Voi kuvitella ketkä ei käytä turvaistuimia.

Tehoisku paljasti: Lapsia kuljetettiin väärin
Vain puolet alle 4-vuotiaista lapsista matkusti suositusten mukaisesti kasvot tulosuuntaan.
Lapsia kuljetettiin turvattomasti, poliisi ja Liikenneturva tiedottavat. PASI LIESIMAA
Tekijän kuva
Onni Kari
Tänään klo 11:27

Poliisi määräsi neljätoista liikennevirhemaksua ja kuusi sakkoa lasten turvattomasta kuljettamisesta autoissa, poliisi tiedottaa.

Poliisi ja Liikenneturva tekivät huhtikuussa turvaistuinvalvontaa. Turvaistuinten käyttöä valvottiin seitsemällätoista paikkakunnalla päiväkotien läheisyydessä.

Useimmat huoltajat kuljettivat lapsia turvallisesti, mutta valvonnassa löytyi pahoja rikkeitä ja puutteita. Turvalaitteet olivat huonokuntoisia tai ne oli kiinnitetty väärin. Osa lapsista kulki ilman mitään turvalaitetta tai edes turvavyötä.

– Aina tämä yllättää kokeneenkin poliisin, poliisitarkastaja Heikki Kallio sanoo tiedotteessa.
Lastensuojeluilmoituksia

Lain mukaan alle 135 senttiä pitkän lapsen on käytettävä turvalaitetta autossa.

Räikeimmissä valvontatapauksissa poliisi tekee myös lastensuojeluilmoituksen.

Lapsen on turvallisinta matkustaa kasvot tulosuuntaan. Liikenneturvan mukaan lapset käännetään usein liian pieninä istumaan kasvot menosuuntaan. Poliisin valvonnassa noin puolet alle 4-vuotiaista matkusti suosituksen mukaan selkä menosuuntaan.

– Lapsen pää on painava ja niska herkkä, ja selkä menosuuntaan olevissa istuimissa ne saavat parhaimman tuen mahdollisessa törmäystilanteessa, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen sanoo tiedotteessa.

IL
056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Tehoisku paljasti: Lapsia kuljetettiin väärin
Vain puolet alle 4-vuotiaista lapsista matkusti suositusten mukaisesti kasvot tulosuuntaan.
Lapsia kuljetettiin turvattomasti, poliisi ja Liikenneturva tiedottavat. PASI LIESIMAA
Tekijän kuva
Onni Kari
Tänään klo 11:27

Poliisi määräsi neljätoista liikennevirhemaksua ja kuusi sakkoa lasten turvattomasta kuljettamisesta autoissa, poliisi tiedottaa.

Poliisi ja Liikenneturva tekivät huhtikuussa turvaistuinvalvontaa. Turvaistuinten käyttöä valvottiin seitsemällätoista paikkakunnalla päiväkotien läheisyydessä.

Useimmat huoltajat kuljettivat lapsia turvallisesti, mutta valvonnassa löytyi pahoja rikkeitä ja puutteita. Turvalaitteet olivat huonokuntoisia tai ne oli kiinnitetty väärin. Osa lapsista kulki ilman mitään turvalaitetta tai edes turvavyötä.

– Aina tämä yllättää kokeneenkin poliisin, poliisitarkastaja Heikki Kallio sanoo tiedotteessa.
Lastensuojeluilmoituksia

Lain mukaan alle 135 senttiä pitkän lapsen on käytettävä turvalaitetta autossa.

Räikeimmissä valvontatapauksissa poliisi tekee myös lastensuojeluilmoituksen.

Lapsen on turvallisinta matkustaa kasvot tulosuuntaan. Liikenneturvan mukaan lapset käännetään usein liian pieninä istumaan kasvot menosuuntaan. Poliisin valvonnassa noin puolet alle 4-vuotiaista matkusti suosituksen mukaan selkä menosuuntaan.

– Lapsen pää on painava ja niska herkkä, ja selkä menosuuntaan olevissa istuimissa ne saavat parhaimman tuen mahdollisessa törmäystilanteessa, Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen sanoo tiedotteessa.

IL

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu