"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:n välisen vuokrasopimuksen rinnetoimintojen järjestämisestä.
Sopimusehtojen mukaisesti yrittäjillä on oikeus irtisanoa sopimus kolmannen talvikauden jälkeen ja ilmoitus irtisanomisesta on tehtävä huhtikuun 2026 loppuun mennessä. Irtisanomisaika on kuusi kuukautta, joten sopimus päättyy 31.10.2026.
Kunnanhallitus käsittelee irtisanomista 18.5.2026 kokouksessaan. Kokouksen esityslista on julkaistu osoitteessa: https://taivalkoski.tweb.fi/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?bid=4648 "
______________________________________________________________________________
Kolmisen vuotta sitten kerroin, että näin tulee käymään 2-3 vuoden sisällä.
Eikä se tarkoita sitä, että nykymallilla tuohon olisi millään muullakaan yrityksellä kovaa hinkua. Mutta aika näyttää. Nykymalli ei tullut kunnalle ainakaan halvemmaksi, päin vastoin, julmetun kalliiksi, sinne on kunta tehnyt monenlaisia investointeja. Aiempi malli olisi tullut roimasti halvemmaksi kunnalle, eikä toiminta olisi katkolla vähän väliä. Ainiin, kunnan hankkimat välineetkin taitaa yhä olla maksamatta.
Sopimusehtojen mukaisesti yrittäjillä on oikeus irtisanoa sopimus kolmannen talvikauden jälkeen ja ilmoitus irtisanomisesta on tehtävä huhtikuun 2026 loppuun mennessä. Irtisanomisaika on kuusi kuukautta, joten sopimus päättyy 31.10.2026.
Kunnanhallitus käsittelee irtisanomista 18.5.2026 kokouksessaan. Kokouksen esityslista on julkaistu osoitteessa: https://taivalkoski.tweb.fi/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?bid=4648 "
______________________________________________________________________________
Kolmisen vuotta sitten kerroin, että näin tulee käymään 2-3 vuoden sisällä.
Eikä se tarkoita sitä, että nykymallilla tuohon olisi millään muullakaan yrityksellä kovaa hinkua. Mutta aika näyttää. Nykymalli ei tullut kunnalle ainakaan halvemmaksi, päin vastoin, julmetun kalliiksi, sinne on kunta tehnyt monenlaisia investointeja. Aiempi malli olisi tullut roimasti halvemmaksi kunnalle, eikä toiminta olisi katkolla vähän väliä. Ainiin, kunnan hankkimat välineetkin taitaa yhä olla maksamatta.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Kunta ottaa järkyttävästi takkiin, mutta onpahan valmiina jos joku vielä yrittäjäksi tulee.
-terde
-välineet
-lumetuslinja
-kalustosuoja
-tamppari kokonaisuudessaan
Ja ties mitä muuta yritystukea ja vielä se että kuntahan saa rakentaa mitä vaan ilman lupia. Kysellään vain jälkeenpäin lisämäärä rahaa🤭
Vastuutonta toimintaa. Kunnan ja kuntalaisten edun vastaista toimintaa on harjoitettu siinä muutama vuosi.
Semmosta se on kun kuntaa johtaa osaamaattommat, vailla paikalistuntemusta ja -historiaa olevat viranhaltijat sekä kyseenalaisin motiivein varustetut poliitikot. Joka hommaan palkataan konsultti, joka johdatellaan antamaan halutun laisia suosituksia ja ohjeita. Päättäjät sitten tiukan paikan tullen luikkii konsulttien "selän taakse" piiloon.
Kyllä on surullista maalaiskomediaa ja edelleen näyttää jatkuvan.
Johtavina poliitikkoina huseeraa kunnanjohtajan virka- ja työsuhteiset alaiset
Hyvin kiteytetty. Sitähän se touhu nykyisin on.
Edullinen oli kyllä sopimus yrittäjälle.
Osaamattomuuteen kaatu tämäkin homma
Kyllä on kunnan ja nykyisen rinneyrittäjän väliset sopimukset epäselviä ja tulkinnanvaraisia. Kunnnan pöytäkirjojen mukaan siellä riidellään sopimusehdoista ja maksuvelvoitteista. Sekin välinehankinta (noin 30 tonnia) meni niin, että omistusoikeus siirtyy yrittäjälle heti ja maksut tehdään sitten jos kunta muistaa laskuttaa. Lieneekö maksettu minkä verran? Näin veronmaksajana kiinnostaa, että kuinka huteralla mallilla tuo kunnnan asioiden hoito on.
