Genitaalialuernherpes

Minulla todettiin sukupuoliherpes 14v sitten.. Olin jo tuolloin mieheni kanssa parisuhteessa Yhdessä oltu 20v. Mies on ainoa jonka kanssa olen ollut yhdynnässä. Mies on sanonut samaa, ettei ole ollut muita seksikumppaneita. Olin 17v kun alettiin seurustelemaan ja mies 20. Mistä jerpes voi olla tarttunut?
16489
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Joskus vastaukset ovat sellaisia mitä ei haluaisi kuulla. Haluaisi luottaa ja uskoa hyvää toisesta. Yleensä se todennäköisin vaihtoehto on se mikä on totta. Tapauksessasi on kuitenkin seksivälitteinen tauti. Hyvin selvä tilanne.

1Äänestä

Oiskohan mies saanut sen pikkujouluista jossa on sortunut humalatilassa ns. miesten väliseen jonkun homoseksuaalin kanssa?🤔 Kannattaa olla yhteydessä miehen esimieheen jotta mies voidaan ohjata työterveyteen ja terapiaan.

Äänestä
  • Taidat ihan itse olla terapian tarpeessa kuvitelminesi.
    Tsekkaapas miten herpes tarttuu.

    Äänestä

  • Taidat ihan itse olla terapian tarpeessa kuvitelminesi.
    Tsekkaapas miten herpes tarttuu.

    Äänestä

Vuosia sitten gyne sanoi kaverilla olevan huuliherpes genitaalialueella.
Ja että se voi puhjeta esim. stressin aikana.
Eli ei tarvitse olla ollut tartuntaa ennen sun oireita, voi olla ollut teidän kummankin elimistössä piilevänä.
Terveyskirjasto:
"Noin 60–70 % suomalaisista aikuisista kantaa herpesvirusta, osa oireettomana.
HSV-1 (huuliherpes): Yleisin muoto, joka tarttuu yleensä jo lapsuudessa tai nuorena. Suuri osa kantajista on oireettomia."

Äänestä
  • Joo mutta sukupuoliherpes on aivan eri asia

Jutelkaa ja luottakaa niihin puolisoihinne, ei aina pidä ajatella pahaa ja epäillä toista.

Äänestä
  • Kumpi teistö käy gynellä,ette taida kumpikaa tarvita gynegologua,olette valehtelijoita!

    Äänestä

Miksi yllytetään heti epäilemään puolisoa? Saatteko siitä hyvän olon?
Jutelkaa ja luottakaa niihin puolisoihinne, ei aina pidä ajatella pahaa ja epäillä toista.

Äänestä

Hän on pettänyt sinua. Muuta vaihtoehtoa ei ole. Älä usko mitään pskaa.

1Äänestä

Väittäsin että jompikumpi teistä valehteli toinen toiselleen tai miehesi on käynyt huorissa yhdessä olo aikananne

Äänestä

Hyvä, että heti 14 vuoden harkinnan jälkeen päätit kysyä asiaa täällä.

Äänestä
  • Omaan aloitukseen on helppo vastailla vai mitä olga?

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Omaan aloitukseen on helppo vastailla vai mitä olga?

    Tuota olen ihmetellyt,ett teillä on aina naapurit hampaissa,ottakaahanne iltatropit ja olga tuohan takaisin pikkuhiljaa,mitä olet vienyt,koska olen ottanut selvää,eikä sulla ole mitään oikeutta tuollaiseen! Joko tuot kaiken takaisin ta sit maksat!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Omaan aloitukseen on helppo vastailla vai mitä olga?

    Taasko sinä juopottelet.

    Äänestä

  • Tuttuva kertoi silloin että huuliherpes voi näkyä positiivisenä tuloksena genitaalialueella,kehotti luottamaan mieheeni joka vannoi useampaan kertaan ettei ole koskaan ollut muiden kanssa. Uskoin ja unohdin. Mutta asia on noussut uudelleen mieleeni koska alapään oireet palasivat yli 10v tauon jälkeen. Mulla on nyt sekavaa tietoa asiasta Toiset sanoo että huuliherpes ei voi olla alapäässä ja toiset sanoo että voi olla. Mulla ei oo ollut tarvetta pettäää tai olla muutenkaan muiden miesten kanssa. Mulle on riittänyt tämä yksi hyvin. Elämässä on muutakin kuin seksi. Mun ei tarvi hakea seksiä muualta.
    MUTTA miksikö mietin.. Siksi kun mies on tullut hirveän etäiseksi muutoinkin ja kiukkuiseksi. Päässäni alkanut pyörimään kaikenlaisia tuskaisia epäilyksiä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Minulla todettiin sukupuoliherpes 14v sitten.. Olin jo tuolloin mieheni kanssa parisuhteessa Yhdessä oltu 20v. Mies on ainoa jonka kanssa olen ollut yhdynnässä. Mies on sanonut samaa, ettei ole ollut muita seksikumppaneita. Olin 17v kun alettiin seurustelemaan ja mies 20. Mistä jerpes voi olla tarttunut?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu