Soldiers of Odin -Orimattila

Vieläkö Soldiers of Odineja on Orimattilassa?

Muistatte varmaan kun he urhealla taistelulla ja periksiantamattomuudella, sillä kuuluisalla suomalaisella Sisulla pitivät paikkakuntaa pystyssä niinä vaikeina hetkinä kun täällä oli se heinämaantien pakolaiskeskus voimissaan. Siellä oli monikertainen miesylivoima verrattuna paikalisiin Odineihin mutta siitäkin huolimatta Odinit seisoivat yhtenä rintamana maahantunkeutujaa vastassa.
Missä nämä nykyajan etulinjan taistelijat ovat nyt? Entä muistiko kunta heitä mitenkään?
6265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kaupunki lahjoitti kaikille kultaisen Odin merkin.
Juhlallisessa tilaisuudessa Jymylinnassa oli kakkukahvit ja median edustaja paikalla.

Äänestä

Muisti muisti , häpesivät näiden sotilaiden puolesta ihan kunnolla.

Äänestä

Suurin osa heistä on kirkkomaalla kun maksa poksahti.

4Äänestä
  • Aika paljon on ns. katukuva siistiytynyt näistä artisteista.

    Äänestä

Odinien ajoista on noin 10 vuotta. Se on pitkä aika niille kavereille. Siinä ajassa terveys prakaa ja osasta aika jättää. Niin on käynyt myös orimattilan odineille jotka kävivät täysin turhan taistelun josta ei jäänyt mitään käteen. Itsensä naurunalaiseksi saattoivatten.

2Äänestä
  • Muutama persu on niistä vielä meuhkoomassa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Vieläkö Soldiers of Odineja on Orimattilassa?

Muistatte varmaan kun he urhealla taistelulla ja periksiantamattomuudella, sillä kuuluisalla suomalaisella Sisulla pitivät paikkakuntaa pystyssä niinä vaikeina hetkinä kun täällä oli se heinämaantien pakolaiskeskus voimissaan. Siellä oli monikertainen miesylivoima verrattuna paikalisiin Odineihin mutta siitäkin huolimatta Odinit seisoivat yhtenä rintamana maahantunkeutujaa vastassa.
Missä nämä nykyajan etulinjan taistelijat ovat nyt? Entä muistiko kunta heitä mitenkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu