittanut, että kolme hakijaa on saanut selkeästi muita korkeammat pisteet, mutta hakijoilla on ollut erilaisia vahvuuksia. Yksittäistä muita merkittävästi ansioituneempaa ei ole ollut.

    Koska perusteluissa ei ole esitetty ansiovertailuun perustuvia syitä valinnalle, ovat ne hallinto-oikeuden mukaan olleet lainvastaisia. Kunnanvaltuuston on kumottava tekemänsä päätös perustelujen puutteellisuuden vuoksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    LAPIN KANSA KIRJOITUS UUTISET

    Tuota ei Lehtilonkero halunnut julkisuuteen. Mies ei osaa ja koulutus ei riitä.

    Äänestä

Niemi ja Kotavuopio osaa kyllä hommat.

Äänestä
  • Vilunki on niiden sana. Niemi vedättää. Kotavuopio peesaa. Ei niistä kukaan tykkää. Molemmat maksaa verot muualle.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Vilunki on niiden sana. Niemi vedättää. Kotavuopio peesaa. Ei niistä kukaan tykkää. Molemmat maksaa verot muualle.

    Minulla ja parilla muulla Niemestä ikäviä kokemuksia. Ei sovi asiakaspalveluun. Koskenlaine on ihan eri maata, avoin ja ihana. Niemi on tyly ja olevinaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Minulla ja parilla muulla Niemestä ikäviä kokemuksia. Ei sovi asiakaspalveluun. Koskenlaine on ihan eri maata, avoin ja ihana. Niemi on tyly ja olevinaan.

    Minä asuin ennen niemessä,enää en muuttaisi sinne mistään ilosta

    Äänestä

Samaa mieltä Niemi junalla etelään

Äänestä
  • Opiskeliko työajalla tohtoritason tutkijoita. Työajalla. Niemi ja Koskenlaine lukituissa toimistoissa luki. Mitä luki. Ja Merikanto myös opiskelee tohtoritason tutkintoa. Suojatyöpaikka jota muutama keskustan ja sitoutumattomien poliitikko suojelee. Hävytöntä. Tuommoinen peli pitää saada loppuun. Keskustan täytyy kunnioittaa vaalitulosta.

    Äänestä

Onko pyhälle tehty rata tietämättä ilman rakennuslupaa.

1Äänestä
  • Siivoan pihaani,siellä ei ainakaan ole rataa,luulisin

    Äänestä

Miksi päätöksessä ei näy hallinto-oikeuden perusteluja. Onko ne jätetty tarkoituksella pois kuulutuksesta, vai eikö hao enää jaksa perustella päätöksiään. Yleensä näissä näkyy myös haon esittelijä sekä päätöksen tekijät. Luultavasti päätöksen esittelijällä ja päättäjillä hävettää oma typeryys, niin että perustelut on pitänyt salata.

Äänestä
  • Pitäis näkyä koko haon päätös, ei vain Lehtikeron referaatti päätöksestä. Aina on pitänyt julkaista päätös pdf tiedostona, mutta lienee liian noloa tekstiä!

    Äänestä

Laitan kattilan tulille. Missäs ne hevosen kuivalihavelli lihat on? Tietääkö kukaan?

Äänestä
  • Tulen kanssa pitää olla varovainen,kohta lienee metsäpalovaroituskin . Ja kuka näin lämpimällä tahtoo hevosen kuivalihavelliä?Eikö joku kasvisvelli olisi parempaa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pelkosenniemen virkajohdon manipuloimaa Hyvinvointijohtajan vaalia ei vieläkään saatu kunnialla loppuun. Valinta kaatui taas järkyttävän huonoon valmisteluun. Miksi sama virkamies saa vuodesta toiseen tehdä valinta virheitä. Valittu oli täysin syrjässä kun Lehtikero ja Kankaanrannan klaani suhmuroi valinnan. Turha valittua on haukkua, hän ei ole valinnut ittiään. Nyt Lauri L ja Markku Kankaanranta peilin eteen. Eikö nämä vilunkivalinnat jo lopu. Tai poistukaa häpeillen Kilpiaavalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu