Ennätysmäärä eroamisia katolisesta kirkosta!

Uuden Fides-lehden tilastojen mukaan katoliseen kirkkoon liittyi viime vuonna 96 henkilöä, mutta siitä erosi 91. Tätä kautta lukumäärämme kasvoi vaivaisella viidellä.

Mikä tähän mahtaa olla täällä Suomessa syynä? Liityin katolilaiseksi vuosituhannen vaihteessa. Silloin kirkosta erosi kymmenkunta henkilöä. Muistan, että edesmennyt isä Jan Aarts oikein pohti tätä ilmiötä jossakin kirjoituksessa.

Nyt kylmät luvut ovat kymmenkertaisia. Mikä täällä on oikein vialla?
50719
22Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Vertauksen vuoksi mainittakoon, että samana vuonna 2025 Suomen ortodoksiseen kirkkoon liittyi 1 441 henkilöä, mutta siitä erosi vajaa tuhat.

Mutta ortodokseilla ei ole piispana huseeraamassa espanjalainen ”baski” espanjalaisesta lahkosta, toisin kuin meillä.

14Äänestä
  • Ortodokseihin liittyi siten 15-kertainen määrä meihin verrattuna. Joukossa oli takuulla entisiä katolilaisia!

    4Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ortodokseihin liittyi siten 15-kertainen määrä meihin verrattuna. Joukossa oli takuulla entisiä katolilaisia!

    Olen tavannut ortodokseja, jota ovat kertoneet kuuluneensa Katoliseen kirkkoon Suomessa.

    Äänestä

  • Vertauksen vai vertailun?

    Äänestä

  • Noilla baskeilla täytyy olla jokin sisäinen, palava tarve olla jatkuvasti esillä ja sysätä kaikki muut nurkkaan!

    On kuin täällä olisi pelkkä piispa eikä pappeja ollenkaan. Sairasta.

    2Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olen tavannut ortodokseja, jota ovat kertoneet kuuluneensa Katoliseen kirkkoon Suomessa.

    Noita pakolaisiahan meillä on melkein vaivoiksi asti nyt.
    T. eräs ortodoksi

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Olen tavannut ortodokseja, jota ovat kertoneet kuuluneensa Katoliseen kirkkoon Suomessa.

    Internetissä taas luultavasti kyseessä on yksi ja sama ortodoksi, jonka loikkauksesta on kulunut jo ikuisuus, mutta joka jaksaa silti mainita asiasta jokaisen mahdollisen tilaisuuden tullen. Vegaanitkaan eivät kerro niin usein olevansa vegaaneja.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Noita pakolaisiahan meillä on melkein vaivoiksi asti nyt.
    T. eräs ortodoksi

    Jos pelkää tason laskua niin ei siihen auta muu kuin riman nostaminen korkeammalle. Sakkokierroksia ja harkinta-aikoja vaan peliin.

    Äänestä

  • Luultavasti juuri noin on!

    Äänestä

Surkea on saldo! Ei voi muuta sanoa!!!

4Äänestä

Veikkaan, että lähes kaikki eronneista ovat olleet suomalaisia.

Meillä on pelkästään maksajan rooli, muuten suomalaisuus on täällä pannassa.

Tähänhän Opus Dei ja sen hyödylliset idiootit pyrkivät.

2Äänestä
  • Henkilökohtaisesti en hyväksy enää minulle langetettua maksajan roolia.

    Niin kauan kuin meillä ei ole suomalaisia pappeja merkittävässä asemassa, minun panokseni on 0€!!!

    1Äänestä

Missä Opus Dei siellä ongelma.

Äänestä

Kieltämättä on totta, että Opus Dei on tehnyt aina köyhästä mutta kerran elävästä ja yhtenäisestä hiippakunnastamme lahkomaisen. Tunnelma on yhtä ummehtunut ja ankea kuin täpötäydessä sunnuntaimessussa.

Piispa Raimo Goyarrola esitellään kaikkialla jonakin ”isä aurinkona”, jonka ympärillä koko maailmankaikkeus näyttää joidenkin mielestä pyörivän. Kirkkomme todellinen panos maamme yhteiskuntaan, kulttuuriin ja sivistykseen on silti puhdas nolla. Tätä mainitsemani lahkolaisuus juuri on.

Tässä tilanteessa en ihmettele ollenkaan, että kirkosta eronneiden joukko alkaa olla satapäinen. Paremminkin ihmettelen sitä, että vielä jaksan pysyä edes jollakin tavalla mukana. Tämän vuoden aikana eronneiden lukumäärä tulee takuulla ylittämään liittyneiden. Tästä suuri ”kiitos” Opus Deille.

9Äänestä
  • En jaksa seurata enää hiippakunnan tiedotusta ollenkaan. Sanoit hyvin, että tunnelma on kuin suoraan jostakin lahkosta. Uutisista 90% käsittelee piispaa ja hänen tekemisiään. En jaksa tätä enää.

    2Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    En jaksa seurata enää hiippakunnan tiedotusta ollenkaan. Sanoit hyvin, että tunnelma on kuin suoraan jostakin lahkosta. Uutisista 90% käsittelee piispaa ja hänen tekemisiään. En jaksa tätä enää.

    Tähän on ihan selvä syy. On olemassa kaksi tapaa tarkastella todellisuutta. Toisessa niistä ideoita pidetään perimmäisinä asioina. Ideat ilmenevät tapahtumissa, jotka taas toteutuvat henkilöiden kautta. Se tarkoittaa, että henkilöt ovat vähiten ratkaisevia, vähiten kiinnostavia ja vähiten merkitseviä todellisuuden ymmärtämisen kannalta.

    Toisessa niistä ajatellaan, että todellisuus ja historia koostuu henkilöistä ja henkilöiden teoista. Erityiset henkilöt saavat aikaan tapahtumia, jotka tarpeeksi kauan ja laajasti vaikutettuaan kiteytyvät ideoiksi.

    Ihmiset, jotka sanovat, että "kommunismi on hyvä aate, mutta on sääli, että sitä ei vaan ole missään toteutettu", eivät ymmärrä, että kommunismin oman ymmärryksen mukaan kommunismi on sitä, mitä kommunistit tekevät. "Communist is as Communist does", kuten Forrest Gump sanoisi. Idea määritellään henkilöistä lähtien. On yksinkertaisesti virhe arvioida henkilöitä sellaisen idean valossa, jolle ei tarkemmin katsoen ole olemassa mitään oikeaa määritelmää tai mittapuuta.

    Erityisesti Opus Deissä, mutta yleensä ottaen koko katolisuudessa 1960-luvun vallankumouksen jälkeen, on kyse henkilöistä. Katolisuudessa sitä ennen oli kyse opeista ja ideoista, ikuisista asioista, jotka synnyttivät ajassa olevia ja tapahtuvia asioita, kuten kirkon.

    Oikeasti on vielä niin, että poikkeukselliset henkilöt eivät synnytä ideoita. Tämä johtuu siitä, että ideat ovat ikuisia ja siten aikaa ja materiaa edeltäviä. He synnyttävät symboleita. Ne saavat voimansa niihin uskovilta henkilöiltä. Niitä vain virheellisesti luullaan ideoiksi. Kommunismi, synodalismi, demokratia, kapitalismi ja fasismi eivät ole ideoita. Niillä ei ole määritelmää, joka olisi niiden käytännöstä ja toteuttajista riippumaton. Siksi ne ovat symboleita. Niiden sisältö on se, mitä niitä edustavat henkilöt tekevät.

    Kim Jong-Ramon on vain tällaisen kehityksen looginen lopputulos. Jos hän yllättäen astuisi kadulla auki jääneeseen sadevesikaivoon ja katoaisi jäljettömiin, niin tuloksena olisi paluu edelliseen tilanteeseen. Hiippakunta koostuisi keskenään nahistelevista ja omissa oloissaan viihtyvistä kuppikunnista. Opus Dein ja fasismin idea sentään on, että ne edes teoriassa tekevät rivit tiiviimmiksi ja yhdistävät kaikki yhteisiä ulkoisia vihollisia vastaan. Tai sisäisiä, miten vain.

    Naisista ja Opus Dein piispoista voi helposti sanoa saman: Kun asiat ovat edenneet tiettyyn pisteeseen, niin et voi elää niiden kanssa, mutta et voi elää ilman niitä sen enempää.

    Fasistinen ajattelu ei saa jalansijaa onnellisessa, menestyvässä ja hyvinvoivassa yhteiskunnassa. Vaan yhteiskunnassa, joka kokee olevansa kriisissä. Oliko hiippakunta niin elävä ja onnellinen ennen hymypoikadiktaattorin nousua, vai ennemminkin kypsä poimittavaksi?