Harmi jos lähtevät eikä kunta saa pidettyä näitä nuoria innokkaita yrittäjiä Taivalvaaralla. Ollaan perheen kanssa käytetty alueen palveluita vuosia ja palvelun laadun sekä yleisen kehityksen on huomannut jo muutamassa vuodessa. Viime talvena harmitti, kun hotelli ei ollut auki, mutta toivottavasti molemmat toiminnot kukoistavat vielä tulevaisuudessa.
Yrittäjän tahdosta on laajennettu esim. lumetuslinjastoa, mutta yrittäjä halusi livahtaa sopimuksesta jossa selkeästi todetaan, että ko. investoinnit nostavat vuokraa tietyn prosentin verran. Konsultteja on myös juoksutettu siellä kun on määritelty sopivaa vuokran tasoa.
Ja kohta juoksee taas lisää konsultteja, kun "kilpailutetaan" ja määritellään sitä ja tätä.
Ainoat voittajat tässä venkslauksessa ovat konsultit. Hyvin meni taas.
Viranhaltijoillakin on virkavastuu. Vähemmistäkin rikkeistä on erotettu porukkaa mutta näitä vaan silitellään. Alunperinkin oli todella kyseenalainen kuvio ottaa kunnanjohtajan poika kunnan tiloihin vuokralaiseksi, siihen päälle unohtuneet allekirjoitukset, laskutusepäselvyydet, luvattomat ylihintaiset investoinnit niin eikö kellään käynyt mielessä että onko ihan lainmukaista hommaa? Vai onko peloteltu jo niin hyväksi kaikki ettei mitään uskalleta sanoa? Ja jääviydestä on aivan turha puhua, sitä ei ole tällä porukalla ollut olemassakaan muuta kuin paperilla.
Voiko joku viisas kertoa paljonko tämä aiempi malli kustansi?
No kerro sinä kun kuulostat tietävän. Eiköhän tällä kylällä ole aika puhua asioista ihan niiden oikeilla nimillä ja lopettaa tuo iänikuinen vihjailu ja heittely asioista mistä ei kuitenkaan tunnu sitä faktatietoa olevan. Vuosikaudet on vihjailtu ja puhuttu suoraansanottuna puhdasta pas*** mutta koskaan kysyttäessä ei olekaan sitä oikeata tietoa löytynyt. Mutua ja huhua kyllä löytyy lompsasta.
Eipä tuo pa***n puhuminen näytä tällä kylällä loppuvan. Kohteet vain vaihtuu.
No yhden kohteen osalta on kyllä pysyny maali melko kauan samassa kohteessa.
Koira älähtää mihin kalikka kolahtaa. Vai miten se näissä keskusteluissa esiintynyt lause menikään?
Kunnan pöytäkirjoja, kun lukee niin siellä on tehty vuonna 2022 valtuustoaloite jossa vaadittiin mm. selvitystä edellisen yrityksen ja kunnan välillä olevista sopimuksista sekä rahaliikenteestä ainakin vuosien 2016 - 2022 ajalta.
Siinä selvisi seuraavaa, edellinen toimija maksoi Taivalvaaran osalta vuokraa yhteensä 11 000€/vuosi ja se koostui hiihtomajasta 6000€ sekä hiihtomajan käyttökustannuksista 5000€. Sopimukseen on kuulunut indeksikorotukset ja ne ovat nostaneet vuokran hiihtomajan osalta 6790,38€ tasolle vuonna 2022, kun asioita selvitettiin. Yritys on ollut velvoitettu järjestämään 90 tuntia laskettelua koululaisille. Pöytäkirjassa on myös seuraava maininta ”Mainittujen Hotelli Herkon ja hiihtomajan vuokrien ja koululaislas- kettelun järjestämisvelvollisuuden lisäksi kunta ei ole saanut muu- ta tuottoa. ”
Pöytäkirjan mukaan rinteiden kunnossapito vuosien 2016 - 2021 välillä on maksanut kunnalle keskimäärin 67 699€/vuosi, mäkihyppyreiden osalta 40 407€/vuosi, rinnealueen sähköön on mennyt 15 000 - 20 000€/vuosi. Nämä kulut eivät pöytäkirjassa olevan tekstin mukaan ”sisällä teknisten palvelui- den mukaan vuosittain esimerkiksi kalustoon ja koneisiin tehtäviä investointeja” eli esimerkiksi vuokralla olleen rinnekoneen kustannuksia.
Rinnekoneen vuokraaminen on kustantanut 25 500€ vuodessa ainakin edellisen toimijan viimeisinä vuosina ja sen se maksaa edelleen. Kunta on nyt myös vuokrannut pienemmän koneen latujen huoltoon, mutta tämän osalta jonkun tulisi selvittää hankintaperuste!
Mitä investointehin tulee niin ilmeisesti Taivalvaaran aluetta ei ole yllä olevien tekstien mukaan kehitetty aiempina vuosina laisinkaan? Tuon tarkasteluvälin 2016 - 2022 aikana alueelle on kuitenkin rakennettu ainakin uusi lumetuspumppaamo ja lumetuslinjastoa?, kumparerinteen maatyöt sekä rinnealueen valaistus kokonaisuudessaan ja muistaakseni valaistus kustansi lopulta 125 000€ ja tämän hankinnan summaa hämmästelin jo hankintahetkellä. Miten nämä kaikki investoinnit ovat sitten kompensoituneet aiemmin vuokraan? Tuon kunnan pöytäkirjan mukaan ei ainakaan mitenkään, koska siellä puhutaan vain indeksistä. Nykyisin tilanne on tosiaan eri jos voimassa olevassa sopimuksessa vuokralainen on siihen velvoitettu, mutta ei siinä sopimuksessa kyllä mistään prosenteista kerrota, ainakaan joulukuun 2025 viimeisen kunnanhallituksen pöytäkirjan perusteella.
Tämän nyt irtisanotun sopimuksen mukaan yritys maksaa kunnalle vuokraa 30 000€/vuosi ja maksaa hiihtomajan sähkö-, vesi- sekä lämmityskustannukset toteutuneen mukaan. Yritys myös vastaa rinnealueella aiheutuneista sähkön kustannuksista kokonaisuudessaan. Yrityksen vastuulla on myös rinteiden kunnossapito. Vuosi sitten on myös tehty kunnanhallituksen pöytäkirjan mukaan välineiden osalta erillinen sopimus jossa yritys maksaa välineet kokonaisuudessaan ja lyhentää niitä kuukausittain.
Kunta on näyttänyt viime vuosina hankkivan yritykseltä laskettelua koululaisille ja näitähän hankittiin myös edelliseltä toimijalta ainakin vapaa-ajan osalta sillä edelliseen sopimukseen kuului vain tuo 90 tuntia. Mäkihyppyreiden kunnossapitoa kunta on tukenut 25 000€ ainakin vuonna 2025, mutta tämä tuki on mennyt TaKu:lle.
Eli jos näitä toimintoja vertaillaan niin aiemmin kunta sai vuokratuloa 11 000€/vuosi ja kustannukset olivat kokonaisuudessaan yli 100 000€/vuosi. Nyt kunta saa vuokratuloa 30 000€/vuosi, mutta kunnan puolelta kulurakenne (sähkö rinteet&hiihtomaja, lämmitys ja vesi hiihtomajan osalta sekä henkilöstökulut joita on mennyt rinteiden ja mäkihyppyreiden kunnossapitoon) on laskenut merkittävästi. Millä matematiikalla tämä vanha malli on siis tullut halvemmaksi jos jätetään asiasta pois tämä holtiton konsulttien juoksutus? Sillä kuten jo aiemmin mainitsin esimerkiksi rinnekoneen kustannus on säilyttänyt saman tason näiden sopimusten aikana.
Kallista toimintaa tuo on kunnalle, mutta vielä kalliimpaa se on ollut aiemmin enkä edes jaksa aloittaa keskustelua edellisen hotellin sopimuksen osalta jonka kustannuksia sekä tuottoja löytyy tuosta samasta vuoden -22 pöytäkirjasta. Myös hotellilla on nyt uusi yrittäjä ja toivottavasti homma saa uutta virtaa kuten Taivalvaara on saanut.
Joku valtuutettu tai muu kuntalainen voi tehdä samanlaisen aloitteen nykyisen Taivalvaaran yrittäjän ja kunnan välille niin eiköhän kaikkiin asioihin saada todellinen selvyys, kun täällä tätä faktaa kaivataan. Mielestäni yrityksen pitäisi pyörittää toimintoja täysin omakustanteisesti ja jos se ei ole mahdollista niin pitäisi Taivalvaaran kustannusten kunnan osalta pysyä kohtuullisena.
Ps. Kaikki edellä mainittu tieto on löytynyt viime vuosina pöytäkirjoista ja ne varmasti saa vieläkin Oskulta joten tehkäähän ”tietäjät” muutama lukureissu.
Unohtuiko sulla laskuista se 30 000€ terassi, uusi rinnetamppari vain rinnekäyttöön, kelkkareitin rakennus? Välineethän unohtui laskuttaa yrittäjältä ja kukaan ei taida tietää että paljonko niitä on kuntalaisille lyhennetty takaisin.
Ja hotellin osaltahan kunta maksaa yrittäjälle 120 000€/vuosi puhtaana käteen.
Jos alkaa laskelmia tekemään niin niitä voisi pitää totuudenmukaisimpana jos niissä olisi tasapuolisesti kaikki luvut mukana.
Ei muuten maksanut 30 tonnia per vuosi vuokraa. Ja muutkin väitteesi kannattaa tarkistaa.
Oliko tämä nykyinen malli mielestäsi parempi?
Yrittäjä joutui toteamaan, että ei pysty toimimaan näillä ehdoilla. Kenen etu tämä on.
Kunnan vai kenen?
Mistähän satukirjasta sinä tuon 30 000€:n vuosivuokran MCS:lle löysit?
Kunnahallitus 16.12.2025: Hiihtomajan uudeksi vuosivuokraksi tulee 1.1.2026 alkaen 9 877,95 euroa eli kuukausivuokraksi 823,16 euroa.
Aiemmin vuokrat olivat 9 427,92 euroa vuodessa ja 785,66 euroa kuukaudessa.
Jos alkaa knoppailemaan "tiedolla" niin lue hyvä ihminen ne pöytäkirjat kuitenkin ensin mitä niin kovasti mainostit.
Mitä hyötyä tällaisesta väitteestä on kellekään? Kerro miten asiat sitten on ja mitä oli väärin, jos kerran tiedät. Vuokraa maksoivat sopimuksen mukaan 29427.92€ viime vuonna. On tuo sen verran lähellä 30 tonnia, että on ihan oikeutettua sanoa 30 tonniksi.
Yrittäjähän ei kertonut miksi irtisanoi sopimuksen. Väitteesi ettei pystyisi toimimaan noilla ehdoilla on omaa olettamaasi.
Ei kannattaisi itse yrittää knoppailla. kun ei selvästi ole itse perillä
mistään. Rinnealueen vuosivuokra on 20000€ vuodessa hiihtomajan vuokran lisäksi. Ihan sopimuksesta eikä satukirjasta voi tuon lukea.
Kannattaa käydä siellä Oskulla kuten tuossa tekstissä esitettiin. Sieltä ne ”satukirjat” ainakin löytyvät.
Jos kunnanhallitus on määritellyt vuosivuokraksi viime vuonna 9 427,92€ niin miksi ihmeessä vuokralainen olisi maksanut 20k€ ylimääräistä? Sulla on se kakkonen nyt lipsahtanut jostain eteen ylimääräisenä.
Taivalkosken kunnanhallituksen pöytäkirjan 16.12.2025 perusteella vaikuttaa siltä, että yrittäjältä ei ole peritty erillistä rinnealueen vuokraa, vaan kyse on ollut yhdestä laajemmasta rinnetoimintojen järjestämissopimuksesta, jossa hiihtomajan vuokra on käytännössä kattanut koko toiminnan kokonaisuuden. Asiakirjassa puhutaan toistuvasti hiihtomajan vuokrasta ja sen korottamisesta, mutta missään ei mainita erillistä rinnevuokraa tai erillistä maanvuokraa rinnealueesta. Samalla kuitenkin rinnealueeseen liittyvät investoinnit, kuten lumetuslinjasto ja terassi, on käsitelty osana samaa vuokra- ja sopimuskokonaisuutta. Tämä viittaa siihen, että rinnealueen käyttö on sisältynyt voimassa olevaan sopimukseen ja hiihtomajan vuokraan. Jos kunnalla olisi ollut voimassa erillinen rinnealueen vuokra tai erillinen laskutus rinnealueesta, sen voisi perustellusti olettaa näkyvän juuri tässä pöytäkirjassa selkeästi omana sopimus- tai vuokrakohtanaan, mutta tällaista kirjausta pöytäkirjassa ei ole. Kunnan virallisten pöytäkirjojen luulisi olevan aikalailla totuuden mukaisia, eikö vain?
Joo, se lipsahti sieltä rinnealueen vuokrasta. Luehan niitä dokumentteja iidestaan tarkemmin.
Niin taitaa tehdä. Somevastaava se aina hyvin nopeasti näihin reagoi.
Onko siellä Oskulla ovet auki ja väki paikalla, vai etänä?
Mene varovasti, siellä voi olla sisäilmaongelma
Kyllä tavallaan kertoi syyn irtisanomiseen, koska sopimuksen mukaan irtisanominen oli mahdollista kolmen talvikauden jälkeen jos toiminta ei ole kannattavaa. Muutoin sopimus olisi jatkunut vielä kaksi vuotta.
Nyt syntyneessä tilanteessa on varmaan vaikea löytää niin rohkeaa yrittäjää, että lähtisi noilla ehdoilla sinne yrittäjäksi.
Pöytäkirja on kirjoitettu hieman huonosti, mutta taustalla on kuitenkin sopimus, jossa asiat on kerrottu niin ei tarvitse yrittää tulkita pöytäkirjan tekstiä tällä tavalla ja ajautua väärään loppupäätelmään. Sopimuksessa on kaksi eri kohtaa vuokrasta. Alle poimittuna aikoinaan julkaistusta sopimusehdotuksesta oleelliset kohdat.
1) "Yritys suorittaa pääomavuokrana kunnalle (Taivalkosken kunnan teknisille palveluille)
hiihtomajasta 785,66 e / kk (alv 0 %) hinta vuodessa 9427,92 (alv 0 %) euroa. Vuokraan
lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero, joka sopimuksen tekohetkellä on 24 %.
Sopimus sisältää myös laavun käytön." / "Vuokralainen maksaa itse hiihtomajan kiinteistöstä ja laavusta aiheutuvat ylläpitokulut"
2) "Vuokrahinta rinnealueelle on 20 000 euroa vuodessa, 1666,67 euroa/kk. Vuokraan lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero, joka sopimuksen tekohetkellä on 24 %." / "Vuokrahinta sisältää käyttöoikeudet lumetustykkeihin, hiihtohisseihin, lumetuslinjoihin ja alueella oleviin hissikoppeihin sekä poolirakennuksessa ja monitoimitalossa olevaan huoltohalliin sekä rinnekoneeseen." / "Vuokralainen vastaa rinnealueiden valaistuksesta, lumettamisesta ja hiihtohissien käytöstä aiheutuvista sähkökuluista."
Miksi ihmeessä vuokrata joka vuosi rinnekone kun vuokrilla ois kunta maksanu omaksi montakertaa.
Eikö tällä sopimuspohjalla sitten olisi lumetuslinjaston remontin (18000€) vuokrankorotus tullut laskea tuon rinnealueen vuokrasumman pohjalta (20k€) eikä hiihtomajan vuokran pohjalta koska kyseessä on rinnealueen investointi? Jos rinnealueesta on maksettu erillistä vuokraa. Toki onhan se pienempi korotus kun prosenttiosuus lasketaan kymppiin kuin kahteen.
Kunnanhallituksen pöytäkirjasta 24.3.2026 löytyy maininta:
Hallintojohtaja ... on 14.1.2026 sähköpostiviestillään ilmoittanut ... rinnealueen
vuokran korottamisesta 1.2.2026 lähtien. Lisäksi viestissä todetaan, että korotus perustuu kunnanhallituksen 16.12.2025 §416 päätökseen.
Ja tuon päätöksen sisältö on:
Kunnanhallitus linjaa, että investointien vaikutus vuokraan jatkossa määritetään ennen investointia kirjallisesti ja lumetuslinjan osalta vuokran korotus lasketaan 3 % investoinnin summasta 17.489 euroa.
Eli tuosta näkee, että on olemassa rinnealueen vuokra erikseen. Nämä olisi selkeämmin voitu pöytäkirjoihin kirjata.
Kunta päätti käyttää rinnealueellakin pääomalle laskettua 3% vuokraa korotusperusteena, vaikka alkujaan rinnealueen 20k€ vuokraa ei ole määritetty pääomaperusteisesti, kuten hiihtomajan.
Mielenkiintoa olis alakaa pyörittää hiihtokeskusta, mutta kunnan ja tiettyjen kuntalaisten asenteen ja v mäisyyden kun tietää ei kannata. Se mustamaalaamisen ja pas..an puhumisen määrä on sitä luokkaa
Kannattaako niiden räkyttämisestä välittää..
Yleensä eniten räkyttävät ja valittavat eivät ite tee yhtään mitään.
Toiset puhuu toiset tekee
J.J se jaksaa
Omilla aivoillaan ajatteleva mies. Toisin kuin nämä perussitoutumattomat.
Tulisi kaivos niin joutus töihin seki
Ei tule kaivosta!
Kunnan pitää itse pyörittää rinnetoimintaa,niin homma toimii!!
Sehän se laskettelukeskuksen pyörittäminen taitaa kunnan perustoimintaan kuulua. Taisi vähän niin kuin vahingossa aikoinaan tulla ja tulee pysymään jatkossakin tällä menolla.
Valittajaneuvos J.J pätemässä jälleen
J.J arvostelemassa yrittäjyyttä ja elinkeinoelämää, mutta jokainen tietää ettei ainakaan kokemuksesta puhu
Hyvin harva täällä kokemuksesta puhuu.
Kuka on valittajaneuvos? :D:D:D:D
Valittaja neuvos Raim0 P
Raippa P valittajaneuvos
Metsolan Erkki yrittäjäksi alkaa tapahtua!😂
Liekkö erkin kaivuri jo kunnossa
Joku vinkkasi tästä keskustelusta täällä, ei ois pitäny tulla edes lukemaan ku alkoi niin etomaan, edelleen taivalkoskella on tuo "mitäs minä sanoin", "ei tuu kestää", "mitäpä se hyvejää" asenne ennallaan JOILLAKIN. Koittakaapa päästä siitä yli niin elämä sitten helpottaa.
Harmi että nykyiset yrittäjät lopettaa, toivottavasti tulee uutta yrittäjää ja jatkavat paikan kehittämistä.
Eiköhän johtaja jonkun sukulaisen kaivele
Ei muuta kun kylätalolle kokoustamaan, siellähän ne asiat on ennenkin saatu ratkottua…
Mistä geeneistä taivalkoskelaiset oikein ovat peräisin, kun mikään homma ei onnistu. Kaikesta valitetaan ja naristaan kuin pukkisenpaavo ennenvanhaan valitti.
Kepu-puolue on kaikenpahajuuri ja härmäesssat toisella sijalla sitten kaikki muut.
Änkyrää sakkia!
Opetelkaa sosiaalisuutta, ihmisten kanssa toimimista.
Terveisin entinen virkamies!
Eikä ikävä Taivalkoskelle
Siinä ois kunnan tiedottajalle soppeli homma ruveta pitää laskettelukeskusta kohtahan siellä on heillä kokouski
Lumet suli aikaseen
Jätetäänkö nyt myös ladut ajamati ?
Oman mökin sähkölasku on vuositasolla yli 9000 euroa + muut kulut päälle enkä ole vielä kuin kerran päässyt siellä hiihtämään ja kerran mäkeen.
Kunta vastaa laduista ja ajanee ne jatkossakin.
Melko kallista, mahtaa olla lukaali.
Elä oo jopi kateellinen
Mullapa on enempi!
Se röppänä ei osssoo etes aurata tietä
Lämmitä oman metän puulla, pokasahalla ja kirveellä tehtynä. Se on oikiaa elämää.
Mullapa on poroja
Minäpä kulkiessani näpsin niiltä korvat pois
Pahempi elätti kun kelantuilla eläjät
Mullapa on perunat itämäsä
Mullapa on muutai tekemistä.
Sinä tuut yhteiskunnalle kalliiksi.
😁niin se taitaa olla.
Sepä menee sitten näköjään myyntiin rinnekeskus.
Kj poika voi sen sitte ostaa halvalla. Ajatteleekohan joku ettei ne suunittele näitä juttuja pimennossa eka.
Eiköhän sen voi ostaa ihan kuka vaan jos sen haluaa.
Kunnan naiskaksikko osaa kyllä junailut
Varmaan joo, niinkuin saduissakin.
Alahan yrittäjäksi ku tunnut tietävän miten asiat menee
Olipa taas reippaan näköiset uudet hotelliyrittäjät lehtikuvissa, ei ollut suut auki ja silmissä lasimainen katse, ihan eläväisen näköisiä kavereita.
Uskovaiset osaa
Ai sulla junnaa edelleen sama levy.
Joni Jurmu on ollut alaisenani useamman kerran, erittäin hyvä ja luotettava työmies.
Missä hän on töissä ollu?
Olet varmaan kelan etuuskäsittelijä tai sitten joutenoloneuvos J.J itseään kehumassa
Ihan oikeasti te jotka täällä ihmisiä haukutte, hävetkää. Oksettavaa käytöstä oletettavasti aikuisilta ihmisiltä.
Mihin lienee jäänyt se luvattu kesämatkailu?
Ensi kesänä sitte tai seuraavana
Kuka sitä on luvannut?