https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012038918.html
Tilanne on erityisen vaikea alueilla, joilla toimii vain yksi turvakoti.
Esimerkiksi Varsinais-Suomessa ainoa turvakoti oli THL:n mukaan vuonna 2025 täynnä 179 päivänä. Matka lähimpään vapaaseen turvakotiin voi olla pitkä.
Turvakotien asiakasmäärä on kasvanut vuosittain koronapandemian jälkeen. Vuonna 2025 asiakkaita oli noin 6 000, eli neljä prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Sekä nais- että miesasiakkaiden määrä kasvoi.
– Lähisuhdeväkivalta on Suomessa yleinen ilmiö ja se koskettaa laajasti väestöä. Asiakasmäärän kasvu voi kertoa siitä, että lähisuhdeväkivallasta puhutaan enemmän ja apua osataan hakea aiempaa paremmin, Nipuli sanoo.
Turvakoti on ympärivuorokautinen palvelu, johon lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeva voi hakeutua yksin tai lasten kanssa.
Turvakotipalvelut ovat maksuttomia, ja niihin voi hakeutua mistä tahansa päin Suomea asuinpaikasta riippumatta.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei voi mitään kun persu ottaa pari keskaria niin mitä vaan voi sattua
Mua pelottaa sun henkilökohtaisen hygienian taso.
onneksi mamut ei käytä huumeita-kunniiaa akoille
fvfr
Turvakodit voitaisiin sulkea pysyvästi, jos epäkelpoa paskasakkia pakkosterilisoitaisiin kuten ennen tehtiin aina 1970-luvun alkuun asti.
maahanmuutto ja tappajat
kunniaa
suurin syy?