Koska esim. paperin- ja kartongintekijät höpöttää, miten vähän palkkojen osuus vaikuttaa lopputuotteen hintaan, niin juuri tuli tv:stä -50 luvulla tehty tietoisku piilopalkoista. Siinä oli esim. tuotteena kirjekuorinippu. Sen hinta oli 100mk, materiaaleihin eli raaka-aineisiin meni 4 %, palkkoihin 49 % ja muihin kulunkeihin 47% (jossa on myös palkkakustannuksia esim. höyryn ja sähkön teossa, kuljetuskustannuksissa ym.)
Tuo laskelma on tehty tietysti siihen aikaan kun melkein kaikki tehtiin käsin, puunkaadosta lähtien. Joten palkkojen osuus oli ilm. hieman merkittävämpi kuin nykyään. Tosin palkat oli silloin suhteessa pienemmät, paperiliitto rupesi ryöstämään vasta -70 luvulla.
Raaka-aineen hinta lopputuotteeseen on kuitenkin mitätön, eli halvan Venäjän puun saamattomuus ei ihmeemmin vaikuta. 4%, eli 4mk siinä 100 mk:n kirjekuorinipussa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.