Leikattu toimeentulotuki käytännössä?

Hei.

En ole aikaisemmin hakenut toimeentulotukea, yrtittänyt pärjätä työmarkkinatuelle ja asumistuella. Tämä on ollut noin 800€ kuukaudessa, josta olen maksanut itse kaiken. Vuokran, laskut, ruoka.

Edellä mainittu on ollut minulle jo paljon.

Omaisuutta ei ole yhtään, ei ole säästöjä.

Nyt kuitenkin epäilys että laittavat näihin monialaisiin palveluihin, jossa mukaan astuu kaikki mahdollinen aktivointi, työ ilman palkkaa ym.

Onko mahdollista tulle toimeen leikatulla toimeentulotuella 50% jos kieltäytyy näistä kaikista? Kuinka paljon tämä suunnilleen.

Kaikista hienoin juttu tottakai olisi että pääsisi palkkatöihin mutta tämä tuntuu olevan helpommin sanottu kuin tehty.
48491
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

Jos suostuu orjapajalle ja kokeiluihin, se tarkoittaa että kannattaa orjuuttavaa systeemiä sekä jatkaa sitä. Rekryfirmoja on, mutta onko nekin alat huonosta päästä.

1Äänestä
  • Juuri tämä että näihin pajoihin ja erilaisiin kokeiluihin, jossa työtä ilman palkkaa koko ajan ja eivät palkkaa noista ikinä. En kannata yhtään näitä kyseisiä toimintoja ja siksi kysyinkin tuosta alennetusta toimeentulotuesta. Olen ymmätänyt että jos hakee toimeentulotukea niin tähän automaattisesti laitetaan nämä aktivoinnit & nykyään täytyy olla kai työnhakija työllisyyspalvelussa.

    Eli tilanne näyttää aika huonolta.

    1Äänestä

  • Menisin vaikka orjapajalle tällä hetkellä .

    Äänestä

Pajalle vaan ja just kesällä.Karenssia kehiin perhana notkujille jopas jotain kun kirjottaa köyhyyspalstalla ettei mitään tarvis tehdä.Helpommalla pääsee kun osallistuu toimintoihin.Vai että oikeen töihin niin teidät nauretaan pellolle uutena työntekijänä.

Äänestä
  • Hyvin noihin töihin kuitenkin tottuu vaikka niihin menisi suoraan koulun penkiltä.
    Näpsäkästi siellä vierähti sievoiset 40 vuotta ja nyt vain nautitaan eläkkeestä.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Hyvin noihin töihin kuitenkin tottuu vaikka niihin menisi suoraan koulun penkiltä.
    Näpsäkästi siellä vierähti sievoiset 40 vuotta ja nyt vain nautitaan eläkkeestä.

    Teidän 80vuotiaiden kääkkien nuoruusajat tottakai....

    Äänestä

Ööööö.....mitä ihmeen pahaa aktivoinnissa on?

1Äänestä

Sitä itsekki ihmettelen kun yhteiskunta yrittää että olis työkuntoinen kyllä hommat luistaa kun käy jossain tekemässä ettei kotona vaan istu silmät pyöreenä ja suu auki.Notkuminen pitää poistaa.Huudetaan ettei sossuraha tullut mutta mitään ei huvita tehdä.

Äänestä
  • Älä syytä ettei mitään HUVITA tehdä. Et ilmeisesti ole kuullut mielenterveysongelmista, terveysongelmista, taitojen puutteesta, aistiyliherkkyyksistä. Nämä tekee työelämästä erittäin vaikeaa. Et ilmeisesti tunne kovin monta ihmistä, etkä ole ikinä keskustellut kenenkään kanssa syvällisemmin.

    1Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Älä syytä ettei mitään HUVITA tehdä. Et ilmeisesti ole kuullut mielenterveysongelmista, terveysongelmista, taitojen puutteesta, aistiyliherkkyyksistä. Nämä tekee työelämästä erittäin vaikeaa. Et ilmeisesti tunne kovin monta ihmistä, etkä ole ikinä keskustellut kenenkään kanssa syvällisemmin.

    Sinua edellinen kirjoittaja on notkunut 20vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä jonka sai mielenterveysongelmien vuoksi.

    Kyllä tiedän asioista ja monet työttömät kuuluisivat eläkkeelle kun sairauksia. Mielenterveysongelmista sen verran että paraneeko mukamas sillä että yksin nököttää kotona ja joillakin kaljatkin kuvioissa.Jos työtön niin hyvää aikaa hoitaa kuntoaan niin tuollakin mielenvirkeyttä.Työttömyys-köyhyys tyhmentää ihmistä kun samat asiat kieppuu vaan mielessä,jatkuvaa rahojen laskemista.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Apina

    1Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Sinua edellinen kirjoittaja on notkunut 20vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä jonka sai mielenterveysongelmien vuoksi.

    Eläkkeet onkin sitten aivan eri juttu niin ei ole mitään työnhakuvelvotteita yms. Se on hyvä että hullut eläkkeellä.Jauhopäille ei pitäisi myöntää mitään eläkkeitä.Joillakin kun lapsilisä loppuu niin siirtyy eläkkeelle ja moni psykoottinen.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Älä syytä ettei mitään HUVITA tehdä. Et ilmeisesti ole kuullut mielenterveysongelmista, terveysongelmista, taitojen puutteesta, aistiyliherkkyyksistä. Nämä tekee työelämästä erittäin vaikeaa. Et ilmeisesti tunne kovin monta ihmistä, etkä ole ikinä keskustellut kenenkään kanssa syvällisemmin.

    No silloin yleistuki ei taida olla oikea vaihtoehto vaan kansaneläke työkyvyttömyyden perusteella.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    No silloin yleistuki ei taida olla oikea vaihtoehto vaan kansaneläke työkyvyttömyyden perusteella.

    Suomessa ei nykyään pääse työkyvyttömyyseläkkeelle edes neliraajahalvaantunut

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Älä syytä ettei mitään HUVITA tehdä. Et ilmeisesti ole kuullut mielenterveysongelmista, terveysongelmista, taitojen puutteesta, aistiyliherkkyyksistä. Nämä tekee työelämästä erittäin vaikeaa. Et ilmeisesti tunne kovin monta ihmistä, etkä ole ikinä keskustellut kenenkään kanssa syvällisemmin.

    Tunnen monta ystävää tuttavaa ja sukulaista, alakoululaisista eläkeläisiin saakka. Kaikki ovat joko koulussa, ammattikoulussa,lukiossa, ammattikorkeakoulussa, korkeakoulussa taitojaan kartuttamasa tai työelämässä tai työuran jälkeen vanhuuseläkkeellä. Kaikki ovat pyrkineet tai pyrkivät parantamaan tai ovat parantaneet taitojaan työelämään opiskelun kautta.
    Joidenkin, läheisempien kanssa keskustelen päivittäin, joidenkin kerran viikossa, joidenkin 1X kuukaudessa- kerran vuodessa. Kukaan ei valita aistiyliherkkyyksistä, ym. nykyajan hörhötyksistä, joilla saa "luvan" maata laakereillaan. Tietenkin joillain, varsinkin iäkkäämmillä on ollut ja on terveysongelmia, mutta niistäkin on keskusteltu ja ne on hoidettu terveydenhuollossa. Kenelläkään ei tule ensin mieleen jäädä pois yhteiskunnasta, vaan yritetään ratkaista ongelmat. Näitä tuttavia ja ystäviä on ainakin 100. Jokaisella menee varsin mallikkaasti. Onko nämä väliinputoaja niitä, jotka ovat jo kolmannessa polvessa oppineet sille, että kyllä taikaseinästä elättää?

    1Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Kyllä tiedän asioista ja monet työttömät kuuluisivat eläkkeelle kun sairauksia. Mielenterveysongelmista sen verran että paraneeko mukamas sillä että yksin nököttää kotona ja joillakin kaljatkin kuvioissa.Jos työtön niin hyvää aikaa hoitaa kuntoaan niin tuollakin mielenvirkeyttä.Työttömyys-köyhyys tyhmentää ihmistä kun samat asiat kieppuu vaan mielessä,jatkuvaa rahojen laskemista.

    No joo, ei se ainakaan oloa paranna, että möllöttää kotona niiden sairaiden ajatustensa kanssa tuijotamassa seinää ja usein vielä päihteiden voimalla, kun mitään muutakaan ei ole sen perusolemisen lisäksi..
    Väitän että ei.

    Äänestä

Miksi ihmisen pitäisi tehdä työtä ilman palkkaa, jopa 30h viikossa? Suostuisiko työssäkäyvä ihminen tekemään 30h viikossa alle 1000€ kuukaudessa?

Äänestä
  • Milloin ja missä tälläistä tapahtuu, että pakotetaan tekemään työtä tukien saamiseksi?

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Milloin ja missä tälläistä tapahtuu, että pakotetaan tekemään työtä tukien saamiseksi?

    Työkokeilu, erilaiset työvoimakoulutukset joihin sisältyy automaattisesti 1-3kk kestävä palkaton työharjoittelu yrityksissä. Rekrykoulutus.

    2Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Työkokeilu, erilaiset työvoimakoulutukset joihin sisältyy automaattisesti 1-3kk kestävä palkaton työharjoittelu yrityksissä. Rekrykoulutus.

    Näitähän on ollut aina, että harjoittelua vastaan saa työttömyyspäivärahaa ja korotettunakin ylläpitorahalla, työkokeilussakin saa nuo samat, niin sehän vain hyvä, että saa enemmän kuin leikattua toimeentulotukea.
    Näille, jotka eivät pääse oikeisiin töihin, niin heille pitäisi myöntää eläke, kun on kidutusta joutua elämään työttömänä vuosikymmeniä.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Työkokeilu, erilaiset työvoimakoulutukset joihin sisältyy automaattisesti 1-3kk kestävä palkaton työharjoittelu yrityksissä. Rekrykoulutus.

    Öööö.....mitä pahaa on työvoimakoulutuksessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Öööö.....mitä pahaa on työvoimakoulutuksessa?

    Yritykset käyttävät hyväksi työharjoittelijaa, koska palkkaa ei tarvitse maksaa ja työnantajalla ei ole mitään velvollisuutta palkata töihin tämän jakson jälkeen.

    1Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Öööö.....mitä pahaa on työvoimakoulutuksessa?

    Sieltähän tuli Kokoomuslainen kommentti

    3Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Sieltähän tuli Kokoomuslainen kommentti

    Apina

    Äänestä

Voi gauheeta kun joutuu tekeen jotain pelon sekaisia tuntemuksia sanasta työ. Löytyy ihmisiä jotka panostavat vapaaehtoistoimintaan aktiivisesti.

Äänestä
  • Nämä vapaaehtoiset ovat palkkatöissä tai eläkkeellä. Työtön ei saa tehdä vapaaehtoisena kun katsotaan ettei ole työmarkkinoiden käytettävissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Nämä vapaaehtoiset ovat palkkatöissä tai eläkkeellä. Työtön ei saa tehdä vapaaehtoisena kun katsotaan ettei ole työmarkkinoiden käytettävissä.

    Ei ilmoita mihinkään että tekee vapaaehtoistyötä ja kuka itse Työkkäriin,kelaan ilmoittaa jos tekee pimeitä töitä.

    Äänestä

Ostan toimeentulolla olutta

Äänestä

No hae perustoimeentulotukea. Tällöin näet päätöksestä laskukaavan vaikka tukea ei myönnettäisi, tosin todennäköisesti saisit tukea. Sitten kun mahdollisesti katsotaan että et ole työmarkkinoiden käytettävissä ja tuki lakkautetaan niin laskukaavassa siihen kohtaan tulee 0 euroa missä aiemmin oli työmarkkinatukisumma ja kohtaan "Perusosan määrä" tulee tuo alennettu määrä, miten paljon sitä alennetaan niin aika näyttää.
Tosin kun saat asumistukea niin sinnekin pitää ilmoittaa että et saa enää työmarkkinatukea ja asumistuesta tehdään uusi laskelma mutta todennäköisesti tulopuolelle laitetaan edelleen tuo työmarkkinatuki vaikka et sitä saisi vaan perusteluihin kirjoitetaan varmaan että "Tuloiksi on laitettu työmarkkinatuen (nykyisin taitaa olla perustuki) suuruinen summa koska ei ole osoitettu että teillä ei ole mahdollista saada kyseistä tukea" tai jotain vastaavaa. Eikös se noin mene?

Äänestä

On oikein hyvä että tukia myönnetään vain tiukat ehdot täyttäville.
Se on myös toiminnan rahoittavan veronmaksajan etu.

1Äänestä
  • Samaan aikaan kunniakansalainen moniosaaja ottaa kaikki mahdolliset yhteiskunnan tuet ja mitään konkreettista velvollisuutta osallistua yhteiskunnan auttamiseen ei ole. Kuka se loinen tässä on

    1Äänestä

Kuntouttava työtoiminta ollaan lähiaikoina lopettamassa joten sinne et ainakaan joudu.

1Äänestä
  • Tämä on ainoastaan positiivista!

    2Äänestä

  • Ei sitä lopettamassa olla täysin vaan systeemi muuttuu. Tulevaisuudessa ei saa enää ylläpitokorvausta. Tämä on hyvä juttu enää eivät juopot pääse hakemaan 9 lagertölkin rahaa 4 tuntia notkumalla puhelinta räpläämässä työpajalla.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei sitä lopettamassa olla täysin vaan systeemi muuttuu. Tulevaisuudessa ei saa enää ylläpitokorvausta. Tämä on hyvä juttu enää eivät juopot pääse hakemaan 9 lagertölkin rahaa 4 tuntia notkumalla puhelinta räpläämässä työpajalla.

    No eipä tuonne kannata enää mennä kun tuokin raha on lopetettu, säälittävä kulukorvaus ylipäätään.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    No eipä tuonne kannata enää mennä kun tuokin raha on lopetettu, säälittävä kulukorvaus ylipäätään.

    Kuntouttavassa työtoiminnassa olevalle maksettava 9 euroa taitaa olla oikealta nimeltään "toimintaraha", ei kulukorvaus eikä ylläpitokorvaus.

    Äänestä

Järjen köyhyyttä jättää hakeamatta oikeutettuja tukia. Et sinä tuollaisesta kunniamainintaa saa.

Äänestä

Erilaisiin tukiin pitäisi laittaa lisäys. Lisäys voitaisiin laittaa siten, että mikäli ei ole lääketieteellistä tai muuta vastaavaa syytä tuessa olisi kansalaistyön paikan osoite, jossa kansalaistyö tehtäisiin. Osa tuesta tulisi rahana, jolla maksettaisiin majailun paikka majailun järjestäjälle suoraan. Ja loppu tulisi elintarvikeosuuksina kansankeittiöön. Lisäksi kansalaistyöllä voisi saada osto-osuuden talven vaatteisiin ja kesän vaatteisiin.
Ja kaikki tämä huomioitaisiin esim. rikoksia tehdessä siten, että kun on saanut, niin olisi raskauttavaa, että puljaa tai perseilee. Joskus voisi saada hod dog annoksen tai jäden bonarina. Ja ihmisten työn tekemisen hallinnollisia esteitä alettaisiin poistamaan.

Äänestä
  • Apina

    1Äänestä

  • Kylläluotava järjestlmää että jotain joutuu puuhailee että saa työttömänä rahoja,estäisi syrjäytymistä ja nämä jotka rikoksia tehnyt tiukempi juttu.Työtön hokee samaa mantraa 15 vuotta että palkkatöihin hän haluaa mutta ei siltä näytä.

    1Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    Kylläluotava järjestlmää että jotain joutuu puuhailee että saa työttömänä rahoja,estäisi syrjäytymistä ja nämä jotka rikoksia tehnyt tiukempi juttu.Työtön hokee samaa mantraa 15 vuotta että palkkatöihin hän haluaa mutta ei siltä näytä.

    Pölvästi

    Oikeiston propagandaa

    2Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Oikeiston propagandaa

    Pölvästi

    Äänestä

Ei minulla ole leikattu. Velvoitteeni on hakea yhtä työpaikkaa 3kuukauden aikajanalla. Tammikuussa soitti viimeksi työkkäri. TT tuki päätökset tehty heinäkuulle asti valmiiksi. Olettavat että en töitä löydä kuten ei 300000 muutakaan. Hoidat vaan sen että haet työpaikkoja ja työkkärille vastaat ja katso välillä omia tietoja työmarkkinatorista. Ei sen kummempaa. Tätä on ehkä liioiteltu jonain kauhuskenaariona. Itse olen hakenut ruokajonoista ruokaa sekä diakonilta ja pelastusarmeijalta ruoka apua.

Äänestä
  • No ei leikatakaan jos ei ala pullikoimaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    No ei leikatakaan jos ei ala pullikoimaan.

    Eli leikataan niiltä pölhöiltä jotka eivät viitsi hoitaa asioitaan tai velvotteita.

    Äänestä

  • Turhia kaljarahoja ei ole olemassa

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei.

En ole aikaisemmin hakenut toimeentulotukea, yrtittänyt pärjätä työmarkkinatuelle ja asumistuella. Tämä on ollut noin 800€ kuukaudessa, josta olen maksanut itse kaiken. Vuokran, laskut, ruoka.

Edellä mainittu on ollut minulle jo paljon.

Omaisuutta ei ole yhtään, ei ole säästöjä.

Nyt kuitenkin epäilys että laittavat näihin monialaisiin palveluihin, jossa mukaan astuu kaikki mahdollinen aktivointi, työ ilman palkkaa ym.

Onko mahdollista tulle toimeen leikatulla toimeentulotuella 50% jos kieltäytyy näistä kaikista? Kuinka paljon tämä suunnilleen.

Kaikista hienoin juttu tottakai olisi että pääsisi palkkatöihin mutta tämä tuntuu olevan helpommin sanottu kuin tehty.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu