Mihin mustaan aukkoon rakentamisen vastuu katoaa?

Helsingissa uudehko kerrostalo leimahti liekkeihin seiskakerroksen katolle asti vaikka vain yksi grilli liekehti neljännessä kerroksen parvekkeella. Jälkeen päin on selvinnyt että palokatkoja puuttui ja paloneritys muutoinkin (kait) on ollut virolaisten vuokraukkojen omatoimisuuden varassa.

Kaupungille varmuudella on maksettu maksut rakennusvalvonnasta, joka siis vahtii että saadaan mustetta paperille tehtäväksi aiotuista töistä. Kaupungin rakennusvalvonta pesee kätensä sillä että heille on vakuutettu että suunnitelmat on tehty voimassa olevien määräysten mukaisesti. Lopputarkastuksessa rakennusyhtiön on täytynyt esittää rakennusvalvonnalle että suunnitelmia on noudatettu.

Kun sitten paljastuu että suunnitelmia ei ole ollutkaan tai jos jotain on ollut, ainakaan suunnitelmien mukaan ei ole rakennettu. Rakennusyhtiö ei vastaa mistään, virolaisilla vuokraukot eivät vastaa mistään, palotarkastaja kokee olevansa uhrin asemassa?
1111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kerrostalon parvekkeille kun on laitettu seinäksi isoon aukkoon käden kämmenellä hajotettavia ja irti lyötäviä levyjä niin on älyttömän tyhmät ihmiset olleet laittamassa paikalleen joilla ei minkäänlaista ymmärrystä ja toiset tyhmät he jotka ei ole estäneet. Eli rakennusvalvonta.



Eli seinä ei kestä ihmistä ja sitä vastaan kaatuva menee läpi ja kuolee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Helsingissa uudehko kerrostalo leimahti liekkeihin seiskakerroksen katolle asti vaikka vain yksi grilli liekehti neljännessä kerroksen parvekkeella. Jälkeen päin on selvinnyt että palokatkoja puuttui ja paloneritys muutoinkin (kait) on ollut virolaisten vuokraukkojen omatoimisuuden varassa.

Kaupungille varmuudella on maksettu maksut rakennusvalvonnasta, joka siis vahtii että saadaan mustetta paperille tehtäväksi aiotuista töistä. Kaupungin rakennusvalvonta pesee kätensä sillä että heille on vakuutettu että suunnitelmat on tehty voimassa olevien määräysten mukaisesti. Lopputarkastuksessa rakennusyhtiön on täytynyt esittää rakennusvalvonnalle että suunnitelmia on noudatettu.

Kun sitten paljastuu että suunnitelmia ei ole ollutkaan tai jos jotain on ollut, ainakaan suunnitelmien mukaan ei ole rakennettu. Rakennusyhtiö ei vastaa mistään, virolaisilla vuokraukot eivät vastaa mistään, palotarkastaja kokee olevansa uhrin asemassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu