Vaikka peruspäivärahan ja työmarkkinatuen indeksikorotukset ovat lakkautettu, tämä EI KOSKE uutta yleistukea. Meitä tuetaan ajattelemattomuudella. Indeksitukien jäädyttäminen yleistuesta vaatii uuden päätöksen,joka unohtui tehdä eli siis vesiselvä VALUVIKA.
Hyviä uutisia työttömille
Anonyymi-ap
9235
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Köyhien tukeen ei todellakaan tule mitään indeksikorotuksia niin kauan kuin oikeistolainen, köyhät kyykkyyn hallitus on vallassa
Apina
Yleistuen määrä on sidottu ansiosidonnaisen päivärahan perusosaan ja eikös sen indeksikorotukset ole jäädytetty?
Ansiolla olevat eivät saa yleistukea, harmi!
Onneksi tämä ei vaikuta työeläkkeisiin.
Mutta keskustan Markus Lohi haluaisi jäädyttää eläkkeiden korotukset.
Kannattaako siis vasureita ja keskustaa äänestää, kun
se johtaa taloudelliseen turmioon. Tulevaisuuden eläkkeitä leikataan tai
pitää tehdä 50 vuotta töitä, jotta saisi kunnon eläkekertymän.
Tai vaihtaa parempipalkkaiseen työhön.
Saako sen kepun työnvälityksestä.
Minkä takia työttömät ovat niin fiksautuneet työnvälitystoimistoihin? Töitä voi hakea suoraankin ja jos on jo töissä, niin talon sisällä varmasti avautuu jatkuvasti uusia mahdollisuuksia.
Yleistuki on askel oikeaan suuntaan. Kyllä sekin seuraa indeksejä ja on oikeastaan helpommin säädeltävissä kuin aikaisemmat. Ja kun se alkaa kattaakin yhä suurempaa väestönosaa. Tässä kohdassa yksinkertaisuus tuottaa hyvän tuloksen sekä valtiolle että tämän välttämättömän perustoimeentulon saajalle.