    Äänestä

Kansankirkkoon kuuluvana en voi kuvitellakaan sitä, että meillä:
- piispana olisi johonkin äärioikeistolaiseen lahkoon kuuluva ulkomaalainen,
- koko hiippakunta pyörisi piispan ja hänen edustamansa lahkon ympärillä ja ehdoilla,
- piispan naama olisi lähes jokaisessa kirkollisessa uutisessa,
- mitään todellista sijaa moninaisuudelle ei olisi,
- piispa peittelisi tietoja, kuten Lauttasaaren kouluhankkeen lahkotaustaa,
- kaikkialla kirkkoa edustamassa olisi muita kuin suomalaisia,
- jokaikisessa välissä piispa olisi ruinaamassa rahaa.

Ymmärrän täysin noita eronneita. Ihmettelenkin, miksi he liittyivät Katoliseen kirkkoon Suomessa.

6Äänestä
  • Opus Dei -piispan henkilökulttia pönkitetään myös selvillä valheilla.

    Nyt Kuopion yliopisto levittää ”tietoa” siitä, että hän olisi ensimmäinen lääketieteestä väittelevä piispa sitten keskiajan. Kun maailmassa on arvatenkin tuhansia piispoja ja keskiajan jälkeen ollut ehkä miljoonia, tällaisilla valheilla voi heittää vesilintua.

    Opus Dein häikäilemättömyydellä ja epäkristillisellä valehtelemisella ei ole rajoja. Eipä siksi ihmetellä tuota kirkostamme eronneiden lukumäärää!!!

    4Äänestä

  • Katolisen kirkon todellisuus täällä meill on kulissien takana erittäin ruma. Mitään vastinetta pakolliselle jäsenmaksulle ei saa.

    Äänestä

Luvut ovat surullisia ja karkeita.

Papeilta menee usein lähes vuosi kirkkoonottoon valmistamiseen ja sitten kirkosta erotaan köykäisin perustein. En voi käsittää tätä ilmiötä.

3Äänestä
  • Eivät kai ihmiset kirkosta ihan huvikseen eroa?

    Viime vuosien eroboomille on yksi ja sinut selittäjä: Opus Dei. Tästä ollaan tekemässä täysin Opus Dein oppien mukaista ja näköistä hiippakuntaa. Sitä ei vain sanota oikein missään ääneen. Epärehellisyys ja suoranainen valehteleminen kokoistavat. Mitä muuta lahkolta voisi nyt odottaa?

    Eronneiden lukumäärä tulee takuulla tästä vielä kaksinkertaistumaan.

    5Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Eivät kai ihmiset kirkosta ihan huvikseen eroa?

    Viime vuosien eroboomille on yksi ja sinut selittäjä: Opus Dei. Tästä ollaan tekemässä täysin Opus Dein oppien mukaista ja näköistä hiippakuntaa. Sitä ei vain sanota oikein missään ääneen. Epärehellisyys ja suoranainen valehteleminen kokoistavat. Mitä muuta lahkolta voisi nyt odottaa?

    Eronneiden lukumäärä tulee takuulla tästä vielä kaksinkertaistumaan.

    Vaikuttaa todellakin siltä, että nämä eroluvut ovat pelkkää alkusoittoa.

    1Äänestä

Olin eilen messussa, kun uusi diakoni vihittiin tehtäväänsä. Kitaramusiikkia enemmän minua häiritsi suomen kielen sössötys. Piispasta uuteen diakoniin asti kukaan ja toistan: kukaan, ei osaa kunnolla kieltämme.

Kuka tuollaista jaksaa? En minä ainakaan.

2Äänestä
  • Uskontojen uhrit voi auttaa.

    Äänestä

Voihan sitä liittyä myös vapaakatolliseen kirkkoon.
Hyväksyvätkö "Oikeat" katolilaiset tämän yhteisön?

Äänestä
  • Ei ole kristillinen uskonto, vaan osa teosofiaa.

    Äänestä

Minua ärsyttää edelleenkin se, että tämä francolainen lahko kutsuu itseään ”Jumalan työksi” (latinaksi Opus Dei).

On kuin jo sillä haluttaisiin antaa ymmärtää, että mitä tahansa opusdeiläiset sitten tekevätkin, on mukamas jotakin ”Jumalan työtä”. Lahkolaiset kuvittelevat kuuluvansa johonkin eliittiin. Muiden työtä he itse eivät pidä missään arvossa.

Minulle riitti ja lähdin.

7Äänestä
  • Kunpa jonakin päivänä pääsisimme tuosta kamalasta lahkosta eroon. Huokaus…

    Äänestä

  • Koko nimi on Jumalaa pilkkaava ja halventava.

    1Äänestä

  • Opus Deissä vähätellään kaikkia muita pappeja kuin omia ja heille nauretaan.

    Onko tämä katolista?

    3Äänestä

  • Opus Dei on, jos en aivan väärin muista, Juan Estruchin kirjan Saints and Scemers: Opus Dei and its paradoxes mukaan, Escrivan rippipappina alkuaikoina toimineen jesuiitan sarkastinen vitsi. Luultavasti siksi, että Escriva puhui hänelle salaillen puuhiensa luonteesta ja sisällöstä.

    On myös hyviä syitä uskoa, että Escriva ei edes itse luonut tai keksinyt Opus Deitä, vaan se polkaistiin pystyyn muiden toimesta ja ojennettiin hänelle valmiina. Asian virallisella versiolla on kahtalainen tarkoitus. Se palvelee Opus Deitä sisäisesti siinä, että Escrivan henkilökultista tulee järjestöä kokoava tekijä. Mutta se palvelee sisäisesti ja ulkoisesti sillä tavalla, että kukaan ei lähde kyselemään, mikä Opus Dein todellinen historia ja tarkoitus on ollut.

    Niille, jotka ovat sisällä, syötetään pajunköyttä taivaallisesta näystä. Niille, jotka ovat ulkopuolella, syötetään pajunköyttä pirullisen nerokkaasta narsistista, joka kehitteli totaaliseen kontrolliin perustuvan lahkon, jossa kaikki hymyilevät väkisin ja jokaisen hymyn takana on paatunut, julma ja kyyninen pikkumaisuus. Mutta jostain syystä tämä lahko silti saavutti suurta taloudellista ja poliittista menestystä. Ei. Uskon, että Opus Dei luotiin poliittisia tarkoituksia varten ensin. Henkilöiden toimesta, joilla oli sille mielessä oikeita tavoitteita. Sekä kirkossa että Francon Espanjassa. Hevonkukku Escrivan kyvyistä ja keskeisestä roolista on pelkkä peitetarina.

    Siis tahdon sanoa, että Escriva on luultavasti juuri niin vastenmielinen persoona ollut kuin kerrotaankin. Mutta tahdon myös sanoa, että hän ei ole mikään ylivoimaisen terävä juonittelija, joka omakätisesti keksi ja kirjoitti kaikki lahkonsa ideat ja systeemit. Ne on luultavasti laatinut joku langenneista jesuiitoista koostuva komitea, kieli poskessa, Caminoa myöten. Opus Dei ei ole lahko, jolla sattuu olemaan fasismilta haiskahtavia poliittisia päämääriä. Opus Dei on poliittisen vaikuttamisen väline, jolle lahkona esiintyminen on peitetarina.

    Menisin jopa niin pitkälle, että sanoisin Opus Dein yhden pääasiallisen ja tietoisesti valitun tavoitteen olevan saattaa huonoon huutoon ne asiat, mitä se on edustavinaan. Siis sillä tavalla, että tulevaisuus on konservatiivinen. Mutta se konservatiivinen tulevaisuus ei ole millään tunnistettavalla tavalla kristillinen tai katolinen. Tai se on kristillinen ja katolinen niiden mielestä, jotka inhoavat ja vastustavat sitä, mutta pakanallinen niiden mielestä, jotka ovat sen kannalla. Koska ihmiset virheellisesti luulevat, että Opus Dei on jotenkin korostuneesti kristillinen ja katolinen ilmiö.

    Tämä ei ole niin monimutkaista tai vaikeaa. Ainoa käsitettävä ero on sen välillä, että alkaa kysyä asioista, mitä ne oikeasti ovat. Sen sijaan, että miltä ne näyttävät tai mihin ne liittyvät. Mikä ikinä Opus Dein pohjimmainen tavoite on, se toimii ja toteutuu niin pitkään kuin ihmiset luulevat, että asioista voi päästä perille assosioimalla. Siksi, koska varsinaisia ääripäitä lukuun ottamatta melkein mitä vain voidaan assosioida melkein mihin vain.

    Estruchin kirja on vapaasti luettavissa ilmaisen tunnuksen avulla Internet Archivessa. Siinä on käytetty lähteenä Opus Dein omia julkaisuja niin paljon kuin mahdollista. Jos ei se olisi tehnyt niin paljon pahaa niille, joita se on pettänyt, johtanut harhaan ja orjuuttanut, se olisi lähinnä farssi. Kuten nimen alkuperästäkin voi hyvin käsittää.

    Äänestä

Kukaan, ei kukaan kirkossamme Suomessa ole kiinnostunut Opus Deistä.

Sen sijaan täällä vaikuttaa kymmenkunta ulkomailta rahdattua oppari-ressukkaa, jotka kuvittelevat kuuluvansa johonkin eliittiin. Myös porukan papit ovat kaikki vastenmielisiä.

6Äänestä
  • Entisenä Opus Dein keskuksen kävijänä täytyy myöntää ja tunnustaa, että opparit tuhlaavat täällä vain aikaansa ja resurssejaan.

    Ensimmäiset opparit tulivat tänne joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen. Nyt takana on neljä vuosikymmentä ja tänä aikanaan mukaan on saatu vain muutama hassu suomalainen. Ainoa suomalainen opparipappi ei edes toimi täällä enää.

    Saldo on siis kerrassaan surkean mitätön. Suomalaiset katolilaiset eivät ole kiinnostuneita Opus Deistä tipan vertaa. Toisaalta miksi olisimme? Minulle riitti muutama vierailu keskukseen ja sain oppareista tarpeekseni.

    Tekopyhyys, häikäilemättömyys, hyväksikäyttö ja hengellinen väkivalta ovat Opus Deissä niin ilmeisiä. Samat aiheuttavat tuon eroaallon kirkostamme.

    6Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Entisenä Opus Dein keskuksen kävijänä täytyy myöntää ja tunnustaa, että opparit tuhlaavat täällä vain aikaansa ja resurssejaan.

    Ensimmäiset opparit tulivat tänne joskus 1980-luvun puolivälin jälkeen. Nyt takana on neljä vuosikymmentä ja tänä aikanaan mukaan on saatu vain muutama hassu suomalainen. Ainoa suomalainen opparipappi ei edes toimi täällä enää.

    Saldo on siis kerrassaan surkean mitätön. Suomalaiset katolilaiset eivät ole kiinnostuneita Opus Deistä tipan vertaa. Toisaalta miksi olisimme? Minulle riitti muutama vierailu keskukseen ja sain oppareista tarpeekseni.

    Tekopyhyys, häikäilemättömyys, hyväksikäyttö ja hengellinen väkivalta ovat Opus Deissä niin ilmeisiä. Samat aiheuttavat tuon eroaallon kirkostamme.

    Jälkimaailma tulee tuomitsemaan Opus Dein, sen tukijat ja myötäjuoksijat.

    Ajatelkaa sitä, te opusdeiläisten tukijat ja myötäjuoksijat!

    2Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Jälkimaailma tulee tuomitsemaan Opus Dein, sen tukijat ja myötäjuoksijat.

    Ajatelkaa sitä, te opusdeiläisten tukijat ja myötäjuoksijat!

    Näin netissä kuvan kirkon maallikkotyöntekijöiden retkestä.

    Kuvassa näkyvistä 80-90% on itsekin Opus Deissä mukana.

    En maksa jäsenmaksua ja sitä kautta tuollaisten säälittävien nuolijoiden palkkoja.

    Emma

    3Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Näin netissä kuvan kirkon maallikkotyöntekijöiden retkestä.

    Kuvassa näkyvistä 80-90% on itsekin Opus Deissä mukana.

    En maksa jäsenmaksua ja sitä kautta tuollaisten säälittävien nuolijoiden palkkoja.

    Emma

    Itse halveksin syvästi noita kirkkomme rahojen lypsäjiä, piispa Ramonin nuolijoita ja elämässään epäonnistuneita loisia.

    Tavallisia pappeja kunnioitan, en Opus Dein.

    3Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Itse halveksin syvästi noita kirkkomme rahojen lypsäjiä, piispa Ramonin nuolijoita ja elämässään epäonnistuneita loisia.

    Tavallisia pappeja kunnioitan, en Opus Dein.

    Sana ”loinen” on oikea sana kuvaamaan köyhän hiippakuntamme maksettuja piispanfanittajia.

    Äänestä

Ikävä kyllä kirkossamme Suomessa on tosi vanha, vakiintunut ja hyväksytty kiusaamiskulttuuri. Siihen kuuluvat myös panettelut, juoruamiset ja toisista valehteleminen.

Olen huomannut, että varsinkin suomalaissyntyiset papit ovat monille suomalaisille naisille (!) piikkinä lihassa. Heitä ei hyväksytä eikä arvosteta. Naisena olen heistä itse kiitollinen. He ovat myös rippi-isistä parhaimmat.

Opus Dein myötä mikään täällä ei ole ainakaan muuttunut paremmaksi.

8Äänestä

Olen sen verran vanha katolilaisena, että muistan hyvin menneet, paremmat ajat.

Kerran arvostamani piispa Paul Verschuren saarnasi siitä, että ulkomaalaisten pappien - joihin hän itse hollantilaissyntyisenä lukeutui - ainut tehtävä maassamme oli tehdä itsensä turhiksi. Kirkon piti saada rakentua kotimaisen papiston avulla ja sen varaan. Kirkon piti olla täällä meillä yhtä ominaisesti suomalainen kuin se oli Puolassa puolalainen tai Italiassa italialainen.

Sitten 1980-luvulla tulivat neokatekumenaalit ja opusdeiläiset - ja pilasivat kaiken. En yhtään ihmettele tuota erovyöryä ja sitä, että uusia kotimaisia pappeja ei enää tule!

9Äänestä
  • Minun kirkkoni on varastettu minulta pois. Tähän nykyisen piispan henkilöpalvontaan en halua kuulua enkä osallistua.

    4Äänestä

  • Piispa Verschuren olikin viisas mies, jota arvostettiin yli kirkkokuntien rajojen.

    3Äänestä

Kävin kerran katolisessa kirkossa sisällä ja heti demoniset voimat alkoivat ympäröidä minut. Tuli kiire lähteä sieltä pois enkä ole sen jälkeen palannut.

1Äänestä
  • Opus Dei on jumalaapilkkaava, demoninen lahko, joka täällä on ottanut kaiken vallan itselleen.

    Mikään ihmisen työ ei voi olla ”Jumalan työtä”. Tämä on jo nimenä pyhäinhäväistys.

    7Äänestä

Kovin yhtenäiseltä ja onnelliselta ei hiippakuntanne tosiaankaan vaikuta!!!

4Äänestä
  • Se ei ole yhtenäinen eikä onnellinen - enää! Aiemmin se oli.

    Äänestä

Luulin littyväni katoliseen kirkkoon.

Nyt huomaankin, että tämä EI ole katolinen vaan Opus Dein hiippakunta.

Minua on petetty.

Lähden.

3Äänestä

Multamenee yli hilseen että meidän pitäisi maksaa irakilaisen Opus Dei - farmaseutin ja kiinalaisen Opus Dei - insinöörin palkat.

Kirkkoherrakin on jostakin hiivatun Rwandasta. Ei taida sentään olla Opus Dein miehiä toisin kuin muut.

On siinäkin katolinen kirkko SUOMESSA!!!!!

1Äänestä

Kirkosta eronneiden lukumäärä on valtava entiseen verrattuna!

2Äänestä

Pelkästään hiippakuntamme nettisivuja lukemalla voi hyvin ymmärtää tämän eronneiden määrän! Kaikki vain yhtä ja samaa piispan hehkuttamista!

2Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Uuden Fides-lehden tilastojen mukaan katoliseen kirkkoon liittyi viime vuonna 96 henkilöä, mutta siitä erosi 91. Tätä kautta lukumäärämme kasvoi vaivaisella viidellä.

Mikä tähän mahtaa olla täällä Suomessa syynä? Liityin katolilaiseksi vuosituhannen vaihteessa. Silloin kirkosta erosi kymmenkunta henkilöä. Muistan, että edesmennyt isä Jan Aarts oikein pohti tätä ilmiötä jossakin kirjoituksessa.

Nyt kylmät luvut ovat kymmenkertaisia. Mikä täällä on oikein vialla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu