Tarkastelun paikka opettajien määrästä

Selailin Hyrynsalmen koulutoimen henkilömäärä. Sain ällistyttävän määrän lehtoreita 4, erityisopettajia 3, luokanopettajia 9, tuntiopettaja ja koulunkäynnin avustajia 5. Oppilaita koulussa vähän yli 100. Sivistyslautakunnalla olisi aihetta puuttua asiaan. Keskittämällä varmaan tulisi säästöä.
722758
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Eikös siellä ole myös terveydenhoitajaa ja mielenterveyshoitajaa ja psykologia ja nuorison ohjaajaa ja mitä muuta vielä. No, lienevät kaikki tarpeen nykyajassa. Kun opettajien ajasta puolet, ylikin, menee muuhun kuin varsinaiseen opetustyöhön.

Äänestä

Eipä sitä sivistyslautakuntaa oo enää

Äänestä
  • Sen vuoksi se on karannut käsistä jos toimivaa sivistyslautakuntaa ei ole

    Äänestä

Aika paljon tuntuu tarvittavan erityisopettajia, kun lapsia on 100, mutta lähellekään kaikki eivät tarvitse erit. opettajan tukea.

1Äänestä

Nytkö vasta tuon huomasit

Äänestä

20-25 oppilasta kohen, pitäisis yks opettaja riittää, kuten ennen.
Nykyset opet, ei pärjää edes 10 lapsen kanssa

Äänestä
  • Oli aikonaan Nuottikylällä hieno opettaja Kauko Pulikinen ..!!

    Opetti laskemaan 1-10 siihen asti ku sormet ei enää riitänyty..

    Ja keittolan täti Toini teki aina tosi hyvää ruokaa.🥰🥰


    Hakokylällä asun ja voin hyvin vaikka sormet ei aina riitä. 🧐🧐🧐😳

    Äänestä

  • Miksi ei pärjää tai riitä?

    Äänestä

Onpa joutavaa aikaa aloittajalla. Suosittelen hoitamaan omia asioita ja pohtimaan mihin suuntaan se oma elämä on menossa. Jos se tekee liian kipeää niin sitä suuremmalla syyllä.

Äänestä
  • Selkeästi henkilöstön määrän valvonnan puutetta on Hyrynsalmen kunnassa

    3Äänestä

Erityis opettajien määrä taitaapi kertoa enempi hyryläisten penskojen korvien välistä.
Ei oo lupaavat. Puolet ikäluokasta on enempi tai vähempi serkkujaan toisilleen niin se selittää jo paljonkin. Oisi se moisiovaaran erityiskoulu saanu vielä jäähä toimintaan.

Äänestä

Totta kirjotat. Haapolan koulu joutaisi jo lopettaa. Kylän vieressä. Nuottikylän koulun ehtivät korjata ettei sitä vielä. Mitkä kaikki keskitettäisiin keskustan koululle?

Äänestä

Moisiovaaran koululla oli 50 ja 60 luvulla 150 oppilasta ja 3--4 opettajaa hoitivat hommat hienosti, ei tarvittu avustajia

Äänestä

Eikö peruskoulun opettajan pitäisi osata opettaa lähes kaikkia aineita nyt näyttää opettajien lukumäärää tarkastaessaan, että joka aineelle on oma opettaja. Mihin muuhun opettajan työaika menee kun opetustyöhön. On mietinnän paikka onko joku sivutyö mihin aika käytetään. Sivistyslautakunta ottakaapa asia tarkastelun alle tähän opettaja asiaan.

Äänestä
  • Otapa vähän tarkemmin selvääs esim. ala-ja yläkoulun opettajien pätevyysvaatimuksista.
    Opettajan opetusvelvollisuus on virasta riippuen 17-24 viikkotuntia. Sillä saa täyden peruspalkan. Useimmat opettajat opettavat yli 20 -jopa 30 tuntia viikossa, jolloin saa korvauksena myös ylituntipalkkiot. Hyrynsalmen koululaisten lukumäärän perusteella opettajia voi olla aika vaikea saada hakeutumaan paikkakunnalle ja toisaalta myös opetusvelvollisuuden täyttyminen voi olla vaikeaa.
    Sivutoimeen pitää olla työnantajan lupa.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Otapa vähän tarkemmin selvääs esim. ala-ja yläkoulun opettajien pätevyysvaatimuksista.
    Opettajan opetusvelvollisuus on virasta riippuen 17-24 viikkotuntia. Sillä saa täyden peruspalkan. Useimmat opettajat opettavat yli 20 -jopa 30 tuntia viikossa, jolloin saa korvauksena myös ylituntipalkkiot. Hyrynsalmen koululaisten lukumäärän perusteella opettajia voi olla aika vaikea saada hakeutumaan paikkakunnalle ja toisaalta myös opetusvelvollisuuden täyttyminen voi olla vaikeaa.
    Sivutoimeen pitää olla työnantajan lupa.

