Thermacell-laitetta myyvät liikkeet

Niitä on monta. Palautetta voi antaa myös suoraan kauppiaalle.
Mutta välittääkö täällä enää kukaan mistään? Lapsia vain synnytetään ja elämän edellytyksiä surmataan surutta. Ihminen on mielipuoli.
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä oli ennen nuita käytössä, mutta lopetettiin käyttö, kun nähtiin, että kimalainen lensi laitteen vaikutusalueelle ja pökertyi. Vaikka ohjeen mukaan käytettiin, eli piha-alueella kaukana kukkivista kasveista. Silti aiheutti tuhoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Niitä on monta. Palautetta voi antaa myös suoraan kauppiaalle.
Mutta välittääkö täällä enää kukaan mistään? Lapsia vain synnytetään ja elämän edellytyksiä surmataan surutta. Ihminen on mielipuoli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu