Ensin on sählännyt Savonlinnan asiat. Sitten pyrkyröi vastuutaan karkuun eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi.
Tuukka Suomalainen pyrkyröi eduskuntaan
Anonyymi-ap
23426
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
No, ei kai se enään surkeampi voi olla kuin OKL:n ja sairaalan menettänyt hanna kosonen.
No voihan täältä vielä menettää ammattikoulun ja ammattikorkeakoulun.
Niinpä. Laittomia päätöksiä, retrettikähmyilyä, talouden syöksyyn laittamista, ummehtunutta ilmapiiriä.
Pahin suhmurointi tuukalla oli sairaalan alasajoon johtanut Savonlinnan pakottaminen jäämään Etelä-Savoon. Pohjois-Savossa sairaala olisi säilynyt ja saatu Varkauden tekonivelet tänne. Kepulle tärkeintä oli vaalipiirijaon säilyttäminen että saisivat Savonlinnasta pidettyä yhden kepukansanedustajan paikan.
tuukka suomalainen petti savonlinnalaiset. Kovaa hintaa nyt maksetaan kun menetämme sairaalan. Tästä sairaalan loppumisesta aiheutuu paitsi vakavia taloudellisia menetyksiä niin myös ihmishenkien menetyksiä.
Näyttönä se, että Savonlinna menettää sairaalan Tuukan suhmurointien seurauksena ja 0-euroa Itä-Suomi-ohjelman miljardipaketista Savonlinnaan. Mutta pääsihän Tuukka taas aukomaan päätään valtion päättäjien suuntaan. Samaan aikaan Imatra veti erityistalousalueen, rahaa erämuseohankkeeseensa ja satamiljoonaa euroa liikenneinfroihinsa.
Pääasiahan tuolla kepulilla on ettei tänne mitään saada että voi haukkua hallitusta.
Eiköhän ihmiset ole pikku hiljaa oppineet tuntemaan tämän katastrofien tekijän. Kaikki murenee käsissään, kun päsmäröintihalu on kova mutta kapasiteetti ei riitä alkuunsakaan. Tulee rumaa jälkeä joka paikassa mihin tuo koskee.
Sopiva mies valtiovarainministeriksi. Männöö vaaleissa heittämällä läpi.
jos suomalainen pääsee edus kuntaan se johtuu siitä että kosonen salli sen jos ei pääse niin kosonen esti sen
Jos meinaa olla pelimies, niin silloin pitää olla älyä ja kantavuutta tehdä niitä peliliikkeitä. Tähän astiset eivät valitettavasti vakuuta. Päinvastoin tuntuu että asiat on mennyt entistä enemmän solmuun.
Juuri näin. Tuukan jäljiltä pelkkää tuhoa ja umpisolmuun menneitä asioita. Sairaalan menettämiseen Tuukka Hannan ohella on maakuntapelillään yksi pääsyyllisistä. Tärkeämpää oli omat palkkiopaikat sähköyhtiössä ja lähivakuutuksessa kuin sairaalan voimakas puolustaminen. Oma etu meni edelle.
Tätä sairaalamme tuhoajaa tule enään valita minnekään.
Tuukan jäljet on karmeat. Häiköilemätöntä ahneutta oman edun ajamisessa. Haalittu lähivakuutuksen, sähköyhtiön ja maakuntaliiton luottamuspaikkoja mikkeliläisten tuella. Ja annetaan mikkeliläisten kärrätä sairaalan toiminnot mikkeliin. Nytkin lähtee taas hematologian osasto mikkeliin. Syksyllä jo lähti kaksi muuta osastoa. Kohta parisataa työpaikkaa siirretty mikkeliin.
Eihän toi surkimus ole edes asevelvollisuuttaan suorittanut.
Tuukka Suomalainen valitaan varmasti. Kepun vaalikarja on sokean uskollista. Kosonen on testamentannut äänensä Suomalaiselle Lepän määräyksestä.
Suomalainen saa paljon ääniä Mikkelistä. Enemmän, kuin Savonlinnasta.
Tuukka on oikein sopiva ja mukava kepulle.
On tulossa Tuukalle nöyryyttävä kokemus, kun joutuu vastailemaan kysymyksiin sairaalan menettämisestä ja roolistaan siinä. Ei riitä kapasiteetti tehtäviin missä nyt on. Kaikki mennyt pieleen missä tuo päsmäröimässä. Sairaala toki pahin.
Tuukka istuu puhumattomana aluevaltuuston kokouksissa kun sairaalaamme koskevia alasajopäätöksiä tehdään. Toki ymmärrettävää ettei muuta voi kun ajoi Savonlinnan jäämistä Etelä-Savoon. Ja nytkin esti valmistelut ja selvittelyt Savonlinnan siirtymisestä Pohjois-Savoon. Vaalipiirijaon säilyminen ja kansanedustajapyrkyryys sekä maakunnalliset rahakkaat luottamustehtävät selittävät hyvin Tuukan motiivit.
Juuri näin. Ei Tuukalla olisi kuten ei Hannallakaan mitään mahdollisuuksia kansanedustajaksi Pohjois-Savosta. Siksi on niin tärkeää oman edun vuoksi pitää kiinni Savonlinnan olemisesta Etelä-Savossa. Sairaalasta väliä. Kehtaa vielä selitellä miten ei haluaisi eduskuntavaaleihin kun niin läpinäkyvää ollut toiminta koko ajan. Paskanpuhuja.
Tuukka valitaan varmasti. Hänhän on puolueensa nouseva kyky!
Savonlinnalaiset saavat mitä tahtovat, eikä siinä paljon paina sairaalan alasajo tms. seikat.
Koko Suomi nauraa Savonlinnaa ja asukkaiden tyhmyyttä.
Onko siellä hyväkin asua?
Sisäsiittoisin paikkakunta Suomessa ja se kyllä näkyy.
Tyhmyys on jalostunut sukupolvesta toiseen.
Ei uskalla Tuukka lähteä. Pelkää nyt epäonnistuneesta Laineen erottamisyrityksestä itselleen koituvia moninaisia seurauksia. Mikä menee ylös, tulee myös nopeasti alas.