    Kylläpä vähillä tuntimäärillä saa kuukausipalkan. Monissa viroissa yliopistotutkinnon hankkineet tekee 40--50 tunnin viikkoja sekä ilta kokoukset ilman korvausta.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kylläpä vähillä tuntimäärillä saa kuukausipalkan. Monissa viroissa yliopistotutkinnon hankkineet tekee 40--50 tunnin viikkoja sekä ilta kokoukset ilman korvausta.

    Ei se opettajan työ oppintunteihin lopu. On myös suunniteltava opetus, arvioitava, osallistuttava kaikenmaailman projekteihin, hankkeisiin ja paperihommiin. Ynnä muuta sälää kertyy kaiken aikaa.
    Kaiken päälle on vielä kuunneltava vanhempien vittuilut.
    Mutta kesäloma, se alkaa kohta, joten toivottelen HYVÄÄ KESÄÄ kaikille.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei se opettajan työ oppintunteihin lopu. On myös suunniteltava opetus, arvioitava, osallistuttava kaikenmaailman projekteihin, hankkeisiin ja paperihommiin. Ynnä muuta sälää kertyy kaiken aikaa.
    Kaiken päälle on vielä kuunneltava vanhempien vittuilut.
    Mutta kesäloma, se alkaa kohta, joten toivottelen HYVÄÄ KESÄÄ kaikille.

    Juuri näin on, mutta sitä asiaa on ilmaisen ämpärin jonottajan vaikea käsittää.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Ei se opettajan työ oppintunteihin lopu. On myös suunniteltava opetus, arvioitava, osallistuttava kaikenmaailman projekteihin, hankkeisiin ja paperihommiin. Ynnä muuta sälää kertyy kaiken aikaa.
    Kaiken päälle on vielä kuunneltava vanhempien vittuilut.
    Mutta kesäloma, se alkaa kohta, joten toivottelen HYVÄÄ KESÄÄ kaikille.

    Siinä se tuli esille, että osallistutaan Kaiken maailman projekteihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Juuri näin on, mutta sitä asiaa on ilmaisen ämpärin jonottajan vaikea käsittää.

    Vai sielläkö ne opettajat luuraavat ämpäriä jonottamassa.

    Äänestä

  • Ei ole olemassa enää sivistyslautakuntaa Hyrynsalmen kunnassa

    1Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Otapa vähän tarkemmin selvääs esim. ala-ja yläkoulun opettajien pätevyysvaatimuksista.
    Opettajan opetusvelvollisuus on virasta riippuen 17-24 viikkotuntia. Sillä saa täyden peruspalkan. Useimmat opettajat opettavat yli 20 -jopa 30 tuntia viikossa, jolloin saa korvauksena myös ylituntipalkkiot. Hyrynsalmen koululaisten lukumäärän perusteella opettajia voi olla aika vaikea saada hakeutumaan paikkakunnalle ja toisaalta myös opetusvelvollisuuden täyttyminen voi olla vaikeaa.
    Sivutoimeen pitää olla työnantajan lupa.

    17-24 h on vasta opetustunnit.
    SN PÄÄLLE TEHDÄÄN KAIKKI SUUNNITTELUT,
    arvioinnit, siivoukset, paperityöt, vanhempien kanssa viestittely, palsut,
    KAIKKI MUU.

    Työaika ei rajoitu opetustunteihin.
    Opet tekee pitkää päivää ja joskus
    viikonloputkin.
    Lomaa on normaali kuukausi ja
    takaisin töihin. Työt alkaa ennen koulujen alkamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Kylläpä vähillä tuntimäärillä saa kuukausipalkan. Monissa viroissa yliopistotutkinnon hankkineet tekee 40--50 tunnin viikkoja sekä ilta kokoukset ilman korvausta.

    Ei opettajille makseta mitään kokouksista.
    Ne tulee opetuksen päälle.

    Suunnittelu, kokoukset, arvioinnit - NE TEHDÄÄN OPETUSTUNTIEN PÄÄLLE.

    Äänestä

Tarkkailuun täytyy ottaa myös koko Kunnanviraston henkilökunta. Koko Suomi on tarkkailun alla.

Äänestä
  • Myös kahvinjuonti virastoissa on tarkkailun alla

    Äänestä

Huvittavaa myös on se, että eläkemuori tuuraa opettajaa mm. liikuntatunneilla. Eiko Hyrynsalmella ole nuoria työttömiä tähänkin hommaan. Kuulin myös tapauksen jossa virkaan asettuu opettaja ollut lomalla tai sairaana hänelle otettu tuuraaja ja hänkin oli yllättäen lähetynyt lomalle ja sille on taas pitänyt ottaa tuuraaja.

1Äänestä

Edessäpäin on tilanne että näitä pieniä kouluja ryhdytään lakkauttamaan säästöjen nimissä. Se tarkoittaa sitä että joka pikkukunnassa ei enää ole yhtään koulua. Oppilaita kuljetetaan kouluun naapurikunnan puolelle. Ajatus tuntuu äkkiseltään absurdilta mutta siihen on tilanne menossa tulevaisuudessa. Eikä se välttämättä ole kovin kaukana.

Äänestä
  • Sama koskee myös Kunnan teknistä puolta. Yksi Kunnanmestari pystyy hoitamaan kunnan tieasiat ym. Rakentaminen on täysin nollassa ja jatkuu hamaan tulevaisuuden. Rakennustarkastus on jo yhteinen Ristijärven kanssa. Jatkossa toiminnat siirtyy ilmeisesti Suomussalmelle on jokunen päivystys päivä viikossa

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Sama koskee myös Kunnan teknistä puolta. Yksi Kunnanmestari pystyy hoitamaan kunnan tieasiat ym. Rakentaminen on täysin nollassa ja jatkuu hamaan tulevaisuuden. Rakennustarkastus on jo yhteinen Ristijärven kanssa. Jatkossa toiminnat siirtyy ilmeisesti Suomussalmelle on jokunen päivystys päivä viikossa

    Mahtaisi ne kiinteistöjen huollot mennä vähemmällä porukalla. Tarviiko joka talolle olla oma ukko. Ei taatusti riitä hommat.

    Äänestä

Montakos rehtoria siellä nyt olikaan? Ja koulutoimen sihteerikköä sekä johtajaa?

Äänestä
  • Rehtori ei ole enää
    koulun asioita hoitava henkilö,
    rehtori on nykyään talouspäällikkö aika monessa yksikössä.

    Aika monessa kunnassa koulun sihteeri
    tekee pari tuntia per yksikkö,
    joten pikkuhiljaa

    KAIKKI ASIAT LAKKAA OLEMASTA JA
    NE VAAN LAKKAUTETAAN.


    ”sihteerikkö” kuulostaa pilkalta. Onko siinä työssä jotain pilkattavaa?

    Äänestä

Yläkoulun opetus kannattaisi siirtää Suomussalmelle. Se olisi helpompi ja edullisempi tapa turvata pätevä aineenopetus. Pitemmän päälle käy täysin mahdottomaksi järjestää riittävän tasokas opetus pienentyvälle lapsimäärälle. Eniten siitä kärsivät lapset. Tärkeintä lienee kuitenkin se, että Hyrynsalmelaisille lapsille turvataan yhtäläiset mahdollisuudet menestyä jatko-opinnoissa. Samalla kyydillä voisi kulkea myös lukioon menevät.

Äänestä
  • Hyryllä ei oo yläkoulua, käyvät alaasteena 9 luokkaan saakka

    Äänestä

  • Eiku,
    sä haluat osoittaa pahuuttas
    ja lakkauttaa yksikön.

    KOSKA RAHA.

    LAPSET VOI PAREMMIN
    PIENEMMISSÄ YKISKÖISSÄ.

    TÄÄ ON FAKTA.

    Olet johdattamassa tulevia lapsia
    SUURIIN LEVOTTOMIIN YKSIKÖIHIN.

    Kukaan ei halua 400-1000 lapsen yksiköihin.
    Ne on kammottavia.
    Yksikään aikuinen ei pysty enää auttamaan lapsia
    lisääntyvissä …. tuen asioissa, joista MT asiat ovat lisääntyneet.


    TE ETTE itse kärsineet sellaisissa avokonttori navetoissa
    JOIHIN OLETTE LAITTAMASSA LAPSIANNE.

    Ammattitaitoinen henkilöstö pakenee alalta,
    koska homma menee päin helvettiä.
    IHMINEN ON KADOTETTU.
    ETENETTE RAHA EDELLÄ.

    Äänestä

Siis oikeesti... oppilaita enää noin vähän ja opettajia noin paljon. Ja mihin tarvii noin monta avustajaa, tuhlausta tuhlausta ei meidän aikana ollut kun yksi avustaja ja oppilaita oli 300.

Äänestä
  • Ei sinun aikana tosiaan tarvittu, mutta kun nuo entistä sisäsiittoisemmat pentusi tarvitsevat. Maailmaa vaatii koko ajan enemmän ja tämä meidän aines on aina vaan huonompaa.

    1Äänestä

  • Eikä ne kaikki ole aina paikalla.

    HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ KERTOO PALJON

    Äänestä

Ei se ole opettajien vika, jos on esim. kovapäisiä oppilaita. Tukiopetusta jotkit tarvitsevat, jotta pärjäävät maailmassa.
Kyllä ynnäys- ja lukuoppia vielä tarvitaan...

Äänestä
  • Meän lapset on ainakin neroja!

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Meän lapset on ainakin neroja!

    Ette sitten asu ainakaan hyryllä.

    Äänestä

Olkaamme kiitollisia, että meilläkin on hyvin korkeatasoinen ja hyvin pätevä opettajisto!
Kiitos Teille, ja ansaittua lomaa ja hyvää kesää sekä opettajille että oppilaillekin.
https://youtu.be/MkUKQrjZWpQ?si=Kb0VXSnlp3C--PQP

Äänestä

Hyvää Kesää myös Teille, hyvät vanhemmat!
Pitäkää lapsistanne -ja huolta kanssa!

Äänestä

Kotiopetus on hyvä vaihtoehto jos koulun toiminta ei miellytä. Oppivelvollisuus on pakollinen mutta koulupakkoa ei ole.

Äänestä
  • Sieltä ne helmet tulee

    Äänestä

Suomen kok kesk sdp vihvas rkp on äärivasemmistosta kok liberaalivasemmistoon.
Vasemmistoyhteiskuntamme jota 80 pros kansasta kannattaa, tarkoittaa maailman suurinta ja tehottominta julkista sektoria. Koululaitos on äärivasemmiston opetushallituksen pilaama irvikuva koulusta.
Tälläinen koululaitos tarvitsee enemmän opetus henklökuntaa enemmän kun opetettavia.

1Äänestä

Eikö tämä riitä tästä aiheesta, puhutaan vaikka välillä poroista. Ihania pieniä vasoja on jo.

Äänestä

Huhhuh. Kylläpä on suuret ongelmat. Olkaa onnellisia, että on tuollainen henkilökunta oppilaille. Oma lapseni isossa koulussa, jossa on pelkkiä seiskaluokkalaisia se 160. Lapsi kertoo monesti, että opettajalla ei vaan aika riitä kaikille, kun luokkakoot on 25 oppilaan luokkaa ja opettajan aika menee vaan häiriköinnin puuttumiseen. Että älkää missään nimessä tuommoisesta napisku, teidän lapset saa todennäköiset erinomaista opetusta pienessä koulussa!

Äänestä
  • Muuta Hyrylle, niin lapsesi saa ensi luokkaista opetusta👌

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Muuta Hyrylle, niin lapsesi saa ensi luokkaista opetusta👌

    Totuus valitettavasti on, että kuntatalous jatkossa ei kestä noin suuria palkkakustannuksia kun oppilas määrätkin vähenevät. Kärsivällisyyttä ja tohokkuutta toimintaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Totuus valitettavasti on, että kuntatalous jatkossa ei kestä noin suuria palkkakustannuksia kun oppilas määrätkin vähenevät. Kärsivällisyyttä ja tohokkuutta toimintaan.

    Joten koulu lakkautetaan,
    lähikouluperiaate lopetetaan ja
    kunta ostaa taksipalvelun jolla
    lapset kuskataan

    jonnekin.

    Äänestä

Poromiehet vaa kahavia juovat niinku kunnanukot

Äänestä

Kaljaapas

Äänestä

opettajien etätyö olisi kyllä ainakin kiellettävä

Äänestä

Eli lasten laatu on ….

siellä on kaikesta päätelleen tuen lapsia ja
henkilöstö on uupunut.


Mitä siellä tapahtuu?

Noin 20 lasta ryhmiä…periaatteessa, ja
pienryhmätoimintaa? Siihen on syy.

Näitä asioita ei saa sanoa ääneen, lue
uudelleen ensimmäinen rivi.

Tuntiopettaja saattaa tarkoittaa
muutamaa tuntia viikossa, esim. musiikki, liikunta, käsityöt…

Aloittajalle kysymys:
miksi sä osoitat halua tuhota ja poistaa,
tietämättä oikeasti mitä siellä tapahtuu?

Kuvitteletko, että asiat ovat sinun lapsuudessa oli?

ENNENVANHAAN OLI ERITYISILLE OMAT KOULUT!
EI ENÄÄ. NYT NE ON SIELLÄ SEASSA.

ERITYISIÄ ON KOKO AJAN ENEMMÄN.
80% niistä on poikia.

1Äänestä
  • Ennen vanhaan ei ollut ollenkaan erikoisia oppilaita. Kuri oli sitä luokkaa. Opettajilla oli valtaa. Auktoriteetti vahva.

    Äänestä

Arvaus:
siellä on vammaiset ja käytöshäiriöiset
yhdessä ja samassa koulussa?

Tuntiopet sattaa paikata vakkareiden poissaoloja.

Nykyään 100% tapauksista,
henkilöstön määrä ja laatu kertoo yksikön
lasten tilanteen. Ja 100% tapauksista,
henkilöstö on minimillä, ja uupuneita.

Aika raju yksikkö. Kiitos.
Ei kannata hakea tuonne töihin.

LASTEN TEKOON KANNTTAIS EHKÄ
luoda jonkinlainen koulutus,
koska lapsia ei kasvateta enää kotona.
Aikuisten perimässä on jotain pielessä,
kun vammaisten määrä lisääntyy.

Julkisella ei ole käytännössä resursseja hoitaa niitä.
Ne tyrkätään perusopetuksen … sekaan.

Äänestä

Maalaiset kuvittelee, että kaupungissa on paremmin.

Maalaiset kuvittelee että
400-1000 lapsen kouluissa on paremmin.

Aloittajalle,
se pahis tässä on aloittaja.

Olen surullinen.

Ehkä kansan pitäisi nähdä lasten hätä ja miten se ilmenee.

Äänestä

Perusopetuksen opettajat tekevät nykyään myös sosiaalitoinen tehtäviä.
KOSKA SOSIAALITOIMEA EI ENÄÄ OLE.

Moniko suostuisi tekemään opettajan työtä,
jossa palkka määräytyy opetustuntien määrällä
ja kokonaistyöaika on 40-60h / vk.
EIKÄ NIISTÄ MAKSETA MITÄÄN.

Vanhuksille ja koulussa kärsineille, tiedoksi
koulu ja lapset eivät ole sama kun teidän aikana.
EI NE KÄRSI VÄHEMMÄN KUIN TE.

Otetaan esimerkki tuntiopettajan työstä:
opetustunteja 2-4 tuntia viikossa ja
palkka maksetaan vain sen verran. esim. 20€ x 2 = 40€.

Riippuen opetettavasta aineesta, opetusta varten tehty suunnittelu
on tehty ennen opetusta ja arvioinnit, siivoukset, viestit
TEHDÄÄN KÄYTÄNNÖSSÄ ILMAISEKSI TUON PÄÄLLE.

Tein kauan sitten opistolla kurssiopetusta,
tein opetusmateriaalia noin 1-2 vk ennen kurssia
EIKÄ SIITÄ MAKSETTU MITÄÄN.
Opettajalle maksettiin ainoastaan
opetustunneista. Niitä saattoi olla 2-6 tuntia viikossa.

HALUAAKO JOKU VIELÄ RAAPIA TUOSTA JOTAIN POIS?

Äänestä
  • Mitä vähemmän on opettajia niin jäljelle jäävät saavat silloin tunteja enemmän. Pitää tehdä saaneeraus.

    Äänestä

Kohta se alkaa, palkallinen kesälomamme, 10 viikkoa.
Perseet olalle ja lomarahat piälle.
Uatteleppa ite!
OPEx

Äänestä
  • Määräaikaiset opettajat ovat
    loman työttömänä, palkattomana. Rahattomana.
    80% opetushenkilöstöstä on määräaikaisia.


    Työttömyyskorvaukset tulevat tilille elokuussa.

    10 vk lomaa? Ei sellaisia ole enää. Jos on, ne tulee pitkästä palvelusajasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00058 kirjoitti:

    Määräaikaiset opettajat ovat
    loman työttömänä, palkattomana. Rahattomana.
    80% opetushenkilöstöstä on määräaikaisia.


    Työttömyyskorvaukset tulevat tilille elokuussa.

    10 vk lomaa? Ei sellaisia ole enää. Jos on, ne tulee pitkästä palvelusajasta.

    Ma opettajakin saa toki lomakorvauksen; Jos olet opettajana vaikkapa syyskuusta -toukouuhun, vuosilomalain mukaan lomapäiviä kertyy 9x2pv=18 päivää, joten palkkaa saa kesäkuussa 18 päivän ajalta. Loppukesä menee omaan piikkiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    Ma opettajakin saa toki lomakorvauksen; Jos olet opettajana vaikkapa syyskuusta -toukouuhun, vuosilomalain mukaan lomapäiviä kertyy 9x2pv=18 päivää, joten palkkaa saa kesäkuussa 18 päivän ajalta. Loppukesä menee omaan piikkiin.

    Moniko kunta jättää maksamatta?

    Äänestä

Tän tekstin vois kirjoittaa kallioseinään ja
alle selitys,

”näin suomalaiset vihasivat koulua, lapsia, köyhtyivät ja lakkasivat olemasta”.

Äänestä

"Opin teillä oppineita Suomessa on suuria..."

Äänestä

Mitähän ne sekottaa siellä siihen vesitornin veteen ku kirjoitukset on ihan sekopäisiä

Äänestä

Luuletko sinä polonen, että ne opettajat siellä peukaloitaan pyörittävät.

Meneppä tutustumaan opettajan työhön, ja ota mukaan kaikki muutkin jotka tietävät opettajan työstä vain sen pitkän kesäloman! Olisi ihan terveellistä käydä katsomassa, mitä se tuntien pitäminen vaatii ja mitä se opettaminen itse asiassa on. Tollo maallikkohan ajattelee, että ope sanoo mitä tehdään ja oppilas oppii; noinhan se ei luonnollisestikaan mene.

Äänestä

Niinpä.
Kun penska, jolla ei ole korvantaustatkaan vielä kuivaneet, haistattaa opettajalla pitkän vi7un, siinä saattaa maallikolla mennä sormi suuhun, varsinkin kun sitä kyrvänkuulaa ei saa edes pamauttaa suoraan nokkaan, vaikka mieli tekisi.

Äänestä
  • Se on opettajan henkilökohtainen taito ja ominaisuus käsitellä sellaiset oppilaat. Näin yritysjohtajat toimivat.

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Se on opettajan henkilökohtainen taito ja ominaisuus käsitellä sellaiset oppilaat. Näin yritysjohtajat toimivat.

    Onko?

    NÄYTÄ MEILLE MALLIA.

    Äänestä

Niinhän tuo teki muuan kossi, haistatti.
Kuskasin sen niskavilloista välivarastoon ja puristelin siniseksi, kunnes poikaselle tuli kyyneleet silmiin.
Sen jälkeen ei kukaan, koskaan, paljon ryppyillyt, loppui haistattelut.

Äänestä

Muistan tuon, ope pisti kiusaajan kuriin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Selailin Hyrynsalmen koulutoimen henkilömäärä. Sain ällistyttävän määrän lehtoreita 4, erityisopettajia 3, luokanopettajia 9, tuntiopettaja ja koulunkäynnin avustajia 5. Oppilaita koulussa vähän yli 100. Sivistyslautakunnalla olisi aihetta puuttua asiaan. Keskittämällä varmaan tulisi säästöä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu