Kelloniemi XXX Ruokamo XXX Virkkula

Kelloniemi on kylillä uhonnut jo tovin aikaa, että nyt tulee Nivalalle lähtö kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta. Tuo on todella täpärä äänestys ja on hyvinkin mahdollista, että kh:n puheenjohtajistolle epäluottamukseen riittävä enemmistö löytyy. Käydäänpä lyhyesti läpi mitä seuraa jos enemmistö potkujen taakse löytyy.

Ruokamo, Kaisanlahti ja Nampajärvi saatiin hankkeen taakse lupauksella, että Ruokamon pääsy kh:n johtoon aikaistuu vuodella. Nyt sitten, jos puheenjohtajisto potitaan pihalle suraa tietysti uuden puheenjohtajiston vaali. Kelloniemi on lähdössä tuohon vaaliin listalla missä hän itse on keulilla, ei siis Ruokamo. Ruokamo ei voi päästä sis ykköspuheenjohtajaksi jos menee Kelloniemen listalle. Kepu, demarit, vasemmisto ja kok+kd tekee oman listan jonka keulilla on salkuperäisen sopimuksen mukaisesti Nivala. Nivalan lista saa 12 ääntä (oletus että Jeeku ja Korkalo eivät äänestä tätä listaa) Ruokamo ei pääse enää tässä kepun listalle eikä siis kannata mennä Kelloniemenkään listalle koska vain kakkospaikka tarjolla. Kelloniemen listaa äänestävät persut ja yky elikkä 10 ääntä. Jos Jeeku ja Korkalo äänestävät Ruokamon listaa se saa 5 ääntä. Korkalo tosin voi äänestää Kelloniemnkin listaa, mutta edelleenkään se ei riitä.

Johtopäätös on siis se, että Ruokamo pilasi mahdollisuutensa lähtemällä kaatamaan Nivalaa ennenaikaisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että hänelle ei tule puheenjohtajuutta valtuustokauden puolivälissä, ei edes paikkaa kaupunginhallitukseen, edessä on tippuminen rivivaltuutetuksi vuoden kuluttua.

Entäpä sitten jos Ruokamo sopii, että Kelloniemi on vuoden verran puheenjohtajana ja Ruokamo jatkaa valtuustokauden puolivälissä? Silloin Kelloniemi pääsee ykköspaikalla. Mielenkiintoista on sitten se miten käy vuodn kuluttua, onko Kelloniemi onnistunut suututtamaan porukan? Aika moni on matkan varrella hypännyt Kelloniemen matkasta (Kangas, Torvinen, Koivukangas...)

No vielä jos tuo Kelloniemen haave toteutuu keskiviikkona, mitä sitten tapahtuu? Kelloniemellä on jo valmiit listat irtisanottavista kaupungin virkahenkilöistä, keulilla kaupunginjohtaja, Kuvaja, Säärelä ja ilmeisesti muitakin. Rakennustarkastaja palkataan välittömästi takaisin (ei tosin tarvinne edelleenkään käydä työpaikalla ja kuppiakin saa ottaa).

Samoin kaikki toimenpiteet mitkä on tehty kaupungin henkiöstön suojaamiseksi asiattomalta ja uhkaavalta käytökseltä perutaan ja persut & yky voi käydä vapaasti räyhäämässä hallintokerroksissa. Tosin kerrokset tyhjenevät nopeasti, ne jotka eivät saa heti irtisanomiskuponkia lähtevät itse.
43992
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Näin se touhottaessa menee!
Kun ei nähdä nenäänsä pidemmälle...

Äänestä

Erottamisellehan ei ole kuin henkilökohtaiset kaunat syynä, tämänhän jo raporttikin kertoi.
Eli ei perusteita.

Äänestä

Miten se menikään..."pellen astuessa kuninkaan linnaan pellestä ei tule kuningasta, vaan kuninkaan linnasta sirkus"!

Äänestä
  • Moni kuntaorganisaatiossa työskennellyt on saanut nähdä ja tuntea kuinka kosto ja kauna elää ja kantaa.
    Kemijärven kokoisessa yhteisössä kaikki vielä oikein korostuu, kun lopareitakin on tarjottu.

    Äänestä

Käykää antamassa kiitos palaute "Kemijärven Keskusta" facebook sivulle. Siellä on tiedote Nivalan puolesta. Pumppuvoimalat tarvitaan Kemijärvelle!

Äänestä
  • Mihin niitä tarvitaan?

    Äänestä

Ollaan menossa jälleen tuttuun rumbaan jossa erimielisyys ja riidat jatkuvat. Tosiasia kuitenkin on että äänestäjistä 80% vastusti pumppuvoimaloita. Annettiin kansalle ymmärtää Nivalankin puolelta kuinka asiaa tutkitaan, ja sitten vasta muodostetaan kanta. Kuitenkin Keskustassa on touhuttu jo vuosia pumppuvoimaloiden puolesta.
Eiköhän juuri siksi Nivala ohitti Ruokamon puheenjohtajan valinnoissa.

Kävipä miten kävi puheenjohtaja kamppailussa YKY ja Perussuomalaisten kannatus nousee. He eivät kumpikaan ole pettänyt äänestäjiään pumppuvoimala kannassa.

Äänestä
  • Toiset kävelee ylväänä edessä ja laittaa itsensä likoon taistelussa tehtaan puolesta. Toiset räkyttää sivusta, koirat haukkuu karavaani kulkee! Massaliikettä katsoi koko maailma kadehtien. Ette tajua sen suuruutta, kun ette ole nähneet muuta elämää kuin Kemijärven. Toiset neuvottelee suurvaltojen ja miljonäärien kanssa, toiset vain kotona istuvat ja käyvät kansalaisopistossa!

    Valittajat eivät halua tehdasta, työpaikkoja, pumppuvoimaloita ja verotuloja, mutta onneksi ette päätä mistään mitään! Kahta en vaihda, MASSALIIKE JA SEN JOHTAJA!

    Äänestä

  • Untamon tuulivoimalalavastustuksesta tällainen energiahenkinen keimailu vailla järjellistä perustetta alkoi runsas 10 vuotta sitten.
    Kemijärvi kuuluutti v. 2013 oievansa tuulivoimaton kunta. Nyt niitä vispilöitä on jauhamassa rahaa kunnan kassaan.
    Samaa säröä on nyt tämä meneillään oleva pumppuvoimaloiden " vanaattinen" vastahankaisuus.
    Kemijärven rannat ovat menneet ravalle ja vettä on järvessä liian vähän. Vain pelkästä pumppuvoimaloista puhuminen ja vastustaminen on jo tuollaista vaivaa aiheuttanut. KOHTA NIITÄKIN, PUMPPUVOIMALOITA ON !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Toiset kävelee ylväänä edessä ja laittaa itsensä likoon taistelussa tehtaan puolesta. Toiset räkyttää sivusta, koirat haukkuu karavaani kulkee! Massaliikettä katsoi koko maailma kadehtien. Ette tajua sen suuruutta, kun ette ole nähneet muuta elämää kuin Kemijärven. Toiset neuvottelee suurvaltojen ja miljonäärien kanssa, toiset vain kotona istuvat ja käyvät kansalaisopistossa!

    Valittajat eivät halua tehdasta, työpaikkoja, pumppuvoimaloita ja verotuloja, mutta onneksi ette päätä mistään mitään! Kahta en vaihda, MASSALIIKE JA SEN JOHTAJA!

    Miksi yleensä kysytään kansan milipiteitä jos pieni joukko kävelee sen yli. Naapurimaassahan toimitaan näin joistakin se on hyvä, mutta toiset arvostelee sitä.
    Paljon puhutaan verotuloista, kukaan ei ole kuitenkaan kertonut mitä sieltä tulee.
    Paljon annettu kansalle väärää kuvaa työpaikoista, joita ei tule kuin rakennusvaiheen aikana.
    Ei taida kuitenkaan tulla paikallisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Untamon tuulivoimalalavastustuksesta tällainen energiahenkinen keimailu vailla järjellistä perustetta alkoi runsas 10 vuotta sitten.
    Kemijärvi kuuluutti v. 2013 oievansa tuulivoimaton kunta. Nyt niitä vispilöitä on jauhamassa rahaa kunnan kassaan.
    Samaa säröä on nyt tämä meneillään oleva pumppuvoimaloiden " vanaattinen" vastahankaisuus.
    Kemijärven rannat ovat menneet ravalle ja vettä on järvessä liian vähän. Vain pelkästä pumppuvoimaloista puhuminen ja vastustaminen on jo tuollaista vaivaa aiheuttanut. KOHTA NIITÄKIN, PUMPPUVOIMALOITA ON !!!

    Eipä muuten ole.
    PS. Oot löytäny huutomerkin

    Äänestä

Mistä sellainen tieto, että moni - varsinkin nimeltä mainitut - ovat hypänneet Kelloniemen kelkasta ja siis lopettaneet tanssimisen hänen viulun tahdissa? Tietty hyvä jos näin menee, ei ole myöhäistä alkaa ajattelemaan omilla aivoillaan. Mutta mistä tällainen tieto?

Äänestä
  • Tuskin Koivukangas on hypännyt.

    Äänestä

Jos paikkajako menee uusiksi niin silloin kysytään kaupungin päättäjiltä erityistä harkintaa ja vastuullisuutta. Maailma on täynä esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat onnistuneet pääsemään valtaa johon heitä ei missään nimessä olisi pitänyt päästää. Varsinkin jos henkilöllä on henkisen hyvinvoinnin hallinnan kanssa haasteita niin pienessä kunnassa he tekevät nopeasti todella pahaa jälkeä. Nähty on.

Äänestä
  • Turhaa huolta, mailman vaikutusvaltaisin mies Trump. Meistä tuntuuu että miehellä on enempi valtaa kuin pää kestää. Kuitenkin hän hallitsee ja sotii, ja kaikki pelkää.

    Äänestä

  • Heikki on paras! Kunnia hänelle!
    Jos hänet aiotaan kaataa, muutetaan kaikki pois Kemijärveltä!

    1Äänestä

  • Yritätkö mustamaalata jotakin, eiköhön kaikista löydy jotakin aletaan tikulla tonkimaan.
    Onko jonkinlainen pelko tietystä henkilöstä, jos onkin liian pätevä.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Yritätkö mustamaalata jotakin, eiköhön kaikista löydy jotakin aletaan tikulla tonkimaan.
    Onko jonkinlainen pelko tietystä henkilöstä, jos onkin liian pätevä.

    Kyllä sieltä löytyisi päteviä usemmasta puolueesta ja YKY stä. On vain käsitys että vain Nivala on kelvollinen. Tietenkin hänellä on kokemusta, mutta enemmän osaa näyttää luotettavalta. Harvaan puhuu ja pitää välissä taukojakin. Valtuuston puheenjotajasta riippumatta, Nivalaa ei näytä koskevan puheaika säännöt, hän saa puhua vaikka ei olis kunnollista asiaakaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Hän puhuu asiaa! Räkyttäjille ei tarttis antaa puheenvuoroa ollenkaan. Nivala on viisas ja koulutettu, mitä te muut olette???

    Äänestä

Kun katsoo valtuuston kokouksia muutamalta vuodelta kuka sielä mitenkin käyttäytyy ja mitä suustaan päästää niin onhan täysin selvää, että nykyisistä valtuutetuista hallituksen puheenjohtajaksi ei oikeasti kovin monta kelvollista ole vaikka omasta mielestä niin joku kohdalleen ajattelisikin.

Äänestä
  • Öykkäröinti on muotia!!!

    Äänestä

  • Ehdokkaat mahtuvat sirkkelimiehen yhden käden sormiin

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Ehdokkaat mahtuvat sirkkelimiehen yhden käden sormiin

    Kelloniemi ainakin tietää mikä on laillista, ja mikä ei. Voi tarvittaessa neuvoa vaikka kaupunginjohtajaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kelloniemi ainakin tietää mikä on laillista, ja mikä ei. Voi tarvittaessa neuvoa vaikka kaupunginjohtajaa.

    Ei todellakaan tiedä...luulee tietävänsä!

    2Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kelloniemi ainakin tietää mikä on laillista, ja mikä ei. Voi tarvittaessa neuvoa vaikka kaupunginjohtajaa.

    Miten kävi Atelle?

    Äänestä

No se on ainakin yleisesti tiedossa, ettei lopettanut Atten vainoamista vaikka sai savustettua pois. Jatkoi mustamaalaamista ja soitteli joka paikkaan johon tiesi hakeneen ja teki kaikkensa ettei tulisi valituksi. Todella aikuismaista ja ennen kaikkea tervettä käytöstä.

1Äänestä
  • Eiköhän kaikille ole tullut selväksi herran yhteistyökykyisyys!
    Sitä ei yksinkertaisesti ole!
    Ainoastaan säälipisteiden keruu on hanskassa.

    Äänestä

Niinhän ne tekee Iivarillekin. Ei Kelloniemi, mutta eräs toinen porukka. Heti kun Kemijärveltä haki pois.

Äänestä
  • Niimpä kyllä niitä on muitakin, toisen "möyryävät" pinnan alla sen mitä Kelloniemi sanoo suoraan. Vaikka Nivala osaa esiintyä julkisesti rauhallisesti, mitä sitten on se taustatyö?
    Meitä ihmisiä on joka lähtöön, aina pitää muistaa mitä sananlasku. Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältä silkkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Niimpä kyllä niitä on muitakin, toisen "möyryävät" pinnan alla sen mitä Kelloniemi sanoo suoraan. Vaikka Nivala osaa esiintyä julkisesti rauhallisesti, mitä sitten on se taustatyö?
    Meitä ihmisiä on joka lähtöön, aina pitää muistaa mitä sananlasku. Moni kakku päältä kaunis, mutta sisältä silkkoa.

    Toinen horisee ja änkyröi minkä kerkeää, vailla päätä vailla häntää.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Toinen horisee ja änkyröi minkä kerkeää, vailla päätä vailla häntää.

    Anita valittava hallituksen johtoon! Nyt on naisen aika eikä narisevien ukkojen, jotka riitelee keskenään! Kansa vaatii, kansa jo huutaa! Kemijärven vesiä ei saa pilata ja pumppuvoimalat voi siirtää esim. Kuusamon Suolijärveen!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Millä kompetenssilla?

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Millä kompetenssilla?

    Ei kykene, ei riitä osaaminen.
    Marttakerhon kahvitus juuri ja juuri pysyy hyppysissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Millä kompetenssilla?

    Suolijärvi on Posiolla. Pumpumppuvoimalarakentamimen aloitetaan Kemijärvestä, joka on Kemijärvellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Anita valittava hallituksen johtoon! Nyt on naisen aika eikä narisevien ukkojen, jotka riitelee keskenään! Kansa vaatii, kansa jo huutaa! Kemijärven vesiä ei saa pilata ja pumppuvoimalat voi siirtää esim. Kuusamon Suolijärveen!

    Niinhän sitä voisi siirtää. Posio eikä Kuusamo ei tule antamaan lupaa vesistöjen pilaamiselle.
    Kemijärven valtuusto kielsi voimalat, kuitenkin valtuuston päätösten yli käveltiin, eikä se yksin ollut Orpon hallituksen syy.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    kenen sitten?

    orpoko käveli valtuuston yli?
    no isot on varpaat?

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    orpoko käveli valtuuston yli?
    no isot on varpaat?

    Orpo hallitus käveli tosiaan valtuuston yli. Orpo oli taluttajat ihan paikallisten toimesta.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Suolijärvi on Posiolla. Pumpumppuvoimalarakentamimen aloitetaan Kemijärvestä, joka on Kemijärvellä.

    Vesivoiman tuottajien kannalta ongelma on siinä, että kevättulvien aikana on liikaa vettä, jota ei voida varastoida myöhempää käyttöä varten.

    VUOTOS !!!

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Vesivoiman tuottajien kannalta ongelma on siinä, että kevättulvien aikana on liikaa vettä, jota ei voida varastoida myöhempää käyttöä varten.

    VUOTOS !!!

    Ois se vuotoski kuiva lätäkkö niinku Kemijärvi nyt. Että näin...

    Äänestä

"Nyrkin puiminen" ei ole neuvottelemista, eikä kukaan noista omaa minkäänlaista kykyä neuvottelutaidoillaan. Rähiseminen ei osaamista vaadi!

Äänestä
  • Jos on ollut mukana AY-toiminnassa ja neuvotellut kansainvälisen busineksen kanssa, niin tajuaa vähän enemmän kuin kyläseurat ja marttakerhot! Massaliikettä koko maailma kadehti REVI SIITÄ!

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Jos on ollut mukana AY-toiminnassa ja neuvotellut kansainvälisen busineksen kanssa, niin tajuaa vähän enemmän kuin kyläseurat ja marttakerhot! Massaliikettä koko maailma kadehti REVI SIITÄ!

    Ei ole kyse massa eikä muistakaan liikkeistä!
    Asiat asioina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Kelloniemi on kylillä uhonnut jo tovin aikaa, että nyt tulee Nivalalle lähtö kaupunginhallituksen puheenjohtajuudesta. Tuo on todella täpärä äänestys ja on hyvinkin mahdollista, että kh:n puheenjohtajistolle epäluottamukseen riittävä enemmistö löytyy. Käydäänpä lyhyesti läpi mitä seuraa jos enemmistö potkujen taakse löytyy.

Ruokamo, Kaisanlahti ja Nampajärvi saatiin hankkeen taakse lupauksella, että Ruokamon pääsy kh:n johtoon aikaistuu vuodella. Nyt sitten, jos puheenjohtajisto potitaan pihalle suraa tietysti uuden puheenjohtajiston vaali. Kelloniemi on lähdössä tuohon vaaliin listalla missä hän itse on keulilla, ei siis Ruokamo. Ruokamo ei voi päästä sis ykköspuheenjohtajaksi jos menee Kelloniemen listalle. Kepu, demarit, vasemmisto ja kok+kd tekee oman listan jonka keulilla on salkuperäisen sopimuksen mukaisesti Nivala. Nivalan lista saa 12 ääntä (oletus että Jeeku ja Korkalo eivät äänestä tätä listaa) Ruokamo ei pääse enää tässä kepun listalle eikä siis kannata mennä Kelloniemenkään listalle koska vain kakkospaikka tarjolla. Kelloniemen listaa äänestävät persut ja yky elikkä 10 ääntä. Jos Jeeku ja Korkalo äänestävät Ruokamon listaa se saa 5 ääntä. Korkalo tosin voi äänestää Kelloniemnkin listaa, mutta edelleenkään se ei riitä.

Johtopäätös on siis se, että Ruokamo pilasi mahdollisuutensa lähtemällä kaatamaan Nivalaa ennenaikaisesti. Tämä tarkoittaa myös sitä, että hänelle ei tule puheenjohtajuutta valtuustokauden puolivälissä, ei edes paikkaa kaupunginhallitukseen, edessä on tippuminen rivivaltuutetuksi vuoden kuluttua.

Entäpä sitten jos Ruokamo sopii, että Kelloniemi on vuoden verran puheenjohtajana ja Ruokamo jatkaa valtuustokauden puolivälissä? Silloin Kelloniemi pääsee ykköspaikalla. Mielenkiintoista on sitten se miten käy vuodn kuluttua, onko Kelloniemi onnistunut suututtamaan porukan? Aika moni on matkan varrella hypännyt Kelloniemen matkasta (Kangas, Torvinen, Koivukangas...)

No vielä jos tuo Kelloniemen haave toteutuu keskiviikkona, mitä sitten tapahtuu? Kelloniemellä on jo valmiit listat irtisanottavista kaupungin virkahenkilöistä, keulilla kaupunginjohtaja, Kuvaja, Säärelä ja ilmeisesti muitakin. Rakennustarkastaja palkataan välittömästi takaisin (ei tosin tarvinne edelleenkään käydä työpaikalla ja kuppiakin saa ottaa).

Samoin kaikki toimenpiteet mitkä on tehty kaupungin henkiöstön suojaamiseksi asiattomalta ja uhkaavalta käytökseltä perutaan ja persut & yky voi käydä vapaasti räyhäämässä hallintokerroksissa. Tosin kerrokset tyhjenevät nopeasti, ne jotka eivät saa heti irtisanomiskuponkia lähtevät itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu