Miksi köyhillä on järjetön määrä romua?

Ei nyt varmasti kaikilla mutta todella monella on kämppä täynnä tavaraa.
Mistä se raha on siihen tavaravuoreen saatu? Joo jos on lapsia niin leluja on mutta kun niitä on niin paljon ettei talossa mahdu liikkumaan. Sama juttu on pihassa, aivan täynnä kaikkea turhaa. Monella on autojakin useampi eikä niistä toimi kuin yksi hyvällä lykyllä. Usein ovat romuja jotka ei ole ollut liikenteessä vuosiin.
Keittiössä on tasot täynnä kippoa ja kuppoa ja erilaisia koneita kuin olisi suurempikin keittiö kyseessä.

Olen tätä ihmetellyt omassa tuttavapiirissä ja lehtien palstoilta. Ei kehtaa kysyä eikä kehtaa sanoa että rahaa olisi paljon enemmän jos ei joka viikko osta lapselle uutta lelua tai itselle halpaa Lidlin keittiötarviketta. Menee satanen ja useampi kuussa niin ettei huomaakaan. Sitten valitetaan kun ei ole yhtään rahaa.
15329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

🙉🙊🐵🙈🍌🍬

Äänestä

Itse harrastan sisustusta, mutta liikaa tavaraa ei ole. Ne vähät tarvikkeet on vähän parempilaatuisia. Kertakäyttökulutus ei ole minun juttu. Muutto tuli ja luovuin liijoista tavaroista. Nyt olen alkanut puhtaalta pöydältä tämän sisustus rumban. Kylläkin tämäkin alkaa olla valmis. Nyt viimeinen ostos on Lundian kirjoituspöydän kansi, joka oli väärin sahattu ja joutui ostamaan uuden kannen varaosina. Näitä varaosia onneksi myydään.

Eli loppusuoralla ollaan sisustuksen osalta ja jää nämäkin valuutat johonkin muuhun.

Mb_76

Äänestä

Ei minullakaan parikymmentä vuotta sitten ollut lähellekkään näin paljon tilpehöörää kuin mitä nyt on kasautunut ja en siis keräile mitään, vaan niitä on joskus tarvittu noita tavaroita ja ei niitä voi myydäkkään kun enimmistö on paljon käytettyä vanhaa tavaraa, niin ne vain täytyisi heittää roskiin. Vielä ne on mahtunut asuntoon ja ajattelen niitä ehkä joskus tarvitsevani, jos muutan toisenlaiseen asuntoon tms.
Voisin melkein kaikesta luopua ja siis heittää ne tuosta vaan kaatopaikalle, kun mitään arvokasta ei tavarani ole, mutta vielä ei ole ollut tarvetta sitä tehdä. Olen kyllä aina välillä paljon heittänytkin roskiin, mutta uusia taitaa tulla tilalle, kun kaapit on täynnä.

Äänestä
  • Joskus romuista pääsee eroon, kun laittaa ne Torin annetaan osastoon tai roskalavaryhmiin. Autottoman on vaikea viedä kierrätykseen tai sorttiasemalle ainakaan mitään isompia tavaroita.

    Äänestä

Muutaman vuoden tapahtuvat muutot karsivat joutavat jos niitä olisi ehtinyt kertymään.
Ymmärrän kyllä asennetta "ton sais hiivatin halvalla". Oiskohan sille jotain käyttöä?
Lasten kamat? Penskamme ikäero oli alle 2 vuotta joten vanhemmalle käytettynä hankitut kamat kuten vaatteet ja harrastusvälineet, olivat nuoremman käytön jälkeen "valmiita". Yleensä käyttöikä loppui kesken.

1Äänestä

Köyhä tuntee itsensä hämäävästi rikkaaksi kun on paljon tavaraa ympärillä.

Äänestä

sitä on vuosien varrella siunaantunut, kerääntynyt, ja myöskin kerännyt..osalla muistoarvoa ja tekevänä ihmisenä tarvitsen vähän sitä sun tätä..joten ei ole varaa aina ostaa tarkoitusta varten jotain uutta.. kun sellanen löytyy jo omasta takaa..

Äänestä

Romusta rahaa, savolaisesta rehua.

Äänestä

Kotiin voi romua kertyä ihan ostamattakin. Tavaroita voi saada sukulaisilta, ystäviltä, ja milloin mistäkin. Ei kaikkea tarvitse ostaa.
Halvemmaksi sisustaminenkin tulee vanhoilla kalusteilla, ei niiden ole pakko olla aivan uusia ja kalliita.

1Äänestä

Ei minulla ole romua juuri ollenkaan. Keittiössä on astioita juuri sen verran kun yksin tarviin. Minulla on työkaluja aika paljon. Vuosien aikana on tullut ostettua kaikenlaista työkalua koska rakennushommissa tarvii. Teen pimeitä töitä toisinaan joten tarvii olla sirkkeli ja moottorisaja esimerkiksi. Sitten jos joku auto hajoo niin pitää olla monenlaisia työkalua kuten jakoavaimia että saa autoa korjattua. Onneksi ei ole auto hajonnut mutta kyllä renkaiden vaihdosssakin tarvii työkaluja.

Äänestä

Innostuin kun saa halvalla, tilat ahtaat, osa laitetaan varastoon.

Äänestä

Köyhä tuntee itsensä ihmiseksi kun on materiaa ympärillä. Varakkaan ei tarvitse.

Äänestä

Psyykisesti vahingoittuneet usein hamstraavat tavaraa ikään kuin turvakseen. Saadakseen turvallisuuden tunteen, jota heillä lapsena ei ollut.

Äänestä
  • Itse tunnistan, että materia tosiaan tuo turvallisuuden tunteen. Kylläkin minulla on hamstraaminen hallinnassa, eli ostan vain mitä toden-näköisesti tarvitsen. Nurkat ei ole tavaraa pullollaan vaan aika kompakti koti tämä on ja sisustettu hyvin. Tämä tuo iloa eläkelläisen elämään. Kohtuu kaikessa. Kylläkin nyt alkaa olla sisustukset loppusuoralla ja tänä vuonna tulee valmista. Sitten voi ostaa vähän uusia vaatteita, kun vanhat on jo aika kuluneita.

    Mb_76

    Äänestä

  • Näin ehkä 20 vuotta sitten ääriesimerkin kun jouduin käymään hamsterien asunnossa.
    Siellä oli valtavia rojuvuoria ja niiden välissä vain kapeita käytäviä ja vuoteita.
    Näky oli ihmisasunnoksi suorastaan ällistyttävä , sillä joku tuosta kolhoosista
    sentään kävi jopa työelämässä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ei nyt varmasti kaikilla mutta todella monella on kämppä täynnä tavaraa.
Mistä se raha on siihen tavaravuoreen saatu? Joo jos on lapsia niin leluja on mutta kun niitä on niin paljon ettei talossa mahdu liikkumaan. Sama juttu on pihassa, aivan täynnä kaikkea turhaa. Monella on autojakin useampi eikä niistä toimi kuin yksi hyvällä lykyllä. Usein ovat romuja jotka ei ole ollut liikenteessä vuosiin.
Keittiössä on tasot täynnä kippoa ja kuppoa ja erilaisia koneita kuin olisi suurempikin keittiö kyseessä.

Olen tätä ihmetellyt omassa tuttavapiirissä ja lehtien palstoilta. Ei kehtaa kysyä eikä kehtaa sanoa että rahaa olisi paljon enemmän jos ei joka viikko osta lapselle uutta lelua tai itselle halpaa Lidlin keittiötarviketta. Menee satanen ja useampi kuussa niin ettei huomaakaan. Sitten valitetaan kun ei ole yhtään rahaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu